Surullista

Olen ollut pitkään palstalla. Luen viestejä hyvin tarkkaan ja katson saaneeni näin paremman kuvan kuin monet muut Palstan hengestä. Sheriffinä jopa jouduin näin tekemään, ikäänkuin "viran puolesta".

Nokinta on uskomatonta ja sitä tapahtuu pienistäkin, jopa mitättömistä asioista. Nokka "vastustajan avoimessa haavassa" tuntuu kovin ihanalta. Tuntuuko?? Palstan "ulkopuolisia" seuraajiakin liittyy mukaan kun on niin "hyvät riidat".

Muistanette tilanteen kun "puhalsin pelin poikki", uhkaamalla poistaa kaikki loukkausviestit. Kun annoin mahdollisuuden arvostella itseäni se todella tehtiin. Pilkkarunoissa ja haukkuryöpyissä päädyin murhaajaksi asti. En tarvitse puolustajia mutta ette edes huomaa palstan tapahtumia, ette lue tarpeeksi. Yhtään viestiä en itseeni kohdistuneena poistanut, EN YHTÄÄN!

"Tunturin tytöstä" on tullut myös eräänlainen käännekohta palstan toiminnassa, tarpeettoman riidan symbooli.

Kun luin viestin, tunnistin tietysti heti kirjoittajan - hyvän sellaisen. Onnittelin häntä löydöstä. En haluaisi penkoa vanhoja enkä muista kerroinko jo siinä "oikeasta kirjoittajasta".

Vietihän ei ketään loukannut ja olisi hyvin voinut olla palstalaisten ilona ja mielenkiinnon kohteena. Voidaan tietysti ihmetellä, miksi Virtasen kirjoittama hyvä viesti muuttuu kelvottomaksi kun kirjoittajaksi paljastuu Järvinen?

Matka Pohjanmaalta(ko)? tuntureille puuttui ja näin mahdollisuus loogiseen kokonaisuuteen. Ehkäpä nikkeilyn ongelmastakin paljastui osa.

Yritän pysyä poissa kaikista riidoista mutta joskus "täytyy" jotakin sanoa.

Kirjoittaja ei voi valita palstaa vaan palsta valitsee kirjoittajansa - hyväksyy tai hylkää.

Itse annamme kirjoituksillamme sen mielikuvan itsestämme mikä palstalaisilla on. Sortuminen mitäänsanomattomaan hymistelyyn ei ainakaan minulta onnistu.
451547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Sinä huomaat lukiessasi paremmin omaan itseesi kohdistuneet ivasanat kuin toisiin. Niin me jokainen kohdallamme huomaamme.

En ole ollut kuin palstalla kuin puolivuotta, enkä tiedä aikaisemmista kirjoittajista ja heidän tavoistaan mitään. Mutta tämän lyhyen ajankin aikana olen oppinut tuntemaan nämä nykyiset kirjoittajat. Kuitenkin joka päivä ilmenee joku uusi asia jostain kirjoittajasta joka ei vastaa aikaisemmin luotua kuvaa. Näin vähin erin opimme "tuntemaan" toinen toisemme nikkien takana.

Jopa joku joka sanoo kirjoittavansa ainoastaan yhdellä nikillä, julkitulee kuitenkin eri nikkiä käyttäessään. Sinä joka olet ollut kauan tällä palstalla, tunnet varmasti heidät heti, koska minäkin olen näin pienessä ajassa oppinut tuntemaan.

Nokkimista tapahtuu jok'ikisen nikin kohdalla, etkä Sinäkään ole poikkeus. Eikä se "nokkiminen" tunnu kenenkään avoimessa haavassa sen
mukavammalta.

Kuitenkin kirjoitat ettet sorru pelkkään hymistelyyn, se ei Sinua innosta. Mikä tyyli on mielestäsi paras, sekö että kinaillaan, vai sekö että vain hyväksytään toistemme mielipiteet?

Te miespuoliset ehkä enemmän kestätte "vastaansanomista". Useimmat naiset luultavasti kuitenkin haluaisivat kirjoitella aivan kaikista arkipäivän tapahtumista, eikä heitä (meitä) voi panna "järjestykseen" mitä saamme, tai miten te miehet annatte meille luvan kirjoittaa.

Jokainen meistä on oma yksilönsä, jokainen kirjoittaa siitä mikä kiinnostaa.

Nokkiminen ei tee kenellekään hyvää, eikä anna sitä mukavaa tunnetta, jota täältä palstalta itsekukin haluaisi löytävänsä.

Äänestä
  • Yritin kyllä sanoa, etten halua kinailla, en osllistua olemattomiin "hyvää päivää kirvesvartta"-viesteihin vaikka ne ovat hyviä keskustelemattomuuden kannalta.

    Erimielisyyttä lähes toivon, muuten menee hymistelyksi. Riita on eri asia.

    Minua et näytä tuntevan - yhtään.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Yritin kyllä sanoa, etten halua kinailla, en osllistua olemattomiin "hyvää päivää kirvesvartta"-viesteihin vaikka ne ovat hyviä keskustelemattomuuden kannalta.

    paremmin asiaa ajattelen, niin en tunnekaan Sinua, enkä toisiakaan. Olen vain kuvitellut tuntevani, mutta kuten mainitsin, joka päivä tulee esiin useimmasta kirjoittajasta uutta tutustumisen aihetta ja vähän kerrallaan opimme toisemme paremmin tuntemaan.

    Jokaisessa meistä on hyvät sekä huonot puolensa. Toiset tuovat esiin molempia puolia, toiset taas osaavat salatakin sen mitä eivät julkisuuteen halua.

    Mutta en kokonaan myönnä etten Sinua tuntisi, kuitenkin lisää haluaisin oppia tuntemaan.
    Joskus olet juuri sellainen kuin olen kuvitellut Sinun olevankin, toisena päivänä taas aivan kuin eri henkilö.
    Ja mistä mahdoitkaan saada sen käsityksen etten YHTÄÄN tunne Sinua? Kertoisitko!

    Siinä ymmärrän Sinua hyvin ettet halua osallistua noihin "hyvän päivän"toivotus viesteihin, eihän niistä todellakaan keskustelua voi syntyä.

    Minusta on joka tapauksessa mukava kun kaikenlaisia kirjoituksia palstalle ilmestyy, sekä keskusteltavia, että ei keskusteltavia.
    Toivon että Sinäkin kuitenkin useimminkin ottaisit osaa viesteilläsi, sillä ne kuuluvat niihin kiinnostavimpiin.

    Taisi mennä minun "keskustelu" yritykseni juuri sellaiseen muotoon joihin et halua osallistua.

    Äänestä

  • Olet melkoinen nokittelija Sinäkin. Kerääpä viestiesi ivasanat kdp:lle lue ja hämmästy määrää ?

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Yritin kyllä sanoa, etten halua kinailla, en osllistua olemattomiin "hyvää päivää kirvesvartta"-viesteihin vaikka ne ovat hyviä keskustelemattomuuden kannalta.

    Erimielisyyttä lähes toivon, muuten menee hymistelyksi. Riita on eri asia.

    Minua et näytä tuntevan - yhtään.

    Lue vaikka kirja "Tunne itsesi" niin Sinusta saattaa vielä tulla jopa keskustelija - sitä et tähän mennessä ole osoittanut olevasi.

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    Olet melkoinen nokittelija Sinäkin. Kerääpä viestiesi ivasanat kdp:lle lue ja hämmästy määrää ?

    Kyllä omien ivasanojesi määrä on omaa luokkaansa verrattuna itse kirjoittamiini.

    Kaikki viestisi ovat muuten Ruuneperin haukkumista ja itsekehuasi. Huomaatko?

    Äänestä

  • kdp kirjoitti:

    Lue vaikka kirja "Tunne itsesi" niin Sinusta saattaa vielä tulla jopa keskustelija - sitä et tähän mennessä ole osoittanut olevasi.

    Näin väität jatkuvasti! Anna perusohjeet hyvälle keskustelulle. Mitä tämä, tässä ja nyt, on, tämä jota Sinunkin kanssasi käymme?

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Kyllä omien ivasanojesi määrä on omaa luokkaansa verrattuna itse kirjoittamiini.

    Kaikki viestisi ovat muuten Ruuneperin haukkumista ja itsekehuasi. Huomaatko?

    "Olisin parraton mies" jos näin olisi.
    Sinä "piiskan varjoakin pelkäävä" elät todella säälittävässä ajatusmaailmassa. Minulla ei ole Sinulle tarjota muuta parannuskeinoa kuin ala ajatella positiivisesti.
    Ota lukemistoosi Norman Vincent Peale: 366 Positiivista Päivää (ISBN 951-23-3611-1)
    Kirjaviisaudesta saan jatkuvasti moitteita.

    Olkoon sitaatti millainen tahansa, jos siitä saa hyviä ideoita ja ajatuksia, se on merkityksellinen.

    Ben Franklin sanoi: "Se joka yltää kärsivällisyyteen, yltää mihin vain."

    "Ilman innostusta ei ole ikinä saavutettu
    saavutettu mitään suurta."
    Toivoisin Sinunkin löytävän innostavan ja kannustavan asenteen - usko niin se Sinulle tapahtuu.

    Äänestä

oli tarkoitettu ainakin minulle, jos oikein ymmärsin.
Eilen kirjoitin eräälle, joka jo aloituksessaan huomautti, että joku kirjoittaja ei saisi vastata hänen viestiinsä. Mielestäni se oli eriskummallista.
ASIOISTA täällä tulisi keskustella, eikä suosia samojen nikkien perässä juoksemista.
Itse aihe olisi ollut hyvä, joka on kuitenkin kadonnut palstalta, minkähän takia??
Mikä siinä aiheessa oli epäsoveliasta?
Minun piti nyt aamulla vastata ko. nikille, mutta eipä taida tarvita enää sitäkään tehdä.

Itse en ota mitään kantaa aikaisempiin vuosiin, enkä viime vuodenkaan tapahtumiin, koska en ole ollut millään lailla mukana kirjoituksissa.
Voivathan nikit kirjoitella henkilökohtaisuuksiaan sähköpostien välityksellä. Silloin jäisi palstalle tilaa keskustella sivistyneemmällä tasolla!

Äänestä
  • Mikä on kerotmasi kadonnut keskustelu ? Olen joskus hämmästellyt kun ylläpidoltakaan ei ole tullut minulle ainoatakaan reklamaatiota, että mikä milloinkin mättää.
    Ruuneperi ei ole milloinkaan antanut asiallista vastausta kysymyksiini edes yksityisesti 18.6. jälkeen. Silloin sovittiin kuten T o i v o m u s - kirjoituksessanikin 27.6. ? joka toisintona on ollut jokin aika sitten palstalla eräistä pelisäännöistä. Ruuneperi kertoo halunneensa viheltää pelin poikki. Tällä otsikolla aloitin keskustelun "Vihellä peli poikki" kun se meni asiattomaksi. Mitään ei tapahtunut.
    Anu on ilmeisesti kokenut tulleensa joskus loukatuksi eikä voi muuta kuin jatkaa "lievää törkeämpää" panetteluaan väittäen minun siihen syyllistyneen.
    Ei ole esitetty yhtään viestiäni, jossa olisi hänen sairauksistaan asiattomasti kirjoittanut.

    Minusta loukkauksiin pitäisi tarttua heti ja selvittää kuten muutkinasiattomuudet. Viestin kirjoittajalle olisi lähetettävä reklamaatio, jossa ilmenee se mikä on asiatonta.

    Sivistyneisyys on palstalla harvinainen luonnonvara - ikävä kyllä !
    Tämä nipottelu, hymistely ja hertaus nikin mukaan eikä asian, on suurin ihmettelyni aihe ?

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    Mikä on kerotmasi kadonnut keskustelu ? Olen joskus hämmästellyt kun ylläpidoltakaan ei ole tullut minulle ainoatakaan reklamaatiota, että mikä milloinkin mättää.
    Ruuneperi ei ole milloinkaan antanut asiallista vastausta kysymyksiini edes yksityisesti 18.6. jälkeen. Silloin sovittiin kuten T o i v o m u s - kirjoituksessanikin 27.6. ? joka toisintona on ollut jokin aika sitten palstalla eräistä pelisäännöistä. Ruuneperi kertoo halunneensa viheltää pelin poikki. Tällä otsikolla aloitin keskustelun "Vihellä peli poikki" kun se meni asiattomaksi. Mitään ei tapahtunut.
    Anu on ilmeisesti kokenut tulleensa joskus loukatuksi eikä voi muuta kuin jatkaa "lievää törkeämpää" panetteluaan väittäen minun siihen syyllistyneen.
    Ei ole esitetty yhtään viestiäni, jossa olisi hänen sairauksistaan asiattomasti kirjoittanut.

    Minusta loukkauksiin pitäisi tarttua heti ja selvittää kuten muutkinasiattomuudet. Viestin kirjoittajalle olisi lähetettävä reklamaatio, jossa ilmenee se mikä on asiatonta.

    Sivistyneisyys on palstalla harvinainen luonnonvara - ikävä kyllä !
    Tämä nipottelu, hymistely ja hertaus nikin mukaan eikä asian, on suurin ihmettelyni aihe ?

    eilen illalla käytyä keskustelua ei enää ole palstalla!!
    Anu oli sen aloittanut, mutta niin vaan katosi taivaan tuuliin. En muista sen otsikkoa, vaikka kuinka olen pinnistänyt "kalkkeutuneita" aivosolujani. Ehkä Anu antaa jotain palautetta sinulle.
    Voisihan ylläpitokin valistaa palstalaisia, vai voiko?? Ihmisiä sielläkin on.

    Äänestä

  • Fuula kirjoitti:

    pilkan teosta. Jos hiukankin Anua tunnen, niin uskon että hän on katunut kirjoituksiaan ja itse poistattanut sen.
    Ei siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä.

    En todellakaan ole saanut ainuttakaan reklamaatiota keskusteluista. Olen pyytänyt pari kertaa itse poistamaan kirjoitukseni kun olen huomannut sen tulleen kahteen kertaa tai se on heti lähettämisen jälkeen osoittautunut aiheettomaksi.
    Antaessani oman sähköpostiosoitteeni, toivoin silloin, että kahdenkeskiset ja luottamukselliset keskustelut käytäisiin siellä.
    Yhtään moittivaa sähköpostiviestiä en ole saanut koko aikana. Ystävän neuvoja toki tulee lähes päivittäin, mutta hyvin vähän tulee niihin reagoitua toivotulla tavalla.
    Anu kirjoitti aikanaan hyvinkin ystävällisesti jopa yksityisesti - en todellakaan tiedä syytä hänen katkeruuteensa ?

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    muistit, sehän se olikin!
    Oli siinä asiallistakin kommenttia, mutta ehkä se meni hiukan överiksi.

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    En todellakaan ole saanut ainuttakaan reklamaatiota keskusteluista. Olen pyytänyt pari kertaa itse poistamaan kirjoitukseni kun olen huomannut sen tulleen kahteen kertaa tai se on heti lähettämisen jälkeen osoittautunut aiheettomaksi.
    Antaessani oman sähköpostiosoitteeni, toivoin silloin, että kahdenkeskiset ja luottamukselliset keskustelut käytäisiin siellä.
    Yhtään moittivaa sähköpostiviestiä en ole saanut koko aikana. Ystävän neuvoja toki tulee lähes päivittäin, mutta hyvin vähän tulee niihin reagoitua toivotulla tavalla.
    Anu kirjoitti aikanaan hyvinkin ystävällisesti jopa yksityisesti - en todellakaan tiedä syytä hänen katkeruuteensa ?

    tiedä kaikkea, kuinka voi vaikuttaa mihinkin. Sinä olet näköjään tietoniekka, koska olet ollut yhteydessä sähköpostitse ja muutenkin saanut palautteita.
    Kannattaisinkin, että henkilötason jutut puitaisiin sähköpostin välityksellä, ainakin tulisimmat vaihdot.:)) Tietänet, mitä tarkoitan.
    Sitä on vaikea tietää, mitä ihmisten mielissä liikkuu, varsinkin tällä tasolla täällä keskusteluissa.
    Ihmismieli on erikoinen, ailahtelevainen toisilla, riippuen elämäntilanteista, vaikeuksista,sairauksista, iloista sun muista.
    Kaikki emme osaa tai halua kertoa, mikä mieltämme pahoittaa, kuka on loukannut.
    Mietin, oletko kirjoittanut, puhunut kenties puhelimessa loukkaavasti, jolloin teidän alkutilanteenne on joutunut koetukselle.
    Toivotaan, että katkeruus katoaa ja palstanhenki palautuu hyviin aikoihin.

    Minä vuonna täällä mahtoi olla hyvä vuosikerta?

    Taidat olla Viisas Nainen ?
    Joitain keskustelupuheenvuorojasi lukiessani olen ollut huomaavinani Sinun hakevan rakentavaa keskusteluyhteyttä. Itse aikanaan työssäni jouduin suurten ryhmien ja luokkien kanssa toimimaan. Antoisammaksi tilanne kävi kun ryhmä pieneni. Tässä keskustelussa ei tarvitse olla kuin enintään puolen tusinaa aktiivista yhdessä keskustelussa kun se tulee hedelmälliseksi.
    Se ei tarkoita toisten karhaamista, vaan sellaiset, jotka kokevat esimerkikksi kirjallisuuden, taiteet, urheilun, arkipäivän asiat tärkeiksi keskustelisivat niistä.
    Kummalta tuntuu täällä jatkuva viittaus "kirjaviisauteen" tms.
    Olkaamme mukana keskustelussa, joka itseä kiinnostaa. Täällä on mahdollisuus aloittaa keskustelu asiasta kuin asiasta.
    Mielenkiinnon herääminen sitten ratkaisee kuinka siinä käy.

    Olin itse täällä Sirkuksenkohan aikaan ?
    Aloitin tuolloin pari keskustelua, jotka pyörivät ennätysvilkkaasti. Hämmästyin ja sain siitä hyvin paljon, koska aihe oli silloin itselleni läheinen ja koskettava.
    Asiattomia puheenvuoroja ei silloin ollut lainkaan ! Olin tuolloin vain kuukauden verran.
    Tämän puolen vuoden aikana on ilmapiiri ollut kovin toisenlainen. Tätä torailua oli ennen tuloani, joten tällä hetkellä täytän sen tyhjiön kun tarvitaan "syntipukkia" ja nämä "vanhat" ovat osallistuneet niihin talkoisiin aivan täysin rinnoin.
    Palstalla ei ole ollut luettavana olevien keskustelujen valossa "Vanhaa hyvää aikaa", Kai de Puun poistuminen vähentäisi keskustelun vanhalle tasolle, jossa kymmenen kirjoitusta oli hyvä saavutus keskustelua kohti. Viittasin Ruuneperin Espanjsta lähettämään tervehdykseen, josta kukaan ei kiittänyt.

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    En todellakaan ole saanut ainuttakaan reklamaatiota keskusteluista. Olen pyytänyt pari kertaa itse poistamaan kirjoitukseni kun olen huomannut sen tulleen kahteen kertaa tai se on heti lähettämisen jälkeen osoittautunut aiheettomaksi.
    Antaessani oman sähköpostiosoitteeni, toivoin silloin, että kahdenkeskiset ja luottamukselliset keskustelut käytäisiin siellä.
    Yhtään moittivaa sähköpostiviestiä en ole saanut koko aikana. Ystävän neuvoja toki tulee lähes päivittäin, mutta hyvin vähän tulee niihin reagoitua toivotulla tavalla.
    Anu kirjoitti aikanaan hyvinkin ystävällisesti jopa yksityisesti - en todellakaan tiedä syytä hänen katkeruuteensa ?

    Olet moittinut Ruuneperiä mm. siitä, että hän (muka) paljasti jonkin palstalaisen olinpaikan! Nyt syyllistyt itse mielestäni vielä pahempaan; kerrot julkisesti, kuinka olette Anun kanssa kirjoitelleet YKSITYISESTI; paljastat myös, että hän kirjoitti sinulle HYVINKIN YSTÄVÄLLISESTI! Vihjailit toisaalla palstalla, siinä poistetussa muistaakseni, että Anulla olisi jalassa pidettävien mustien esineiden aiheuttama tauti; pöljempikin tajuaa, että tarkoitit mustasukkaisuutta; että hän olisi sinusta se ja siksi haukkuu sinua!!
    Oletko nyt toiminut em. tekstejä latoessasi palstalle mielestäsi fiksusti ja korrektisti??

    minä mitenkään kovin kirjaviisas ole.
    Elämänkoulussa tullaan monesti viisaammiksi kuin koulunpenkillä, oma ajatukseni.
    Sosiaalinen luonteeni on varmaan yksi pointti, jolla olen pärjännyt kiperissäkin elämäntilanteissa. Nykyisin miesvaltaisella alalla työskennellessäni tulee hyvinkin usein erimielisyyttä. Naisvoittoista alaakin läpikäyneenä osasin pitää puoliani naisten oikukkaissa käänteissä.
    Täällä kirjoittavana lähes tuntemattomana olisi monien helppo omaksua muidenkin hyväksyntä sellaisina kuin meistä jokainen on.
    Ei meistä kukaan ole täydellinen, eikä vastapuoli sellaista odotakaan. Vuorovaikutus hauskassa ja kivassa palstan hengessä laidasta laitaan olisi paikallaan.

    Milloin mahtoi olla tuo Sirkuksen aika???

    Äänestä

  • muksis kirjoitti:

    Olet moittinut Ruuneperiä mm. siitä, että hän (muka) paljasti jonkin palstalaisen olinpaikan! Nyt syyllistyt itse mielestäni vielä pahempaan; kerrot julkisesti, kuinka olette Anun kanssa kirjoitelleet YKSITYISESTI; paljastat myös, että hän kirjoitti sinulle HYVINKIN YSTÄVÄLLISESTI! Vihjailit toisaalla palstalla, siinä poistetussa muistaakseni, että Anulla olisi jalassa pidettävien mustien esineiden aiheuttama tauti; pöljempikin tajuaa, että tarkoitit mustasukkaisuutta; että hän olisi sinusta se ja siksi haukkuu sinua!!
    Oletko nyt toiminut em. tekstejä latoessasi palstalle mielestäsi fiksusti ja korrektisti??

    Ruuneperi, kuten Anukin saisi jo jäädä näistä keskusteluista henkilökohtaisuuksien osalta pois.
    Asiat tulivat julki kun kummankin kirjoittelu oli kovin "kaksinaamaista".
    Mustasukkaisuus ei liene kovin tavatonta, sitä on aivan liian kanssa. Se ei pue ketään - mutta vahingoittaa monia.

    Pääsipä unohtumaan, että vain KdP saa puuttua henkilökohtaisuuksiin! Eikä hänen tarvitse vastata kysymykseen onko se fiksua ja korrektia; on korottanut itsensä sellaisen yläpuolelle! Kiitti kuitenkin "eimistään"!

    Mikä tuo tukimies on ? Kuinka täällä voi yleensä korottaa itsensä toisten yläpuolelle ?
    Eikö täällä ole keskustelupalsta, jolle saa kirjoittaa tai olla kirjoittamatta.
    Voi aloittaa kuten itse ensi töikseni aivan ihkauuden keskustelun siitä suosituimmasta aiheesta.
    Puhuisimmeko vaihteeksi vaikka ilmoista ja jättäisimme tuon torailun hetkeksi omaan arvoonsa ?

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    En todellakaan ole saanut ainuttakaan reklamaatiota keskusteluista. Olen pyytänyt pari kertaa itse poistamaan kirjoitukseni kun olen huomannut sen tulleen kahteen kertaa tai se on heti lähettämisen jälkeen osoittautunut aiheettomaksi.
    Antaessani oman sähköpostiosoitteeni, toivoin silloin, että kahdenkeskiset ja luottamukselliset keskustelut käytäisiin siellä.
    Yhtään moittivaa sähköpostiviestiä en ole saanut koko aikana. Ystävän neuvoja toki tulee lähes päivittäin, mutta hyvin vähän tulee niihin reagoitua toivotulla tavalla.
    Anu kirjoitti aikanaan hyvinkin ystävällisesti jopa yksityisesti - en todellakaan tiedä syytä hänen katkeruuteensa ?

    että se johtui sinun kaksinaamaisuudesta. varsinkin kun julkisesti levittelet, kenen kanssa olet kirjoitellut. kyllähän se on tosiasia että olet turha jätkä.

    Äänestä

  • master of puppets kirjoitti:

    että se johtui sinun kaksinaamaisuudesta. varsinkin kun julkisesti levittelet, kenen kanssa olet kirjoitellut. kyllähän se on tosiasia että olet turha jätkä.

    Ollakseen turha jätkä, nimimerkki on tehnyt ylivertaisia suorituksia palstalla ja tämä on kuulemme vasta sorminäppäryyden harjoittelua.
    Kun paskojat poistuvat palstalta niin sitten voidaan alkaa keskustella - mitä täällä vain harvat tekevät.
    Nyt täällä on vain pari kolme sivistynyttä kirjoittajaa. Lisä ei olisi pahasta.
    Tilaa on kaikille kun ymmärtää pysyä omalla tunkiollaan tonkimassa.

    Äänestä

  • Cosi van Tutte kirjoitti:

    ..on tulkinnanvarainen käsite! Sellainen voi olla niin hyvässä, pahassa, luonteenpiirteissä, melkein missä tahansa!
    Sinäkin mielestäni kuulut näihin paskojiin, ei minkään valtakunnan keskustelua ollut viestisi; pelkkää latelua!
    Siirry siis omalle tunkiollesi!

    Äänestä

  • Cosi van Tutte kirjoitti:

    Ollakseen turha jätkä, nimimerkki on tehnyt ylivertaisia suorituksia palstalla ja tämä on kuulemme vasta sorminäppäryyden harjoittelua.
    Kun paskojat poistuvat palstalta niin sitten voidaan alkaa keskustella - mitä täällä vain harvat tekevät.
    Nyt täällä on vain pari kolme sivistynyttä kirjoittajaa. Lisä ei olisi pahasta.
    Tilaa on kaikille kun ymmärtää pysyä omalla tunkiollaan tonkimassa.

    sivistyneitten tunkio? Yhtään sellaista ei ole ollut pitkään aikaan näköpiirissä. Keskustelut pyörivät
    useimmiten saman navan ja saastan ympärillä. Irtiotto olisi jo paikallaan, ja siirtyminen vaikka suuremmalle kaatopaikalle, josta löytyy joskus aarteitakin.
    Törkyä sinne mahtuu paljon, mutta jos hyvin mätänee, siitä voi tulla mainiota lannoitetta paremmille tuotoksillekin.

    Äänestä

  • Casa mia kirjoitti:

    vanhan tunkiokukon ääneltä!

    Äänestä

että palsta valitsee kirjoittajansa? Käsittääkseni
tänne voi kirjoitella kuka tahansa, kunhan noudattaa ylläpidon laatimia sääntöjä. Jotkut haluavat kirjoittaa paljon ja osallistua myös kahinoihin, toiset vain pistäytyvät ollessaan sillä tuulella.
Onhan asia niin, että muutamat täällä yrittävät pitää komentoa ja haluavat sumuttaa jotkut ulos,mutta siitä huolimatta mielestäni kirjoitusoikeus on kaikilla, kunhan vain pitäytyvät ko. määräysten mukaisissa asioissa.
Olenko väärässä?

Äänestä
  • Useaan kertaan olen toistanut; "Vaikka olen kanssasi asiasta eri mieltä, puolustan oikeuttasi mielipiteesi ilmaisemiseen."

    Ruuneperin kirjoitus on Ihmisoikeuksien julistuksen ja Sananvapaus-lakien kannalta huolestuttava ja vaarallinen kannanotto.
    Mikään arvostettu media ei missään olosuhteissa voi syyllistyä tällaiseen menipulointiin.
    Kekkoslovakian aikaan meillä saattoi jopa arvostettu kolumnisti saada lopputilin arvostellessaan "talon vanhan isännän höperehtivän." Sittemmisin on tiedetty kolumnistin olleen oikeassa.
    Ruuneperille olen joitain kertoja huomauttanut silloin kun hän toimi sheriffinä, että pitäytyisi päivänkohtaisesta kinastelusta sivussa, mutta hän katsoi oikeudekseen lietsoa sitä asiattomuuksillaan.

    Äänestä

  • Tuo ilmaisu; Palsta valitsee kirjoittajansa eikä päinvastoin, pitää minusta paikkansa.

    Minä, Ruuneperi, olen ei toivottu palstalainen. Kai de Puu taas on palstalle pyydetty, hirmusuosittu - ainakin oman käsityksensä mukaan.

    Aikaisemmassa viestissäsi olet käsittänyt vietini osoitetun Sinulle. Ei! Viestini oli minun pohdintojani, jotka jo osin tunnettekin.

    Toivottavasti palsta ei muodostu elämää ja kuolemaakin vakavammaksi! Vastaan muihin kohtiin joskus myöhemmin.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Tuo ilmaisu; Palsta valitsee kirjoittajansa eikä päinvastoin, pitää minusta paikkansa.

    Olen pyytämällä pyydetty useilta tahoilta.
    Minua voit syyttää vain siitä, että noudatin toiveita.
    Pyytäjien toiveena on ollut jättää Ruuneperi omaan arvoonsa - siis kuin Sinua ei olisikaan.
    Näin olen menetellytkin, paitsi kun olet jatkuvasti sekoillut keskusteluissa, joka ei todellakaan ole ollut Sinulle silloisessa toimessasi kunniaksi.
    Toinen asia on, että otat nikkini esille negatiivisessa mielessä vaikka olen ollut poissa.

    Olet säälittävä; "Kuin hevonen, joka pelkää jopa piiskan varjoakin !"
    Suosiollani tai epäsuosiollani ei saisi tällä palstalla olla mitään merkitystä. Kun olet lukenut puheenvuorojani, olen toistanut useaan kertaan käyttäneeni eri nikkejäkin vain siksi, että keskustelussa asia tulisi esille eikä se pyörisi jonkun nikin ympärillä.
    Tätäkään toivettani Sinä et ole voinut kunnioittaa - Tunturityttö-keskustelussa toimit todella moukkamaisesti.

    Huumoria palstalle - ilonpilaaja !

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Tuo ilmaisu; Palsta valitsee kirjoittajansa eikä päinvastoin, pitää minusta paikkansa.

    Minä, Ruuneperi, olen ei toivottu palstalainen. Kai de Puu taas on palstalle pyydetty, hirmusuosittu - ainakin oman käsityksensä mukaan.

    Aikaisemmassa viestissäsi olet käsittänyt vietini osoitetun Sinulle. Ei! Viestini oli minun pohdintojani, jotka jo osin tunnettekin.

    Toivottavasti palsta ei muodostu elämää ja kuolemaakin vakavammaksi! Vastaan muihin kohtiin joskus myöhemmin.

    minunkaan tuloni mitään riemunkiljahduksia ole nostattanut, mutta silti vaan kirjoitan ajallisesti sopivina aikoina.
    Uskon, että olet aivan yhtä toivottu kuin vihamiehesi tai -naisesi, joten hymyä huuleen ja askel eteenpäin!
    Tämä mun oli pakko heittää teidän "väliinne";))

    Tällä palstalla pidempään kesustelleet pitävät tätä valtauksenaan. Ruuneperi kellokkaana on osoittanut hämmästyttävää sivistymättömyyttä väitteissään ja osoittaessaan "tuossa on seitsemän hirttä poikki", joka ei kuulu lainkaan sivityneitten ihmisten tapoihin.
    Eilen hän suuttui, sanoen palstan olevan nyt kdp:uun. Omituista tässä on, että tällä palstalla ei ole rajoitettu kuka aloittaa uuden keskustelun tai aloittaako useita. Keskustelusta päättävät siihen osallistuvat keskustelijat.
    Teidämmehän ettei ateisti mene kirkkoon jumalanpalvelukseen huutamaan, että ei jumalaa ole.
    Absolutisti ei avaa Alkon ovea. Lukutaidoton harvemmin avaa kirjakaupan ovea ostaakseen kirjoja. Helsingistä Lahteen pyrkivä ei aja 3. vaan
    nelostietä.
    Täällä kuitenkin tullaan heittämään ala-arvoista herjaa keskusteluun, joka ei ole mieleinen tai kiinnostava.
    Miksiköhän - olisiko sivistyksessämme kuitenkin aukkoja ?

    Sinun mukanaolosi keskusteluissa näillä palstoilla on ainakin minulle antanut paljon - Fuula !

    Äänestä

Missään mediassa ei toimittaja saa eikä häntä voida edes oikeudessa vaatia paljastamaan tietolähdettään. Vertaan keskustelua lehtien yleisönosastoon. Kirjoittajan on annettava yhteystietonsa lehdelle, mutta lehdellä ei ole mitään oikeutta niiden eteenpäin kertomiseen - se Sinun pitäisi tietää !
Muutenkin käytöksesi ei ollut "sheriffin asemaan sopivaa - ikävä kyllä !
Loukkausviestejä eräänä yönä tuli minulle ihan satamalla Sinun taholtasi. Poltit silloinkin päreesi - asiallista palautetta useista pyynnöistä huolimatta en ole Sinulta enkä keneltäkään muulta saanut.
Itse pyrin "henkilökohtaisuuksia" välttämään. Aloittanut en ole milloinkaan.
Ette ole esittäneet milloinkaan faktoja.
Nytkin vihjailet asiattomasti tunturiin. Kysyin Sinulta aikanaan oliko tarina tosi vai fiktio ? Et siihenkään vastannut.
Mitä Sinä kuvittelet minun löytäneen, josko olinkaan missään niinkuin Sinä ja moni muu aikanaan väitti.
Osaatko vastata. Minkä löydön, jos olin siellä missä kuvittelette, minä siellä tein ?
Olet todellinen hymistelyn mestari.
Terveisiä Espanjasta - ei kukaan vastannut, kiitellyt. Miksiköhän ?

Äänestä
  • Minkä tietolähteen olen paljastanut?

    Loukkausviestejä tuli tosi paljon, niinkuin sanoit, ja minä vastasin. Voin olla tiukka mielipiteissäni mutta en hyökkää, aloita.

    Sheriffin asemassa hillitsin itseni täysin. Muistatko?

    Olemisesi tunturissa oli selvää fiktiota kuten itsekin tiedät.

    Huomasin kyllä, ettei tervehdykseeni vastattu. Ei Sinun tarvitse asiasta huomauttaa. Toivottavasti itselläsikin on yhtä hyvä luku-ja ymmärrystaito.

    Mainitse muuten vaikka YKSI KERTA, jossa olisin itseäni kehunut. En ainakaan itse muista. Itsekehusi olet varmaan huomannut.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Minkä tietolähteen olen paljastanut?

    Ellet Sinä rakasta itseäsi niin kuinka toisetvoivat muuta kuin - sääliä.
    En ole henkilöösi kohdistanut arvostelujani kuten Sinä teet, vaikka toisin aikanaan sovittiin.

    Luehan kirjoitukseni; T O I V O M U S ja mieti.
    Olit luvannut olla iisisti. Kuinka sitten kävikään ?

    Äänestä

että tämä palsta on puolen vuoden aikana muuttunut leppoisasta ja mukavasta vanhusten kokoontumispaikasta ja henkireiästä riitaiseksi areenaksi.
Ja tämä (uskallan väittää) yhden ainoan itseään täynnä olevan suupaltin takia!

Ne, jotka häntä usuttavat tulemaan takaisin, eivät itse välttämättä kirjoittele, ovat vaan sivusta seuraamassa ja hurraata huutamassa. Gladiaattoripeliä nykyajan versiona.

Mitähän, jos alamme käsitellä häntä niinkuin ilmaa? Ei noteerata hänen suunsoittoansa. Ja ainahan hänen piruiluistaan voi ilmoittaa ylläpidolle ja poistattaa viestit.

Olen niin kyllästynyt hänen jaarituksiinsa, että aion ottaa pienen paussin kirjoittelussa.

Äänestä
  • Eihän tämä taas mene Kai de puun ja Ruuneperin väliseksi otteluksi? Meinaa mennä ja oletko sinä kdp sama kuin kai de puu vai miten?
    Ei kyllä jakseta enää tippaakaan lukea teidän kinastelujanne siitä kumpi on suositumpi täällä.
    Joskus kirjoitatte molemmat asiallisesti ja sitten taas palaatte menneisiin . Eikö olisi jo aika unohtaa ja lopettaa jauhamiset joskus kesällä tai keväällä olleisiin juttuihin. Me muut ei edes muisteta niitä joten ei kiinnosta.
    Kai de puulle sitten vielä, että kyllä minusta välillä pitää olla hyvää päivää kirvesvartta juttujakin kun tasokkaammat jutut ei saa "tulta alleen".

    Äänestä

  • Miksi olet kimpussani kuin herhiläinen ?
    Jos asia on niinkuin sanot niin minä sinuna jättäisin kirjoitteluni omaan arvoonsa - niin minäkin teen ellei se koske persoonaani.
    Tunnen palstan historian melko hyvin - ehken kaikkein parhaiten.
    Eräs sotaveteraani sanoia minulle aikanaan; "Mitä sinä tiedät sodasta kun et siellä ollutkaan ?"
    Vastasin: "Sinä näit vain sen vähäisen alueen ympärilläsi ja kuulit vain aseiden paukkeen ja sotapropagandaa."
    MdK ei ole aloittanut yhtään rakentavaa keskustelua ja minunkin aikani menee kanssanne inttämiseen.
    En ole ollut kertaakaan häiritsemässä teidän hyviä keskustelujanne - en ainuttakaan kertaa.

    Miksi ette keskustele ?

    Äänestä

  • Yritän seurata neuvoasi. Ajattelin, että muutkin käsittelisivät palstan tilaa viesteissään. "Keskustelusta" tuli Ruuneperin haukkujaiset.

    Katsoin, että minun on vastattava hyökkäyksiin.

    Jääköön Palsta Kaidepuun huomaan!

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Yritän seurata neuvoasi. Ajattelin, että muutkin käsittelisivät palstan tilaa viesteissään. "Keskustelusta" tuli Ruuneperin haukkujaiset.

    "Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy."

    Äänestä

  • MUMMELI1 kirjoitti:

    Eihän tämä taas mene Kai de puun ja Ruuneperin väliseksi otteluksi? Meinaa mennä ja oletko sinä kdp sama kuin kai de puu vai miten?
    Ei kyllä jakseta enää tippaakaan lukea teidän kinastelujanne siitä kumpi on suositumpi täällä.
    Joskus kirjoitatte molemmat asiallisesti ja sitten taas palaatte menneisiin . Eikö olisi jo aika unohtaa ja lopettaa jauhamiset joskus kesällä tai keväällä olleisiin juttuihin. Me muut ei edes muisteta niitä joten ei kiinnosta.
    Kai de puulle sitten vielä, että kyllä minusta välillä pitää olla hyvää päivää kirvesvartta juttujakin kun tasokkaammat jutut ei saa "tulta alleen".

    Miksi ihmeessä ette kirjoita. En minä ole esteenä teidän hyville kirjoituksillenne.
    Jos joku kirjoittaa hyvän jutun niin kai minäkin saan edes salaa sen lukea ?
    Minä en todellakaan ole aloittanut Ruuneprein kanssa ainoatakaan kinaa - en ensimmäistäkään.
    Te itse ja Ruuneperi mukana loitte kuvitelman jostain kisailusta.
    Montako kertaa olen yrittänyt sen kiistää.

    Hyvä keskustelu ei saa olla milloinkaan mitään kilpailua toisen moittimisessa. Henkilökohtaisuudet, joita nämä jauhajat viljelevät, eivät kuulu sivistyneeseen keskusteluun lainkaan.

    Keskustelun tason nostamistalkoisiin haluan osallistua tarvittaessa - yksin se ei onnistu.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Yritän seurata neuvoasi. Ajattelin, että muutkin käsittelisivät palstan tilaa viesteissään. "Keskustelusta" tuli Ruuneperin haukkujaiset.

    Katsoin, että minun on vastattava hyökkäyksiin.

    Jääköön Palsta Kaidepuun huomaan!

    Sisua sinun pitää nyt jostain etsiä. Kannustusta saat meiltä useimmalta palstalaiselta, mutta se sisu ,se Sinun on itsesi hankittava.

    Et voi luovuttaa noin vain. Pysy palstalla ja näytä esimerkkiä meille toisillekin, että uskoisimme pärjäävämme, koska olemme--khömm fiksuja. Eikö totta??

    Erehtymättömänä en ole milloinkaan itseäni pitänyt. Sinusta olen tänäänkin esittänyt palstalla hieman vääriä arvioita - ärsyttäen saa usein toisen kuorestaan.
    Simpukan sisältä saattaa löytyä yllättäen kaunis helmi. Tyhjäksi luulemassaan päässä saattaa olla yllättävän hyviä ajatuksia - helmiä suorastaan.
    Olen ensimmäinen tunnustamassa erehdykseni -
    teen sen tässä ja nyt !
    Se tulee Sinulle kannustuksesta ja rohkaisusta - sitä minäkin, kuten Sinä ja kaikki toiset aina tarvitsemme. Sisu tarmo pitää olla itsellä.
    Tästä palstasta vaan on tullut minulle "helmasynti".

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Yritän seurata neuvoasi. Ajattelin, että muutkin käsittelisivät palstan tilaa viesteissään. "Keskustelusta" tuli Ruuneperin haukkujaiset.

    Katsoin, että minun on vastattava hyökkäyksiin.

    Jääköön Palsta Kaidepuun huomaan!

    Tatkoitin viestini kannustuksesta ja sisun etsimisestä Sinulle,Ruuneperille,kai ymmärsit?

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    Tatkoitin viestini kannustuksesta ja sisun etsimisestä Sinulle,Ruuneperille,kai ymmärsit?

    Onnessani olin kirjoitustyylistäsi - onni kestää vain hetkisen !
    Olen pahoillani "Surullista."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruuneperi kirjoitti:

Olen ollut pitkään palstalla. Luen viestejä hyvin tarkkaan ja katson saaneeni näin paremman kuvan kuin monet muut Palstan hengestä. Sheriffinä jopa jouduin näin tekemään, ikäänkuin "viran puolesta".

Nokinta on uskomatonta ja sitä tapahtuu pienistäkin, jopa mitättömistä asioista. Nokka "vastustajan avoimessa haavassa" tuntuu kovin ihanalta. Tuntuuko?? Palstan "ulkopuolisia" seuraajiakin liittyy mukaan kun on niin "hyvät riidat".

Muistanette tilanteen kun "puhalsin pelin poikki", uhkaamalla poistaa kaikki loukkausviestit. Kun annoin mahdollisuuden arvostella itseäni se todella tehtiin. Pilkkarunoissa ja haukkuryöpyissä päädyin murhaajaksi asti. En tarvitse puolustajia mutta ette edes huomaa palstan tapahtumia, ette lue tarpeeksi. Yhtään viestiä en itseeni kohdistuneena poistanut, EN YHTÄÄN!

"Tunturin tytöstä" on tullut myös eräänlainen käännekohta palstan toiminnassa, tarpeettoman riidan symbooli.

Kun luin viestin, tunnistin tietysti heti kirjoittajan - hyvän sellaisen. Onnittelin häntä löydöstä. En haluaisi penkoa vanhoja enkä muista kerroinko jo siinä "oikeasta kirjoittajasta".

Vietihän ei ketään loukannut ja olisi hyvin voinut olla palstalaisten ilona ja mielenkiinnon kohteena. Voidaan tietysti ihmetellä, miksi Virtasen kirjoittama hyvä viesti muuttuu kelvottomaksi kun kirjoittajaksi paljastuu Järvinen?

Matka Pohjanmaalta(ko)? tuntureille puuttui ja näin mahdollisuus loogiseen kokonaisuuteen. Ehkäpä nikkeilyn ongelmastakin paljastui osa.

Yritän pysyä poissa kaikista riidoista mutta joskus "täytyy" jotakin sanoa.

Kirjoittaja ei voi valita palstaa vaan palsta valitsee kirjoittajansa - hyväksyy tai hylkää.

Itse annamme kirjoituksillamme sen mielikuvan itsestämme mikä palstalaisilla on. Sortuminen mitäänsanomattomaan hymistelyyn ei ainakaan minulta onnistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu