Minulla kohta kaksi vuotias pyrre uros. Muuten ihana ja kiltti koira, mut omalta tontilta poistuttaessa ihan kamala. Ei tottele, vetää, poukkoilee, ei katse kontaktia.
Tänään kävin ostamassa kuono-pannan. M&M:stä ihan perusmalli, 5,90€.
Ja poika oli kuin unelma lenkillä! Siis edelliseen olkapäitä melkein irti repivään poukkoiluun, vetämiseen ja jatkuvaan taisteluun verrattuna.
Tosin edelleen katsekontakti hukassa, mut iloinen ja kannustava kehuminen näyttää tepsivän.
Omalla pihalla ja kotona sisällä minä olen pomo, siihen koira on tottunut. Ja toivottavasti ymmärtää nyt myös sen, että pihapiiristä poistuttaessa minun valta jatkuu sinnekkin.
Voimia ja jaksamista ja paljon mukavia hetkiä kaikille laumisten omistajille koiriensa kanssa.
Ihan pakko hehkuttaa
6
742
Vastaukset
- Juustopään omistaja
koirasta. Kuonopannan kanssa koira hinkkaa kuonoaan joka paikkaan. Ilman sitä loikkii kuin villivarsa ja poukkoilee. Kotona säyseämpi ja lenkillä ns kävelevä katastrofi. Miten teillä suhtaudutaan toisiin koiriin
- Napin_emäntä
Kuonopantaan tottui varsin nopeesti. Herkkuja naposteltiin se päässä. Toki viel välil (sisällä, lähtien tai takas tulles, ei ulkona) pitää tassulla kokeilla et saisko sen pois mut lopettaa ku komentaa "ei". Sen tuo koira osaa. Ja "autoon". Häkistä ku haen ni tottelee myös "sisälle", eli juoksee häntä suorana kuistille. Jotkut komennot menee hyvin perille, joitain ei meinaa omaksua lainkaan.
Yli-iloisella äänellä kun kehun "hyvä poika, hyvä Nappi" ja jne jne niin toimii paremmin. Tuon koiran saa vaik kirota alimpaan helvettiin iloisella äänellä ni tuo vaan heiluttaa häntäänsä.
Tosi vaihtelevasti suhtautuu toisiin koiriin. Isokokoiset pystykorvat tosi pahoja, net pitää murista ja yrittää mennä päälle. Pienet ei kiinosta. Nartut näyttää suvaitsevan paremmin. Pentu koirat ei juuri kiinosta. Koirapuistossa odottaa toisten koirien tekevän aloitteen. Itsekseen vain nuuskiii hajuja ja merkkoo kaiken mahdollisen.
Tämä jo vuoden verran "liponut" juoksulla olevien narttujen pissat. Ilmeisen varhain kypsynyt poika mulla.
Monta pulmaa ja hankaluutta meil on ollut Napin kans. Mut silti, mitä olen muiden laumisten omistajien kans keskustellut, niin helppo tapaus tuo mun Nappi laumikseksi on. - juustopään omistaja
tuohon meidän kossin toimintaan. Kävelevä katastrofi ehkä hiukan karkeahko ilmaisu. Juippi kyllä poukkoilee sinne tänne, mutta saattaa mennä jopa "ihmisiksi". Riippuen päivästä. Toisille koirille rähjää, niin kauan kun pääsee nenät vastakkain. Nenätysten leikkii koirien kanssa - eikä ole vielä ollut vihainen vaikka nenille on tullutkin.
Arka tämä meidän poika on ollut ( johtuen aiemmista olosuhteista - tullut n. vuosi sitten meille), mutta olemme sosialistaneet tätä heeboa ihan kympillä eli kuljettaneet joka paikassa mukana. Ja tuloksia on tullut. Enään ei pelätä kuin rullasuksia ja joitain erikoisempia juttuja.
Todella palkitsevaa on ollut kun kaveri alkoi tottua meidän hullunkuriseen perheeseen ja leikkiä sekä ylipäätänsä syödä kunnolla. Koiralla ei heilu häntä vaan koko perä kun tuttuja näkyy... - juustopään omistaja
kirjoittelemaan niin kirjoitampa vielä tämänkin. JOku viittasi aiemmin, että pitänee olla yhteydessä ongelmakoiriin erikoistuneisiin tahoihin. Meillä on ainakin oltu sekä kasvattajaan että erääseen eläinten kouluttajaan tms. Ja jos aikataulu yms muut kiireet antavat periksi niin himokselle mennään.
Kertokaa tekin jotain positiivisia kokemuksia jaettavaksi!!!
- waraudu
Koira tottuu kyllä siihen kuonopantaankin. Parempi olisi keskittyä koulutukseen. Ota yhteyttä ongelmakouluttajaan joka tuntee tämän roturyhmän.
- otatko toista koiraa
ei muutakuin tiukkaa koulutusta- koira on alin perheenjäsen, jonka on toteltava kaikissa olosuhteissa. vaikkakin laumikset käyttävät omaa järkeään milloin toimia. mene tottelevaisuuskoulutukseen, sieltä saa paljon hyviä neuvoja ja niksejä (joita kyllä joutuu vähän muokkaamaan laumiksen luonteentakia) joita voit sitten käyttää.
harjoittele katsekontaktia siellä lenkilläkin, samoin jos muut perheenjäsenet käyttävät ulkona. oletko ajatellut että teillä olisi perheen sisällä johtajuus "hukassa", eli koirakaan ei tiedä kuinka toimia ja miten lenkillä toimitaan? tiesithän sen, että talutushihna on "johto" mistä välittyy koiralle kaikki, eli oletko itse hermostunut kun tulee toisia koiria yms.??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471002
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717827- 87791
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105689Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46687