Eli lukiessani tuota myydään koiria palstaa osui silmiini ilmoitus 8kk ikäisestä koirasta. Aattelin että siinäpä olisi minulle sopiva koira, olihan edellinenkin jo reilu vuoden ikäinen kun sen otin(ostin) ja hienosti meni kaikki alusta alkaen. Mutta mutta, eihän tuo koira minulle käy, minä kun olen työtön ja näin ollen varat ovat vähissä, sanoisimpa jopa köyhä... Myyjä kun oli laittanut ilmoitukseen: Hinta niin iso, koska sillä varmistan hyvän kodin koiralle. Eli olen aina luullut olevani eläinrakas ihminen ja luullut tarjonneeni koiralle hyvän kodin. Mutta nyt täytyy tuota ajattelutapaa muuttaa kun en pysty vähävaraisena tarjoamaan koiralle hyvää kotia. Aikaa olisi kyllä ulkoilla ja harrastaa, mutta köyhä mikä köyhä... Sitten jos ja kun pääsen töihin missä hyvät liksat tai voitan lotossa niin taas on elämä mallillaan. Pystyy tarjoamaan koirallekkin hyvän kodin, tekemään pitkiä ulkomaan matkoja, käydä juhlimassa ja mikä parasta harrastaa mitä itse haluaa, vain taivas rajana. Ja toki sitten kun sitä rahaa on niin pystyn järjestämään koiralle hyvän kodin ja matkojeni ajaksi hoitopaikan, jokailtaiset juhlimiset tuo koira pärjääkin yksin kotona, onhan sillä hyvä koti. Samoin harrastukset jotka vievät aikani ja yhteisen ajan koirani kanssa, sen aikaa koira pärjää hienosti yksin kotona, onhan sillä hyvä koti ja kalliit nappulat ruokakupissa. Mikäs on siinä turren pötkötellä yksikseen hyvässä kodissa... Että tämmönen tapaus on köyhä ihminen...
Taas viisastuin
hieman...
14675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
joten lienetkö ollut kovinkin yksinkertainen aiemmin;)? Lähinnä katkeralta tai oliko yrityksenä antaa opetus? Älä nyt hermostu.
Minä olen ollut köyhä ja elänyt toimeentulotuella lasten kanssa, nuorena. Nykyään olemme ihan toimeentulevia vaikka itse olenkin paljon sairaslomalla.
Olemme käyneet vain pari kertaa ulkomailla ja silloin koiramme on tuttavilla hoidossa tai hoitaja tulee kotiimme. Koira tuntuu tästä olevan melkoisen iloinen. Kyläilee aina innoissaan hoitopaikassa ihan kahvittelunkin ajan.
Emme nauti valtavasti ulkomailla käynnistä lasten kanssa. Toisaalta lapsillekin on hyvä antaa kokemuksia muusta maailmasta.
Meidän edellinen koira aiheutti jonkin verran äkkinäisiä suuria kustannuksia sairastuttuaan. Jos ei olisi ollut varaa hoitaa niin lopetushan siinä olisi eteen tullut. Hoidolla koira kuitenkin toipui.
Koira myös söi ison säkin ruokaa kuukaudessa plus luita lähes päivittäin.
Ruoka oli "kallista" tai ei ainakaan markettiruokaa, johon olin jo pikku koiran kanssa aiemmin pettynyt. Markettiruoka aiheutti älytöntä ulostamista. Niin teki myös edullinen eläintarvikekaupan ruoka. Nämä on näitä yksilöllisyysjuttuja.
Isojen tai edes keskikokoisten koirien ruuan täytyy olla oikeanlaista, ettei tule kasvuhäiriöitä tai sairauksia.
Me emme harrasta mitään koko ajan eikä edes yhtenään. Paitsi kylläkin koirien hellimistä ja kouluttamista. Nytkin nuorin lapsi leikkii ystävänsä ja koiramme kanssa tuossa vieressä. Koira rakastaa vieraita.
Koira on pihallamme silloin kun mekin olemme ja haluaa sisälle silloin kun olemme sisällä.
Taloa olemme kyllä remontoineet eli kai se aika sitten on nukkuvalta koiralta pois?
Juhliminen päivittäin ei ole kenellekään terveellistä. Siinä kärsii lapset ja parisuhdekin. Voi ne rahatkin loppua. Edes kerran viikossa juopottelu kylillä ja turuilla ei sovi moneenkaan perheeseen kovin pitkällä tähtäimellä. Muutoin tulee ero. Tai siis voi tulla ero. Yksi ja toinen ystäväni on viimeistään nelikympppisenä alkanut miettiä alkoholin käyttöään kriittisesti. Toiset osaa vähentää ja toiset ei.
Kun nyt olen tässä kolmen vuoden aikana ollut kotona enemmän kuin 3/4 kustakin vuodesta niin olen tehnyt sen havainnon, että koira hyvin pitkälti nukkuu päivisin. Sitten kun lähden ulos niin koira on heti valmiina. Jos otan harjan käteeni ja näytän koiralle sitä niin se tulee harjattavaksi välittömästi.
Kun en tahdo eroahdistusta koiralleni niin silloin tällöin olen poissa kotoa myös ihan yksin vaikkei olisi tarvettakaan. Tai ehkä kirjastossa käynti voisi tarvettakin kuvata. Koiran pitää kuitenkin osata olla yksinkin.
Älä nyt kuule masennu, ihan oikeasti. Viime viikolla pörräsin jollakin sivustolla ja siellä myytiin koiria hintaan 60-70eur.
Varmasti löydät sopivan koiran itsellesi kunhan hiukan aikaa katselet. Onnea etsintään! Jos haluat kääpiökoiran niin hinnat ovat silloin kyllä ihan samaa luokkaa sekarotuisilla kuin terveystarkastetuillakin.
Enkä etsi mitään kääpiökoiraa tai sekarotuista. Rotukoiraa siinä ilmoituksessa kaupiteltiin, rotu sama mikä on ollut minulla aiemmin. Eli tiedän kyllä mitä koira vaatii ja mitä sen pito maksaa. Mutta eniten tässä aiheutti närää se, että koiraa ostaessa täytyy olla esittää verotiedot, minkä mukaan myyjä tekee päätöksen onko ostaja ehdokas kelvollinen tarjoamaan koiralle hyvän kodin. Toki tuo pyydetty summa löytyisi, mutta juuri nyt sille on muuta käyttöä ja varsinkin jos koiran ostan on sille sitten ainakin muuta käyttöä. Ja se miten myyjä asian ilmoitti: Siksi hinta niin korkea että koira saa hyvän kodin. Eli vai varakkaat pystyy tarjoamaan koiralle hyvän kodin... Liekkö teidänkään perheessä ruudin patenttia...???
jos myyjä haluaa paljon rahaa 8kk ikäisellä rotukoiralla, niin ei se sinusta huonoa tee.
Itse en edes harkitsisi ostaa kalliilla "yli-jäämä" pentua, joka on myyjälle sopimaton ja jäänyt käsiin kun ei ole kellekkään kelvannu tai on palautunut, ja siinäkin tapauksessa joku on jo kuitenkin ehtineet pilata sen huonolla kasvatuksella
eli pilkkahintaanhan tuollainen pitäisi saada, tai oikeastaan sen ottamisesta pitäisi maksaa
kyllä jollekkin myyjälle/kasvattajalle kelpaa se hyvä koti eikä vaan raha, se nyt vaan ei ollut tämä myyjä
vertaa - sijoituskoira on kasvattajan tärkein pentu ja se annetaan panttia vastaan, eli kasvattajalle ei jää sitä yhtään rahaa, ja se annetaan hyvään kotiin
eli pikkasen hiukan ehkä on rahastuksen makua ... kenties...
Jos ollenkaan helpottaa niin useimmat jotka kaupittelevat omia (ei luovutusikäisiä) koiria haluavat saada jotain koirastaan. Eli pyytävät kovan hinnan sillä varjolla että koira saisi hyvän kodin vaikka tarkoituksena on kuitenkin itse hyötyä jotain koirasta. Hyvän kodin saa (omasta mielestäni) siitä että on yhteydessä uuteen omistajaan ja mielellään tapaa tämän muutakin kuin kerran koiran luovutustilanteessa. Ei rahalla voi taata omalle kullalle hyvää kotia loppuelämäksi...
Tämä on minun mielipiteeni ja kokemuksia...
pyydetään paljon. 8kk ikäinen ei ole vielä vanha mutta toki sillä voi olla jo traumoja, liekkö tämä syy luopumiseen mutta jos asiaa ajattelee sillä tavalla että koira saa hyvän kodin, niin pitäisi kai tutustua sen uusiin omistajiin ja paikkaan mihin koira on menossa. Sen sijaan että kiinnostaa ainoastaan ostajan rahapussin paksuus... Itse jos joutuisin pennusta luopumaan hyvän syyn vuoksi niin tarkkaan katsoisin mihin sen antaisin, siis nimenomaan antaisin. En ehkä ilman mitään korvausta mutta ei se raha siinä vaiheessa olisi tärkein tekijä. No mitäs näitä, moni meistä jää asemalle, ehtiikö seuraavaankaan junaan...
Ei kuulosta kauheen hyvältä kodilta, kun sulla kerta on noin paljon puuhaa mitkä ei liity koiraan. Esim, joka iltainen biletys. yms.
Ja köh köh...
Taisi aloittaja tarkoittaa, että köyhä on parempi koiran omistaja, sillä köyhällä ei ole varaa bilettää, matkustella ym.ym., vaan on paljon kotona ja viettää aikaa koiran kanssa.
Omasta mielelstäni asioita ei voi ihan noin mustavalkoisesti ajatella. Niin huonoja kuin hyviä koiranomistajia on sekä rikkaissa kuin köyhissäkin.
Parantakoon kaikki huonot nyt tapansa, jookosta.
Pisti niin vihaksi myynti ilmoitus etten voinut olla kommentoimatta. Eihän se Rahan määrä tarkoita että koira pääsee hyvään kotiin. Asiallista olisi ollut myyjän ilmoittaa vaikka että koira maksaa sen ja sillä sipuli. Mutta että hinta on korkea siksi että tällä varmistan että koira pääsee hyvään kotiin. Ja nyt kaiken huipuksi ilmoittaa että elämäntilanne on muuttunut, koira ei ole enää myynnissä. Kahdessa päivässä muuttuu elämäntilanne todella paljon. Toivotaan kun se koira parka on nyt nuin hyvän kodin saanut ettei taas elihuomenna ole täällä myynnissä koska elämäntilanne on muuttunut... Voi V**** että ottaa tää köyhän elämä pannuun... Ei voi tarjota koirallekkaan enää hyvää kotia ja muutenkin niin tylsää kun ei elämäntilanteet muutu ees joka viikko....
..tuon "pyydän enemmän, että menee hyvään kotiin"- ajatuksen niin, että päättäessään koiran hankinnasta ostaja alkaa etsiä itselleen sopivaa koiraa. Samalla hän alkaa kerätä rahaa koiran ostoa varten, sillä on tietoinen siitä, että saadakseen juuri haluamansa koiran täytyy hieman myös olla valmis maksamaan, onnekkaissa tapauksissa tietenkään ei. Ostaja katselee itselleen sopivaa koiraa viikkoja, jopa kuukausia, ja samalla kertyy koko ajan sekä säästetty raha koiraa varten että VARMUUS SIITÄ, ETTÄ KOIRAN HALUAA!
En tiedä, onko tällä teidän tarkoittamallanne myyjällä tällainen ajatus taustalla, mutta jos itse olisin koiraa myymässä, toimisin juurikin kertomallani tavalla.
Köyhän on parenpi ottaa sekarotuinen ensinnäkin... Terveenpiä, ei tule kulut yllättäviksi.
Köyhällä jää paremmin aikaa rakastua koiraan ja koiran isäntään. Koiran voi pitää onnellisena elman rahaa... Se ei ole kaltaisesi ihminen!!??!!
ei ihan ajatellut loppuun! Siis sehän on päivän selvää että köyhät viihtyvät koirien kanssa "läpi koiran elämän"kuin rikkaat/ hyvin toimeentulevat. Ihminen on idiootti joka toista väittää. Raha vie ja tuo mutta kyllä koira ei sitä rahaa arvosta... Uskon 100% että mitä köyhenpää porukkaa niin koirat tykkää enemmän...Niille riittää aika ja niitä arvostetaan ettei jää minkään digidigi vehkeen jalkoihin.
joita sai aikaan tämä kirjoitettu puu! Yhtä hauskaa minulla ei täällä ole ollut toodella pitkiiiin aikoihin ;)
Huumorinkukka se on se maailman paras kukka ja ei niin suurta valetta ettei totta toinen puoli. :)
Kertakaikkisesti, sanon vaan.
Tulin hyvälle mielelle, pitää varmaan mennä ulos koirien kanssa ja jakaa tämä hyrisevä olo.
Niinkuin joku jo aiemmin oli kirjoittanutkin, niin myyjä ei varmastikaan tarkoittanut sitä, että rikkaassa kodissa koira on onnellisempi. Kun koirasta joutuu jonkun verran maksamaan, sitä ei tule otettua niin helposti esim. lapsille leluksi, vaan ehkä tulee jo etukäteen mietittyä, mitä se koiran omistaminen oikeasti tarkoittaa. Jos ilmaiseksi/muutamalla kympillä saisi 8-kuisen koiran, joku saattaisi ajatella, että sehän on jo valmiiksi koulutettu ja opetettu, ja se käy lapsille hyvin seuraksi. Olisitko ollut valmis maksamaan koiran hinnan jos hinnalle ei olisi sanottu syytä? Olisitko silloin valittanut, että "köyhille" ei anneta ilmaiseksi?