Vakava tulehdus?

No, mulla oli ollut alapäässä kiusallista vaivaa jo jonkun aikaa. Kutinaa, polttavaa tunnetta yhdynnän jälkeen ja kutinaa. Arvelin että kyse olisi ollut emättimen bakteeritasapainon häiriöstä ja koitin vagig kuuria, joka ei kumminkaan auttanut. Sen jälkeen alkoi ilmestyä paksua valkoista valkovuotoa, kuin hiivatulehduksessa joten kävin hakemassa canesten kombi valmisteen. No, kutina ja kirvely jatkuivat yhä, joten päätin soittaa terveydenhoitajalle, joka määräsi minut terveyskeskuslääkärille. No, siinä vasta se pelottelu alkoi. Siellä on sellainen tummaihoinen naislääkäri, josta en ole koskaan pitänyt. Kertoessani vaivani, tämä kyseinen lääkäri sanoi, ettei ne tulehdukset tule ihan muuten vaan. Kyseli olenko parisuhteessa, johon vastasin myöntävästi. Jatkuvaa vihjailua siitä, että poikaystäväni olisi pettänyt minua ja sen takia aiheuttanut minulle sukupuolitaudin tai kyseli muutamaankin otteeseen onko varma etten ole itse pettänyt poikaystävääni. Minun mielestäni vihjailut olivat jo törkeitä, kun hän tivasi niitä muutamaan otteeseen. Olen sitä paitsi käynyt talvella viimeksi sukupuolitauti testeissä jotka olivat negatiivisia ja kuulemma myös poikaystäväni on käynyt. Ennen minua hän ei ollut harrastanut irtsosuhteita, varsinkaan ilman kumia.

No, hän jatkoi että jostain sellasesta sen on johduttava ja mukamas hiivatulehdus ei tule ilman antibioottiakuuria? Kertoi jatkuvasti että tilanne on hyvin huolestuttava ja on huolissaan, että en mahdollisesti saa koskaan lapsia. Kun hän teki tarkastuksen, se sattui, varmaankin juuri kun on jokin tulehdus, koska viimeksi se ei sattunut ja minulta otettiin papa koe kesäkuun alussa jolloin kaikki oli ok. Voi olla että tämä lääkäri oli myös muutenkin kovakouraisempi... Koko ajan jahkaili että "oijoi, kauheaa, huolestuttavaa", vähemmästäkin ihminen menee tossa tapauksessa paniikkiin. Josta minua rupesikin jännittämään ja pelottamaan niin paljon, että meinasin pyörtyä kaksi kertaa ollessani kyseisessä rakennuksessa.

No, lääkettä määräsi kaiken näköistä...
Diflucan 150mg sienitulehdukseen 4 viikon ajan
Flagyl 400mg 10vrk ajan
Emätinpuikko Flagyl comp
Emätinvoide Gyno-daktarin

Huomenna otetaan myös klamydiatestit ja jokin muukin bakteeritesti virtsasta... Pikaystävänikin määräsi menemään lääkärille, koska viime aikoina hänelläkin ollut pieniä/lieviä oireita.

Onko tosiaan niin, että on syytä huoleen? Vai onko tämä vain tavallinen emättimen bakteeritulehdus ja hiivatulehdus? En tiedä, mutta kauhean stressin sain ja pahaa tekee koko ajan kun olen niin peloissani. Ikää on 20 vuotta.
99208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valita tämän lääkärin esimiehelle. Mielestäni lääkäri ei ollut asiallinen.

Oikeastaan haluaisin sinun asemassasi toisen lääkärin mielipiteen.

Äänestä

Heips!

Niin kuin ei tuossa itse vaivassa olisi tarpeeksi stressaamista. Saati sitten, että joku juntti lekuri vielä lisää vettä myllyyn.

Itselläni jatkunut jo reilun vuoden hiiva/sekabakteeritulehdus -kierre =(

En jaksa uskoa, että sinulla kyseessä mikään sen vakavampi juttu.

Ette ilmeisesti ole käyttäneet kondomia. Silloin on hyvinkin mahdollista, että emättimesi bakteeritasapaino on sekaisin, ja olet saanut epäspesifin emätintulehduksen (NSV, lisääntyneitä clue-soluja).

Toinen mahdollinen vaihtoehto hiiva. Molemmissa valitettavasti melko samanlaiset oireet. Lääkitys taas erilainen, jonka takia onkin syytä pyytää lääkäriltä lähete labraan, jossa ottavat viljelyt (hiiva ja clue-solut sekä trikomonas kannattaa otattaa myös. Tosin se nykyään harvinaisempi tulehdus). Hiivassa valkovuoto yleensä kokkareista. Toisessa tulehduksessa valkovuoto maitomaista, joka haisee ihan ällölle.

Ja ilman muuta kannattaa poissulkea just mm. klamydia ja virtsatietulehdus.

Jos on tosi paha emätintulehdus päällä, harvemmin esim. vagig-kuuri auttaa. Melkein pitää ottaa reseptilääke.

Jos hiiva ei kovin usein ole vaivannut, riittää siihen luultavasti 1 x 150 mg Diflucan. Jos on taipumus hiivaan, kannattaa ottaa 1 x 150 mg / vko estolääkityksenä.

Jos taas on vain toinen tulehdus (clue-solut), sen pitäisi hoitua Flagyl 400 mg pillereillä.

Jos on sekä hiivaa että lisääntyneitä clue-soluja, ne hoituvat yleensä Flagyl Comp emätinpuikoilla. Niissä kun sekä hiivaa että clue-soluja tuhoavaa ainetta.

Gyno-Daktarin on hiivasienilääke. Mikäli pelkkä hiiva, niin näillä puikoillakin hiivan pitäisi talttua. Tuo suun kautta otettava Diflucan on vaan ehkä vähän mukavampi muoto ottaa lääke. Nuo puikot kun tahtoo valua pihalle =(

Lääkärisi on määrännyt sulle todellisen hevoskuurin. Mielestäni ei missään nimessä kannata lähteä syömään tuota koko lastia! Sillä saat vaan kroppasi entistä enemmän sekaisin. Tiedän nimittäin mistä puhun; itseäni on lääkitty niin paljon ettei ole tosikaan. Yhtä lääkettä kun otan yhteen pöpöön, niin seurauksena on toinen pöpö, johon taas eri lääke. Ja tätä kierrettä nyt kestänyt reilun vuoden.

Ja huom; itselläni ei ole ollut vuosiin mitään antibioottikuuria ja siitä huolimatta hiiva jyllää. Eli kyllä se tulee tasan sata ilman antibioottejakin. Esim. stressi (jonka takia itse sairaslomalla tällä hetkellä), liian makean ja ylipäätään hiilihydraattipitoisen ruoan syöminen, limpparit, hiivaa sisältävät tuotteet... kaikki nämä lisäävät hiivan kasvua.

Tsemppiä sulle, ja unohda sen junttilekurin puheet!

Äänestä

Kuulostaa siltä, että lääkäri epäilee oireidesi perusteella hiivan lisäksi myös jotain muuta tulehdusta (=sukupuolitautia), sillä tavallinen hiiva kyllä todettaisiin ihan vain olankohautuksella ilman mitään kuulusteluja, niin yleistä se on. Hiiva ei myöskään ainakaan minun tietääkseni aiheuta lapsettomuutta.

Toivottavasti kyseessä kuitenkin on väärä hälytys.

Äänestä
  • Kiitos että te olette minun puolellani! Vieläkin tekee pahaa ajatella eilistä käyntiä. Varsinkin sitä pelottelua ja tutkimusta joka sattui, mikä ei ollut ihme koska hän ei ollut kovin hellävarainen ja toiseksi, se laite mikä pitää emättimen auki tutkimuksen ajan, niin sitä ei mielestäni tarvitse kuumalla vedellä lämmittää kuumaksi!

    Eilinen iltakin meni järkytyksestä itkien, kun sen verran paha olo oli. Mietin teenkö ilmoituksen tuosta, koska mielestäni tuollainen röyhkeä ja töykeä käytös ei kuulu lääkärin hommaan.

    No kumminkin, menin sitten tänään apteekkiin hakemaan noita lääkkeitä, enkä ollut yksin hämmästykseni kanssa. Apteekkarikin ihmetteli pitääkö minun ottaa kaikki samaan aikaan. Ja nyt kun oikein rupesin aloittaa, annostus kuulostaa valtavalta, koska minun oireeni ei lähelläkään ole niin paha että tarvitsisin näitä kaikkia:

    Flagyl 400mg tablettia 3 kertaa päivässä 10 päivän ajan
    Flagyl Comp emätinpuikkoja 20 päivää (ööööh??? Miksi kumpaakin ja miksi puikkoja näin kauan?)
    Gyno daktarin 2% kaksi kertaa päivässä n. 1-2 viikkoa (hmm... Eikös Flagyl comp auta myös hiivaan?)
    Diflucan 150mg, yksi tabletti viikossa neljän viikon ajan.

    Tämä tuntuu niin hirveältä määrältä, että en ole uskaltanut edes aloittaa näitä vielä, koska suurinpiirtein elämäni olisi kuukauden ajan pelkkää säätämistä alapäässä. Ja hiivan lisäksi minulla on kuulemma joku bakteeriperäinen tulehdus, mutta tuskin se näin vakava on että tarvitsee näin paljon lääkkeitä!!

    Apteekkarikin suositteli ettei tuolle naiselle kannata enään mennä. Sanoinkin sille, et en mää alunperin pyrkinytkään lääkärille, piti mennä käymään terveydenhoitajalle, josko tarkistaisi tai voisi vähän katsoa. Sitten se määräsi mut lääkärille, kun joku sen välineistä oli loppu. Apteekkarin vastaus: "voi kauheeta *laittoi kätensä suun eteen* Siitä olisi voinut kieltäytyä." No en minä tiennyt että se tummaihoinen on siellä taas... Käski neuvontaan jos on epäselvyyksiä, ja niin taidankin koska niitä on.

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos että te olette minun puolellani! Vieläkin tekee pahaa ajatella eilistä käyntiä. Varsinkin sitä pelottelua ja tutkimusta joka sattui, mikä ei ollut ihme koska hän ei ollut kovin hellävarainen ja toiseksi, se laite mikä pitää emättimen auki tutkimuksen ajan, niin sitä ei mielestäni tarvitse kuumalla vedellä lämmittää kuumaksi!

    Eilinen iltakin meni järkytyksestä itkien, kun sen verran paha olo oli. Mietin teenkö ilmoituksen tuosta, koska mielestäni tuollainen röyhkeä ja töykeä käytös ei kuulu lääkärin hommaan.

    No kumminkin, menin sitten tänään apteekkiin hakemaan noita lääkkeitä, enkä ollut yksin hämmästykseni kanssa. Apteekkarikin ihmetteli pitääkö minun ottaa kaikki samaan aikaan. Ja nyt kun oikein rupesin aloittaa, annostus kuulostaa valtavalta, koska minun oireeni ei lähelläkään ole niin paha että tarvitsisin näitä kaikkia:

    Flagyl 400mg tablettia 3 kertaa päivässä 10 päivän ajan
    Flagyl Comp emätinpuikkoja 20 päivää (ööööh??? Miksi kumpaakin ja miksi puikkoja näin kauan?)
    Gyno daktarin 2% kaksi kertaa päivässä n. 1-2 viikkoa (hmm... Eikös Flagyl comp auta myös hiivaan?)
    Diflucan 150mg, yksi tabletti viikossa neljän viikon ajan.

    Tämä tuntuu niin hirveältä määrältä, että en ole uskaltanut edes aloittaa näitä vielä, koska suurinpiirtein elämäni olisi kuukauden ajan pelkkää säätämistä alapäässä. Ja hiivan lisäksi minulla on kuulemma joku bakteeriperäinen tulehdus, mutta tuskin se näin vakava on että tarvitsee näin paljon lääkkeitä!!

    Apteekkarikin suositteli ettei tuolle naiselle kannata enään mennä. Sanoinkin sille, et en mää alunperin pyrkinytkään lääkärille, piti mennä käymään terveydenhoitajalle, josko tarkistaisi tai voisi vähän katsoa. Sitten se määräsi mut lääkärille, kun joku sen välineistä oli loppu. Apteekkarin vastaus: "voi kauheeta *laittoi kätensä suun eteen* Siitä olisi voinut kieltäytyä." No en minä tiennyt että se tummaihoinen on siellä taas... Käski neuvontaan jos on epäselvyyksiä, ja niin taidankin koska niitä on.

    isään vielä edelliseen viestiini, että tosiaan menin reseptit kädessä terveyskeskukseen ja sanoin neuvonnassa, että: "apteekissa sanottiin, että minulle on määrätty liikaa lääkkeitä. Onko minun tosiaan otettava näin paljon?". Hoitaja hetken katsoi niitä ja sanoi, ettei ottaisi kyllä itsekkään ihan näin paljon ja menee kysymään vielä jonkun muunkin mielipidettä mitä pitäisi tehdä.

    Jonkin ajan kuluttua hän tuli ja sanoi, että jos otan tänään yhden Diflucanin ja katton viikonlopun aikana auttaako ja jos tuntuu siltä, että vaivat jatkuu vielä maanantaina niin alotan sillon sitten tuon Flagyl 400mg kuurin. Jos ei sittenkään oireilu lakkaa, niin katsotaan lisää. Se on kyllä varma, että tuohon rakennukseen EN mene. Menen sitten vaikka yksityiselle ja maksan itseni kipeäksi, kunhan saan asianmukaista hoitoa. Nyt vain ei ollut varaa mennä. Ei köyhällä opiskelijalla paljon mihinkään varaa ole... :/

    Sanoin myös terveyskeskuksessa, etten siedä sitä, että lääkäri puuttuu törkeästi yksityiselämään ja pelottelee ja syyttelee aivan suotta. Tietämätön voi oikeastikin säikähtää siitä lapsettomuusjutusta jos tollasia toiveita ruvetaan lietsomaan. Ilmaisin myös, että tuskin olen ainut näiden tunteitteni kanssa.

    Kuten sanoin, sinulle on määrätty AIVAN LIIKAA lääkkeitä! Kerroit, että sinulla sekä hiiva että toinen bakteeriperäinen pöpö. Veikkaan, että nimenomaan se NSV-tulehdus (lisääntyneet clue-solut).

    Lääke, joka tepsii molempiin vaivoihin, on nimenomaan se Flagyl Comp emätinpuikko. Sitä kun käyttää 10 pv kuurin, niin vaivojen pitäisi talttua.

    Toki voit tehdä niinkin, että otat 1 x 150 mg Diflucanin sekä samaan aikaan aloitat sen Flagyl Comp -kuurin.

    Itselläni vaan tosiaan se ongelma, että jos nappaan Diflucanin, niin jostain syystä saan herkästi toisen tulehduksen. Ja siihen kun syön Flagyl pillereitä, saan taas hiivan.

    Mutta ÄLÄ ihmeessä lähde käyttämään koko tota lastia kerrallaan, jonka junttilekru sinulle määräsi.

    Äänestä

  • Tulehduskierteessä kirjoitti:

    Tarkennus äskeiseen viestiini; voit siis tehdä niin, että otat 150 mg Diflucanin sekä samanaikaisesti Flagyl -pillerikuurin (kirjoitin äskeiseen viestiin vahingossa Flagyl Comp. Tarkoitin siis nimenomaan pillereitä, en puikkoja!).

    Äänestä

Hiiva ym. pöpöt tarttuu helposti miehen penikseen, jos mies esim. käy tekemässä syrjähyppyjä pikaseksin merkeissä parkkipaikalla. Ja niitä miehiä on paljon. Suuhoitajilla on miljoonia hiivoja ja bakteereita suussaan jatkuvasti. Ne alkaa heti lisääntymään esinahan alla. Ne ei näy mitenkään päällepäin. Nämä miehet tartuttaa kumppaninsa ja kumppani vaan taas ihmettelee misrähän mä sain taas hiivan? nimimerkki: kokemusta on.

Äänestä

Juu, ja sekabakteeritulehduskin on näköjään tulossa AINA, kun olen silleen ollut kaverini(tämän yhden ja saman) kanssa. olen toista krt 3 kk aikana nyt zidoval-kuurilla. Mies pitää itseään mitenkään liittymättömänä koko vaivaani. Ikinä nuorempana en ole sairastanut tuota kuvottavaa... Kolmatta tulehdusta ei tule. Seksi loppu, kaverin kans, taitsaa olla paras tae terveydestä!
En tiedä vaikuttaako terolut hoito näihin sairastumisjuttuihin. Lekuri määräsi vuotohäröihin, ja ohuisiin kohdun limakalvoihin.

No, katella... asioita. Luulisin etten enään saa sitä sekabakteeritulehdusta. Ainakin tiedän jo mitä vältän... ommaa ukkokaveria!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kauhistunut... kirjoitti:

No, mulla oli ollut alapäässä kiusallista vaivaa jo jonkun aikaa. Kutinaa, polttavaa tunnetta yhdynnän jälkeen ja kutinaa. Arvelin että kyse olisi ollut emättimen bakteeritasapainon häiriöstä ja koitin vagig kuuria, joka ei kumminkaan auttanut. Sen jälkeen alkoi ilmestyä paksua valkoista valkovuotoa, kuin hiivatulehduksessa joten kävin hakemassa canesten kombi valmisteen. No, kutina ja kirvely jatkuivat yhä, joten päätin soittaa terveydenhoitajalle, joka määräsi minut terveyskeskuslääkärille. No, siinä vasta se pelottelu alkoi. Siellä on sellainen tummaihoinen naislääkäri, josta en ole koskaan pitänyt. Kertoessani vaivani, tämä kyseinen lääkäri sanoi, ettei ne tulehdukset tule ihan muuten vaan. Kyseli olenko parisuhteessa, johon vastasin myöntävästi. Jatkuvaa vihjailua siitä, että poikaystäväni olisi pettänyt minua ja sen takia aiheuttanut minulle sukupuolitaudin tai kyseli muutamaankin otteeseen onko varma etten ole itse pettänyt poikaystävääni. Minun mielestäni vihjailut olivat jo törkeitä, kun hän tivasi niitä muutamaan otteeseen. Olen sitä paitsi käynyt talvella viimeksi sukupuolitauti testeissä jotka olivat negatiivisia ja kuulemma myös poikaystäväni on käynyt. Ennen minua hän ei ollut harrastanut irtsosuhteita, varsinkaan ilman kumia.

No, hän jatkoi että jostain sellasesta sen on johduttava ja mukamas hiivatulehdus ei tule ilman antibioottiakuuria? Kertoi jatkuvasti että tilanne on hyvin huolestuttava ja on huolissaan, että en mahdollisesti saa koskaan lapsia. Kun hän teki tarkastuksen, se sattui, varmaankin juuri kun on jokin tulehdus, koska viimeksi se ei sattunut ja minulta otettiin papa koe kesäkuun alussa jolloin kaikki oli ok. Voi olla että tämä lääkäri oli myös muutenkin kovakouraisempi... Koko ajan jahkaili että "oijoi, kauheaa, huolestuttavaa", vähemmästäkin ihminen menee tossa tapauksessa paniikkiin. Josta minua rupesikin jännittämään ja pelottamaan niin paljon, että meinasin pyörtyä kaksi kertaa ollessani kyseisessä rakennuksessa.

No, lääkettä määräsi kaiken näköistä...
Diflucan 150mg sienitulehdukseen 4 viikon ajan
Flagyl 400mg 10vrk ajan
Emätinpuikko Flagyl comp
Emätinvoide Gyno-daktarin

Huomenna otetaan myös klamydiatestit ja jokin muukin bakteeritesti virtsasta... Pikaystävänikin määräsi menemään lääkärille, koska viime aikoina hänelläkin ollut pieniä/lieviä oireita.

Onko tosiaan niin, että on syytä huoleen? Vai onko tämä vain tavallinen emättimen bakteeritulehdus ja hiivatulehdus? En tiedä, mutta kauhean stressin sain ja pahaa tekee koko ajan kun olen niin peloissani. Ikää on 20 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu