Olen lähdössä Bangkokiin lomalle ja haluaisin teetättää itselleni pari jakkupukua (tms.) siellä. Onko jollakin hyviä kokemuksia taitavasta sekä edullisesta räätälistä? Sijainti mielellään suhteellisen keskustassa tai lähellä Khao San Roadia.
Vastaukset 3
- hanna
Mieheni teetti mielettömän hyvän kashmirvillaisen puvun (slim cut) maaliskuisella matkallamme (10 000 bht eli silloisella kurssilla alle 200e). Mieheni kävi eka kerralla antamassa mitat, sitten yhden kerran sovittamassa ja kolmannella kerralla saimme jo puvun mukaan kauniisti pukupussissa. Hinta-laatusuhde oli kyllä kohdallaan!
Räätäli oli Ah Song Tailor, osoite New Road 1203, 10500 Bkk. Paikka sijaitsi lähellä Oriental Hotellia ja oli Silom Roadin poikkikatu (saman suuntainen kuin Chao Praya joki). Saman kadun varrella oli paljon korujen tukkukauppoja ja tämä räätäliliike oli pieni liike kaikkien niiden koruliikkeiden keskellä.
Räätäliliike on toiminut vuodesta 1936. Ensin Ah Songin isän pitämänä ja nyt ko. miehen. Mies on jo kuusikymppinen, mutta taitava kuin mikä. Puhuu hyvää englantia ja on mielyttävä herra. Kyseinen räätäli on tehnyt vaatteita myös monille "silmäätekeville" (julkkikisille, kuninkaallisille).
Jos tarvitsemme vielä pukuja ja olemme Bangkokissa, niin varmasti palaamme takaisin ko. liikkeeseen. Olemme suositelleet räätäliä kaikille tuttavillemme.- tulliterveisin
Niin onhan teillä tallella kuitit tullimaksuista, verovapaan tuonnin alaraja on 170 €.
- piippittäjä
tulliterveisin kirjoitti:
Niin onhan teillä tallella kuitit tullimaksuista, verovapaan tuonnin alaraja on 170 €.
se siellä kateuksissaan taas aukoo suutaan. Alaraja on 175€, mutta niin moni teettää ja ostaa vaatteita Thaikuissa, mutta kuinka moni on tullattu? Kuinka tulli pystyy näyttämään, että vaatteet on ostettu just siltä matkalta, jos hintalaput eivät roiku enää vaatteissa saati sitten olisivat puhtaina pesupusseissa? Meillä ei vaimon kanssa ole koskaan ollut ongelmia tullin kanssa ostoksistamme. Yleensä tullin haaviin pääsevät ne,jotka ovat seksimatkoilla ja örveltävät vielä paluumatkallakin kusi housussa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231118
- 651023
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93793- 77753
- 43692
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la37665- 67614
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka28576Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498