runkotarkastus

Tiukkaa syyniä ollut keskimäärin, tutkitaanko jokainen runkotolppa ja naula vai, jos paikanpäällä rakentaa. Kattoristikot tietenkin valmiina tehtaalta.
104251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

melko simppeli operaatio. Katotaan vaan päällisin puolin, että kantavat rakenteet, ristikot ja jäykistykset ovat asianmukaisesti tehty. Ongelmakohdat pistää heti ammattilaisen silmään...

Äänestä

...tulisi tarkistaa riittävän huolellisesti, jotta kaikki löydettävissä olevat rakennusvirheet tulee löydetyksi.

Jokaisella tarkastajalla on tietysti oma tyylinsä, mutta useimmat yrittävät ensivaikutelman avulla kohdentaa tarkemman syynäämisen niihin kohtiin, joista virheitä yleisemmin löytyy ja jotka ovat nk. sortumavaaraa aiheuttavia (esimerkiksi ristikoiden nurjahdustuet). Sitten on tietysti sellaisia virkamiesuransa illansuussa toimivia, jotka tsekkaa aina samat detaljit (olivatpa ne olennaisia tai eivät) jotka he ovat tottuneet aina katsomaan (itse olen muutamasta epäillyt, etteivät muita yksityiskohtia ymmärrä, joten tyytyvät snobbailemaan niillä vakioknopeillaan).

Viimeeksi kun olen ollut "syynin kohteena" olin vastaavana työnjohtajana, pääsuunnittelijana ja rakennesuunnittelun kokonaisuudesta vastaavana tiukaksi mainostetussa kunnassa, oli tarkastuksen kulku jotakuinkin seuraava:
1) Tarkastaja työmaalle ja hänelle ojennetaan hankekansio (luvat, kuvat yms. hyvässä järjestyksessä)
2) Tarkastaja esitti kolme...neljä kysymystä allekirjoittaneelle - taisi olla ristikoiden nurjahdustuista, ristikoiden kokonaisvakavuudesta ja rungon tuulijäykisteistä (vastaaukset tietysti kuin apteekin hyllyltä kun oli puurakennesuunnittelijakin paikalla).
3) Tarkastaja ovesta sisään - arvioivia mulkaisuja eri suuntiin - katse pysähtyi lähinnä em. kysymysten ja erityisesti niihen annettujen vastausten ja okulaarisen havaintoaineiston vertailua varten muutaman kerran
4) Tarkastaja ulos talosta ja (valmiiksi oikeasta kohdasta avattuun) kansioon leimoja ja puumerkkejä vino pino.

Koko prosssin kesto tasan 20 min, josta hieman yli puolet ajasta juteltiin kesälunssan hoitamisen haasteellisuudesta (siinä leimojen lyönnin välissä).

Todennäköisesti huonot vastaukset esitettyihin kysymyksiin ja annettuja vastauksia vastaamattomat havainnot työmaalla olisivat johtaneet naulankantojen laskeskeluun ja tarkastusviranomaisen viipymiseen työmaalla pidempään - kenties olis leppoisa jutustelukin muuttunut tiukempisävyisiksi ohjeiksi korjaavista toimenpiteistä.

Kun hoitaa hommansa kunnolla ja tekee sellaista jälkeä, että kehtaa näyttää sitä muillekin, niin tarkastukset on läpihuutojuttuja.

Rakennetarkastuksessa on tärkeää, että:
1) rakennekuvat on etukäteen toimitettu kuntaan
2) ristikkosuunnitelmat on rakennesuunnittelun kokonaisuudesta vastaavan tarkistamat/kuittaamat ja että
3) talo on jo kauempaakin katsoen tehty kuvien mukaan.

Puuttuvat kuittaukset ja leimat on sellaisia asioita, jotka panee epäilemään, ettei talokaan ole tehty hyvin...

Äänestä
  • Tarkoitus onkin toimia etukäteen toimitettujen piirustusten mukaan, saivartelun mahdollisuus, kuten entisillä autokatsastusmiehilla on kuitenkin askarruttanut, jos ei asiakkaan pärstäkerroin miellytä, tai ollut aiempaa vääntöä.

    Äänestä

kattoristikoiden nurjahdustuennat ja niiden riittävyydestä oli keskustelua.

Äänestä
  • Mistäköhän syystä niitä nurjahdustuentoja niin katellaan? Olisiko muutaman vuoden takaisilla hallienkattoromahduksilla jotain tekemistä asian kanssa!
    Montako niitä asumiskäytössä olevien omakotitalojenkattoja onkaan romahtanut vuosien saatossa?
    Ei kai Ameriikoissa rakenneta lentokoneentörmäyksen kestäviä omakotitaloja, vai rakennetaanko?

    No leikki sikseen, ihan tarpeellisiahan ne ovat!

    Äänestä

  • Kva kirjoitti:

    Mistäköhän syystä niitä nurjahdustuentoja niin katellaan? Olisiko muutaman vuoden takaisilla hallienkattoromahduksilla jotain tekemistä asian kanssa!
    Montako niitä asumiskäytössä olevien omakotitalojenkattoja onkaan romahtanut vuosien saatossa?
    Ei kai Ameriikoissa rakenneta lentokoneentörmäyksen kestäviä omakotitaloja, vai rakennetaanko?

    No leikki sikseen, ihan tarpeellisiahan ne ovat!

    "Mistäköhän syystä niitä nurjahdustuentoja niin katellaan? Olisiko muutaman vuoden takaisilla hallienkattoromahduksilla jotain tekemistä asian kanssa"

    johtuu siitä ettei tarkastajilla ole suhteellisuudentajua.

    Äänestä

  • tulee kattotuolien valmistajalta nootin kera, ettei muita saa sinne laittaa, tai he eivät niistä vastaa. outoa, tai jotain en ymmärrä! on meinaan just nyt tää asia meneillään miedän työmaalla. haluttas vähän lisää laittaa, mutta kun on noi merkinnät valmistajalta!

    Äänestä

  • nurjahdustuennat kirjoitti:

    tulee kattotuolien valmistajalta nootin kera, ettei muita saa sinne laittaa, tai he eivät niistä vastaa. outoa, tai jotain en ymmärrä! on meinaan just nyt tää asia meneillään miedän työmaalla. haluttas vähän lisää laittaa, mutta kun on noi merkinnät valmistajalta!

    ne jotka on määrätty pitäisi olla oikein laitettu, niitä tulee helposti kinaa oman vastaavan mestarin ja timpurin kanssa sekä runkotarkastajankin mielestä ne voivat olla väärin tehty. Varsinkaan maallikolle ei oikein valkene miten ne pitää laittaa niistä tehtaan piirroksista.

    Äänestä

Meidän kohteessamme Helsingissä, rakennustarkastaja kiersi katsomassa että puut on leimattu, sokkelin vesieriste oli hitsattavaa kunnollista Icopalia, vastaavamestari on tehnyt kaikki merkinnät ja hoitanut hommansa, mistä kattotuolit tilataan ja onko toimittaja uskottava, yms. Todella tarkkaa työtä.

Kun ajattelin asiaa tarkemmin tulin siihen johtopäätökseen, että tarkka kaveri hoitaa hommansa oikein ja huolehtii siitä, että rakentajan kumppanitkin hoitavat hommansa. Meidän projekti löytyy aika tarkasti kuvattuna osoitteesta
http://unelmanrakentaminen.blogspot.com/

Äänestä

mitään pahaa ole, vaikka syynätään vähän tarkemmikin. Jos itsekin on koulutettu rakennualan ammattimies, ylensä rak. mest tai ins., niin eihän ne tarkastukset ongelmaksi muodostu. Maalikkohan ei välttämättä ymmärrä miten tärkeistä asioista on kyse, pitää tarkastusta pikkumaisena vittuiluna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinkahan kirjoitti:

Tiukkaa syyniä ollut keskimäärin, tutkitaanko jokainen runkotolppa ja naula vai, jos paikanpäällä rakentaa. Kattoristikot tietenkin valmiina tehtaalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu