syyskuu

elikkä olen lähdössä intiaan elokun viiminen päivä ja ollaan reissussa kuukausi. lennetään mumbaihin, mistä tarkoitus jatkaa matkaa johonkin. suosituksia? tarkoitus olisi siis jonkin verran ehtiä intiaa näkemään vaikka aikaa vain kuukausi onkin. onko goalle tuohon aikaa turha haaveilla? ja onko tuolloin tosiaan suurin osa paikoista kiinni?
entä mitä mieltä olette ajakohdasta muuten, olen ensi kertaa intiaan lähdössä?
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kannattaa suunnata Mumbaista pohjoiseen päin. Etelä-Intiaan kannattaa mennä talvemmalla. Goalla on vielä tuohon aikaan sateista, eikä muutenkaan juuri minkäänlaista toimintaa. Esim. monet hotellit ja ravintolat avaavat ovensa vasta pakettimatkaajien saapuessa.

Se, minne kannattaa mennä, riippuu tietenkin siitä, kuinka kauan aiot Intiassa olla, minkälaiset asiat sinua kiinnostavat yms. Itse lähtisin kohti Intian yksiä kauneimpia kaupunkeja, eli Udaipuriin ja Jaipuriin.

Äänestä
  • etel-Intiaan nyt vuorostaan viime vuonna olin pari kk p intiassa ja nepalissa. Siis milloin kannattaisi mennä etel-intiaan sitten?

    Äänestä

  • lähdöstä syyskuun 20 päivän... kirjoitti:

    etel-Intiaan nyt vuorostaan viime vuonna olin pari kk p intiassa ja nepalissa. Siis milloin kannattaisi mennä etel-intiaan sitten?

    reissannut Etelä-Intiassa joulu-helmikuussa. Marraskuukin on jo ihan hyvää aikaa ja kevätpuolella matkaa voi venyttää maalis-huhtikuulle.

    Sääoloihin vaikuttaa tietenkin monsuunikauden vuosivaihtelut. Esim. Kotiuduimme pari päivää sitten Intiasta, ja matkamme lopuksi olimme Delhissä viikonpäivät. Monsuunin pitäisi olla pahimillaan/parhaimmillaan, riippuen kenen näkövinkkelistä asiaa katsoo. Meille osui yksi pieni 10 min sadekuuro kohdalle. Kosteusprosentti oli koko ajan korkea, joten hotellihuoneessa täytyi pitää ilmastointi päällä täydellä teholla, muuten kaappissa olevat vaatteetkin olisivat olleet aivan kosteita. Lämpötila oli 33 astetta, joten se oli ihan siedettävää - olen joskus hikoillut Delhin reippaasti yli 40 asteen. helteessäkin.

    Uutisista katseltiin Mumbain tilannetta: siellä kadut lainehtivat ja vettä oli pahimmilla alueilla lähemmäs vyötärön korkeutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjjooo kirjoitti:

elikkä olen lähdössä intiaan elokun viiminen päivä ja ollaan reissussa kuukausi. lennetään mumbaihin, mistä tarkoitus jatkaa matkaa johonkin. suosituksia? tarkoitus olisi siis jonkin verran ehtiä intiaa näkemään vaikka aikaa vain kuukausi onkin. onko goalle tuohon aikaa turha haaveilla? ja onko tuolloin tosiaan suurin osa paikoista kiinni?
entä mitä mieltä olette ajakohdasta muuten, olen ensi kertaa intiaan lähdössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu