"Suurin epäkohta koiran kannalta onkin ehkä se, että koira rinnastetaan lainsäädännössä irtaimeen omaisuuteen. Näin se on omistajansa mielivallan alla - sen voi myydä tai jopa lopettaa vain siitä syystä, että omistaja on kyllästynyt siihen. Jonkin aikaa sitten mies viilsi koiransa kurkun auki ja tunki sen sitten roskapönttöön. naapurit kuitenkin pelastivat koiran ja toimittivat sen hoitoon. Koira parani, mutta lopetettiin sitten isännän käskystä. Useimpien koiraihmisten on varmaankin vaikea hyväksyä sitä, että isännällä oli vielä kaiken tämän jälkeenkin täysi määräysvalta koiraansa; koiran elämällä ei ollut lainkaan arvoa."
Kaarina Kauhalan kirjasta Koiran villit sukulaiset.
Kaarina Kauhalan kirjasta Koiran villit sukulaiset.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.