On aivan käsittämätöntä että ihmiset jotka asuvat kaupungissa, jotka eivät juurikaan metsässä käy, jotka eivät juurikaan metsätaloudesta ymmärrä ovat ensimmäisiä jotka ovat sitä arvostelemassa.
Puolustaessanne metsätalouttamme muistakaa että:
metsä tuo leivän pöytään muillekkin kuin metsän kanssa tekemisissä olevalla - itseasiassa vain 10% lopullisesta metsätuotteesta jää alkuperäiselle metsänhoitajalle ja kasvattajalle… Metsämiehet maksavat veroja, joten moni muukin pääsee leivän ääreen.
Siis metsätalous vaikuttaa kaikkeen:
Tuhansiin työpaikkoihin, palveluihin ja tukitoimiin - yhtäkaikki MEIDÄN TALOUTEMME.
Leipämme on vaarassa kansalaiset!
Suomen metsätalous on maailman eettisin, tutkikaa tilostoja ja tutkimalla huomataan että Suomessa kasvaa enemmän puita kuin mitä sitä harvennetaan.
Haluammeko todella että puuteollisuus siirtyy Venäjälle? Suomessa on lailla määrätty että hakattu metsä pitää metsittää… Miten ne hommat yleensä menivätkään venäjällä…?
Tänä aamuna sain kyynel silmissä taas kerran lukea Greenpeacen lausuntoja... He antoivat kuvan, että Suomen metsätalous on jotenkin epäeettinen, vaikka tilannehan on juuri päinvastainen.
Olen keskustellut metsämiesten kanssa jotka ovat olleet jokaisessa maanosassa, monessa monessa maassa perustamassa metsä-projekteja ja yhteen mieheen “maailmaa nähneenä” ollaan todettu että Suomi on maailman paras mitä tulee kestävän kehityksen metsätalouteen.
Muistakaa että leipämme on vaarassa!
Antakaa tuki Suomen metsätaloudelle!
Puolustaessanne metsätalouttamme muistakaa että:
metsä tuo leivän pöytään muillekkin kuin metsän kanssa tekemisissä olevalla - itseasiassa vain 10% lopullisesta metsätuotteesta jää alkuperäiselle metsänhoitajalle ja kasvattajalle… Metsämiehet maksavat veroja, joten moni muukin pääsee leivän ääreen.
Siis metsätalous vaikuttaa kaikkeen:
Tuhansiin työpaikkoihin, palveluihin ja tukitoimiin - yhtäkaikki MEIDÄN TALOUTEMME.
Leipämme on vaarassa kansalaiset!
Suomen metsätalous on maailman eettisin, tutkikaa tilostoja ja tutkimalla huomataan että Suomessa kasvaa enemmän puita kuin mitä sitä harvennetaan.
Haluammeko todella että puuteollisuus siirtyy Venäjälle? Suomessa on lailla määrätty että hakattu metsä pitää metsittää… Miten ne hommat yleensä menivätkään venäjällä…?
Tänä aamuna sain kyynel silmissä taas kerran lukea Greenpeacen lausuntoja... He antoivat kuvan, että Suomen metsätalous on jotenkin epäeettinen, vaikka tilannehan on juuri päinvastainen.
Olen keskustellut metsämiesten kanssa jotka ovat olleet jokaisessa maanosassa, monessa monessa maassa perustamassa metsä-projekteja ja yhteen mieheen “maailmaa nähneenä” ollaan todettu että Suomi on maailman paras mitä tulee kestävän kehityksen metsätalouteen.
Muistakaa että leipämme on vaarassa!
Antakaa tuki Suomen metsätaloudelle!
Vastaukset 9
Vanhimmat
maailmassa.
Juorulehtipaperia vähiten täällä tarvitaan.
Saharanko suomesta haluat?
OLISI HYVÄÄ MUISTAA ETTÄ PUU ON ANTANUT SUOMALAISILLE VAIKEINAKIN AIKOINA LEIPÄÄ JA KOHTUULISEN ELINTASON!!!ON MURHEELLISTA ETTÄ LUONNONSUOJELU JÄRJÄSTÖT MORKKAAVAT TEUOLLISUUTTA JA METSÄNOMISTAJIA METSIEN HAKKAAMISESTA JA TEHDÄÄN HEISTÄ RIKOLLISIA?
Vihertäjät pitäisi köyttää kettingeillä Osaran aukean puihin pariksi päiväksi seuraamaan puiden kasvua.
Siinä kivikuivaamossa teillä saharaa, vai missä sitä on?
Kasvava nuori metsä sielläkin on, kuten muissakin hetkellisissä aukoissa.
Kerro mihin aukkoon metsä ei ole tullut, vaan on saharoitunut.
Tukea saatte ihan rauhassa antaa kelle lystäätte.
Mutta puita ei tule ennen kuin rahaa alkaa tulemaan oikeaan malliin metsänomistajille.Kusetukset lankeavat nyt maksuun.
Maatalous on tuhottu ja puut pitäisi antaa ilamiseksi...ei tule mitään..
Hallitus on päättänyt muuttaa kaivoslakia koskemaan myös puuesiintymiä. Jatkossa siis saat korvauksen vaan maastasi, puut vie se yhtiö joka ehtii valtauksen maillesi tehdä.....tumpelo, on sulla kohta polttopuita!!!!
Tämä oli Maaseudun tulevaisuudessa. Sarkastinen juttu:
Haluan liittyä Greenpeaceen
18.7.2008
Lauri Kontro: ” ...kamelin on helpompi päästä neulansilmän läpi kuin köyhän Greenpeaceen.”
Keskustelen usein Greenpeacen edustajien kanssa. Tänäänkin tapasin kaksi järjestön edustajaa kadulla.
Kumpikin halusi minulta rahaa. Paikka on sama, jossa myös Balkanilta tulleet onnettomat kerjäläiset pyytävät rukousasennossa almua.
Hyvä mesta siis. Siinä kannattaa kerjätä.
Greenpeacen erottaa rehellisistä kerjäläisistä kuitenkin helposti. Kunnon kerjäläinen on ihminen hädässä. Greenpeace on epäaito, puhdas väärennös.
Aina kun Greenpeacen rahankerjääjä pysäyttää minut, käymme keskustelun.
Sanon, että haluan auttaa köyhiä. Mielestäni kuitenkin Greenpeace, joka on yksityinen liikelaitos, ei ole köyhä.
Haluaisin kuitenkin itse liittyä Greenpeacen jäseneksi. Jos saisin äänioikeuden, maksaisin jäsenmaksun mielelläni.
Suorastaan palan halusta saada mennä järjestön yleiskokoukseen keskustelemaan metsäpolitiikasta ja energiapolitiikasta.
Kun olisin jäsen, voisin kysyä mistä Greenpeace saa rahansa – eihän se nyt pelkällä kerjuulla voi elää.
Saisin tietää, miksi Greenpeace käy suomalaisen metsäteollisuuden kimppuun, muttei sano halaistua sanaa maailman saastuttavasta autoteollisuudesta tai korruptoituneesta lääketeollisuudesta.
Ymmärtäisin myös, miksi Greenpeacen tilit eivät ole julkisia. Kuulisin, mikä osuus tuloista on avustuksia yrityksiltä, mikä osuus koostuu jäsenmaksuista ja mikä osuus yksityishenkilöiden avustuksista.
Greenpeacen jäsenenä oppisin, miten bisnestä voi tehdä verovapaasti. Moni kaveriporukka ilahtuisi kun saisi tietää, miten kadulla voi kerätä rahaa Reiskan uuteen mersuun verottajan tietämättä.
Mutta mitään näistä tärkeistä asioista en saa tietää, koska Greenpeace syrjii minua. Se ei ota minua jäsenekseen.
Sillä kamelin on helpompi päästä neulansilmän läpi kuin köyhän Greenpeaceen.
Minua lohduttaakseen Greenpeacen tyttö kehottaa kuitenkin ottamaan yhteyttä Tukholmaan, firman pääkonttoriin. Ehkäpä siellä osattaisiin auttaa.
Suunnittelenkin nyt matkaa lahden taakse. Mistä sen tietää, että huolisivat vaikka ehdokasjäseneksi, kun oikein pyydän.
Mukava lukea välillä asiantunteviakin kommentteja. On se vaan kumma että tuo Suomalainen kateus ja herrojen rikastumisen pelko meinaa katkaista suomalaisen metsäteollisuuden jatkoedellytykset. Pitäisi vähän kiertää maailmaa ja todeta omin silmin että maailma muuttuu ja meidän on pakko muuttua sen mukana. Siihen ymmärtämiseen ei riitä se, että käy kirkonkylällä kerran kuussa ja kuuntelee baarissa kylänmiesten tarinoita. Ei nämä reppanat ymmärrä miten vakava tilanne on. Taistellaan me ja pidetään pyörät pyörimässä.
kanssa samaa mieltä että ihmisten olisi hyvä tietää tosiaan miten metsäteollisuus on muualla on varautunut tulevaisuuden haasteisiin.
Huomattaisiin nimittäin miten ollaan maailman huippuja paperinteossa muttei olla varauduttu muuttuvaan maailmaan siten kuin muualla on tutkimus ym. panostuksin kehitetty energiantuotannon suuntaan aivan eri mittakaavassa kuin täällä- näin on aina tehty ja näin tehdään vastakin maassa nimeltä Suomi.
Teollisuushan iloittittanut jo supisavansa kapasiteettia ennenkuin eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksenkään, samoin keväästä lähtien bioenergia keskusteluissaan ilmoittanut vasta kasvattavansa tutkimusmäärä rahaansa.
Mistä muusta tämä kertoo kuin siitä miten housutkintuissa metsäteollisuus on yllätetty maailman ympärillä muuttuessa.
Paperin menekki pienenee sähköisen tiedonkulun kiihtyessä, sahatavara markkinoille tullut muitakin kilpailemaan, ja energian hinta se vaan nousee, sitten vielä kansainvälinen lama kaiken kukkuraksi painaa markkinoita niin ihmekkös on hätä.
Mutta vaikka kiinteisöverolla pannaan puuta metsästä liikkeelle ei se sitä muuta että olisi kannattanut saunailloissa paremmin varautua tulevaan, nyt nimittäin ollaan jo pahasti myöhässä valitettavasti.
milloinkaan
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1383560&s=r