Luin juuri äsken netistä joltakin sivulta, että yksinhuoltajuudella on negatiivinen kaiku monen korvaan.
Kysyisinkin, miten se on negatiivinen? Onko teillä kokemuksia siitä?
Onko se muiden asenteet vai eräiden pienten yh- vähemmistöjen aiheuttamia mielikuvia valtaväestössä? Vaiko etävanhempien provoilua?
Vai jotakin muuta?
Kysyisinkin, miten se on negatiivinen? Onko teillä kokemuksia siitä?
Onko se muiden asenteet vai eräiden pienten yh- vähemmistöjen aiheuttamia mielikuvia valtaväestössä? Vaiko etävanhempien provoilua?
Vai jotakin muuta?
Vastaukset 30
Vanhimmat
No mutta. Tuohan on päivänselvä asia. Me yksinhuoltajathan 1. päätoimeksemme hyväksikäytämme yhteiskunnan tukia (= eli syömme kaksinhuoltajien tilipussista), 2. olemme sosiaalisesti moniongelmaisia, 3. olemme miehenkipeitä, vaarallisia naisia ja vietellään onnellisten ydinperheiden miehet.
Uskokoon ken tahtoo.
Eeva
mutta kuka uskoo?
Kuinka jollekin voi mennä tuo täydestä?
Vai onko tuollaisiaKIN yh:jia, joiden mukaan on ristitty sitten koko sakki? Yleistetty, nääs...
minulla ei siis ole vielä lapsia, mutta taidan olla tällä palstalla ainut kuka ajattelee yh-huoltajista hyvääkin.
Esim.
en voisi tulla tänne mollaamaan yh-huoltajaa, koska en tunne kenenkään taustaa täältä.
toinen asia yh-huoltajat ovat hyviä vanhempia siinä kun kaksinhuoltajatkin.
Ja niille tiedoksi jotka ei tiedä yh-huoltajista mitään niin pitäköön mollauksensa omana tietona.
Mä en ymmärrä miksi yh-huoltajia haukutaan kaikesta. Ehkä he ovat niin katkeria kun he eivät sää korotettua lapsilisää sun muita pikkasen isompana.
Jotkut ei näytä tajuavan sitä, että on parempi lapsen olla esim. vaikka äidin luona pelkästään jos isä on muuttunut lapsen synnyttyä täydeksi juopoksi. Jos on vähemmän rahaa se ei tee lapsesta rikollista vaan opettaa rahan arvon kun ei voi kaikkea saada mitä sormellaan osoittaa.
Sama koskee vaikka olisi kaksi huoltajaa.
mutta nämä parempi tuloisen muksut tuntuvat haluavan kaiken ja myös saavat kaiken. Ja jos he eivät saa rahaa siihen mitä haluavat niin he menevät ja varastavat sen huonompi tuloisen lapsi hyväksyy asian ettei nyt tällä hetkellä saa sitä ja sillä selvä. TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN YLEISTYS VAIKKA SILTÄ EHKÄ VAIKUTTAA. Ja fiksu ei vedä tästä hernettä nenäänsä. *virnistys*
nimenomaan yleistys. Kyllä köyhän mukulat varastaa yhtälailla kuin rikkaankin. Muuten elämä olis turhan yksinkertasta!
Mä sanoisin, että fiksu ei olis kirjottanut tuota loppuosaa alkaen tuosta ..."mutta nämä parempi tuloisen muksut"...yksinhuoltajissakin on parempi tuloisia.
*wirn*
Ehkä olisi pitänyt kirjottaa vielä pidempi juttu.
Sana tarkasti huomioida miten minkäkin kirjoitan ja osuuko joka pilkku paikalleen.
Joo on hyvä tuloisia yksinhuoltajiakin.
Ja tiedän, että vähempi tuloisten lapsetkin varastaa.
Ehkä tänne on turhaa kirjottaa mitään kirjotat sen miten tahansa niin aina joku ei tajua asian ydintä. Mutta kyllä se niin on, että hyvä tuloisten lapset saa melekin kaiken mitä haluavat eivätkö osaa arvostaa niin paljon rahaa kuin vähempi tuloisten lapset.
No vaikea tuotakin mennä sanomaan kun ei ole keskustellu vähä ja parempi tuloisten vanhempien kanssa. Mitä itse vaan olen huomanut.
Eikä lapsen luonne todellakaan määräydy rahasta tai kasvatuksesta. Jne.
Lauri täräyttää sulle faktan pöytään varastamisesta, sillä Laurin aatteet ovat aateloituja. Lapsen varastaminen ei riipu vanhempien varallisuudesta vaan pelkästään siitä ,miten lapsi on kasvatettu!
Lapsen ajautuminen eitoivottuun seuraan saa myös aikaan kyseessäolevaa käyttäytymistä. Vanhempien on yksinkertaisesti opetettava lapselle, mikä on oikein ja mikä väärin. Lapselle rajat ! Naapurin räkänokkavarkaan kanssa ei vehdata piste! Varastaminen on eicoolia :D
samaa mieltä Laurin kanssa.
.täällä ronkitaan sanoja ja väännellään ja käännellään ja lopulta koko asian ydin on hukassa ja yhteisrintama vain huutamassa kuinka häiriköidään.
Noooh Eeva, ei kaikki yyhoot oo miehenkipeitä.
Se voi johtua kohdallani siitä, että olen itse mies.
Rajat täytyy olla sitä en todellakaan ole kieltänyt.
Mutta lapsen luonnetta ei pysty kukaan kotroloimaan.
Käveletkö koko ajan muksun perässä ja kärkyt kenen kanssa se liikkuu?
miten pystyt muka antamaan rajan siihen kenen kanssa liikkuu ja kenen ei?
Et voi koko aikaa laittaa lasta kotiarestiin sen takia kun epäilet et lapsi liikkuu omituisessa porukassa.
kaikki on kiinni KASVATUKSESTA, kuten Lauri sanoi. Lasta kasvatetetaan monta, monta vuotta kotosalla ENNEN kuin hän lähtee yksin haparoimaan maailmalle. Näin ainakin meillä.
Jos laiminlyön kasvatuksen, laiminlyön lastani ja saan sekä hänelle, että itselleni vaikeuksia tulevaisuudessa. Sillä on huomattavasti helpompi opettaa lasta pienestä pitäen tottelemaan ja luottamaan itseensä ja vahnempiinsa, kuin alkaa vasta siinä vaiheessa saarnata, kun hän on saanut kenties viisitoista vuotta kasvaa kuin paskaruoho!(anteeksi ilmaisuni karkeus)
Jos odotan niin kauan, että lapseni lahtee kyliä kiertelemään, hän arvioi siellä kaverinsa itse, enkä arviointiin jamielikuviin enää jälkikäteen pääse vaikuttamaan. Se on tehtävä ennen.
Kasvatus, Niina, on ennaltaehkäisevää työtä, jota tehdään lapsen parhaaksi.
Kaikki lapset eivät uhmaa tosissaan vanhempiaan. Se kuuluu yleensä murrosikään, mutta kuten tiedämme, senkin oireet vaihtelevat kovasti. Siis yksilöllistä. Uhmaamisestaan huolimatta kasvatettu lapsi jossakin vaiheessa antaa vanhemmilleen periksi ja luottaa heihin.
En kävele lapseni perässä, enkä kärky kenen kanssa hän liikkuu. Olen puhunut hänelle asiallisesti asioista, ja hän luottaa minuun. Joten minä luotan häneen ja TIEDÄN, ettei hän halua pettää luottamustani. Meillä keskustellaan joka päivä päivän tapahtumista, poikani aloitteesta. Ihan tavallisista asioista.
Siinä ei muuta tarvita.
Hän erottaa oikean väärästä.
minäkin olen asioista ajatellut ja yrittänyt lapsiani kasvattaa, vaikka olenkin yh. Pojan kanssa on kuitenkin hyvät ja luottamukselliset välit, mikä minusta tuntuu todella mahtavalta. Kyllä nuorikin oppii valitsemaan kaverinsa, ei minun niitä ole tarvinnut hänelle valita. :))
Noooh itsellesi, käyttämäni tyylilaji oli nimeltään "sarkasmi", jota en viitsi laimentaa hymiöillä...
kyllä minä tuon kaiken tiedän. mutta en jaksa enää oikoa tekstejäni. Tiedän kyllä miten lasta kasvatetaan vaikka minulla ei vielä olekkaan lasta toivottavasti pian on. :)
Hyvin samanlaisia kokemuksia ja tuntoja on mulla omien lasteni kanssa. :)
edes epäillyt, ettet tuota tiedä. :)
Tuli vaan tekstiä solkenaan, joten annoin tulla, muidenkin luettavaksi.
Lasten kasvatukseen pitää todella panostaa. Se ei ikinä mene hukkaan. Aika, jonka hänelle sitten joskus annat, on hänelle elintärkeä.
Kasvatus on kaiken A&O. On..
..MUTTA !
Suren niiden äitien puolesta, jotka tekivät kaikkensa ja lapsesta tuli kuitenkin nuorisorikollinen. Pikkutapakriminaali.
Vai voiko joku väittää, että kaikkien näiden nuorten vanhemmat olisivat laiminlyöneet vastuunsa ja velvollisuutensa?
en halunnut puuttua tähän ensitöikseni, koska he kuitenkin ovat vähemmistössä.
On olemassa sairauksia, vajavaisuuksia lapsessa ja pikkuvirheitä siinä kasvatuksessa, jotka kostautuvat ihan kauheissa mittakaavoissa. Luonnekin vaikuttaa. Samoin kuinka tiukkaa kuria pidetään. Liika on liikaa. Keskinäiset suhteet perheessä, luottamus.
Mutta sen takia ei saa kasvatusta jättää tekemättä, että lapsesta kuitenkin saattaa tulla kriminaali!
Sillä näin ollen hän jää vaille mahdollisuuttakin. Kasvatuksen laiminlyömällä saa varmemmin tuhoa aikaan kuin kasvattamalla. Sitä ei voi kukaan kieltää.
Olen niin monella luennolla tästä aiheesta istunut, erilaisten asiantuntijoiden, että tiedän poikkeamat, perinnöllisistä asioista ja geeneistä alkaen. Psykoneurologian sairauksia... Mutta ei kai niitä kaikkia poikkeuksia tarvitse puida yh-palstalla?
Suurin määrä tapakriminaaleista on jätetty kasvattamatta, syystä tai toisesta. Syy voi olla sekin, että lapsi on koettu "hankalaksi" kasvattaa...tai oli pienenä niin kiltti, ettei häntä "tarvinnut" kasvattaa...niin ei ikinä ole.
Kasvatus on yhtäkuin eväät elämään. Se, miten lapsi niitä osaa käyttää jää aina nähtäväksi. Mutta yleensä kyllä osaa, jos on "tankkauksen" saanut.
Tästä saisin hirmu keskustelun ihan itsekseni aikaan. Aihe on tosiaan monisyinen. Mutta päälinja on tässäkin, kaikesta huolimatta. Kasvatus kannattaa aina.
aamulla silmät ristissä kirjoittaa. :)
Psykoneurologiaa ei olekaan, neuropsykologia on, ja sitä tarkoitin!
Lukiessani viestiketjua minulle tuli kurja fiilis siitä, että joku kasvatuksessaan "epäonnistunut"
äiti lukee hehkutustanne.
Olen pahoillani, että sanon kärkevästi!
Jos palstalla jaakataan kissan "se vai hän" nimityksestä, voidaan kai sivumennen raapaista pintaa syvemmältä tästäkin aiheesta, eikä olla niin.. *deletoi* :(
Mikään tilasto tai luento ei kerro perheen totuutta!
"Mutta ei kai niitä kaikkia poikkeuksia tarvitse puida yh-palstalla?"
ja miksi ei..?
Tämä voi olla jollekin yh:lle tärkeämpi asia kuin tuntemattoman kissankuolema.
Olen pahoillani Äidin lemmikin kuolemasta, mutta kasvatuskeskustelu oli sellaista paatosta yyhoolta, että meinaa käämit kärvähtää !
en ole tosiaan arvostelemassa tässä kenenkään kasvatusmetodeja, puhumattakaan, että pitäisin omiani parhaina. Se, mitä teen, on opettanut, niiden luentojen lisäksi. Kuten kaikki kirjaoppi, antaa se vain suuntaa. Käytäntöä tulee ohjata maalaisjärjellä.
Sinun ei tarvitse olla pahoillasi. Minä olen, koska aioin kirjoittaa tuosta aiheesta pointin, mutta en sitten kuitenkaan kirjoittanut.
Syyllistäminen on aina väärin. Kun ihminen kokee epäonnistuvansa, hän yleensä syyttää itseään.
Eräs vanha työtoverini sanoi kerran, että KUKAAN ei ikinä epäonnistu kasvatustyössään, sillä ei voi kukaan määritellä, mitä olisi jos sitäkään työtä ei olisi tehty...
täsmennät?
En ymmärrä, mitä tein väärin.
Jos haluat asiasta kirjoitella, ylhäällä on sp-osoite. Jos taas haluat keskustelua siitä yleisellä tasolla, kirjoita uusi keskustelu!
Mitä ihmeen paatosta? Mä en nyt ymmärrä yhtään mitään! :O
Late vislaa pelin poikki jälleen kerran ja kertoo miten asiat ovat, eikä miten niiden pitäisi olla eli toisin sanoen, faktat pöytään,PAM!
Lapsen kyky erottaa oikea väärästä ei ole luonteesta kiinni, vaan sieltä kodin seinien sisältä! Lapsi ei tee sellaista minkä hän kokee vääräksi, mikäli hänelle on pienestä pitäen opetettu, että vanhuksia ei saa potkia eikä keskisormea näytellä rappukäytävässä Latelle!
Miten lapsi sitten oppii erottamaan mikä on oikein ja mikä väärin? Onko siihen muuta keinoa kuin opettaa kotona rajat periaatteella teko ja sen seuraus. Lapselle tärkeää on opettaa hänet kunnioittamaan itseään ja muita.
Kaveripiirin rajoittaminen on myös erittäin viisasta sillä ikävä ryhmä vetää mukaansa ikäviin tekoihin, joten selvät rajat, missä luuhastellaan!
Ehkäpä suurin ja tärkein on vanhemman ja lapsen välinen luottamus, jota rakennetaan vuosia, mutta voidaan menettää hetkessä! Mikäli pystytte keskustelemaan lapsenne kanssa lähes mistä tahansa, niin silloin tiedättä paremmin missä mennään ja pystytte polkemaan jarruja ajoissa.
Se että välittää lapsestaan ei tarkoita sitä että pöydänkulmalla on aina 10-20 euroa karkkirahaa, jos vaikkapa iskällä ja äiskällä on kiiruita!!!
Ympäristön vaikutus ihmisen elämän kehitykseen lapsuudesta aikuisuuteen on se kaikkein tärkein seikka, joka antaa lähtökohdat elämän nautittavuudelle. Aiemmin avoin ja rehellinen lapsi (mitä lapset nyt poikkeuksia lukuunottamatta lähtökohdiltaan ovat) voi kunnolla petetyksi tultuaan tulla täysin vainoharhaiseksi(kuten eräs yh-iskäkin :D) tulevaisuudessa kohtaamistaan ihmisistä.
Faktoja,faktoja ja tosiseikkoja. Yksilöä korostetaan jo liikaa ja unohdetaan ympäristön vaikutus! ! ! Metteseni,olet oikealla polulla kasvatusfilosofiassa, mutta kaipa sen kertominen oli turhaa, sillä tiesit sen jo! ! !
:D :D :D :D
Käsitin, että ymmärsin siitä siihen, ja nippanappa, mutta muuten vain vaivoin.
Itse asiaan, eli kuinka syöpäläisiä me yyhoot ollaan, en juurikaan jaksa ottaa kantaa.
Eipä ainakaan meidän perhe kieriskele korvausrahoissa.
Mutta syksyä hyvää silti jaksan toivottaa.
Taidan kuulua todella outoon sarjan äitejä, koska mennyt nuoruus ei ole vieläkään unohtunut.
Lento oli sen verran matalaa ja huimaa, ettei äidin sanomiset paljon painaneet, eivät edes kuuluneet.
Oli kyse sitten viinasta, tupakasta, seurustelusta & seksistä tai kaveripiiristä. Kaikkia kymmentä käskyä rikottiin kilvan.Yritettiin ainakin.
Lapsella joko on tai ei ole moraalia, ei sitä takomalla päähän saa. Tai jos saa, se katoaa sieltä humalatilan voimistuessa!
Näitä esimerkkejä on nähty.
Koska en ole unohtanut, minun on helpompi elää lapseni murrosikä ja sen tuomat ongelmat; ymmärtää lastani.
Kuulen hyvin paljon keskiluokkaisten "hyvien " kasvattajien -heidän jotka istuvat kuuliaisesti vanhempainilloissa, mutta kiirehtivät sen jälkeen omille teillensä, tavasta "kasvattaa" lapsiansa, eikä se ole mieltäylentävää.
Kuullostaa nyt siltä, että Mette ja Lauri ovat löytäneet sävelen, oikein hyvä juttu!
Kenelle te neuvojanne jaatte?
Muille yh:lle?
PS 10-20 egee pöydänkulmalla ja isillä ja äidillä kiire?..Hei hei Late!! Olemme yh-sivulla.
Laurin vislaus on kuultu ja peli katkaistu, kaikki niiltä osin hyvin.
Täytyy sanoa, että asiaahan se oli täydeltä laidalta.
Yksi kohta pisti vain miettimään:
"...voi kunnolla petetyksi tultuaan tulla täysin vainoharhaiseksi(kuten eräs yh-iskäkin :D) tulevaisuudessa kohtaamistaan ihmisistä."
Luulenpa, että Lauri tarkoittaa tällä yh-iskällä minua tuolta toisesta keskustelusta.
Olen sitä mieltä, että ei vainoharhaiseksi hetkessä tulla, jos lapselle on elämän kaikkia kääntöpuolia rehellisesti kerrottu.
Yleisesti ottaen pettymyksiä tulee vastaan jokaiselle elämän joka vaiheessa ja niitäkin vastaan on oltava valmiuksia. Jos lapsi on oppinut "saamaan kaikki", mulle-ja-heti -periaatteella, voi olla pettymykset vaikea niellä aikuisena.
Ja jos Lauri on (oman kaukodiaknostiikan automaatio-oppien) mukaan tehnyt minusta vainoharhaisen, niin sille asialle en itse voi mitään.
Mielestäni Lauri itse on mitä terveälyisin ja miellyttävin henkiö, mutta voihan joskus käydä niinkin, että molemmat erehdymme...
Mistä johtunee negatiivinen kaiku yyhoon kohdalla?
Meitä on niin monista eri syistä yksinhuoltajia, että osaako tuohon kukaan selvää syytä sanoa.
Uskon, että kaikissa tapauksissa (tietysti voi poikkeuksia olla) huoltajaksi on päätynyt se vanhemmista, joka todennäköisesti pystyy kokonaisvaltaisemmin lapsista huolehtimaan, olipa vanhempien eron syy ihan mikä tahansa.
Lienee yleinen malli se, että mies lähtee ja jättää koko perheen, tai nainen lähtee ja vie perilliset mukanaan. Jostain kumman syystä nainen on useimmin se, joka saa/ottaa lapset huollettavakseen.
Yhteiskunta tosin on ollut ja on edelleenkin niin miehinen, että miestä katsotaan akkamaiseksi, jos hän lapsistaan huolehtii.
Minuakin on sillä nimellä haukuttu. Toisaalta minua saa haukkua ihan millä nimellä vain, ei se minua haittaa, enkä lapsieni huoltamista haukkuihin lopeta. Ylpeähän minä lapsistani olen ja mikä tärkeintä lapsenikin ovat minusta.
Törmäsin tähän vanhanaikaiseen käsitykseen keskustellessani nuoremman tyttären naisopettajan kanssa.
Hän kysyi minulta suoraan, että miten te näin oudon ratkaisun olette tehneet, että sinä kasvatat lapsia, eikö äiti voinut niitä hoitaa?
Kysyin häneltä tarkennusta kysymykseensä, mutta hän pyyteli anteeksi ajattelemattomuuttaan...
Kaikenkaikkiaan olen kohdannut ihan positiivista asennetta ihmisiltä, vaikka "näin outo" ratkaisu meillä tehtiinkin. Ja ratkaisun perusteena oli lapsien etu. Vain ja ainoastaan.
Akkahan se on joka lapsia hoitaa. Juu.
Minusta se on niin, että jos se vaatii miehen olemaan akkamainen, että hän voi hoitaa lapsia, niin siitä sitten vaan. Ei se ainakaan arvoa alenna. Sillä lasten hoitaminen on aina työtä huomisen eteen. Sinäkin teet sitä, eikä se ole mitenkään väheksyttävää. Kuten ei äitienkään tekemä hoitotyö.
Miehillä, jotka eivät lapsistaan välitä, on oma käsityksensä. Se suotakoon heille. Mutta sinun ei tarvitse arvottaa itseäsi heidän mielipidettään kuullen. Hyvä, ettet niin olekaan tehnyt.
Se "akkamaisuus", kun sitä tarkemmin ajattelee ei kuulostakaan välttämättä negatiiviselta.
Muistelen maalla lapsuuttani viettäneenä isäntien aina sanovan vaimoaan akaksi, eikä ne pahalla sitä sanoneet.
Ihan miettiä pitää missä vaiheessa siihen sanaan on liittynyt jotenkin väheksyttävämpi kaiku.
Tietysti miehet oli miehisiä silloin eikä mitkään tunteilut saaneet näkyä, ja itkeminen oli akkojen tehtäviä...
Olisiko se siitä akkamaisuus jäänyt jotenkin miehisyyttä alemmalle tasolle.
Sitten ihan toisesta seikasta hiukkasen.
On ovela ilmiö miten ihmiset, jotka eivät ole lastensa kanssa, luulevat kevyeksi tai jopa toisarvoiseksi yyhoon hommat.
Tunnen miehen, joka minua kalaretkelle pyydellessään toteaa, että kyllä ne tytöt sen aikaa pärjää...
Eikä usko korviaan kun ilmoitan, etten niitä TIETENKÄÄN voi jättää keskenään moneksi vuorokaudeksi kaupunkiin. Hänestä olen pikkumainen näissä asioissa, mutta minun mielestä se ei pikkumaisuutta ole vaan huolenpitoa.
Miehellä itsellään on kyllä lapsi, mutta hän on muuttanut perheensä luota yksikseen jo lapsensa ollessa muutaman vuoden ikäinen.
Niin, että kaikenlaiseen suhtautumiseen saa tottua.