sims videot

kattelin tossa eräs päivä eräällä "kaikki tietää kyllä missä"-sivustolla ihmisten tekemiä sims videoita.Hitusen järkytyin, kun videot varsin ahdasmielisiä ja todella surullisia.Itse vähän vanhempana ja suht herkkänä ihmisenä aloin miettimään ja asia jäi vaivaamaan.Kun nykypäivänä uutisoidaan paljon kaikkea ikävää ja nuoret ovat varsin ahdistuneita ja masentuneita. Onko joku kokenut samaa, vai hömpötänkö ny omiani kun tälläisiä murehdin. Itse uskon, että "taide" kumpuaa alitajunnasta ja omista tuntemuksista. Mietin et kai pelityyliikiin vaikutta nämä seikat. Itse pelatessani pyrin, että kaikki olisi onnellisia tms. Mutta kai sekin on pidemmän päälle tylsää ja pyritään laittamaan vähä dramatiikkaa. Huomannu et pelini omineen laittaa dramatiikkaa ;) esimerkiksi jos pelaan jollakin muulla hahmolla ja menen yhteisötontille niin siellä on muita hahmojani tönimässä ja aiheuttamassa kolmiodraamaa, mitä en ite normaalisti tekisi.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heh, en tajunnut että joku voisi entisestään masentua videoista, jotka tekee. Itse teen videot oikeastaan sen mukaan, millaisen biisin valitsen. Ylipäätänsä on vaikea valita mitään iloista, koska niiden biitti on yleensä reippaampi ja jos yhtään haluaa että video rytmittyy musiikkiin, hitaaseen on helpopi tehdä. Yleensä nopeammat biisit sisältävät myös iloisempia sanoja. Itse olen tehnyt kaksi videota simeilläni ja niistä kyllä tuli aika masentavia. Pitää ensi kerralla valita joku iloisempi biisi ja iloisempi aihe. Minun videoeditorisofta on niin kökkö, että sillä ei mitään hienoja leikkauksia ja framentarkkoja editointeja tehdä, siksi varmaan surulliset aiheet.

Tämä voisi olla kivempi, se kun on tuttujen katsojien mielestä hitusen romanttinen:
http://www.youtube.com/watch?v=7ZI9dZB10cE

Äänestä

Näinhän se on. Itekin oon katellut muutamia videoita ja huomannut täysin saman. Jos ei ole todella surullinen, kuolemaa käsittelevä video, niin ainakin siinä useasti on muuten surua. Tulee heti mieleen eräs video, jossa tyttö ei ole tyytyväinen itseensä ja muuttaa itseään saadakseen tietyn pojan... Eikä kuitenkaan saa tätä. Eli siinäkin pettymys... Juu, jostainhan nämä ideat väkisinkin tulevat. Liekö sitten tosiaan omia kokemuksia taustalla tai tuttujen/kavereiden...

Itse pelaan kanssa niin, että kaikki ovat suht onnellisia. Välillä toki kuitenkin teen myös suhdekiemuroita tms. koska yksi Simsin suuria hyviä puolia on juuri se, että simit voivat tehdä myös sellaista, mikä ei ole mahdollista oikeassa elämässä...

Äänestä

Empäs tullut tuota musiikkipuolta ajatteleex.Nykypäivääm musiikki on kieltämättä aika maanista ja synkkää.Vaikeahaan se on laittaa esim. hääonnea filmille ku musiikissa kerrotaan kuinka perhoselta revitään siivet ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yx mammuli kirjoitti:

kattelin tossa eräs päivä eräällä "kaikki tietää kyllä missä"-sivustolla ihmisten tekemiä sims videoita.Hitusen järkytyin, kun videot varsin ahdasmielisiä ja todella surullisia.Itse vähän vanhempana ja suht herkkänä ihmisenä aloin miettimään ja asia jäi vaivaamaan.Kun nykypäivänä uutisoidaan paljon kaikkea ikävää ja nuoret ovat varsin ahdistuneita ja masentuneita. Onko joku kokenut samaa, vai hömpötänkö ny omiani kun tälläisiä murehdin. Itse uskon, että "taide" kumpuaa alitajunnasta ja omista tuntemuksista. Mietin et kai pelityyliikiin vaikutta nämä seikat. Itse pelatessani pyrin, että kaikki olisi onnellisia tms. Mutta kai sekin on pidemmän päälle tylsää ja pyritään laittamaan vähä dramatiikkaa. Huomannu et pelini omineen laittaa dramatiikkaa ;) esimerkiksi jos pelaan jollakin muulla hahmolla ja menen yhteisötontille niin siellä on muita hahmojani tönimässä ja aiheuttamassa kolmiodraamaa, mitä en ite normaalisti tekisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu