Onko intohimo haitallinen asia niin kuin viha, takertuminen tai tietämättömyys?
Luin tässä jotain budddhalaista kirjaa, jossa puhuttiin takertumisesta ja aidosta rakkaudesta ja siitä, miten nämä ovat niin erilaisia. Minä kuitenkin rakastan joitakin ihmisiä ihan subjekteina ja arvostan heitä ihmisinä, enkä käyttöobjekteinani - mutta rakkauteni on intohimoista. Tuntuu, että intohimoinen suhtautuminen asioihin - rakkauteen, taiteeseen, estetiikkaan, ystävyyteen, kotimaahan tai yhteisöön - voi johtaa joko aitoon rakkauteen ja myötätuntoon tai takertuneisuuteen. Pitäisikö intohimoa yrittää hillitä, onko se pitemmän päälle haitallista?
Ja voiko valaistuneisuus, mielen kirkkaus tai autuus tarjota sellaista onnea kuin intohimo ja asioihin samaistuminen tarjoaa?
Luin tässä jotain budddhalaista kirjaa, jossa puhuttiin takertumisesta ja aidosta rakkaudesta ja siitä, miten nämä ovat niin erilaisia. Minä kuitenkin rakastan joitakin ihmisiä ihan subjekteina ja arvostan heitä ihmisinä, enkä käyttöobjekteinani - mutta rakkauteni on intohimoista. Tuntuu, että intohimoinen suhtautuminen asioihin - rakkauteen, taiteeseen, estetiikkaan, ystävyyteen, kotimaahan tai yhteisöön - voi johtaa joko aitoon rakkauteen ja myötätuntoon tai takertuneisuuteen. Pitäisikö intohimoa yrittää hillitä, onko se pitemmän päälle haitallista?
Ja voiko valaistuneisuus, mielen kirkkaus tai autuus tarjota sellaista onnea kuin intohimo ja asioihin samaistuminen tarjoaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ongelma on siinä, että nuo intohimon kohteet ovat syistä ja ehdoista muodostuneita ja siksi pysymättömiä. Jos olet kiintynyt niihin ja yrität pitää niistä kiinni, niin kärsit viimeistään sitten, kun ne katoavat. Kehossamme, tunteissamme ja ajatuksissamme ei ole mitään pysyvää, joka voisi toimia todellisen, katoamattoman onnellisuuden lähteenä. Vanhenemme, sairastumme ja kuolemme ja viimeistään silloin menetämme kaiken, josta olemme yrittäneet pitää kiinni. Mutta ei syytä edelleenkään ahdistua; ahdistuminen on merkki siitä, olemme tyhmyyttämme tai saamattomuuttamme käyttäytyneet hölmösti, ja nyt on mahdollista kääntää suunta positiivisuuteen.
Mielesi avaruudenkaltainen tuhoutumaton luonto (=buddha) on ainoa pysyvän onnellisuuden lähde, ja sen autuus ylittää (kuvaannollisesti sanottuna) miljoonakertaisesti kaikki orgasmit ja muut aistinautinnot, mitä vain kykenet kuvittelemaan.
Jos saat kosketuksen omaan buddhaluontoosi, voit nauttia molemmista: sekä mielesi luontaisesta rajattomasta onnellisuudesta että kaikista aistinautinnoista. Ainoa asia, josta on tarpeen luopua on TAKERTUMINEN egon ja aistinautintojen todellisuuteen. Kun oivallat, että olet erottamaton muista tuntevista olennoista, aito rakkaus kaikkia olentoja kohtaan ilmaantuu itsestään. Ihanteellista olisi, että saisit edes osan tuosta intohimoisesta energiastasi valjastettua dharmaharjoitukseen. Voisi olla hyödyllistä, että käyt tutustumassa käytännössä johonkin tiibetinbuddhalaiseen harjoitusmuotoon.
vaikka vanhenisimme. Ja vallanhimo. Mutta kun on se toinen puoli niin ei hätää. Kontrolli säilyy. Mä en missään nimessä haluaisi syntyä tähän maailmaan täysin sinisilmäisenä ja miten voisimme ymmärtää maailmaa syvällisesti ilman pimeää puolta?
molempia puoliaan. Ja ne palvelevat tasapainossa myös muita. Jos elämä ei tarjoa henkisiä virikkeitä ihminen ahdistuu , jos taas ihminen ei saa ilmaista edes ajatuksin vähemmän ihastuttavaa puolta hän ahdistuu jälleen. Sen takia on hyvä välillä olla luostarissa ja toisaalta elää toisessa maailmassa. Ettei kuole tai kuristu.
rakkaudellinen puoli. Se kasvaa.
ettei pääse liikaa ylpistymään, koska toinen puoli aina mollaa toista. Siitä tulee hyvä soppa.
alkuperäisestä luonnosta: väitetään, että ihminen on pohjimmiltaan paha. Tästä väitteestä ei kovin moni riemastu. Mä oon alkanut miettii sellasita mahdollisuutta, että sitä mukaa kun ihmisen välittävä puoli kehittyy voidaan samalla vapauttaa vastakohtaa, jolloin tieto lisääntyy. Niin kuin termostaatti. Molemmat puolet ovat äärettömiä. Toinen kasvaa ja toinen on jo.
joskus näyttäisi siltä, että ihmisessä ei olekaan lainkaan hyvää. Ehkä myös hyvä puoli voidaan sulkea ja ihminen toteuttaa jotain käsittämätöntä suunnitelmaa, on välikappale.
- tiedonpuu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perisynti
täällä on vanhempia sieluja kuin minä. En näillä jutuillani halua ketään vetää alaspäin kehityksessä. Me jokainen kasvetaan omaa tahtia.
Buddhalaisuudessa käsitetään ihmisen olevan pohjimmiltaan buddhaluontoinen. On tarkoitus putsata kerrokset likaa, jotka peittävät tämän puhtauden.
Kristinuskossa korostetaan perisyntiä, buddhalaisuudessa päinvastoin, muistutetaan ihmisen perihyvyydestä.
sielujen iästä ei buddhalaisuus kommentoi mitään. Käymme läpi samanlaisia asioita eri aikoina. Buddhalaisuudessa on keskeistä se että kaikki ovat samanimisiä "equanimity".
Kukaan ei ole parempi tai huonompi, nuorempi tai vanhempi, kuin kukaan muu pysyvästi :D
Intohimoiselle tapaukselle sopii hyvin tantrisen polun kulkeminen. Näin pääset soveltamaan luontaisia taipumuksiasi dharmaan. Ei ole mitään syytä tukahduttaa ominaisuuksiaan, vaan löytää oikea tapa hyödyntää niitä dharman opiskelussa.
Parempaa neuvoa saat varmasti jos kirjoitat jollekin tiibetiläiselle lamalle, joita on nettisivut pullollaan. Kaikille löytyy oma polku. Ei tarvitse istua tappi perseessä ja sormi suussa :D
Intohimo on asia, jota en itse ole ikinä tajunnut. En itsessäni, en muissa ihmisissä. En ymmärrä sitä, koska se ajaa ihmisen aivan järjettömiin tekoihin. Se että se olisi haitta on väärin, koska intohimo on ihmisen luonnepiirre, jolle ei voi mitään. Siksi se ei ole haitta. Intohimoja on monia. Se mikä kannattaa oppia on se että yksi intohimo ei ole ylitse muiden vaan että kaikelle on aikaa.