syvä

eli minun tilanteeni on nyt tämä. sekarotuinen kanini nöpö on ollut minulla nyt kohta vuoden ja alusta asti on ollut kiintynyt minuun ja luottanut hyvin. nyt nöpöllä on viikon vanhat poikaset ja hän majottuu niiden kanssa poissa muiden kanieni lähettyviltä. tyttö on alkanut puolustamaan reviiriään tosissaan eikä anna minun enään koskea itseensä saati sitten siivota häkkiä tai katsoa pesään. ruokaakin kun käyn lisäämässä niin muriisee ja hyökkii kättäni kohti. tänään kävin juttelemassa ja siivoilemassa häkkiä niin se puri minua reiteen ja etu käpälillään kuopi ja murisi. ymmärrän että suojelee poikasiaan ja muuta mutta miksi on näin paha minua kohtaan,aina olen ollut hyvä toiselle. harmittaa todella paljon että rakas lemmikkini yhtäkkiä käy minua hoitajaansa vastaan. pyydän nyt teiltä apua tähän,onko tämä vain vaihe joka menee ohi kun poikaset vähän kasvaa vai onko pysyvää? kiitos kovati jo etukäteen,olen aivan neuvoton:(
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tapaus. Olen kasvattanut pienimuotoisesti kaneja jonkin aikaa, ja tänä aikana minulle sattunut yksi ylipuolustava tapaus.
Emo alkoi poikasten synnyttyä purra ja raapia todella kovasti. Häkin lähellekkin kun meni, rupesi vimmatusti rummuttamaan takajalkojaa ja hyökkäili häkkiä päin.
Yleensä nuo emokanit ovat olleet ihan rauhallisia, ja käyttäytyneet melkeipä samalla tavalla kuin ennen poikasia.
Nyt tästä ylisuojelevan kanin poikasten saannista on yli puolivuotta. Kani ei ole ollut enää oma itsensä. Rauhallinen, syliteltävä, siliteltävä rotjake. Vaan tilanne jopa paheni kun poikaset vieroitettiin. Hyökkäsi käteen samantien, kun häkkiin koskin. Syliin ei voi ottaa ollenkaan, puree heti.
Nyt siis reilu puolivuotta, ja hyökkäävä käytös jatkuu.
Eläinlääkrissä käytin, ja todettiinkaikin puolin terveeksi. Käytökseen ei löytynyt muuta syytä kuin poikasten saanti. Ja eläinlääkäri suositteli, että kanille ei enää ainakaan toisia poikasia teetetä.
Toivon, että kanin käytös vielä muuttuu entiselleen, mutta näyttää epätodennäköseltä. Niin pahansuopa tuo neiti on:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmitus ja ikävä<3 kirjoitti:

eli minun tilanteeni on nyt tämä. sekarotuinen kanini nöpö on ollut minulla nyt kohta vuoden ja alusta asti on ollut kiintynyt minuun ja luottanut hyvin. nyt nöpöllä on viikon vanhat poikaset ja hän majottuu niiden kanssa poissa muiden kanieni lähettyviltä. tyttö on alkanut puolustamaan reviiriään tosissaan eikä anna minun enään koskea itseensä saati sitten siivota häkkiä tai katsoa pesään. ruokaakin kun käyn lisäämässä niin muriisee ja hyökkii kättäni kohti. tänään kävin juttelemassa ja siivoilemassa häkkiä niin se puri minua reiteen ja etu käpälillään kuopi ja murisi. ymmärrän että suojelee poikasiaan ja muuta mutta miksi on näin paha minua kohtaan,aina olen ollut hyvä toiselle. harmittaa todella paljon että rakas lemmikkini yhtäkkiä käy minua hoitajaansa vastaan. pyydän nyt teiltä apua tähän,onko tämä vain vaihe joka menee ohi kun poikaset vähän kasvaa vai onko pysyvää? kiitos kovati jo etukäteen,olen aivan neuvoton:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu