Tietääkö kukaan miten määräytyy päerintömaiden metsästys oikeus? Säilyykö riistanhoito yhdistyksellä oikeus metsästää semmoisen tilan mailla, jonka vanhemmat on kuolleet ja lapset on sen perineet, automaattisesti, vai pitäiskö se oikeus uudistaa uusien omistajien kanssa?
Metsästyslaki??
Rami ihmettelijä
72443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samoin kuin muillakin. Oikeus on maanomistajalla, tai vuokraoikeuden haltijalla.
Tuskinpa tilan vanhemmat ovat kuolleet. En ole ikinä edes kuullut, että tilalla voisi olla vanhempia. Tilat eivät synnytä lapsia...
Noo, tarkoitat kai, että edelliset omistajat ovat edesmenneitä.
Jos vuokraoikeus todellakin on riistanhoitoyhdistyksellä (tosin epäilen voimakkaasti, että näin ei ole) niin sopimus jatkuu ellei uudet omistajat sitä irtisano.
Luultavasti metsästysoikeus on vuokrattu jollekin metsästysseuralle, ei riistanhoitoyhdistykselle? Sopimus on pätevä vaikka omistaja vaihtuu.
Vuokrasopimuksen voi irtisanoa, mutta se loppuu vasta kauden loppuessa, ei välittömästi.
"Vuokrasopimuksen voi irtisanoa, mutta se loppuu vasta kauden loppuessa, ei välittömästi."
..vastikkeeton metsästysoikeuden luovutus, kuten usein on tapana, eli metsästysoikeudesta ei makseta vuokraa, niin sopimuksen voi tällöin irtisanoa päättymään välittömästi.
Vuokrasopimus on vuokrasopimus riippumatta siitä, onko metsästysoikeuden luovuttamisesta sovittu vastiketta vai ei. Lisäksi useimmissa metsästysvuokrasopimuksissa on vastikkeeksi sovittu vähintään kutsu hirvipeijaisiin.
Mikäli on käytetty MKJ:n suosittelemaa vuokrasopimuslomaketta http://www.riista.fi/data/yhteiset/attachments/vuokrasopimus04.f.pdf
löytyy sieltä hyvin selkeä maininta irtisanomisajasta.
Lisäksi on otettava huomioonmetsästyslain 14§:
"Vuokrasopimuksen pysyvyys alueen omistajan vaihtuessa
Jos metsästysvuokra-alue tai osa siitä luovutetaan toiselle, alueen uusi omistaja saa irtisanoa metsästysvuokrasopimuksen päättymään kuten toistaiseksi tehdystä metsästysvuokrasopimuksesta säädetään. Jollei uusi omistaja käytä irtisanomisoikeuttaan kolmen kuukauden kuluessa vuokrasopimuksesta tiedon saatuaan, vuokrasopimus pysyy kuitenkin voimassa. Jos luovutuskirjassa on määräys metsästysvuokrasopimuksen pysyvyydestä tai jos luovutuksensaaja on sopimuksen muutoin hyväksynyt, vuokrasopimus sitoo luovutuksen saajaa."
Omat hankaluutensa irtisanomiseen tuonee sekin, jos kyseessä on jakamaton pesä ja osakkaita enemmän kuin yksi. Perikunnat kun voivat (helposti) tehdä vain yksimielisiä päätöksiä.
"Vuokrasopimus on vuokrasopimus riippumatta siitä, onko metsästysoikeuden luovuttamisesta sovittu vastiketta vai ei. Lisäksi useimmissa metsästysvuokrasopimuksissa on vastikkeeksi sovittu vähintään kutsu hirvipeijaisiin."
..perusteet väitteelleni.
" 18 §
Metsästysluvan peruuttaminen ja lakkaaminen
Jos metsästyslupa on annettu vastikkeetta, metsästysoikeuden haltija voi peruuttaa antamansa luvan heti päättyväksi."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615
Eli jos sopimuksessa ei kyse varsinaisesta metsästysoikeuden vuokrauksesta, vaan pelkästä joko määräaikaisesta tai toistaiseksi voimassaolevasta luvasta metsästää toisen mailla ja siitä ei makseta vuokraa, niin tällöin sen voi metsästysoikeuden haltija purkaa välittömästi.
Tämä siis silloin kun esittämäsi vuokrasopimuspohjan kohdalla rastitetaan kohta 3 A.
Tämä on hyvin tavallinen tapa, sillä joillakin alueilla voi olla paljon pieniä maanomistajia jolloin korvaukset metsästysoikeudesta jäisivät joka tapauksessa varsin mitättömiksi. Vastikkeettomassa sopimuksessa metsästysoikeuden haltija voi purkaa luovutetun metsästysoikeuden joko kokonaan tai osittain, eli jälkimmäisessä tapauksessa maanomistaja voi muuttaa yksipuolisesti sopimusta ja sallia vain tietyn riistan metsästyksen tai vaikkapa kieltää koirien irtipidon omistamillaan maillaan.
Peijaiskutsu ei ole vielä vastike, vaan vastike metsästysoikeutta vastaan tarkoittaa joko selvää rahaa, työsuoritusta tai etukäteen sovittua osuutta saadusta saaliista.
Ihan selkeä pykälä, on vaan näköjään jäänyt kokonaan lukematta tai unohtunut.
Vastikkeesta vielä; miksi tulkitset, ettei oikeus osallistua peijaisiin ole vastike? Siksikö, että vastikkeen saaminen edellyttää vastaanottajalta vaivannäköä sen verran, että viitsii saapua peijaispaikalle.
"Jos metsästyslupa on annettu vastikkeetta, metsästysoikeuden haltija voi peruuttaa antamansa luvan heti päättyväksi."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615 "
Siis tässähän on kyse metsästysoikeuden haltijasta eikä maanomistajasta, joka vuokraa metsästyoikeuden. Eli siis kaksi eri asiaa. Maanomistaja voi kyllä irtisanoa sopimuksen, mutta se lakkaa irtisanomisajan puitteissa vaikka kuinka olisi vastikkeeton sopimus.