OHJEITA LATVIAN KÄVIJÖILLE

Nimetön

Matkustustiedotteet, 3.6.2008
Latvia: matkustustiedote
Latvia: Normaali varovaisuus paikallaan. Öisin vältettävä yksin päihtyneenä liikkumista. Ylilaskutus ja luottokorttien väärinkäyttö yleistä yökerhoissa.

Suomen suurlähetystö
Riika

Latvia on turvallinen matkailumaa, mutta varovaisuutta tulee silti noudattaa. Öiseen aikaan on syytä välttää syrjäisiä kaupunki- ja puistoalueita sekä välttää yksin päihtyneenä liikkumista. Luottokorttien väärinkäyttö ja ylilaskutus on Riian keskustan yökerhoissa harmillisen yleistä.

Matkailijalla tulee olla mukanaan kuvallinen henkilökortti tai passi, myös alaikäisellä lapsella. Matkailijan tulee kiinnittää huomiota, että hänellä on voimassa oleva matkavakuutus.

Rikollisuus
Turisteihin kohdistuvat varkaudet ja luottokorttien väärinkäyttö pääkaupungin yökerhoissa ja huiputukset "tyttöbaareissa” ovat valitettavan yleisiä. Yökerhossa ei pidä jättää käsilaukkua tai pikkutakkia tuolin selustalle. Tilattuja juomia ei kannata jättää valvomatta. Tuntemattomien kanssa jatkoille lähdöstä seuraa usein lompakon katoaminen. Öiseen aikaan yksin ja päihtyneenä liikkuminen on jokseenkin vaarallista.

Koska autovarkaudet ovat tavallisia, auton vakuuttamiseen on syytä kiinnittää huomiota ja autot olisi hyvä varustaa ajonestolaitteella, hälyttimellä ja rattilukolla. Auto on syytä pysäköidä vartioidulle pysäköintipaikalle. Arvotavaroita, passeja, luottokortteja ja rekisteriotetta ei tule jättää autoon – eikä muutakaan kiinnostavaa näkyvälle paikalle.

Taksit syyllistyvät joskus ylilaskutukseen. Tavallisimmin ylilaskutuksen kohteiksi joutuvat juopuneet asiakkaat.

Riian keskustassa toimivat taskuvarkaat tuottavat myös usein harmia matkailijalle.

Rikostapauksista tulee aina tehdä ilmoitus lähimmällä poliisiasemalla ja ilmoituksesta tulee pyytää itselle kopio.

Turistien avuksi Latviassa on avattu ympärivuorokautinen TOURIST HOTLINE palvelunumero ( 371) 22033000. Numero on löydettävissä suurimpien hotellien vastaanotosta. Latvian poliisin verkkosivuilla son matkailijalle sopivaa tietoa www.vp.gov.lv.

Liikenne
Liikennekulttuuri Latviassa ei ole yhtä kurinalaista kuin Suomessa. Siksi autoilijoiden ja jalankulkijoiden on syytä olla varovaisia liikenteessä. Liikenneonnettomuuksien määrä on suuri.

Promilleraja liikenteessä on 0,5 promillea mutta alle kaksi vuotta ajokortin omaavilla 0,3 promillea.

Suomalainen liikennevakuutus on voimassa Latviassa. Liikennevahingosta on aina välittömästi ilmoitettava paikalliselle poliisille, jonka saapumista tulee odottaa onnettomuuspaikalla. Autoa ei saa siirtää vahinkopaikalta ennen poliisin tuloa.


Omalla autolla matkustavan on muistettava pitää auton alkuperäinen rekisteriote mukana. Autojen perusvarusteena on oltava ensiapulaukku ja vaahtosammutin. Muulla kuin omalla autolla matkustavalla täytyy olla auton omistajan tai yrityksen antama valtakirja rekisteröidystä autosta. Vuokra-autojen kasko-vakuutusten korvaussummat ovat matalammat Suomeen verrattuna.

Takseja on hyvin saatavilla. Taksia otettaessa kannattaa yrittää sopia matkan hinta tai ainakin varmistua, että matkamittari on päällä. Lentokentän punaiset taksit ovat varmimpia takseja.

Terveydenhoito
Juomavesi täyttää eurooppalaiset standardit, mutta vanhojen putkistojen takia sitä ei suositella juotavaksi keittämättä.

Koko Baltia on punkkivaara-aluetta. Luonnossa liikkuvan kannattaa pitää pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita. Suositeltavaa on ottaa punkki- ja hepatiitti A-rokote, jos viipyy alueella pidempään.

Lisätietoa rokotuksista löytyy Kansanterveyslaitoksen verkkosivuilta.

Äkillisesti sairastunut Suomessa asuva henkilö saa sairaanhoitoa Latvian yleisen sairaanhoidon piiriin kuuluvista sairaaloista ja terveyskeskuksista. Hoitohenkilökunta puhuu useimmiten vain latviaa ja venäjää. Oikeus hoitoon osoitetaan voimassa olevalla matkavakuutuksella tai KELAn myöntämällä eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin saa jokainen Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluva henkilö, joka suunnittelee lomamatkaa, opiskelua, työkomennusta tai työnhakua EU- tai ETA-alueella. Korvausjärjestelmä ei kata sellaista sairaanhoitoa, joka ei kuulu kyseisen maan yleisen korvausjärjestelmän piiriin eikä pohjoismaiden ulkopuolelta Suomeen tapahtuvaa sairaankuljetusta.

Yksityisiä lääkäriasemia ja lääkäreitä, joilta saa englanninkielistä palvelua ovat muun muassa:

Lääketieteen seura ARS
Skolas iela 5, LV-1010 RIGA
371 6720 1006, päivystyspuhelin 24 tuntia/vrk (371) 6720 1003

Medical Centre of Diplomatic Service
Elisabetes iela 57, LV-1050 RIGA
371 6722 9942

Äkillisessä sairastapauksessa kannattaa myös kysyä päivystävien lääkärien yhteystietoja esimerkiksi oman hotellin ja muun majoituspaikan henkilökunnalta.


Hyvä tietää
EU-maan kansalainen ei tarvitse viisumia matkaillessaan Latviassa. Maahantulo edellyttää voimassa olevaa passia tai 1.3.1999 jälkeen hankittua henkilökorttia.

Suurlähetystö haluaa muistuttaa matkailijoita siitä, että vastuu omasta turvallisuudesta on matkailijalla itsellään. Hätätilanteissa ensisijainen vastuu auttamisesta on paikallisviranomaisilla. Suurlähetystö palvelee matkailijoita konsulipalvelulain mukaisesti.

Alkoholin nauttiminen kadulla tai puistossa omasta pullosta ei ole sallittua ja siitä sakotetaan. Myös virtsaaminen julkisella paikalla on kiellettyä ja siitä rangaistaan.

Latvia on liikuntaesteiselle haasteellinen matkakohde.

Latviassa ei suhtauduta vapaamielisesti seksuaalivähemmistöihin.

Yleiset hätänumerot Latviassa


yleinen hätänumero lanka- ja matkapuhelimella 112

palokunta (371) 01

poliisi (371) 02

ambulanssi (371) 03


Latvian Turistitoimisto Riiassa
Smilsu iela 4, Latvia. LV-1050
puh. 371 67224664
sähköposti: [email protected]

Latvian suurlähetystö Helsingissä
Armfeltintie 10, 00150 Helsinki, 358 (0)9 476 47 244
sähköposti: [email protected]


Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Riika

Suurlähetystön verkkosivut

Latvian suurlähetystö Helsingissä

0

793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävöin sinua kokoyön!

        En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
        Ikävä
        51
        3585
      2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

        jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
        Maailman menoa
        114
        2480
      3. Kova karman laki

        Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
        Hindulaisuus
        593
        2273
      4. Päivieni piristys, missä olet?

        Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
        Ikävä
        19
        2026
      5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

        https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
        Kalajoki
        76
        1730
      6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

        Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
        Tunteet
        43
        1658
      7. Älä mahdollisesti ota itseesi

        En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
        Ikävä
        20
        1648
      8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

        Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        137
        1546
      9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

        Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
        Ikävä
        28
        1446
      10. Millainen kaivattusi luonne on?

        Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
        Ikävä
        94
        1427
      Aihe