Mikä ihme on, kun yritän ottaaa jonkun jutun netistä DVD:lle niin ei tule kuin ääni?
Yritin Emulella ottaa joitakin lasten elokuvia, mutta ei tunnu onnistuvan.
Yritin Emulella ottaa joitakin lasten elokuvia, mutta ei tunnu onnistuvan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No tuota jos ne vaan mpg-formaatissa on, niin toimii kyllä. Polta ne esim. nerolla datana.
Netissä piraattina levitettävät saattaa olla ihan mitä tahansa skeidaa. Valtaosa niistä jotka niitä laittaa jakeluun ei ymmärrä miten videoita kuuluu pakata. Jos on esimerkiksi DVD niin se sisältää herkästi valikot ja kaikki extratkin ja niinpä kuvanlaatu on aivan suosta, kun paremman olisi saanut laittamalla vain pelkän elokuvan (jos haluaa extrat nähdä niin voi sitten ostaa sen levyn laillisesti).
Pahimmillaan materiaali on elokuvateatterissa salaa jollain kamerakännykällä tai yhtä laadukkaalla lelulla kuvattua suttua, josta ei saa mitään selvää. Lisäksi video on voitu pakata mitä ihmeellisimmillä codekeilla joten sitä ei saa näkymään ilman lisäasennuksia. Esimerkiksi jos se sattuu olemaan .mkv tai joku o:lla alkava pääte niin ne on yhtä kuin roskaa. Ei pysty katselemaan kuin tietokoneessa..
Tässäpä sulle kuvankaappaus eräästä MKV elokuvasta. Jos tämä on sinusta roskaa niin huhhuh
http://img357.imageshack.us/img357/6797/mplayerc200803081210593ac3.png
Syy: kuva on pakattu sellaisella kodekilla jota dvd-soitin ei tunne. Yleensä p2p-verkoissa jaossa olevia videoita ei oikeastaan ole edes tarkoitettu poltettavaksi dvd:lle, vaan ne on tarkoitus katsoa suoraan tietokoneella.
En tiedä onko tarkoitettu, mutta koodekki on sama, mitä dvd:lläkin, kun mpeggejä imuroi. Minulla on satoja musiikkivideoita poltettuna dvd-levyille, mitkä on emulella imuroitu, ja tyytyväinen olen. Ja tv on 40" lcd. Huonon matsun poistan heti. Ei se sen ihmeellisempää ole.
Ei taida sinulla olla tarvittavia kodekkeja. Onko kyse DivX:stä vai mistä?