Eilisessä maaseudun tulevaisuudessa oli juttu, jossa oli tutkittu Saksalaisten kuluttajien asenteita tukiin ja tuottajahintoihin.
Saksassa kuluttajat hyväksyvät tuet ja niiden noston, koska tuet maksetaan tuottajille, on perustelu, Saksalainen kuluttaja hyväksyy myös kuluttahintojen nousun, mikäli nousu menee lyhentämättömänä tuottajille, eikä jää väliportaille.
Perustelu on oman elintarviketuotannon säilyttäminen, kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.
Itse jäin miettimään sitä, että miksihän Saksassa kuluttajat seisovat nimenomaan omien tuottajien takana ja tukena, kuten seisovat myös oman teollisuuden takana, kun tarvetta tulee, viimeksi kun Nokia löi tehtaan kiinni siellä, niin vastatoimia suunniteltiin jopa osavaltioparlamenttia myöten.
Suomessa hallitus meni välittömästi Kemijärvellä Stora-Enson taakse, kun se sulki kannattavan tehtaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Puoluekuri,joka sanelee järkevän ajattelun?
Siksi en äänestä hallituspuolueita,niin maanviljelijä kuin olenkin.
Parhaasta maitotilasta,jolla ei ole jatkajaa.
Näin se vaan on,kun vanhat jää eläkkeelle,
lypsykarjanpitäminen ei enää kiinnosta.
On liiaksi töitä.Kaikki pitäisi tapahtua tiekkaria näpyttelemällä.
ps.kolunnisti kirjoitti maaseudulla sairastamisesta.Tavallisesti hän kirjoittelee hyviä pakinoits,mutta nyt livesi.
Maaseutukunnissa saadaan käsittääkseni paljon parenpaa lääkäripalvelua kuin tiheästi asutuissa
asutuskeskuksissa.Päivystykseenkin pääsee kotikunnassani muutaman tunnin päästä ajantilauksesta.-Tietysti on kuntiakin,joissa johtavat lääkärit eivät ole yhteistyökykyisiä,
eikä päteviä saamaan työvoimaa sairaaloihinsa.
on allerginen lehmille!
Joo, poika jatkaa, mutta tuotantosuunta vaihtuu.
Luopujilla-nuoremmillakin on jos mitä syytä tarjolla.Yksinkertaisesti ei huvita hoitaa
lehmiä.
Maitopuolelta,mutta ei vaan kuulu kultakelloja...
Toisaalta, maitopuoli on työvaltaista, siinä pitää saada kahdelle ihmiselle palkka, eikä se ihan pienissä yksiköissä ole kovin hääppönen.
Nuoret osaavat kyllä laskea, moni luopuu senkin takia, ettei ansiot oikein motivoi työskentelemään niin paljon.
Ootteko muuten nähneet yhtään juttua näitten sateitten runtelemista pelloista?
Oottako lukeneet yhdenkään kolumnistin kertovan maaseudun karusta arjesta?
Kyllä tietokoneen näpräilijöitten ja kuivakenkisten juttuja riittää.
kuten ei myöskään kerrota raakaa totuutta lihantuotannon katastrofisesta tilanteesta eu-suomessa.
mut ans olla jos kepu olis oppositiossa niin kyllä heti vaadittaisiin lampaanpää mielenosoituksia joka toisessa numerossa.