Meillä on yritetty vauvaa reilu 2 vuotta ja hoidoista huolimatta ilman tulosta. Vika on minussa. Mies on ollut aina tosi ihana ja tukenut minua ja rakastan häntä tosi paljon. Viime aikoina (n. puoli vuotta) on kuitenkin alkanut kaikki ärsyttämään. Mikään mitä hän tekee ei saa minua iloiseksi vaan kaikesta löydän jotakin huomautettavaa. Jos en mitään sano niin ainakin ajattelen mielessäni, et olisi tonkin voinut toisin tehdä tai sanoa. Sama juttu sängyssä. En osaa nauttia enää mistään. Aina tuntuu et koskettaa väärin ja vääriin paikkoihin ja alkaa vain suututtamaan. Kun järjellä ajattelen tämä ei ole reilua käytöstä häntä kohtaan ja minun pitäisi pystyä paremmin puhumaan eikä aina suuttua. Se ei kuitenkaan ole käytännössä kovin helppoa. Tiedän että mies on ihana mutta heti kun tulee kotiin alkaa pinna kiristyä.. Kokemuksia?? Neuvoja??
parisuhde
normaalia???
4758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pureskellut tuon vika-on-minussa asian? Oletko jo käynyt läpi sen asian, että haluatko että miehesi saa lapset ilman vaivaa jonkun muun kanssa, vai kenties vaivalla sinun kanssasi tai ei ollenkaan.
Jotenkin kuulostaa sellaiselta, että sulla on prosessointi kesken.
Joskus näet se, ettei pariskunta sovi lisääntymismielessä toisilleen tarkoittaa sitä myös muilla elämän osa-alueilla. Olen ihmetellytkin, miksi jopa epätyydyttävissä parisuhteissa yritetään lasta väenvängällä, vaikka pitkässä juoksussa näkee, että olisi pitänyt ymmärtää erota mielummin kuin luulla, että kaiken tyytymättömyyden takana on yhteisen lapsen puute.
teet tol viestil harvinaisen selväksi et tälläset hoidoilla lapsia saavat ovat tosi riesoja miehilleen!!!!!???????
Jos et vielä/jo ole käynyt jonkun ulkopuolisen kanssa juttelemassa lapsettomuusasiasta, niin suosittelen lämpimästi! Meillä diagnoosina selittämätön lapsettomuus, mutta siitä huolimatta tunnistan samoja fiiliksiä itsessäni mitä kerroit. Ja onhan se loppujen lopuksi selittämättömässä lapsettomuudessakin niin, että jos miehen sperma on kerran priimaa, niin vian on oltava naisessa (ainakin niin kauan kunnes lääketiede kehittyy miehen tutkimisen osalta).
Ite olen vasta tänä keväänä alkanut tosissaan prosessoida (todellisuus on iskenyt päälle) koko lapsettomuuskriisiä. Mulle on ollut paljon apua siitä, että puhun (valittujen) läheisten kanssa paljon asiasta ja olen hakenut myös ammattiapua, koska olin niin onneton keväällä. Miehen kanssa paljon puhunut myös, ja totta kai tällanen kriisi on myös lähentänyt meitä. Toisaalta kun lapsettomuus kytkeytyy niin läheisesti myös parisuhteeseen ja omaan naiseuteen, niin ulkopuolinen apu on ainakin itselleni tarpeen. En esimerkiksi viitsi puhua kaikista kamalista hetkittäisistä ajatuksistani miehelleni, enkä halua muutenkaan kuormittaa häntä jatkuvasti pahalla olollani (hän ei ole vielä itse "kriisivaiheessa" asian suhteen). Voimia!
Ei tosiaankaan ole mikään "elämän pieni vastoinkäyminen" tämä tahaton lapsettomuus.
Mitä hoitoja teillä on menossa ja mitä hormoneja syöt? Niilläkin kun on iso vaikutus mielialaan. Itselläni primolut saa minut kuin perseeseen ammutuksi karhuksi ja kaveri totesi ettei ollut tuntea itseään clomifen-kuurin aikana. Töissä sitä saa jotenkin skarpattua, mutta kotona sitten tulee tiuskittua vaikkei toinen olisi tehnyt mitään väärää... Ja vaikutus saattaa kestää yllättävän pitkään.
Ja mitä seksin harrastamiseen tulee, niin kyllähän nämä hoidot siihen väkisinkin vaikuttavat. Itselläni ainakin jos ovulaatiota ei joku kuukausi löydy, niin tulee fiilis, että miksi sitä "turhaan" hyppäisi sänkyyn kun ei voi kumminkaan tulla raskaaksi. Seksistä on paljon vaikeampi innostua ihan vain läheisyyden ja hyvän olon vuoksi kuin aiemmin.