Milloin

Milloin annoitte lusikan ja ruokalautasen ruokineen vauvan itsensä lusikoitavaksi? Milloin vauvalla on edes jonkinlaiset valmiudet opetella syömistä ruokailuvälinein?

Olen kyllä antanut vauvalleni lusikan käteen ihan totuttautumis mielessä jo ajat sitten, mutten vielä sitä lautasta ruokineen. Saattaisi olla ehkä aika kun vauva on yli 8kk. Hän on saanut syödä pitkän aikaa pikkupalasia leipää, hedelmiä, kasviksia yms. ja osan hän niistä osaa jo suuhunsa laittaakin.
4264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

yhtä kirjaa jossa oli että ennen 9kk vauva osaa syödä itse, syöminen ei vain ole välttämättä kovin siistiä ja nopeaa.. en sitten tiedä kun oma on 6kk..

Äänestä
  • Ei tää 8kk osaa...kiinnostaa kyllä ja haluaa oman lusikan. Ruokaa kahmii käsin eikä vie suuhun. Sormiruokaa kyllä.

    Äänestä

vasta 2,5kk, mutta mitä muiden lapsia olen hoitanut, niin ei ne alle 1-vee ole itse osannut kunnolla syödä...toki lusikka kannattaa antaa ajoissa käteen, jotta pikkuhiljaa oppii touhua.
Sanoisinko että 10kk-12kk osaa itsekin (huom! aikuista tarvitaan vielä paljon!!!) jo viedä lautaselta ruokaa suuhun. Tietysti tässäkin on poikkeuksia suuntaan jos toiseen. =) Lapsi usein itse kiinnostuu asiasta ja haluaa itse syödä...silloin antaisin yrittää. Ei se yleensä vielä pitkään aikaan suju hienosti se syöminen...meniskö sinne 14kk paikkeille, kun rupeaa sujumaan.

Äänestä

Tiedän lapsen, joka kieltäytyi syömästä 9 kk ikäisenä. Suostui syömään vain itse, ei ollenkaan, jos joku yritti syöttää. Toinen ääripää, jonka tiedän, on lapsi, joka ei 2 vuotiaana huolinut lusikkaa käteensä. Ei siis suostunut edes kokeilemaan omatoimista syömistä.

Minun käsitykseni on, että yleensä se lusikka alkaa osumaan suuhun siinä 1v tietämillä, joillakin vähän ennen ja toisilla vähän jälkeen.

Meillä on osa lapsista syönyt osittain itse 1 vuotiaana, ja toiset ovat siinä vaiheessa vielä tyytyneet huitomaan ja hakkaamaan pyötää sillä lusikallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lusikka ja lautanen kirjoitti:

Milloin annoitte lusikan ja ruokalautasen ruokineen vauvan itsensä lusikoitavaksi? Milloin vauvalla on edes jonkinlaiset valmiudet opetella syömistä ruokailuvälinein?

Olen kyllä antanut vauvalleni lusikan käteen ihan totuttautumis mielessä jo ajat sitten, mutten vielä sitä lautasta ruokineen. Saattaisi olla ehkä aika kun vauva on yli 8kk. Hän on saanut syödä pitkän aikaa pikkupalasia leipää, hedelmiä, kasviksia yms. ja osan hän niistä osaa jo suuhunsa laittaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu