Kirjoittelin nelisen kuukautta sitten Äidiksi nimimerkillä sen hetkisistä hoitokuvioista. Mahdottomastakin voi tulla mahdollista... Diagnoosimme on ollut selittämätön lapsettomuus. Takana on yksi spontaani raskaus, joka osoittautui kohdunulkoiseksi ja "vei" toisen munanjohtimen. Hoitoja takana clomit, inssi, pari vuotta sitten tehty ivf (mistä kakkoslaatuisia alkioita=)ja siitä kaksi passia, ei tulosta, parin vuoden huilailun jälkeen tänä keväänä hyvin onnistunut ivf, joka tuotti runsaasti hyvälaatuisia alkioita. Tuoresiirrossa minulla oli jo hypestimulaatio, joka paheni raskauden alettua. Jouduin pistämään hepariinia, koska hyytymistekijä nousi niin korkealle, että tukosriskiä pelättiin. Olin aivan pallo. Alkuraskaudessa myös mystistä tiputtelua, joka loppui parin viikon tiputtelun jälkeen. Ensimmäiset 12 viikkoa oli kamalasti kaikkia tuntemuksia, ehkä johtuen siitä, että munasarjat ovat edelleen suuret hyperin jäljiltä. Nyt kun 12 viikkoa on ylittynyt, nipistelyt ovat vähentyneet. Kaikista alkuhankaluuksista huolimatta neljän vuoden toive on siis tuottanut viimein tulosta. Niska-poimu-ultrassa kaikki oli hyvin, nyt odottelen jännityksellä rakenneultraa.
Jos mietin, miksi neljän vuoden yrityksen jälkeen viimein olen näinkin pitkällä, keksin muutaman asian, joiden uskon vaikuttaneen. Olemme pitäneet hoidoissa taukoa ja yrittäneet elää myös tämän ajan "nautinnollista" elämää. Minulla oli mahdollisuus taloudellisesti pitää nyt toisella hoitojaksolla muutama viikko palkatonta, joten elin töiden puolesta stressivapaasti ja en kärsinyt edellisten hoitojen tapaan mm. kovasta päänsärystä. Olen nukkunut paljon ja syönyt mm. tuota ido-e vitamiinia, joka tehostaa ruuan imeytymistä, varsinkin jos kärsii minun laillani vilja-allergiasta. Olen antanut itselleni luvan haaveilla vauvasta. Kerroin ystävilleni hoidoista, joka oli vuosien jälkeen todella vapauttavaa. Yllättävää, mutta meidän kohdalla totta, saimme paremman hoidon julkisella puolella, kuin yksityisellä. Julkisella puolella otettiin lukematon määrä verikokeita hormonitasapainon määrittämiseksi, joita taas yksityisellä puolella ei määrätty, ehkä siksi, että hoidot ovat siellä niin paljon muutenkin kalliimpia. Olisin kyllä maksanut labrat, jos olisin tiennyt, että kokeita voi ottaa.
Toivottavasti en pahenna kertomalla omat kokemukseni kenenkään mieltä. Olen itse viettänyt nelisen vuotta tällä palstalla ja aina toiveikkaasti etsinyt jonkun ihmisen kokemusta, että onko ylipäätään mahdollisuus onnistua ja mitä ihmiset ovat tehneet, niin hullua ja vaarallista kuin se onkin verrata. Mutta uskon kehon ja mielen tasapainoon, jota ainakaan minun ei ollut helppo saavuttaa. Olen monesti miettinyt, miksei lapsettomille pareille ole ns. sopeutumisvalmennuskursseja, joita on kyllä kaikille muille sairausryhmille.
Hoidot eivät tuo kaikille toivottua tulosta. Kuitenkin yhä useampi saa avun, varsinkin useammalla hoitoyrityksellä, kun on enemmän tietoa miten keho käyttäytyy. Ensimmäiseen yritykseen ei siis pitäisi satsata liikaa, meille ainakin korostettiin, että eka hoito on aina koehoito. Tämä palsta on kyllä kullanarvioinen ollut minulle enkä tiedä miten olisin jaksanut ilman tätä. Rohkeutta ja sitkeyttä kaikille lasta toivoville. Odottamaton on aina lähellä, joskus myös positiivisesti!
Jos mietin, miksi neljän vuoden yrityksen jälkeen viimein olen näinkin pitkällä, keksin muutaman asian, joiden uskon vaikuttaneen. Olemme pitäneet hoidoissa taukoa ja yrittäneet elää myös tämän ajan "nautinnollista" elämää. Minulla oli mahdollisuus taloudellisesti pitää nyt toisella hoitojaksolla muutama viikko palkatonta, joten elin töiden puolesta stressivapaasti ja en kärsinyt edellisten hoitojen tapaan mm. kovasta päänsärystä. Olen nukkunut paljon ja syönyt mm. tuota ido-e vitamiinia, joka tehostaa ruuan imeytymistä, varsinkin jos kärsii minun laillani vilja-allergiasta. Olen antanut itselleni luvan haaveilla vauvasta. Kerroin ystävilleni hoidoista, joka oli vuosien jälkeen todella vapauttavaa. Yllättävää, mutta meidän kohdalla totta, saimme paremman hoidon julkisella puolella, kuin yksityisellä. Julkisella puolella otettiin lukematon määrä verikokeita hormonitasapainon määrittämiseksi, joita taas yksityisellä puolella ei määrätty, ehkä siksi, että hoidot ovat siellä niin paljon muutenkin kalliimpia. Olisin kyllä maksanut labrat, jos olisin tiennyt, että kokeita voi ottaa.
Toivottavasti en pahenna kertomalla omat kokemukseni kenenkään mieltä. Olen itse viettänyt nelisen vuotta tällä palstalla ja aina toiveikkaasti etsinyt jonkun ihmisen kokemusta, että onko ylipäätään mahdollisuus onnistua ja mitä ihmiset ovat tehneet, niin hullua ja vaarallista kuin se onkin verrata. Mutta uskon kehon ja mielen tasapainoon, jota ainakaan minun ei ollut helppo saavuttaa. Olen monesti miettinyt, miksei lapsettomille pareille ole ns. sopeutumisvalmennuskursseja, joita on kyllä kaikille muille sairausryhmille.
Hoidot eivät tuo kaikille toivottua tulosta. Kuitenkin yhä useampi saa avun, varsinkin useammalla hoitoyrityksellä, kun on enemmän tietoa miten keho käyttäytyy. Ensimmäiseen yritykseen ei siis pitäisi satsata liikaa, meille ainakin korostettiin, että eka hoito on aina koehoito. Tämä palsta on kyllä kullanarvioinen ollut minulle enkä tiedä miten olisin jaksanut ilman tätä. Rohkeutta ja sitkeyttä kaikille lasta toivoville. Odottamaton on aina lähellä, joskus myös positiivisesti!
Vastaukset 2
Vanhimmat
onnea sinulle onnistumisesta! minulla sama juttu, olen pitkien hoitojen jälkeen raskaana viikolla 13. Vaikeaa se on ymmärtää miksi joskus hoidot onnistuvat ja joskus ei....meilläkään varsinaista syytä ei ole löydetty, ehkäpä siittiö peräistä on viimeisin diagnoosi. meillä hoidot olivat varsin rankkoja koska hyvistä lähtökohdista huolimatta tuli jatkuvia epäonnistumisia ja alkioita ei koskaan saatu kuin muutama. Onneksi tämä viimeisen hoidon ainokainen alkio on nyt lähtenyt kasvamaan. mutta kyllä tämä raskauskin on yhtä stressaamista..jatkuvasti miettii ja pelkää mitä voi tapahtua ja varsinkin kun minulla on ollut kovia vatsa ja selkä kipuja. Lapsettomuus on myös asia joka ei koskaan poistu kokonaan ihmisen elämästä..itse ainakin koen että vaikka tämän lapsen saisinkin koen itseni aina "lapselliseksi lapsettomaksi" eli ihmiseksi jolla on lapsi mutta joka on kokenut syvän ja kovan lapsettomuuden tuskan, joka ei koskaan poistu ja joka vaikuttaa elämään. Vaikuttaahan se jo sillä tavalla että jos lapselle haluaisi sisarruksia niin se ei tule onnistumaan varmaankaan helposti jos ollenkaan. Kun nyt tämän onnen saisi pitää..
tsemiä sinulle!
Paljon onnea teidän perheelle! Minulla on muuten samanlaisia tuntemuksia yksityinen vs julkinen.
Sain ensimmäisestä hoidosta hyperstimulaation, hyvin vähän tästä edes varoitettiin. Kun se sitten tuli ja olin paitsi tosi kipeä, ihan paniikissa niin yksityisellä klinikalla sen verran songittiin että saivat rahat kuitata ja sanoivat ettei he voi mitään tehdä. Mene sairaalaan! Siellä sain todella asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua, ja samantien sovittiin että jos jatkossa tulee vastaavaa voin mennä suoraan sinne eikä tarvitse juosta sataset kourissa yksityisen kautta! Tosi kiva että kirjoitit tänne koko historiasi, toivottavasti yrittäminen palkitaan monella muullakin. Minulla alkoi taas uudet piikitykset ja toiveet on taas kerran korkealla.