Isäni kuoli. Perunkirjoitus on syyskuussa. Haluaisin luopua kaikesta pesään liittyvästä. Itselläni on kaksi aikuista poikaa, jotka ilmeisesti tulisivat sitten sijaani perillisiksi, mutta suosittelen heillekin perinnöstä luopumista. Miten toimia?
Perinnöstä luopuminen
Vaivanvälttäjä
5479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Perinnöstä luopuja ei saa mitenkään ohjata perintöä kenellekään eikä muutenkaan "kajota" perintöön, muuten tulee kaksinkertainen verotus.
Perunkirjoituskokoukseen tulee vain lähettää viesti, jossa lukee "Luovun N.N:n perinnöstä". Silloin osuutesi ohjautuu perintökaaren mukaan lapsillesi ja he voivat luopua perinnöstään vastaavasti, jolloin se menee heidän perillisilleen.
Tarkoittaako tämä, ettei minun tule henkilökohtaisesti osallistua perunkirjoituskokoukseen? Vaan voin todellakin vain lähettää kirjeenä luopumiseni perinnöstä?
että perunkirjoituskokoukseen saan osallistua ja kuunnella perunkirjoituksen ja sitten lopussa käskettiin antaa ilmoitus luopumisesta.Kumpikohan neuvo on oikein?
Kumpikin neuvo on oikein. Voi tehdä niin tai näin. Ajattelin, kun nimimerkki on "vaivan välttäjä", niin helpoimmalla pääsee kun lähettää kirjeen tai valtuuttaa jonkun puolestaan asian ilmoittamaan.
Perukirjoitukséen ei ole osallistumispakkoa. Voit ilmoittaa kieltosi heti saatuasi perukirjan - tai jo ennakkoonkin,