Uusi aita

Viime kesänä valmistunut rivitalon lauta-aita on pahasti homehtunut, ilmeisesti mustapilkkuhometta ja on todella pahan näköinen. Hometta on vain toisella puolella, joka ilmeisesti on vain kertaalleen maalattu. Laudat oli työmaalle tuotuna kertaalleen maalattuja ja valmiina aita maalattiin vain ulkopuolelta, joka nyt on homeeton.

Ymmärrän, että jos urakoitsija on tehnyt aidan normaaleja työtapoja noudattaen, ei homehtuminen ole urakoitsijan syy, välttämättä. Mutta mites kun toine puoli on maalattu vain kertaalleen.
Vai onko niin, että se home syntyy maalauksesta riippumatta puutavaran kosteus- tms. ominaisuuksista riippuen joka tapauksessa ja tulisi pintaan sitten molemmin puolin, jos kumpikin puoli olisi yhtä vahvassa maalissa.

Aidan tekoaika oli aika sateista ja maalausta edeltävänä päivänäkin satoi. Syksy ja talvi oli kostea ja lämmin. Siis hyvät olosuhteet homeitiökasvustolle.
3415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kiellettiin myrkky kaikissa maaleissa niin jälki on tän näköinen.

Äänestä
  • tässä suhteessa huonompia kuin joskus ennen.
    Mutta joku tekijähän täytyy olla, joka sen homekasvuston aiheuttaa. Tuskin se maali sitä ainakaan aiheuttaa. Eikös sitä homepilkkua tule yhtä lailla maalaamattomaan puuhun.
    Kadun toisella puolella on vuotta aikaisemmin kuivana kesänä (uusinta)maalattu vastaavanlainen aita, joka on täysin puhtaan valkoinen. Olisi helppo kuvitella, että homehtuminen johtuisi puun ominaisuuksista kuten kosteudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


homehtuu kirjoitti:

Viime kesänä valmistunut rivitalon lauta-aita on pahasti homehtunut, ilmeisesti mustapilkkuhometta ja on todella pahan näköinen. Hometta on vain toisella puolella, joka ilmeisesti on vain kertaalleen maalattu. Laudat oli työmaalle tuotuna kertaalleen maalattuja ja valmiina aita maalattiin vain ulkopuolelta, joka nyt on homeeton.

Ymmärrän, että jos urakoitsija on tehnyt aidan normaaleja työtapoja noudattaen, ei homehtuminen ole urakoitsijan syy, välttämättä. Mutta mites kun toine puoli on maalattu vain kertaalleen.
Vai onko niin, että se home syntyy maalauksesta riippumatta puutavaran kosteus- tms. ominaisuuksista riippuen joka tapauksessa ja tulisi pintaan sitten molemmin puolin, jos kumpikin puoli olisi yhtä vahvassa maalissa.

Aidan tekoaika oli aika sateista ja maalausta edeltävänä päivänäkin satoi. Syksy ja talvi oli kostea ja lämmin. Siis hyvät olosuhteet homeitiökasvustolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu