Missähän lienee vika, kun autosta kuuluu ulvahdus, kun lähtee risteyksestä.
Helposti voisi kuvitella 1,6 farkun lyövän suttua kuivalla asvaltilla, mutta ei sittenkään.
Vaihdoin juuri jarrupalat eteen ja kuuntelin. ääni kuuluu, kun pysähtyessä risteykseen joutuu painamaan jarrua pitkään ja sitten paikaltaan lähtee liikkeelle. Kuunneltiin kaverin kanssa useaan otteeseen, eikä ääni paikallistunut ainakaan ihan jarrupalojen kohdalle. Jostain etupäästä ääni kuitenkin kuuluu.
Ei tuo jumalattoman paha ääni ole, mutta haluaisin kuitenkin tietää syyn. Sen verran se kalvaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuulettajan remmi, Koeta onko löysällä,kiristä vähän.