Mitä teette kuvillanne

Niinhän se on tänä jumalaisena digiaikana kuvaus mennyt siihen, että määrä korvaa usein laadun ja kuvia räpsitään kuin olisi mahdoton suorittaminen käynnissä. Ei pitäisi olla näin, vaan kuvattaisiin, kuten filmillekin, harkiten ja miettien lopputulos jo kuvattaessa. Tämä pitää tehdä filmille kuvattaessa, koska kuvamäärät ovat rajallisempia. Silloin ne vähemmät otokset ovat laadukkaampia katseltavaksi. Mutta kun se digikuvaus on niin halpaa...heh heh.

Itse kuvaan mieluiten filmille ja tilaan värikuvista ihan tavalliset kymppikuvat tai teen mustavalkoisia itse. Räpsin myös digille jonkun verran, mutta se ei vielä ole sytyttänyt minua kummoisesti.

Kumma kyllä, useimmiten kuitenkin tulee katseltua niitä kymppikuvia kuin tietokoneen uumenissa olevia digikuvia, vaikkakin niitä voi katsella suurempikokoisena.
Se vain on jotenkin erilaista hypistellä oikeata valokuvaa käsissään ja myös se kuva on jotenkin aidompi...minun mielestäni.

Pääsääntöisesti kuvaan yhä diaa. Nyt jo muutaman vuoden 6x6 koossa.

Erilaisia digikameroita on ollut 90-luvulta alkaen. Parhaat ja tärkeimmät kuvat tulostan. Nykyinen tulostin A3-kokoinen Canon.

Parhaimmat seinällä isona, 30x40 ja isompia. Keskinkertaiset kansioissa pienempinä. Lisäksi kaikki onnistuneet, säilyttämisen arvoiset kolmella formaatilla tallessa. Mukavahan niitä on katsella ja verrata omaa kehitystä.
Sukulaisten penskoista parhaimmat löytyy niiden kotoa myöskin isona kuvana seinältä. Se lämmittää aina mieltä kun joku laittaa minun ottaman kuvan näkyvälle paikalle.

ja katoaa bittihelvettiin. Piätis poltella kerran parissa vuodessa kaikista miljoonista parhaista kuvista dvd-levy. Mutta ei jaksa, vihtu, kuvaan vaivalla ja kuviani en sitten tämän enempää arvosta, kusipäistä hommaa. Apuuva !

Raakkaan kovalla kädellä eli jotain 95% kuvista roskikseen. Muut säästän RAW ja jpeg -muodoissa parilla kovalevyllä sekä pistän ne omille kotisivuilleni pakattuna n. 100 kilotavun tienoille. Kuvan laatu ei näytöllä katseltuna huonone jurikaan tuolla kutistuksella. Luontokuvia makrolla olen enimmäkseen kuvannut

Teetan vuosittain ehkä tuhat kuvaa, mutta useimmat niistä annan pois. Minulle jääneet kuvat ovat muuttolaatikossa. Omilla seinillä ei ole ensimmäistäkään ottamaani kuvaa.

Käytän työssäni kuvia powerpoit yms esityksiin, niitä julkaistaan paikallislehdessä (yleensä) työpaikkaa koskevien juttujen yhteydessä. Kuvaan työssäni niin paljon omilla välineillä, että verottaja hyväksyy kalustosta 50-100 % veronvähennykseksi. "Korvaukseksi" pääsen työaikana palkallisille kursseille ja harrastuksen vuoksi työnantaja mahdollisuuksien joustaa työajoissa.


Valokuvaus yksinään ei ole mielekäs herrastus. Kuvaan vuodesta toiseen samoja juttuja, joten voin katsoa vanhoista kuvista maisemien muutoksia, jäiden lähtöä, lintujen tuloa ja vuodenkiertoa. Wittgenstein sanoi aikanaan, ettei kuollessakaan maailma muutu, vaan se lakkaa olemasta. Samoin käy kuvilleni, mutta siihen asti varmuuskopioin ohikiitävää elämää.

Kuvankäsitely on oma harrastuksensa. Yhä paremmilla ohjelmilla pidän yhä turhempaa kuvakokoelmaa järjestyksessä. Usein palaa vuosikymmenien takaisiin kuviin (jotka ovat skannattu omaan arkistoon), sillä uusilla ohjelmilla saa enemmän vanhoista kuvista irti. Ainakin viidesti olen vuosien aikana päivittänyt skannerin parempaan ja skannannut tärkeimmät kuvat vielä kerran :-)

Kuvankäsittelyssä tärkeätä on ajan seuraaminen. Vanhenevan ihmisen on vaikea selvitä uusista asioista ja siksi niitä pitää harjotella koko ajan. Ostin kesälomalla Lightroomin ja opettelen sen käyttämistä. Tarkoitus on siirtää kymmenisentuhatta kuvaa uuteen arkistoon ja hieman kauemmaksi dementian puhkeamista :-)


Laitteiden kehittyminen mahdollistaa samojen asioiden paremman kuvaamisen. Lapsuudesta en muista yhtään 200 mm pitempää teleä, mutta nykyään useimpiin kameroihin saa 500 mm, joten lintukuvaus on nykyään paljon edullisempaa ja helpompaa. Radiolaukaisin helpottaa arkojen eläimien kuvaamista, seurantalaitteella varustetut tähtikaukoputket taivaan kuvaamista, edulliset makrosalamat tuovat potkua pikkueläinten kuvaamiseen... Elämme hyvin mielenkiintoista aikaa.


Tärkein anti valokuvaamisessa ei ole kuvat vaan yhdessäolo muiden kuvaajien kanssa, ulkoileminen ja liikunta.


Varsinaiseen kysymykseen: kopioin kuvat kovalevylle ja otan kahdet kopiot siirettävälle kovalevylle, jotka eivät ole normaalisti kiinni tietokoneessa. Seuraan tietokoneelta aikaisempien vuosien tupahtumia ja kuvaan seuraavalle vuodelle seurattavaa.

.... itse katselen kuviani todella paljon ja aina uudelleen ja uudelleen. On myös terveellistä palata vanhojenkin kuvien pariin esim kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten otettuja kuvia tarkastelee nyt varsin toisenlaisin silmin. Katsele niitä kuvia ihan ajatuksen kanssa, sillä se on kaikkein opettavaisinta.

Usein näkee aloittelijoita neuvottavan kuvaamaan paljon, mutta minun mielestäni pitäisi ehdottomasti kuvata vähemmän ja ajatella enemmän. Erittäin terveellistä on malttaa laskea kamera toisinaan kädestä kokonaan ja katsella maailmaa muutenkin kuin kameran läpi.

Vaikka kuinka yrittäisi säännöstellä kuvaamista, niin ajan saatossa niitä kuvia kuitenkin kertyy. Kuvakokoelmaa on hyvä hoitaa kuten puutarhaa (rikkaruohoja kitkien). Lisäksi olen omalla kohdallani huomannut kunnolliset luettelotiedot kullan arvoisiksi (on uskomatonta miten ajansaatossa voi unohtaa, mitä, ketä, koska tai miksi on kuvannut). Lisäksi kunnollisten luettelotietojen avulla on yksittäisten kuvien tai kuvajoukkojen löytäminen isostakin kokoelmasta helppoa.

Itselleni kuvilla ei ole mitään selkeää käyttötarkoitusta, vaan niillä on minulle itseisarvo ja suhtaudun niihin vähän kuin keräilykohteisiin. Toki on mukavaa printtailla kuvia seinälle tai värkkäillä kuvakirjoja, mutta se kuvakokoelma on minun aarteeni;-). Jotkut haluavat näytellä kuviaan, mutta itse suhtaudun kuviini vähän mustasukkaisesti enkä niitä oikein haluaisi kenellekään näyttää enkä varsinkaan ole kiinnostunut mitä mieltä ihmiset niistä ovat:-D
(ehkä mun pitäisi mennä hoitoon)