Lehdestä napsittua

Sortavalassa kävijöille tiedoksi: kahtena tulevana sunnuntaina on iltameinikejä kuudesta alkaen Vakkosalmen puistossa, teemana "Nämä kesäiset illat". Soittoa ja taiteiljoita, bändejä.
Toinen uutinen koskee tunnettua Riekkalan siltaa, jonka korjaamisesta on vihdoin päätetty. Kielitaito ei riittänyt selvittämään pitkäänkö aiotaan suunnitella, ja milloin toteutetaan.
Kuten monet ovat huomanneetkin, on pahin pätkä tulotietä hautausmaalta lähtien fiksattu, Ladoga-lehden lukijat toivovat muidenkin katujen pikaista korjausta.
Joten kehitys kehittyy, näin matkailijan vinkkelistä nähden.
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"tilanne muuttuu pian", sillä kuluvana kesänä on jo remonttihommat aloitettu, olin lukevinani viime pyhänä Ladoga-lehdestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tripster kirjoitti:

Sortavalassa kävijöille tiedoksi: kahtena tulevana sunnuntaina on iltameinikejä kuudesta alkaen Vakkosalmen puistossa, teemana "Nämä kesäiset illat". Soittoa ja taiteiljoita, bändejä.
Toinen uutinen koskee tunnettua Riekkalan siltaa, jonka korjaamisesta on vihdoin päätetty. Kielitaito ei riittänyt selvittämään pitkäänkö aiotaan suunnitella, ja milloin toteutetaan.
Kuten monet ovat huomanneetkin, on pahin pätkä tulotietä hautausmaalta lähtien fiksattu, Ladoga-lehden lukijat toivovat muidenkin katujen pikaista korjausta.
Joten kehitys kehittyy, näin matkailijan vinkkelistä nähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu