Miten koira pystyy päättelemään mihin suuntaan jäljitettävä on mennyt. Esim. ajokoira osaa lähteä aina jäniksen tai ketun perään eikä poispäin. Mitä jäljissä on semmosta, että koira tunnistaa kulkusuunnan.
Miten
koira
4255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vakavissasi kysymyksen kanssa??? Olisikohan vastaus HAJU!
Vakavissani olen. Hajunpa tietenkin, mutta hajun voimakkuuden muutoksella ei voi olla merkitystä. Lähes päivän vanhoissa jäljissä hajun voimakkuus on käytännössä sama meni kumpaan suuntaan tahansa. Kesällä ei myöskään jää näkyviä jälkiä joista koira voisi tunnistaa ajettavan tassun suunnan. Onko sitten etupään ja takapään haju erilainen ja koira osaa erottaa siitä jotain.
Eri asia on kun koira saa otuksen liikkeelle makuulta tai jälkikokeessa annetaan lähtöpaikka jne.
Osaispa joku nyt antaa vastauksen.
Siis mistä koira tietää lähteä sinne, minne eläin on mennyt, eikä sinne mistä eläin on tullut?
pitkälle ihmisen ansiota. Eli metsästäjä näkee jäljen ja ohjaa koiran jälkien perusteella oikeaan suuntaan. Ilman ohjausta koiran löytämät eläimet ovat kai sattumaa, vähä niinku fiftysixty...