Kulkeeko kyseistä katua jokin yleinen kulkuneuvo ja uskaltaako sillä matkustaa myös yö-aikaan tai iltaisin. Näin josatain jonkun englanninkielisen (liekö paikallisen asukkaan vai jonkun ylineuroottisen amerikkalaisen) kommentin, että jokin trolleybus kulkee, mutta sillä ei uskalla matkustaa iltaisin/öisin. Saako kommenttia, suomalaista?
Gediminas-kadun
3
821
Vastaukset
- Suomiporo
Kyllä minusta uskaltaa, jos itse on suunnilleen tolkuissaan ja käyttäytyy asiallisesti. Kommenttini siis koskee kaikkea julkista liikennettä Vilnassa. Viereeni on sattunut juoppoja, skinejä ja perheenäitejä mutta ei koskaan mitään ongelmia.
- Millie1984
Olen Vilnassa viettänyt opiskeluaikananani puolivuotta, jonka aikana aianoana kulkuvälineenäni olivat julkiset. Trolleybussilla pääsee melkein minne vaan ja sinne minne ei pääse voi jatkaa tavallisella bussilla. Kuten toinen vastaaja sanoi vieressä voi istua ihan kukavaan, mutta ei minuakaan ole koskaan ollut turvaton tunne niissä. Suomalainen voi alkuun hätkähtää sitä pultsaria, mutta siihen tottuu.
Tietenkään laukkuaan on turha pitää auki tai olla päissään.
Gedimino prospectalta ajavat ohi melkein kaikki trollibussit, jotka lähtevät pää bussiasemalta, joten siitä pääsee kätevästi myös yhdellä vaihdolla Acropolikseen. Kannattaa käyttää. Vilnous in your pocket lehtisessä hyvä bussikartta.- yleinen liikenne
Vastaan itse itselleni juuri Vilnasta palanneena. Eipä tainnut olla itse Gediminas-kadulla mitään joukkoliikennettä mutta sivukadun kautta pääsi kyllä kätevästi Gediminasin loppupäästä Vanhaan kaupunkiin. Mitä taas itse busseihin ym. tuli, niin aivan turvallista kyytiä. Pultsareita en juurikaan nähnyt ja kaupunki oli muutenkin siisti, toimiva ja kaikin puolin mukava. Paras Baltian maista minun mielestäni, perää pitää kirkkaasti Viro. Jos nyt jotain negatiivista pitäisi sanoa niin englannin kieli ei ihan ole hallinnassa mutta sehän ei mikään synti ja häpeä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352226
- 841303
- 561288
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...361226- 631171
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39884Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.122769- 31721
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi21572Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55565