vapaa

on aivan eri asia kuin heittäytyä muiden elätettäväksi. Miksi ulkomaan asunnottomat ja nälkää kärsivät kiinnostavat, meillä Suomessa heitä on paljon, eikä ketään kiinnosta.

TIEDOTE 24.7.2008     Tulosta     Sähköposti

Vapaa liikkuvuus -verkosto järjestää lehdistötilaisuuden torstaina 24.7. klo 11 Rajasaaressa aiemmin majoittuneiden romanien äärimmäisen vaikean tilanteen takia. Romanit ovat jäämässä heitteille, koska niin Helsingin kaupunki, Suomen Punainen Risti kuin muut humanitaariset organisaatiot ovat kieltäytyneet tarjoamasta majoitusta tai muutakaan käytännön apua heille.

Romanit joutuivat poistumaan Rajasaaresta maanantaina, koska Vapaa liikkuvuus –verkosto ja sosiaalikeskus eivät pystyneet enää majoittamaan heitä. Tällä hetkellä Vapaa liikkuvuus –verkosto maksaa yhden romaniryhmän tilapäisen asumisen Rastilan leirintäalueella.

Helsingin kaupunki on kieltäytynyt tarjoamasta apua romaneille ja todennut heidän olevan Suomessa turisteina. Kaupungin mukaan heidän tulisi majoittua Rastilassa. Heillä itsellään ei ole varaa majoittua leirintäalueella. Muuallakaan romanit eivät uskalla leiriytyä, koska heitä uhkailtiin väkivallalla heidän leiriydyttyään metsään Vantaalla tiistaina 22.7.

Heidän joukossaan on kolme huonokuntoista vanhusta sekä alaikäisiä lapsia. Heillä on myös vakavia terveysongelmia. ”Kuuluuko sairaiden vanhusten ja lasten kaupungin johdon mielestä nukkua sillan alla?”, kysyy Vilja Junka Vapaa liikkuvuus –verkostosta.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lupasi 10.7., että sosiaalivirasto tulee auttamaan romaneita. Vapaa liikkuvuus –verkoston edustajat kävivät tapaamassa sosiaalipäivystyksen johtajaa Olli Salinia keskiviikkona 23.7. Sosiaalivirasto ei tule tarjoamaan mitään apua romaneille muuten kuin lastensuojelulain velvoittamissa tapauksissa, eli avustamaan lapsiperheiden kotiinpaluussa. Vs. kaupunginjohtaja Hannu Penttilä ei vastannut Vapaa liikkuvuus –verkoston yhteydenottopyyntöön 23.7.

Romaneihin kohdistunut hyökkäys Vantaalla ja poliisin ahdistelu ovat seurausta siitä, että Helsingin kaupunki kieltäytyy ottamasta vastuuta asukkaistaan ja kaikki muut organisaatiot vetoavat kaupunkiin.

Vapaa liikkuvuus -verkosto on ollut yhteydessä Suomen Punaiseen Ristiin, Seurakuntayhtymään, useisiin seurakuntiin ja Pelastusarmeijaan. Ainoastaan Pelastusarmeija on auttanut romaneita ruokalahjoituksilla. "Mikä rooli humanitäärisillä organisaatioilla sitten on, jos ne eivät halua auttaa ihmisiä, joilla ei ole ruokaa ja turvallista majapaikkaa?”, kysyy Markus Himanen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Vapaa liikkuvuus -verkosto vaatii ilmoittamaan perjantaihin 25.7. klo 12 mennessä, tuleeko kukaan auttamaan romaneita ja järjestämään heille majoituksen ja akuutin terveydenhuollon. ”Eikö Suomessa todellakaan ole yhtään organisaatiota tai tahoa, jota kiinnostaa Itä-Euroopan romanien kohtalo Suomessa?”, Jukka Könönen Vapaa liikkuvuus -verkostosta ihmettelee.


Lisätietoja

Katja Tuominen, puh. 050 5373 103
Eetu Viren, puh. 040 7232 790
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä tuo punanenristi mullekkaan majotusta järjestä. Ite pitää järjestää. Töihin vaan laiskiaiset!! Eikä jäähä valikoimaan niitä töitä. Tehdään niitä töitä jota tarjolla. JA REHELLISESTI VEROT MAKSAEN!

Ette muuten usko kuin mua ottaa päähän just tällaset pummit jotka kitisee ku ei saa riittävästi tukea valtiolta ym ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikkuvuus,, kirjoitti:

on aivan eri asia kuin heittäytyä muiden elätettäväksi. Miksi ulkomaan asunnottomat ja nälkää kärsivät kiinnostavat, meillä Suomessa heitä on paljon, eikä ketään kiinnosta.

TIEDOTE 24.7.2008     Tulosta     Sähköposti

Vapaa liikkuvuus -verkosto järjestää lehdistötilaisuuden torstaina 24.7. klo 11 Rajasaaressa aiemmin majoittuneiden romanien äärimmäisen vaikean tilanteen takia. Romanit ovat jäämässä heitteille, koska niin Helsingin kaupunki, Suomen Punainen Risti kuin muut humanitaariset organisaatiot ovat kieltäytyneet tarjoamasta majoitusta tai muutakaan käytännön apua heille.

Romanit joutuivat poistumaan Rajasaaresta maanantaina, koska Vapaa liikkuvuus –verkosto ja sosiaalikeskus eivät pystyneet enää majoittamaan heitä. Tällä hetkellä Vapaa liikkuvuus –verkosto maksaa yhden romaniryhmän tilapäisen asumisen Rastilan leirintäalueella.

Helsingin kaupunki on kieltäytynyt tarjoamasta apua romaneille ja todennut heidän olevan Suomessa turisteina. Kaupungin mukaan heidän tulisi majoittua Rastilassa. Heillä itsellään ei ole varaa majoittua leirintäalueella. Muuallakaan romanit eivät uskalla leiriytyä, koska heitä uhkailtiin väkivallalla heidän leiriydyttyään metsään Vantaalla tiistaina 22.7.

Heidän joukossaan on kolme huonokuntoista vanhusta sekä alaikäisiä lapsia. Heillä on myös vakavia terveysongelmia. ”Kuuluuko sairaiden vanhusten ja lasten kaupungin johdon mielestä nukkua sillan alla?”, kysyy Vilja Junka Vapaa liikkuvuus –verkostosta.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lupasi 10.7., että sosiaalivirasto tulee auttamaan romaneita. Vapaa liikkuvuus –verkoston edustajat kävivät tapaamassa sosiaalipäivystyksen johtajaa Olli Salinia keskiviikkona 23.7. Sosiaalivirasto ei tule tarjoamaan mitään apua romaneille muuten kuin lastensuojelulain velvoittamissa tapauksissa, eli avustamaan lapsiperheiden kotiinpaluussa. Vs. kaupunginjohtaja Hannu Penttilä ei vastannut Vapaa liikkuvuus –verkoston yhteydenottopyyntöön 23.7.

Romaneihin kohdistunut hyökkäys Vantaalla ja poliisin ahdistelu ovat seurausta siitä, että Helsingin kaupunki kieltäytyy ottamasta vastuuta asukkaistaan ja kaikki muut organisaatiot vetoavat kaupunkiin.

Vapaa liikkuvuus -verkosto on ollut yhteydessä Suomen Punaiseen Ristiin, Seurakuntayhtymään, useisiin seurakuntiin ja Pelastusarmeijaan. Ainoastaan Pelastusarmeija on auttanut romaneita ruokalahjoituksilla. "Mikä rooli humanitäärisillä organisaatioilla sitten on, jos ne eivät halua auttaa ihmisiä, joilla ei ole ruokaa ja turvallista majapaikkaa?”, kysyy Markus Himanen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.

Vapaa liikkuvuus -verkosto vaatii ilmoittamaan perjantaihin 25.7. klo 12 mennessä, tuleeko kukaan auttamaan romaneita ja järjestämään heille majoituksen ja akuutin terveydenhuollon. ”Eikö Suomessa todellakaan ole yhtään organisaatiota tai tahoa, jota kiinnostaa Itä-Euroopan romanien kohtalo Suomessa?”, Jukka Könönen Vapaa liikkuvuus -verkostosta ihmettelee.


Lisätietoja

Katja Tuominen, puh. 050 5373 103
Eetu Viren, puh. 040 7232 790

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu