Product key

Vanhasta koneesta rikkoontui kovalevy. Tuttavalta löytyi toimiva, mutta ilman käyttöjärjestelmää. Vanhassa koneessani on win2000 pro "Product Key"-tarra, mutta asennuslevykettä en löydä mistään. Kokeilin kaverin levykkeellä, joka oli suomenkielinen W2K, mutta ei hyväksynyt avainta. Alkuperäinen windowsini koneella oli englanninkielinen.

Onko Windows 2000 pro käyttöjärjestelmästä olemassa eri kieliversiot, jotka vaativat omat avaimensa?
311649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

tää foorumisofta pissii

Äänestä

On. Kuhan löydät englanninkielisen median niin siltä voi asentaa. Wareta vaikka netistä. Sinänsä laitonta juu mutta so what kun kerran sulla on lisenssi.

Äänestä
  • Kysymys tähän aiheeseen. Olen aina ihmetellyt, jos ihminen siis ihan ihminen on kerran ostanut, maksanut tuon käyttöjärjestelmän tai ihan minkä tahansa ja on se key-numero talessa mikseu vai saako ihan lai8llisesti jos ei ole enään asennus mediaa niin sen joltain lainata tai jos saa sen netistä ja on kuitenkin keytzinumppa?
    Pitääkö samasta tavrasta monta kertaa maksaa, oi miksi nämä asiat ovat tehty näin vaikeaksi, miksi höynäytetään ihmispoloa, voisiko tätä verrata kusettamiseksi. ihmiisen tietämättömyyttä käytetään hyväksi ja lypsetään kaikki rahat pois, joskus tuntuu että tietokone ala on mahdolliasuuksien ala ainakin mitä tulee rahanimemiseen?

    Äänestä

  • vanha-käpy kirjoitti:

    Kysymys tähän aiheeseen. Olen aina ihmetellyt, jos ihminen siis ihan ihminen on kerran ostanut, maksanut tuon käyttöjärjestelmän tai ihan minkä tahansa ja on se key-numero talessa mikseu vai saako ihan lai8llisesti jos ei ole enään asennus mediaa niin sen joltain lainata tai jos saa sen netistä ja on kuitenkin keytzinumppa?
    Pitääkö samasta tavrasta monta kertaa maksaa, oi miksi nämä asiat ovat tehty näin vaikeaksi, miksi höynäytetään ihmispoloa, voisiko tätä verrata kusettamiseksi. ihmiisen tietämättömyyttä käytetään hyväksi ja lypsetään kaikki rahat pois, joskus tuntuu että tietokone ala on mahdolliasuuksien ala ainakin mitä tulee rahanimemiseen?

    Jos kyseessä on OEM-lisenssi (kuten tässä, tarra koneen pohjassa) niin CD:n mennessä hukkaan pitää ostaa uusi. Lisäksi OEM-lisenssiä ei voi lainata tai siirtää toiseen koneeseen. Joillain ns. massalisensseillä tai erillisillä lisensseillä ei tälläistä rajoitusta ole. Tarkempaa en osaa suoraan sanoa.

    Äänestä

  • Kumiolento kirjoitti:

    Toi on kyllä kauheaa kuluttajien kusetusta. Kyllä sen kuuluisi olla niin, että vaikka CD:n hukkaa, niin uuden CD:n sais maksimissaan CD:n polttohinnalla uudestaan itselle, kerta CD-avain on tallella omasta Windowsistaan. CD-avain kuitenkin on loppujen lopuksi se mistä maksetaan, sillä sama CD on muillakin.

    Mut joo:

    http://www.microsoft.com/finland/license/smallbusiness/faq.mspx

    "
    K:   Olen hukannut käyttöjärjestelmän asennus-CD:n. Mistä saan uuden?
    V:   
    Mikäli kyseessä on merkkikoneen mukana toimitettu käyttöjärjestelmän palautus-CD, korvaavaa CD:tä tulee tiedustella laitevalmistajalta (esim. Acer, Dell, Fujitsu-Siemens, HP, IBM, Lenovo, Toshiba). Saatavuus ja hinnoittelu riippuvat laitevalmistajan takuukäytännöstä.

    Huom! Laitetoimittajat voivat toimittaa laitteensa mukana käyttöjärjestelmän myös ilman asennus-CD:tä. Tällöin käyttöjärjestelmä voidaan tarvittaessa palauttaa tietokoneen jaetulta kiintolevyltä. Microsoft ei voi toimittaa korvaavia asennus-CD:itä laitevalmistajan toimittamiin kokoonpanoihin.

    Korvaavien asennus-CD:iden saatavuus vaihtelee. Vanhempien versioiden osalta saatavuus on rajallista. Alkuperäisestä asennus-CD:stä suositellaan tekemään yksi varmuuskopio omaan käyttöön. Asiakas ei saa lainata asennus-CD:tä eikä varmuuskopiota toiselle käyttäjälle.

    Jos laitevalmistaja ei voi enää toimittaa tiettyyn koneeseen liittyyvää palautus-CD:tä, voidaan uudelleen asennus yleensä suorittaa laitevalmistajan merkkihuollossa, jolloin asiakas vastaa aiheutuvista työkustannuksista.

    Mikäli alkuperäinen ohjelmisto on hankittu erillisenä tuotepakettina (ns. Retail-versiona) tai jälleenmyyjän kasaaman tietokoneen tai tietokoneen osien mukana ns. OEM-lisenssillä, korvaavaa CD:tä voi tiedustella Microsoftin Suorapalvelusta.
    "

    Äänestä

katsotaan mitä asialle voidaan tehdä...:)

Äänestä

win 2000 pro-asennuslevy tai saat sellaisen kaverilta?
Ymmärsinkö oikein?

No tässä kuitenkin suomenkieliseen win 2000 pro-käyttikseen sopiva, aito product key:

MXGPK - FV63Y - 4KRYC - 96P6P - WKP96

saat ilmaiseksi, en ole tarvinnut sitä about kuuteen vuoteen...:)

Äänestä
  • Kiitos !!!

    Kuinka moni muu aikoo käyttää tätä avainta...

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Kiitos !!!

    Kuinka moni muu aikoo käyttää tätä avainta...

    voihan samaa product keyta käyttää vaikka 100 koneessa, jos vaan tuoteavain ja käyttisversio ovat "toisilleen tarkoitettu".

    tuskinpa muutenkaan moni käyttää win 2000 vaikka ihan hyvä käyttis se vielä on. Mullakin on edelleen varakoneessa kakstonninen.
    Muista asentaa win 2000 SP4 heti ku olet asentanut käyttiksen. saa sieltä windows update-sivuilta.

    Äänestä

  • satunnainen surffailija kirjoitti:

    voihan samaa product keyta käyttää vaikka 100 koneessa, jos vaan tuoteavain ja käyttisversio ovat "toisilleen tarkoitettu".

    tuskinpa muutenkaan moni käyttää win 2000 vaikka ihan hyvä käyttis se vielä on. Mullakin on edelleen varakoneessa kakstonninen.
    Muista asentaa win 2000 SP4 heti ku olet asentanut käyttiksen. saa sieltä windows update-sivuilta.

    En tiedä, mutta ajattelin että on vaikka laitonta...SP4 OK.

    Äänestä

Windows 2000:n asennus on aika työläs operaatio ja se alkaa pian jäämässä vanhaksi, että suosittelisin jo uutta käyttöjärjestelmää.

Äänestä
  • XP:n saisi varmaan edullisesti "käytettynä" ja toimisikin tässä vanhassa surffaus/kirjoituskoneessani, mutta en tiedä onko siinä muuta eroa kuin aktivointiriesa.

    Äänestä

  • Kysymys: Autostani hajosi takaluukku. Mitä teen?
    Vastaus: Kylmalaitteet kannattaa sulattaa ja puhdistaa vähintään kerran vuodessa.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    XP:n saisi varmaan edullisesti "käytettynä" ja toimisikin tässä vanhassa surffaus/kirjoituskoneessani, mutta en tiedä onko siinä muuta eroa kuin aktivointiriesa.

    windows 2000 siihen sun "surffaus/kirjoituskoneeseesi"!
    Win 2K toimii hyvin jopa 1990-luvun tietokoneissa ja sujuvasti jopa 64 Mt:n muistilla ja 200-300 MHz:n prosessorilla. Ja tosiaan ei tule sitä riivatun aktivointiriesaa!

    Turvallisuuskin on ihan tyydyttävä kun laittaa hyvän virustorjujan ja palomuurin ja hakee win2000-päivitykset.

    niitä saa tuolta:
    http://support.microsoft.com/ph/1131
    ja sitten suoraan windows update-sivulta pitäis saada viimeisimmät tietoturvapäivitykset (olikohan ne vuodelta 2006 tai jotain?)

    Äänestä

  • asderd kirjoitti:

    Vanhemmassa järjestelmässä on sekin etu ettei se kiinnosta perheen nuorempaa polvea ;)

    Äänestä

  • On? perustele?

    Äänestä

  • missä kohtaa win2000:n asentamisessa jotain erityistä vaikeutta on?
    Minulla on sekä XP että win2000 koneita ja en ole
    mitään oleellista eroa havainnut niiden käyttiksen asentamisessa.
    Siinä missä W2000:n pitää asentaa SP4 pitää
    XP:hen asentaa SP2.

    W2000:n asentaminen menee pienemmästä tavaramäärästä
    johtuen jopa hieman nopeammin.

    Jos koneessa on alle 512 megaa muistia on w2000
    käytössä huomattavsti vikkelämpi.

    Ja vielä yksi (ainakin minulle koneen rautapuolen
    itsekasaajalle ja kokeilijalle) suunnaton etu: Win2000:ei ole ollenkaan mitään aktivointiruljanssia odotettavissa!

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    XP:n saisi varmaan edullisesti "käytettynä" ja toimisikin tässä vanhassa surffaus/kirjoituskoneessani, mutta en tiedä onko siinä muuta eroa kuin aktivointiriesa.

    Sellainen oleellinen ero on, että siihen Windows XP:n tulee päivityksiä vielä 4-6v. Windows 2000:n loppuu alle 2v sisällä, ellei jopa jo vuoden päästä. Windows 2000:n nimittäin menee suunnilleen samat virukset Windows XP:n ja niitä on joku miljoona.

    Jos aktivointiriesa häiritsee niin laittaa sitten vaikka Susen tai Ubuntun. Asennuskin olisi helpompi kuin millään.

    Äänestä

  • se niin työläs kirjoitti:

    On? perustele?

    Vaikka ne kaikki 8-9v aikana tulleet päivitykset, uusi selain, uusi sähköpostiohjelma, PDF-lukija, toimistopaketti, Flash ja Java ja ehkä muitakin. Lisäksi jos ei ole rautamuuria niin pitää muistitikulta asentaa softapalomuuri ennen kuin tökkää nettiä kiinni.

    Jos tämä ei ole työlästä niin mikä sitten? Nykypäivänä kun sasennus kestää parhaimmillaan vain 30min niin tuo on helvetin työlästä.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    tehdä asiat vaikeimman kautta?

    "Vaikka ne kaikki 8-9v aikana tulleet päivitykset"
    -Häh? Juuri latasin erääseen käytettyyn koneeseen W2000Pron, SP2:n latasin aikaa sitten poltetulta
    levyltä. Muuta ei tarvita.

    "uusi selain"
    -Totta. FF:n laitoin.

    "uusi sähköpostiohjelma"
    -Totta. Thunderbirdin laitoin.

    "PDF-lukija"
    -Totta. FoxitReaderin laitoin.

    "toimistopaketti"
    -Totta. OpenOffice 2.4:n laitoin uudelta "Tietokone"-lehden mukana tulleelta rompulta.

    "Flash ja Java ja ehkä muitakin."
    -Ei toistaiseksi vielä mitään, miksi?

    "softapalomuuri ennen kuin tökkää nettiä kiinni".
    -Totta. ZA:n laitoin (vaikka onkin rautamuuri
    edessä).

    "Jos tämä ei ole työlästä niin mikä sitten? Nykypäivänä kun sasennus kestää parhaimmillaan vain 30min niin tuo on helvetin työlästä."

    Kahvia join ja pullaa söin ja surffasin toisella
    koneella silläaikaa kun asentui ja
    pari kertaa painoin enteriä.
    Ihan sama homma olisi ollut XP:ssäkin.
    Katsoin aikaa, meni 37 minuuttia joten
    oli tosiaan helvetin työläistä. Huoh, hohhoijaa...
    Hidasta kun oli prossa vaan 1 Ghz:n kellolla ja 256 muistia.

    Äänestä

  • as-keetti kirjoitti:

    että se on SP4 joka siihen Win2000 asennetaan.
    SP2 on XP:hen (on jo julkaistu SP3:nkin mutta
    sitä vielä katsotaan).

    Äänestä

  • as-keetti kirjoitti:

    tehdä asiat vaikeimman kautta?

    "Vaikka ne kaikki 8-9v aikana tulleet päivitykset"
    -Häh? Juuri latasin erääseen käytettyyn koneeseen W2000Pron, SP2:n latasin aikaa sitten poltetulta
    levyltä. Muuta ei tarvita.

    "uusi selain"
    -Totta. FF:n laitoin.

    "uusi sähköpostiohjelma"
    -Totta. Thunderbirdin laitoin.

    "PDF-lukija"
    -Totta. FoxitReaderin laitoin.

    "toimistopaketti"
    -Totta. OpenOffice 2.4:n laitoin uudelta "Tietokone"-lehden mukana tulleelta rompulta.

    "Flash ja Java ja ehkä muitakin."
    -Ei toistaiseksi vielä mitään, miksi?

    "softapalomuuri ennen kuin tökkää nettiä kiinni".
    -Totta. ZA:n laitoin (vaikka onkin rautamuuri
    edessä).

    "Jos tämä ei ole työlästä niin mikä sitten? Nykypäivänä kun sasennus kestää parhaimmillaan vain 30min niin tuo on helvetin työlästä."

    Kahvia join ja pullaa söin ja surffasin toisella
    koneella silläaikaa kun asentui ja
    pari kertaa painoin enteriä.
    Ihan sama homma olisi ollut XP:ssäkin.
    Katsoin aikaa, meni 37 minuuttia joten
    oli tosiaan helvetin työläistä. Huoh, hohhoijaa...
    Hidasta kun oli prossa vaan 1 Ghz:n kellolla ja 256 muistia.

    "W2000Pron, SP2:n latasin aikaa sitten poltetulta
    levyltä. Muuta ei tarvita."

    Kyllä tarvitaan. Tarvitsee SP4 mikä julkaistiin joskus 2003 ja sitten ne joka kuukausittaiset tietoturvapaikat.

    "-Ei toistaiseksi vielä mitään, miksi?"

    Että sillä koneella tekisikin jotain. WWW:ssä on aika paljon videomateriaalia ja ne tarvii Flashin ja 7-zip tms. tarvii olla että saa paketit auki ja mitä sillä koneella sitten normaalisti tehdään niin pitää asentaa myös. Jos käsittelee kuvia niin tulee kuvankäsittelyohjelma ja aika usein tulee pikaviestintä kuten joku MSN tai IRC.

    Jossain tapauksissa tarvitsee Windows 2000:lla jotain ajurilevy säätöjäkin jotain näytönohjainta, emolevyä tai oheislaitteita varten.

    Minä tarkoitin sitä, että 30min on KAIKKI kunnossa ja toimii mitä nyt tarviikaan sillä koneella seuraavat 2-4v eikä tehdä mitään puolivillaista asennusta. Päivitysten poisjättäminen on sitä myös.

    Itte en saa tollasilla minuuttimäärillä edes konetta kunnolla tulille, enkä pääse itekään kunnon asennushikeen!
    No, sitten kun saan asennuksen alkuun, niin mukavaa on istuskella ja ajatella miten tavut siinä luikertelevat.
    Mikäs kiire tässä on, valmiissa maaimassa.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "W2000Pron, SP2:n latasin aikaa sitten poltetulta
    levyltä. Muuta ei tarvita."

    Kyllä tarvitaan. Tarvitsee SP4 mikä julkaistiin joskus 2003 ja sitten ne joka kuukausittaiset tietoturvapaikat.

    "-Ei toistaiseksi vielä mitään, miksi?"

    Että sillä koneella tekisikin jotain. WWW:ssä on aika paljon videomateriaalia ja ne tarvii Flashin ja 7-zip tms. tarvii olla että saa paketit auki ja mitä sillä koneella sitten normaalisti tehdään niin pitää asentaa myös. Jos käsittelee kuvia niin tulee kuvankäsittelyohjelma ja aika usein tulee pikaviestintä kuten joku MSN tai IRC.

    Jossain tapauksissa tarvitsee Windows 2000:lla jotain ajurilevy säätöjäkin jotain näytönohjainta, emolevyä tai oheislaitteita varten.

    Minä tarkoitin sitä, että 30min on KAIKKI kunnossa ja toimii mitä nyt tarviikaan sillä koneella seuraavat 2-4v eikä tehdä mitään puolivillaista asennusta. Päivitysten poisjättäminen on sitä myös.

    Taas huomattiin ettei herra kurnuuttu osaa lukea, kun askeetti korjannut sanomansa ja vielä pitää jauhaa samaa p....aa!

    Kiva tuoda itseään esiin ja vastailla kaikkeen sillä asiantuntemuksella minkä vain täydellinen tietämättömyys asiasta voi antaa...

    Äänestä

  • Seuraillut kirjoitti:

    Vastasin viestiin ennen kuin luin toista viestiä ketjussa, eipä tullu luettua otsikkoa.

    Täydellinen tietämättömyys löytyy korviesi välistä.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "W2000Pron, SP2:n latasin aikaa sitten poltetulta
    levyltä. Muuta ei tarvita."

    Kyllä tarvitaan. Tarvitsee SP4 mikä julkaistiin joskus 2003 ja sitten ne joka kuukausittaiset tietoturvapaikat.

    "-Ei toistaiseksi vielä mitään, miksi?"

    Että sillä koneella tekisikin jotain. WWW:ssä on aika paljon videomateriaalia ja ne tarvii Flashin ja 7-zip tms. tarvii olla että saa paketit auki ja mitä sillä koneella sitten normaalisti tehdään niin pitää asentaa myös. Jos käsittelee kuvia niin tulee kuvankäsittelyohjelma ja aika usein tulee pikaviestintä kuten joku MSN tai IRC.

    Jossain tapauksissa tarvitsee Windows 2000:lla jotain ajurilevy säätöjäkin jotain näytönohjainta, emolevyä tai oheislaitteita varten.

    Minä tarkoitin sitä, että 30min on KAIKKI kunnossa ja toimii mitä nyt tarviikaan sillä koneella seuraavat 2-4v eikä tehdä mitään puolivillaista asennusta. Päivitysten poisjättäminen on sitä myös.

    "Että sillä koneella tekisikin jotain. WWW:ssä on aika paljon videomateriaalia ja ne tarvii Flashin ja 7-zip tms."
    -Videoita varten on eri vermeet. Winzip on vakiokamaa.

    "Jos käsittelee kuvia niin tulee kuvankäsittelyohjelma"
    PaintShopPro 8.0

    "ja aika usein tulee pikaviestintä kuten joku MSN tai IRC."
    Kännykkä on poviit tas kuu:ssa.

    Jossain tapauksissa tarvitsee Windows 2000:lla jotain ajurilevy säätöjäkin jotain näytönohjainta, emolevyä tai oheislaitteita varten.
    -Eikä XP tai Vista tarvii? Tai Linux?

    "Minä tarkoitin sitä, että 30min on KAIKKI kunnossa ja toimii mitä nyt tarviikaan sillä koneella seuraavat 2-4v eikä tehdä mitään puolivillaista asennusta. Päivitysten poisjättäminen on sitä myös."
    Sitähän minäkin.
    On sinut hyvin saatu aivopestyä tuohon
    päivitysrumbaan. Ei voi kun ihmetellä.

    "Winzip on vakiokamaa."

    Ei kyllä ole Windowseissa. Erikseen pitää hankkia siihen. Windows XP:ssä ja Vistassa on jo zip -tuki. Windows XP:ssä kyllä on ihan paska eikä kumpikaan tajua 7-zipin tai tarrapallo gzippien päälle mitään.

    "PaintShopPro 8.0"

    Tämäkin pitää hankkia erikseen.

    "-Eikä XP tai Vista tarvii? Tai Linux?"

    XP tarvii, Vista ei juurikaan. Linux nyt voi olla aika monikin käyttis mutta pääsääntöisesti esim. Ubuntulla ei tarvitse mitään ajuri nysvää.

    "On sinut hyvin saatu aivopestyä tuohon
    päivitysrumbaan. Ei voi kun ihmetellä."

    Säännöllinen päivittäminen on välttämättä, että saa pidettyä tietokoneen käyttökunnossa muuttuvassa maailmassa ja huolehdittua tietoturvasta.

    Eipä sitä tarvitse päivittää kuin kriittiset ohjelmistot kerran kuussa. Loput kerran kahdessa vuodessa kun tietoturvariski olematon ja kehitystä tapahtuu kuitenkin sen verran hitaasti.

    Edelleenkin, 37min Windows 2000:n asennus jossa on asennettu ihan kaikki ohjelmistot mitä nyt tarvitsee ja päivitettynä uusimpaan versioon ei kyllä vaan onnistu. Kyllä tässä menee helposti tunteja kun on kaikki kunnossa ja valmiina. Puhut asennuksesta jotenkin niin, että se tehdään hätäisesti alle tunnissa ja sitten sitten asennellaan säädetään kaikkea vähän väliä seuraavat 5kk kun mikään ei oikein pelaa tai ole asennettuna.

    Eli kyllä siinä asennuksessa vaan menee tuntikausia kun lasketaan se kaikki aika yhteen ja kyllä tuo vaan on työlästä kun käyttis alkaa olla jonkun vuoden päästä jo historiaa. Ehkä sille nyt just hätäisesti tekisi jonkun kahden vuoden asennuksen vielä.

    Äänestä

  • as-keetti kirjoitti:

    missä kohtaa win2000:n asentamisessa jotain erityistä vaikeutta on?
    Minulla on sekä XP että win2000 koneita ja en ole
    mitään oleellista eroa havainnut niiden käyttiksen asentamisessa.
    Siinä missä W2000:n pitää asentaa SP4 pitää
    XP:hen asentaa SP2.

    W2000:n asentaminen menee pienemmästä tavaramäärästä
    johtuen jopa hieman nopeammin.

    Jos koneessa on alle 512 megaa muistia on w2000
    käytössä huomattavsti vikkelämpi.

    Ja vielä yksi (ainakin minulle koneen rautapuolen
    itsekasaajalle ja kokeilijalle) suunnaton etu: Win2000:ei ole ollenkaan mitään aktivointiruljanssia odotettavissa!

    eipä juuri eroa 2000:n ja XP:n asennus toisistaan, enpä siis menisi laukomaan, että Win2000 asennus olisi "poikkeuksellisen työlästä".

    Ja tietoturvapäivitykset Win2000:lle tulee 13.7.2010 saakka ja senkin jälkeen (ajantasaiset) palomuurit ja virustorjunnat on keksitty.

    Äänestä

  • masiinmasiin kirjoitti:

    "eipä juuri eroa 2000:n ja XP:n asennus toisistaan, enpä siis menisi laukomaan, että Win2000 asennus olisi "poikkeuksellisen työlästä"."

    On muitakin käyttöjärjestelmiä kuin Windows 2000 ja Windows XP.

    "Ja tietoturvapäivitykset Win2000:lle tulee 13.7.2010 saakka ja senkin jälkeen (ajantasaiset) palomuurit ja virustorjunnat on keksitty."

    Eli sillä saisi vajaan kahden vuoden asennuksen. Normaalisti jätetään jo vuosi joustovaraa uuden asennuksen suorittamiselle, eli käytännössä vuoden päästä katsellaan jo uutta käyttistä koneeseen.

    Ottaen Windows 2000:n vaivalloisen asennuksen, tässä ei oikeasti ole mitään järkeä. Ennemmin ostaa Windows XP:n tai Susen tai laittaa Ubuntun niin ei tarvi kokoajan olla räpläämässä sitä konetta. Millään hemmetin palomuurilla ja virustorjunnalla tekohengittämisessä nyt ei ole yhtään mitään järkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lissu kirjoitti:

Vanhasta koneesta rikkoontui kovalevy. Tuttavalta löytyi toimiva, mutta ilman käyttöjärjestelmää. Vanhassa koneessani on win2000 pro "Product Key"-tarra, mutta asennuslevykettä en löydä mistään. Kokeilin kaverin levykkeellä, joka oli suomenkielinen W2K, mutta ei hyväksynyt avainta. Alkuperäinen windowsini koneella oli englanninkielinen.

Onko Windows 2000 pro käyttöjärjestelmästä olemassa eri kieliversiot, jotka vaativat omat avaimensa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu