Kannattaako

Eli oletteko tyytyväisiä jotka olette käyneet avointa yliopisto ja onko opiskelu yksinäistä tai tuntuuko se samalta kuin kävisi normaalia koulua. ovatko erot suuret?
1655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kursseja opetetaan kaiketi pääsääntöisesti iltapäivisin ja iltaisin, eli siinä mielessä ei tuntunut samalta kuin nyt varsinaisena opiskelijana.

Opiskelun yksinäisyys taitaa riippua vähän kurssista ja opiskelijasta itsestään. Ainakin psykan opiskelu oli pitkälle samanlaista kuin yliopistollakin, eli luennoilla istumista ja tentteihin lukemista. Yliopistolla se on vähän vähemmän "yksinäistä", koska samaa porukkaa näkee vuodesta toiseen, ja usein myös muillakin kursseilla.

Eron voisi karkeasti määritellä siten, että useimmat aineen x ylioppilaat opiskelevat päätoimisesti, ja useimmilla avoimessa opiskelevilla puolestaan taas muu elämä on pääroolissa, ja opiskelua tehdään sivutoimisesti. Jälkimmäiset ovat siis samassa veneessä vain hyvin löyhästi, joten jonkinlaisen omalta tuntuvan porukan syntyminen ei ole niin automaattista. Ja taas: poikkeuksia aivan varmasti on, etenkin pitkillä opintokokonaisuuksilla.

Olin itse opiskeluihin tyytyväinen, sillä se tarkensi mielikuvaa tulevasta pääaineesta. Sain paremman mielikuvan omista opiskelutavoistani, ja tukevamman "kyllä minä tähän pystyn" -pohjan opiskeluun ennen kuin pääsin sitten yliopistoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avoin yli... kirjoitti:

Eli oletteko tyytyväisiä jotka olette käyneet avointa yliopisto ja onko opiskelu yksinäistä tai tuntuuko se samalta kuin kävisi normaalia koulua. ovatko erot suuret?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu