Olen joskus vuosi, pari sitten käynyt lavatanssin peruskurssin.
En ole oikein uskaltanut kuitenkaan tansseihin, koska en mielestäni osaa riittävän hyvin. Noh, okei valssi kulkee ihan hienosti ja siinä on itsevarmuutta merkittävästi ja foksi nyt on jotain perussettiä...
Viikonloppuna olin kuitenkin eräässä tanssiravintolassa. Olin pukeutunut fiksusti (lue siististi ja suihkussakin olin muistanut käydä. Hampaat on tullut pestyä ja hammaslankaa käytettyä)
Yllätyksekseni minua haki heti paikalle mentyäni tanssimaan oikein mukava yksilö... Ensin vähän vastustelin, että "siis en minä, kun mä en oikein osaa..." Hän kuitenkin vitsaili, ettei hänkään osaa... Harjoitellaan yhdessä... (hänen innokkuutensa selittyi seuranhaulla, mutta varattuna minä en sopinut hänen suunnitelmiinsa...)
Selvisin foksista kohtuudella... Seuraavan hakijan mukaan lähdin edelleen epävarmoin tuntein... mutta yllätyksekseni sekin sujui ihan OK!
Kolmas hakija oli varsin kokenut tanssija ja opin valtavasti kahden tanssin aikana rentoutta ja viennin voimaa... Oli kerrassaan hienoa tuntea kun tanssi "lävisti" koko kehon...
Loppulaskuissa sain tanssia reilut parikymmentä biisiä, enkä hakenut ketään itse tanssimaan.
Miehenä tämä tietenkin hellii valtavasti itsetuntoa kun toinen toistaan upeammat naiset antautuivat tanssiin ja vielä itse hakien!
Olen kokemastani hämillään. Luulen, että saamaani suosioon vaikutti tanssitaitoja enemmän ystävällinen käytös, puhtaus ja siisteys. Tanssitaidot eivät voi olla riittävällä tasolla mutta oleellista siinäkin oli että lähdin loppulaskuissa rohkeasti mukaan ja pyrin selkeästi tekemään "perusvientiä" kun muuhun ei taidot riitä. (Jos nyt yleensä ravintoloissa tanssitaitoja tarvitaan)
Suosittelen kaikille miehille tanssikursseja ponnahduslautana ihanien naisten ja mukavan maailman pariin. Lisäksi kun muistaa, että unohtaa väkijuomat vähemmälle ja muistaa nauttia joka toisen lasin vettä "peruskaljan" sijaan....
Perushuomiot naisista:
- Arvostavat siisteyttä ja hygieniaa.
- Ei kannata vetää valkosipulinakkeja alle.
- Jos et ole isosti juovuksissa niin saat pisteitä.
- Ystävällisyys palkitaan.
- Naiset antavat paljon anteeksi jos rohkeasti kerrot olevasi aloittelija. (Onneksi selvisin pikkumokilla...)
- Jos osaat tanssia kohtuudella ja täytät edellämainitut kriteerit sinut viedään käsistä!
Taidan mennä toistekkin!
(ja into kursseille on nyt kova!)

Vastaukset 4
Vanhimmat
nuorten- ja vanhaintanssitunnelman edistämiskyky on juuri sitä, mitä jokaiselta vähänkin itseään ja sinänsä toki kirotunkin rajallisista sekä nuorten- että vanhaintanssielintiloista kanssaan raivoisasti kaiken joko kuviteltavissa olevan tahi olemattoman nuorten ja vanhainkin tanssivastoinkäymisen kukkuraksi hyvinkin epäilyttävin keinovalikoiminensa kilpailevia nuorten- ja vanhaintanssivastustajiaan kunnioittavalta taholta odottaa sopiikin: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että kaikissa mahdollisissa ja etenkin siinä tilanteessa omista mielistänsä täysin sivullisten mielistä täysin mahdottomissakin nuorten ja vanhain tanssitilanteissa himoitun tunnelman tuojaa – niin juuri totta se hyvinkin pitkälti on – rytmiä
http://www.geocities.com/vaino.harha/Dirlanda.asx
voi esiintyä paitsi täysin odotettavissa niin myöskinsä hyvinkin yllättävissä ja em sivullisten täysin mahdottomina pitämissä paikoissa ja tilanteissa, joita yksinkertaisuuden vuoksi kutsuttakoon nuorten ja/tahi vanhain tanssiynpäristöksi.
Huomautettakoon tässä välissä, että vanhaintanssiynpäristö sinänsä ei hämmästyttävänkin usein ja syistä, joita kuulijat voivat keskinänsä vain arvailla, esitetyistä väitteistä huolimatta mitäilmeisimminkään huononna tahi pilaa yhdenkään tunnetun eli verrattaen yleisesti etenkin näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä tuntamattomankaan nuorten tahi vanhaintanssijan mainetta ja tanssitunnelmaa, vaan kaikesta kuullusta ja nähdystä päätellen sen tekee joka kerta po tanssija etenkin niissä nuorten- ja vanhaintanssitilanteissa omista mielistään täysin sivullistenkin mielistä itse.
Kaikki se, mikä sekä standardissa että epästandardissa nuorten tahi vanhain tanssimusiikissa tanssiynpäristöriippumatomasti tule rytmin päälle, on pelkkää silmänkääntöä ja etenkin näistä rytmiasioistakaan tarkemmin jyvällä olevia tahoja useimmiten hämmästyttävää ja siten nuorten tahi vanhain tanssi- ja toivekonserttikerta toisensa jäljestä ihastuttavaa, joskus ällistyttävänkin taidokasta illuusiota, jonka merkitystä ei toki tippaakaan tulisi asiantuntevista toimistamme väheksyä, sillä sen avullahan melko nuorten- ja vanhaintanssikiistatta voidaan useimmat rytmisidonnaiset nuorten- ja vanhaintanssikappaleet eroitella toisistansa ja antaa niille kiperiä tanssimusiikkivalintatilanteita suunnattomasti helpottavia erisnimiä. Ilman tuollaista rytmin päällistä illuusiota emme mekään edes kaiken käytettävissä olevan nuorten- ja vanhaintanssihuippuasiantuntemuksemme yhdistämällä mitenkään voisi tietää, soittaako se orkesteri Hopeista Kuuta vaiko Kultaista Nuoruutta. Tietenkin voitaisiin etenkin haluttaessa varsinkin rytmiasiantuntemattomien tahojen toimista saivarrella, että eiväthän ne ole edes samaa rytmiä, mutta jokainen vähänkin näistä rytmiasioistakin laillamme jyvällä oleva taho tietää, että yhä ankarammin kilpailluilla nuorten- ja vanhaintanssiorkesterimarkkinoilla on vain ajan kysymys, koska tulee orkestereita, jotka yltiöpäisesti yrittävät soitella niitäkin samalla rytmillä riippumatta siitä, millaisessa vanhaintanssiynpäristössä kulloinkin esiintyvät.
Himoitun nuorten- ja vanhaintanssitunnelman tuojan, rytmin voi kuka tahansa kokea useilla toisistansa ainakin näennäisesti poikkeavilla menetelmillä, joista etenkin näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä käytetyimmät ovat tiukkaakin tiukemmin rytmiin tapahtuva tanssiminen, jossa askeltakaan ei jätetä käyttämättä ja etenkin sivullisten mielistä suoranaisella vanhaintanssikintaalla suoritettu rytmille viittilöinti, jossa käytetään mitäilmeisimminkin joitain askeleitakin. Kummatkin menetelmät tuovat joko oikein tahi väärin käytettyinä suunnatonta nautintoa käyttäjälleen edistäen siten himoittua nuorten- ja vanhaintanssitunnelmaa entisestään luonnollisestikin siittä vanhaintanssiynpäristöstä täysin riippumatta, jolle kummankin menetelmän kannattajat jokseenkin sulissa nuorten- ja vanhaintanssisovuissa em kintaillansa viittilöivät, mutta heistäkin pääsääntöisesti vain ne, joitten nuorten- tahi vanhaintanssitunnelma ei lähtenytkään nousuun, vaan kääntyi se jyrkkäään laskuun, jäljestäpäin yrittävät vierittää kaiken syyn sen nuorten- ja vanhaintanssiynpäristön niskoille.
Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm
standardi- ja sitä tuotteliaammista runsaudensarvista tursuavista virikkeistä toki tulee lopulta kaikkein insperspiratiivisimmassakin nuorten- ja vanhaintanssiynpäristössä suoranainen pula, vaikka etenkin nuortentanssiuran alussa ja sitä tahi siittä jopa edistyneemmän vanhaintanssiuran puolivälissä kuinka siltä tuntuisi, että uutta nuorten tahi vanhaintanssi-ideaa sen kun vaan piisaa nuorten- ja vanhaintanssi-illasta toiseen jopa em iltoja vastaavista tanssiynpäristöistä ja niiden ynpäristöjen välisistä jännittävistä, mutta sinänsä toki kauris- tahi sitä suurenpiin riistaeläimiin uhkaavat törmäysvaarat tämän tarkastelun ulkopuolelle jättäen monasti valitettavankin vaarattomista kinppakyydityksistä huolimatta:
Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että etenkin lukumääräisesti tarkasteltuna jopa häikäisevimmilläkin nuorten- ja/tahi vanhaintanssi-ideoilla on pär runsaudensarvi tarkasteltuna oltava jokin yläraja, jota ei kerta kaikkiaan voi ylittää samalla tavalla kuin ei voi parhaana mahdollisena nuorten- ja vanhaintanssiynpäristönä verrattain yleisesti näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä pidetyssä nuorten- ja vanhaintanssiynpäristössä ylittää soitettujen ja siten nuorten- ja vanhaintanssittujen kappaleitten määrää ilman, että lopulta koittaa vihoviimeinen valssi, jonka jäljestä ei tule mitään, vaikka kuinka himottaisi ja mielikin tekisi sekä kaiken nuorten- ja vanhaintanssikukkuraksi hiivatisti jänskättäisi. Tuo merkitsee sitä, että siitä eteenpäin nuorten tahi vanhainkaan tanssinautinto ei entisestään yhtään kohoa eli ei tippaakaan edisty kuin korkeintansa jäillä ja lantrinkeillakin, koska po tunnelmaa hurjaan nousuun siivittävät puhtaasti nuorten- ja vanhaintanssilliset ideat jäävät po nuorten- ja vanhaintanssi-idearunsaudensarven ehdyttyä tulematta. Se, että toiset turhautuivat ja pahimmissa tiedetyissä tapauksissa jopa katkeroituivat ennen ensimmäisiäkään henkilökohtaisesti kokemiansa nuorten- tahi vanhaintansseja tahi niitä vastaavia oppitunteja johtuu ainoastansa siitä, että heillä oli niin pienet nuorten- ja vanhaintanssi-idearunsaudensarvet eikä lainkaan siitä, missä nuorten- tahi vanhaintanssiynpäristössä he siinä turhautumistilanteessaan olivat.
Tätä taustaa vasten ajateltuna ei liene kenellekään mikään varsinainen yllätys, että tuohon ylle ja alle kirjoittaneen valitellessa sille todellakin upealle daamille ideoittensa loppumista kesken jälkimmäisen puolihaun, se daami vastasi hämmästyttävänkin pitkiä ripsiään räpsytellen kutakuinkin niin, että onneksi se loppui ja em alle ja ylle kirjoittaneen tiedusteltua kohteliaasti, että mitenniin onneksi loppui, se daami puolestaan totesi, ettei hän ainakaan mitään ideoitten loppua huomannut ollut, mutta että siinä mielessä oli hyvä, että loppui, kun kerran komealla herralla ei ollut varsinaisia ideoitakaan. Jäljestäpäin sitä upeaa daamia mitäilmeisimminkin pikkaisen kadutti, että antoi niihin kohtiin kirjoittaneen helkkarin komean herran heti tuon perään itselleen kertoa, että hän kylläkin tarkoitti puhtaasti nuorten- ja vanhaintanssillisia ideoita, mutta ei hänkään siitä sitä nuorten- ja vanhaintanssiynpäristöä koskaan syyttänyt.
Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:
www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm
Näin on!!!! Arvaa vaan miten me ihanat naiset toivoisimme lisää fiksuja ja siistejä miehiä tanssipaikoille ja -ravintoloihin. Kyllähän niitä on, muttei tarpeeksi!
Tanssi on upea liikuntamuoto, ja sen lisäksi mahtava seurustelu- ja tutustumistapa. Ajatelkaa nyt miehet mikä loistava mahdollisuus päästä lähestymään naisia kosketusetäisyydelle ja jos ei miellytä, piina kestää vain kahden tanssin ajan!
Voi ottaa pelkkänä nautinnollisena liikuntana myös, mutta tanssi avaa myös muita mahdollisuuksia - tarpeen tullen...
Tuntuu, että vain pieni prosentti miehistä osaa tanssia, eivät tiedä mitä menettävät.
Kursseja löytyy paljon, ja miehistä on huutava pula! Tanssimaan oppii tanssimalla ja tietysti askelten hallitseminen lisää itsevarmuutta ja tanssin nautintoa. Ja me naiset kyllä ymmärrämme aloitteljoita - rohkeasti vaan tanssimaan.
Varoituksena voin sanoa että suurin vaara on että se vie mukanaan jos kerran kokeilette.
Täytyy tunnustaa, että oikeassa olet! Kaikki naiset ovat olleet erittäin ystävällisiä ja auttavaisia kursseilla. He ovat todella hyvin ymmärtäneet kampurajalkaa alkutaipaleella...
Tulkaa miehet rohkeasti mukaan vaan.
Nimim. koukkuun jäänyt