Mitä

Tilanne on tämä: Olemme eronneet "virallisesti" 1.5. ja isä ei ole tätä ennen (n. puoli vuotta) eikä tämän ajankohdan jälkeen ollut juurikaan yhteydessä lapsiinsa. Hän ei myöskään ole millään tavalla osallistunut lastensa elatukseen (elatussopimus on vieläkin tekemättä sos.työntekijän vetkuttelun takia). Hänellä on ollut tähän mennessä yhteensä melkein 40 tuntia aikaa olla lastensa kanssa ja tästä ajasta hän on käyttänyt 3,5 tuntia. Sosiaalityöntekijämme mielestä ei ole niin tarkkaa kuinka monta tuntia isä on lastensa kanssa :/. Tapaamiset tapahtuivat kaksi kertaa viikossa lasten kodissa ja tarkoitus oli että isä ja lapset saisivat suhteensa jälleen kuntoon ennen kuin lapset menisivät isänsä luo. Muuttoilmoitukseen en saanut häneltä nimeä vaan asia piti hoitaa sosiaalitoimiston kautta. Mitään asioita ei voida keskenään hoitaa, mies vaihtaa tapaamisaikoja niin kuin HÄNELLE sopii ja tämä rassaa koko ajan hermoja! Onko minulla kuinka hyvät mahdollisuudet saada yksinhuoltajuus? Toki haluan että lapset olisivat isänsäkin kanssa mutta haluaisin ns. virallisten asioiden hoituvan jouhevammin. Lisäksi ex-mieheni on uhkaillut että hänellä on oikeus viedä lapset ihan mihin hän haluaa koska meillä on yhteishuoltajuus...ja tuo tuli todellakin sellaisessa yhteydessä että sen voi luokitella uhkaukseksi.
2244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äidillä on vain niitä velvollisuuksia. Eli kun tapaamis systeemit on laitettu paperille, esim. jokatoinen vkonloppu. Jos isä ei ota lapsia, niin se on vaan voi voi, mutta jos äiti ei anna lapsia, niin isä voi vetää sen oikeuteen.

Ja yksinhuoltajuus ei tarkoita sitä että voisit kieltää isää tapaamasta lapsiaan.

Äänestä
  • viestissä kerroin niin EN halua vaikeuttaa omalta osaltani isän ja lasten tapaamisia. Koko ajan häntä "patistan" ja muistutan miten tärkeää on että lapsilla olisi myös hyvä suhde isäänsä. Mutta ehkä hän sen jossakin vaiheessa tajuaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulette (apua kiitos!) kirjoitti:

Tilanne on tämä: Olemme eronneet "virallisesti" 1.5. ja isä ei ole tätä ennen (n. puoli vuotta) eikä tämän ajankohdan jälkeen ollut juurikaan yhteydessä lapsiinsa. Hän ei myöskään ole millään tavalla osallistunut lastensa elatukseen (elatussopimus on vieläkin tekemättä sos.työntekijän vetkuttelun takia). Hänellä on ollut tähän mennessä yhteensä melkein 40 tuntia aikaa olla lastensa kanssa ja tästä ajasta hän on käyttänyt 3,5 tuntia. Sosiaalityöntekijämme mielestä ei ole niin tarkkaa kuinka monta tuntia isä on lastensa kanssa :/. Tapaamiset tapahtuivat kaksi kertaa viikossa lasten kodissa ja tarkoitus oli että isä ja lapset saisivat suhteensa jälleen kuntoon ennen kuin lapset menisivät isänsä luo. Muuttoilmoitukseen en saanut häneltä nimeä vaan asia piti hoitaa sosiaalitoimiston kautta. Mitään asioita ei voida keskenään hoitaa, mies vaihtaa tapaamisaikoja niin kuin HÄNELLE sopii ja tämä rassaa koko ajan hermoja! Onko minulla kuinka hyvät mahdollisuudet saada yksinhuoltajuus? Toki haluan että lapset olisivat isänsäkin kanssa mutta haluaisin ns. virallisten asioiden hoituvan jouhevammin. Lisäksi ex-mieheni on uhkaillut että hänellä on oikeus viedä lapset ihan mihin hän haluaa koska meillä on yhteishuoltajuus...ja tuo tuli todellakin sellaisessa yhteydessä että sen voi luokitella uhkaukseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu