Mottiivia kerrakseen

Ruuneperi

Nuori, 18v murhaaja, on ilmoittanut tekonsa motiiviksi sen, ettei hän päässyt hoitamaan mielenterveyttään.

Pitääkö Suomessa ja ehkä muallakin sanoa: Päästäkää minut hoitoon tai tapan jonkun.

Psykiatrit keksiköön lääkkeen, jota annetaan vakavista mielenterveysongelmista kärsivälle kun kerran hoitoon ei ole aikaa eikä rahaa.

17

956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IiltaS:n kuvassa,

      käykääs kattomassa.

      Liikaa lääkettä ilmeisesti ottanna.

      • V i i n a n viemää

        Ajankohtaisessa kakkosessa klo 19 käsitellään aihetta,

        samoin myös eläkeläisten huolia.

      • Muuten
        V i i n a n viemää kirjoitti:

        Ajankohtaisessa kakkosessa klo 19 käsitellään aihetta,

        samoin myös eläkeläisten huolia.

        oolrait

      • "pelkkää hyvää"

        Katsoin tuon videon vangitsemisoikeudenkäynnistä. Rauhallinen ja ilmeetön sanottiin olevan. Kun kamera tuli lähemmäs, poika/nuori/aikuinen katsoi eksyksissä olevan pikkupojan silmillä.

        Ohimoilta olivat hiukset karanneet jo kauas, sanovat stressin tekevän kaljuja. Liikaa lääkettä, en usko.

        Olen ollut auttamassa jo täysi-ikäistä nuorta mielenterveystoimistoon apua saamaan. Tarjottiin ääniä kuulevalle unettomalle nippanappa selvyyden rajan tällä puolen olevalle keskusteluapua. Ei meidän toimintamalliin kuulu lääkkeiden antaminen, sanottiin. Eikö edes siinä tapauksessa, kun nuori ei ole viikkoihin voinut nukkua? Ei.

        Onko meillä, tällaisessakaan tapauksessa, ihmisinä oikeutta muuhun kuin avun ja tuen antamiseen? Tässä tarkoitan molempia puolia, niin murheen murtamia nuoren tytön omaisia kuin myös tuon lysyssä istuvan onnettoman nuoren miehen tulevia päiviä ja läheisiä.

        Apua hän tarvitsee kantaakseen elämässään jokaisena päivänä tekonsa tietoisuuden.

        Missä olet maalaismies, sinä filosofi, kerrohan, kuka meistä on oikeasti onnettomin? Se, johon teko kohdistui, tekijä, omaiset vaiko me, joiden olisi viimeistään tällaisissa tapauksissa herättävä voimakkaammin huolehtimaan erilaisista/avuntarvitsijoista/heistä, joilla voimat eivät riitä. Yhteiskunta, se olemme me, vai?

      • "pelkkää hyvää" kirjoitti:

        Heikkoja pitäisi ajoissa auttaa. Halveksitusta tulee hetkessä yhteiskunnan silmissä kelvoton, näin kävi nytkin.

      • ok-ok
        Ruuneperi kirjoitti:

        Heikkoja pitäisi ajoissa auttaa. Halveksitusta tulee hetkessä yhteiskunnan silmissä kelvoton, näin kävi nytkin.

        mieltä. Kaikessa säästetään: mielenterveys, lapset,koulut, vanhukset jne. Tulee loppujen lopuksi kalliiksi Suomelle.Optiota kyllä riittää.

      • "pelkkää hyvää" kirjoitti:

        Katsoin tuon videon vangitsemisoikeudenkäynnistä. Rauhallinen ja ilmeetön sanottiin olevan. Kun kamera tuli lähemmäs, poika/nuori/aikuinen katsoi eksyksissä olevan pikkupojan silmillä.

        Ohimoilta olivat hiukset karanneet jo kauas, sanovat stressin tekevän kaljuja. Liikaa lääkettä, en usko.

        Olen ollut auttamassa jo täysi-ikäistä nuorta mielenterveystoimistoon apua saamaan. Tarjottiin ääniä kuulevalle unettomalle nippanappa selvyyden rajan tällä puolen olevalle keskusteluapua. Ei meidän toimintamalliin kuulu lääkkeiden antaminen, sanottiin. Eikö edes siinä tapauksessa, kun nuori ei ole viikkoihin voinut nukkua? Ei.

        Onko meillä, tällaisessakaan tapauksessa, ihmisinä oikeutta muuhun kuin avun ja tuen antamiseen? Tässä tarkoitan molempia puolia, niin murheen murtamia nuoren tytön omaisia kuin myös tuon lysyssä istuvan onnettoman nuoren miehen tulevia päiviä ja läheisiä.

        Apua hän tarvitsee kantaakseen elämässään jokaisena päivänä tekonsa tietoisuuden.

        Missä olet maalaismies, sinä filosofi, kerrohan, kuka meistä on oikeasti onnettomin? Se, johon teko kohdistui, tekijä, omaiset vaiko me, joiden olisi viimeistään tällaisissa tapauksissa herättävä voimakkaammin huolehtimaan erilaisista/avuntarvitsijoista/heistä, joilla voimat eivät riitä. Yhteiskunta, se olemme me, vai?

        sanoin, sääli, toinen nuori menetti elämänsä heti ja toinen menetti normaalin elämän loppu iäkseen.
        Tuo itsehoitoinen lääkityskään ei ole ihan ongelmaton. Nuoren vastuuntunto ei riitä itsehoitoon ja usein he sortuvat sekakäyttöön.
        Alko ja pilleri ovat tuhoisia yhdessä.

      • ja kävelin Kamppiin
        Jopel kirjoitti:

        takaisin tunneliteitse.

        Siellä kauempana oli tulossa nuori hyvin kaunismuotoinen tyttö jonkin samanikäiseltä vaikuttavan pojan kanssa.

        Se riitely ja huuto ja rähinä oli niin sanoin-
        kuvailematonta, ilma oli sakeana kirouksia, v...:tä
        ja p...:tä, että paransin vauhtiani, päästäkseni kuulemasta enempää!

        Nuoriso pilaa itsensä viinalla ja aineilla.

        So sad!

    • kai75

      vuosia sitten suljettu kaikki parantolat, ei sentään kaikkia taisihan niitä sentään jäädä 1-2 jäljelle.

      Muistelen mennyttä aikaa jolloin kaikki ns. asiantuntijat sanoivat suomessa ei tarvita kyseisiä hoitolaitoksia.
      Avohoidossa tulee huomattavasti edullisemmaksi hoitaa potilaat avohoidossa. (ymmärtäväkseni kadulla)

      Siis tähänkö on tultu, vai paheneeko tilanne viellä ?

      • että tilanne pahenee.
        Valitettavasti kärsijöitä eivät ole ainoastaan sairaat, vaan myös täysin viattomat, kuten nämä Jokelan ja Keravan tapaukset todistaa.

      • ullamirjami
        Jopel kirjoitti:

        että tilanne pahenee.
        Valitettavasti kärsijöitä eivät ole ainoastaan sairaat, vaan myös täysin viattomat, kuten nämä Jokelan ja Keravan tapaukset todistaa.

        sanomaan ,missä vika piilee.
        Täytyy olla jo huonot hoksottimet jos ei nuoresta 18v huomata kuinka sairas hän on.
        Minun mielestäni tällaiset tapaukset ovat vuosien tulosta.
        Nyt olisi aika jo tehdä jotain.

      • kotiolot
        ullamirjami kirjoitti:

        sanomaan ,missä vika piilee.
        Täytyy olla jo huonot hoksottimet jos ei nuoresta 18v huomata kuinka sairas hän on.
        Minun mielestäni tällaiset tapaukset ovat vuosien tulosta.
        Nyt olisi aika jo tehdä jotain.

        ovat pojalla olleet? Eikö tuonikäiset vielä yleensä asu vanhempiensa kanssa. Eikö kotona ole huomattu tämän poikaraukan tilaa? Miksi ei ole huomattu ja miksi ei ole ajoissa puututtu? En toki syyllistä vanhempia, mutta eikö jonkun olisi pitänyt huomata, jos hän oli syrjäänvetäytyvä ja ilman kavereita ja kuljeskeli yksinään. Aivan surullinen ja hirvittävä tapaaus. Sääli tulee tätä poikaakin. Koko elämä pilalla.

      • surkimuksia,
        kotiolot kirjoitti:

        joilla valitettavasti oli tuotantovälineet hallussaan.

      • kotiolot kirjoitti:

        ovat pojalla olleet? Eikö tuonikäiset vielä yleensä asu vanhempiensa kanssa. Eikö kotona ole huomattu tämän poikaraukan tilaa? Miksi ei ole huomattu ja miksi ei ole ajoissa puututtu? En toki syyllistä vanhempia, mutta eikö jonkun olisi pitänyt huomata, jos hän oli syrjäänvetäytyvä ja ilman kavereita ja kuljeskeli yksinään. Aivan surullinen ja hirvittävä tapaaus. Sääli tulee tätä poikaakin. Koko elämä pilalla.

        mutta parista muusta vastaavasta tapauksesta kyllä.
        Molemmissa tapauksissa kotiolot olivat ainakin päällisin puolin kunnossa.
        Vanhemmat hyvin koulutettuja ja työssä käyviä, eikä alkoholiongelmia, mutta lapsesta tuli mitä tuli.
        On kai aika vaikea äidin ja isän ymmärtää, missä vika, kun ammattilaisetkaan ei tiedä ennen kuin on jo liian myöhäistä.
        Hän on vielä niin nuori, kyllä hän vanhetessaan tasaantuu jne, kunnes tapahtuu peruuttamatonta.
        Useinhan sanotaan, että naapurit aavistaa ennen kuin kotiväki.

    • Nuorella miehellä on ollut mielenterveysongelmia lehtien mukaan jo pidempään. Normaali ihminen ei todellakaan ajele päiväkaupalla ympäriinsä etsien sopivaa murhattavaa. Nuori mies ei ole saanut psyykenhoitoa, jota olisi välttämättä tarvinnut. Yhden sairaan ihmisen hoitamatta jättäminen aiheuttaa isommalle ihmisjoukolle tuskaa ja surua, onnettoman elämän jatkon myös surmaajalle, joka on ollut sairautensa ajama.
      Olisiko kukaan osannut edeltä aavistaa, millaista tekoa surmaaja suunnitteli...

      • On ihmetelty miksei avioliittoon vaadita minkäänlaista tutkintoa.

        Avioliittohan on kuitenkin yhteiskunnan tukipilari, jossa vallitsee suuri luottamus ja arvostus kanssaihmiseen.

        Kehitysvammaisetkin voivat avioitua mutta tehdään hedelmättömiksi, näin oletan.

        Vanhemmuus se pitäisi monilta kieltää. Jos lapsi jo syntyessään on juoppo ja huumeinen on elämänennuste huono.

        Taloudellinen asema on tietysti vaikuttava. Moni syrjäseutujen suuren lapsikatraan vesa on kuitenkin menestynyt hyvinkin.

        Huonommuuden tunne on varmaan vaivannut, mutta on vain pidetty nyrkkiä taskussa ja ajateltu "minä vielä teille näytän" ja on näytettykin. Ei kylläkään puukolla tai muulla väkivallalla.

    • Maalaismies*

      Kun seinä on edessä eikä mitään tehtävissä, ryhdytään surmaamaan ketä tielle sattuu. Siinä ovat terrorismin tuntomerkit.

      Tämä maalaisympäristö missä elän, on edelleen turvallinen, mutta...

      Muistan kuinka ennenvanhaan heräsin aamuisin kukon lauluun. Kompuroidessani lenkille, lehmät jo laidunsivat lähiniityllä. Tuttu porukka oli rakennushommissa kylällä, isäntämiehet kokoontuivat kaupan edustalla, osa nuorista kävi töissä Ruotsin puolella, osa Neukuissa. Puutarhakoulun nuoret ahersivat pelloilla.

      Nyt lenkkipolkuni on asfaltoitu, joku luistelija tai koiran taluttaja lepattaa vastaan. Lähiniityillä laiduntaa ravihevosia, kauppakeskusta rakentaa ulkolainen liike, katukivet on tuotettu Kiinasta, tientekijät Slovakiasta. Puutarhakoulu on lopetettu. Nuoret etsivät kesätöitä turhaan. Isossa, komeassa vanhusten talossa ei näy liikettä - ei ole näkynyt koskaan.

      Tahtoen tai tahtomattamme meidät on tempaistu mukaan kansojen ja kulttuureiden sulatusuuniin. Yhä useammat tuijottavat tylsinä eteensä, niin kuin tuo murhaajapoika Iltiksen kuvassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe