Olen elänyt ns. uusperheessä nyt 6 vuotta. En oikeastaan pidä meitä uusperheenä, koska miehelläni on lapsi, meillä ei yhteisiä. Jotenkin käsitän minut ja miehet avoliitossa eläväksi pariskunnaksi. Kun ei ole omia lapsia on outoa puhua perheestä.
Mieheni lapsen äidillä on yksinhuoltajuus ja lapsi käy meillä n. 3 yö/kk, eli todella vähän.
Aluksi oli hankalaa, kun saimme taistella vuosia sen eteen, että lapsen äiti lakkaisi häiritsemästä yhteiselämäämme. Oli jatkuvaa puhelinterroria, kiristämistä,valitusta yms. Muutaman kerran otin itsekin tuon kanssa yhteen, kun koitin selittää, ettei hänellä ole osaa tai arpaa meidän elämässä. Onneksi mies on ollut koko ajan samaa mieltä.
Nyt on asiat pikkuhiljaa mallillaan. Yhteydenpito on ainoastaan tekstiviestillä sopiminen tapaamisajoista. Nouto päiväkodista, harvemmin lapsen kotoa. Ja kohta on jo sen ikäinen, että mies voi soittaa suoreen lapselle itselleen, ei tarvitse millään tapaa kommunokoida lapsen äidin kanssa.Sitä mieskin on odottanut jo monta vuotta.
Nyt on aikaa vihdoin keskittyä miehen ja minun yhteiseen suhteeseen. Oma lapsi on suunnitteilla ja kaikki tuntuu menevän kuten pitääkin. Onneksi miehen lapsi on siinä iässä, että tarvittaessa häneltä voi kysyä kuulumiset, lapsen äidin ei tarvitse meille raportoida, ellei jotain todella akuuttia tmv.
Hyvät eronneet kumppanit. Toivottavasti osaatte antaa ero-osapuolelle omaa tilaa ja oman kotirauhan. Meillä tuo monivuotinen taistelu otti todella koville ja nainen tuhlasi turhaan aikaansa yrittäen hajottaa suhdettamme ja onneamme. Naiselle jäi tuosta häiriköinnistä käteen vain pelkkä pettymys ja häpeä. Emme kumpikaan arvosta häntä ihmisenä lainkaan ja oikeastaan tuntuu pahalta nähdä koko ihmistä. Mies sanoo, että nainen on hänelle pelkkää ilmaa.
Minun suhteeni lapseen on todella neutraali. En ole sitä tyyppiä, joka alkaisi toisen lapselle äitihahmoksi. Yhteisistä säännöistä toki miehen kanssa keskustellaan, koska tämä on minunkin koti. Olen aika paljon omissa harrastuksissa/töissä tapaamisten aikaan.
Yhteisen lapsen saannista ja sen vaikutuksista ollaan myös keskusteltu. Mies on sanonut, että molemmat lapset tulevat olemaan hänelle tasan yhtä tärkeitä, joskin tuo meidän yhteinen lapsi on varmasti hänelle läheisempi, koska mies saa ensimmäistä kertaa kokea lapsen odottamisen ja olla mukana jokapäiväisessä elämässä. Mies erosi lapsensa äidistä jo raskauden alkuvaiheessa.
Itse taas en pysty kuvittelemaan, että voisin pitää miehen lasta yhtä tärkeänä kuin omaani, mutta säännöt on yhteiset ja yhtä tiukka kasvatus tulee olemaan molemmilla. Joskin mies kasvattaa itse oman lapsensa. Mitään erikoisempia tunteita en miehen lasta kohtaan tunne. En kiitymystä tai kiukkua. Hän on kuitenkin aika etäinen ja loppujen lopuksi niin vähän meidän elämässä.Minusta tuntuu ahdistavalta ajatella, että minun täytyisi tuolle lapselle olla jotakin enemmän. Miksi täytyisi. Hän ei ole minulle edes mitään sukua. Esim. sisarusteni lapset ovat minulle monen monta kertaa tärkeämpiä ja läheisempiä.
Toivottavasti joku jaksoi lukea. Aika kiireellä kyhätty viesti...
Mieheni lapsen äidillä on yksinhuoltajuus ja lapsi käy meillä n. 3 yö/kk, eli todella vähän.
Aluksi oli hankalaa, kun saimme taistella vuosia sen eteen, että lapsen äiti lakkaisi häiritsemästä yhteiselämäämme. Oli jatkuvaa puhelinterroria, kiristämistä,valitusta yms. Muutaman kerran otin itsekin tuon kanssa yhteen, kun koitin selittää, ettei hänellä ole osaa tai arpaa meidän elämässä. Onneksi mies on ollut koko ajan samaa mieltä.
Nyt on asiat pikkuhiljaa mallillaan. Yhteydenpito on ainoastaan tekstiviestillä sopiminen tapaamisajoista. Nouto päiväkodista, harvemmin lapsen kotoa. Ja kohta on jo sen ikäinen, että mies voi soittaa suoreen lapselle itselleen, ei tarvitse millään tapaa kommunokoida lapsen äidin kanssa.Sitä mieskin on odottanut jo monta vuotta.
Nyt on aikaa vihdoin keskittyä miehen ja minun yhteiseen suhteeseen. Oma lapsi on suunnitteilla ja kaikki tuntuu menevän kuten pitääkin. Onneksi miehen lapsi on siinä iässä, että tarvittaessa häneltä voi kysyä kuulumiset, lapsen äidin ei tarvitse meille raportoida, ellei jotain todella akuuttia tmv.
Hyvät eronneet kumppanit. Toivottavasti osaatte antaa ero-osapuolelle omaa tilaa ja oman kotirauhan. Meillä tuo monivuotinen taistelu otti todella koville ja nainen tuhlasi turhaan aikaansa yrittäen hajottaa suhdettamme ja onneamme. Naiselle jäi tuosta häiriköinnistä käteen vain pelkkä pettymys ja häpeä. Emme kumpikaan arvosta häntä ihmisenä lainkaan ja oikeastaan tuntuu pahalta nähdä koko ihmistä. Mies sanoo, että nainen on hänelle pelkkää ilmaa.
Minun suhteeni lapseen on todella neutraali. En ole sitä tyyppiä, joka alkaisi toisen lapselle äitihahmoksi. Yhteisistä säännöistä toki miehen kanssa keskustellaan, koska tämä on minunkin koti. Olen aika paljon omissa harrastuksissa/töissä tapaamisten aikaan.
Yhteisen lapsen saannista ja sen vaikutuksista ollaan myös keskusteltu. Mies on sanonut, että molemmat lapset tulevat olemaan hänelle tasan yhtä tärkeitä, joskin tuo meidän yhteinen lapsi on varmasti hänelle läheisempi, koska mies saa ensimmäistä kertaa kokea lapsen odottamisen ja olla mukana jokapäiväisessä elämässä. Mies erosi lapsensa äidistä jo raskauden alkuvaiheessa.
Itse taas en pysty kuvittelemaan, että voisin pitää miehen lasta yhtä tärkeänä kuin omaani, mutta säännöt on yhteiset ja yhtä tiukka kasvatus tulee olemaan molemmilla. Joskin mies kasvattaa itse oman lapsensa. Mitään erikoisempia tunteita en miehen lasta kohtaan tunne. En kiitymystä tai kiukkua. Hän on kuitenkin aika etäinen ja loppujen lopuksi niin vähän meidän elämässä.Minusta tuntuu ahdistavalta ajatella, että minun täytyisi tuolle lapselle olla jotakin enemmän. Miksi täytyisi. Hän ei ole minulle edes mitään sukua. Esim. sisarusteni lapset ovat minulle monen monta kertaa tärkeämpiä ja läheisempiä.
Toivottavasti joku jaksoi lukea. Aika kiireellä kyhätty viesti...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Älä kuule hanki lapsia, kun et osaa rakastaa.
On se aika vaikeaa, kun alkaa seurustella ja miehellä on lapsi. Sitten minua käsketään rakastamaan tuota lasta. Ei rakastaminen synny pakottamalla tai yhteiskunnan painostuksella. Niin ei vain ole käynyt.Miehen minä otin kun siihen rakastuin.
Olen samaa mieltä. Meillä mies alkuun odotti että olisin ihmeellinen äiti hänen lapselleen, mutta olen äiti vasta kun synnytän omani. Hän on hyväksynyt sen ja suhtautuu tätä nykyä ymmärtäväisesti kun olen sitä hänelle aidosti selvittänyt. Mieheni lapsi on minulle edelleen ahdistuksen aihe koska minun odotetaan lapsen äidin puolelta ja muilta osapuolilta päin ottavan lapsi kuin omakseni. En voi tehdä sitä! Lapsella on äiti, sillä on isä, sillä on isäpuoli joka on läsnä, sillä on lukuisia isovanhempia sun muita jotka sitä rakastaa ja kasvattaa. En käsitä miksi minua siinä enää tarvitaan ottamaan yhtäläistä vastuuta ja tunnesidettä kuin olisin itse hänet synnyttänyt! Minulla on oma elämä ja pitkässä juoksussa tämä lapsi kärsisi siitä jos en saisi elää sitä vapaasti koska se varmasti heijastuisi häneen. EN ala näyttelemään vuosikausia jotain superäitipuolta, en aio olla epäaito koska lapsi vaistoaa sen. En rakasta mieheni lasta , en edes pidä hänestä, mutta en aio olla lapselle tahallani häijy koska hän on olemassa. Hän ei sitä valinnut mitä hänelle tapahtui. En myöskään halua omaa lasta koska tuntuu etten pidä lapsista.
Mutta toisaalta tiedän aivan varmasti että rakastaisin omaa lastani jos sen saisin ja aivan eri tasolla kuin mitä voisin ikinä rakastaa toisen ihmisen lasta ( edes sisaruksen lasta). mutta koska tarvitsen elämäni ja vapauteni nyt en aio saada lasta nyt. JOs ihmettelet miksi ylipäätänsä menin naimisiin ihmisen kanssa jolla on lapsi jos en kerta pidä lapsista niin siksi koska olin todella nuori kun menin naimisiin, luulin että totun tai voin muuttua. Nyt tiedän etten voi mutta lapsi on meillä niin harvoin että mieheni vuoksi elän perhe-elämää joka toinen viikonloppu. Olen läsnäoleva aikuinen, en ole äiti olen isin vaimo joka voi kuitenkin olla ystävällinen vaikkei pitäisikään lapsesta. Näin meillä ja kaikki ovat sovussa täällä. Voitko hyväksyä?
tarkoittaa ehkä sitä,että olette aika hyvin saaneet miehen lapsen "ulkoistettua" suhteestanne.Oletko miettinyt,että miehesi lapsi tulee aina olemaan teidän yhteisen lapsenne sisar-tai velipuoli?Mukava tietenkin ajatella,että nyt pystyy mieskin kokemaan odotusajan ja raskauden eri tavalla,miksei ollut jonkinlaisena tukena silloin,kun ensimmäisensä oli tulossa?Kyllä tulee sellainen tunne,että ensimmäinen lapsi on vain välttämätön paha,mitä vähemmän silmissä,sen parempi.Ja uusi yhteinen lapsi tuskin helpottaa tilannetta,pahentaa vain.
Eipä tuo haitanne, että on yhteisen lapsen sisar. Onhan sillä lapsellamme kavereitakin sitten, sama asia periaatteessa.
Mies ei ollut tukena kun lapsensa äiti oli raskaana, kun erosivat parin kuukauden seurustelun jälkeen aika riitaisissa merkeissä. Nainen oli väkivaltainen ym. ja lasta ei oltu suunniteltu.
Totta kai olen kiitollinen joka hetkestä kun saamme olla miehen kanssa kahden. Silloin kun lapsi tulee, mulla on onneksi todella paljon harrastuksia ja töitä... Mitäpä minä siellä teen häärämässä, periaatteessa ventovieras ihminen. En ole oikein ymmärtänyt miksi minun täytyisi olla hänelle läheinen. Ehkä asiaa ajattelisi erilailla jos lapsi asuisi meidän luonamme, mutta kun ei asu.
Oikeastaan tuntui aika pahalta lukea tekstiä, olet esineelistänyt rakkaasi lapsen, ehkä sen takia että lapsen äiti on ollut hankala. En itse voisi kuvitellakkaan kirjoittavani samanlaista tekstiä jos miehelläni olisi lapsia. Erityisesti viimeinen lause oli täynnä kylmyyttä ja jotain sisäistä vihaa, jos miehesi on sinulle rakas, suosittelen sinua menemään itseesi, ettet huomaa kohta olevasi yksin mahdollisen lapsesi kanssa, joka sitten tapaa ex-miestäsi ja sisarpuoltaan, jossain muualla.
ps. Tuleva lapsenne on muuten sitten sukua isänsä toiselle lapselle.
kun uhka pikku hiljaa katoaa eikä tarvi pelätä. Äidit ne kiristää, valittaa, terrorisoi, häiristsee aiheuttaa taistelua ym ym... voi sinnuu. Onneksi lapsi kasvaa ja hän huomaa miten terrorisoit ja haukut hänen äitiään, tuolla konstilla lapsen isäkin pääsee eroon lapsestaan. Onnea sulle, päämäärä pilkottaa.
Älä välitä edellisistä! Itse olen elänyt viitisen vuotta miehen kanssa, jolla kaksi lasta edellisestä suhteesta. Meillä 2-vuotias tyttö, ja toinen lapsi tulossa. Sinä et todellakaan ole mikään tunneköyhä ihminen, jo tekstistäsi huomaa että varmasti tulet rakastamaan omaa lastasi. Niin se minullakin on. Ihmisellä, jolla ei ole kokemusta siitä, mitä on itse lapsettomana elää miehen kanssa jolla lapsia ennestään, ei ole varaa jaella ohjeita kuinka miehen lapsia pitäisi kohdella, ottaa mukaan elämään jne. Niin mäkin luulin aluksi, että niistä lapsista voi välittää, mutta minä en osaakaan välittää. Ja paljon kivampi olisi, ja helpompaa moni asia, jos näitä lapsia ei elämässäni olisi. Kaikki moralisoijat, katsokaapa peiliin...miettikääpä tilanne, jossa saisitte itse kotiinne asumaan ne naapurin kakarat...Ap:lle, tsemppiä jatkoon.
Kylläpäs oli kamalaa tekstiä! En voi kun ihmetellä! Ja ihmettelen kyllä miestäsikin...hänelle ne eivät ole "naapurin kakaroita" ja jos lukisi viestisi ei olisi varmaan miehesi sen jälkeen.
miettiä miehen lapsia siinä vaiheessa kun aloitte seurustelemaan. Olet kyllä todella itsekäs ja julma ihminen. Mitä pahaa ne lapset sulle on tehny? Toisaalta, on miehesikin tyhmä kun on sinunlaisen naisen kanssa yhteen mennyt. YLEENSÄ ihmiset, joilla on lapsia, haluavat kumppanin joka hyväksyy ja välittää edellisen liiton lapsista edes vähän. Ainakin minulla se oli aikoinaan iso tekijä kun uuden kumppanin löysin. Ja kyllä, myös rakkautta jne... pitää olla mutta en todellakaan voisi olla naisen kanssa joka ei lapsistani välittäisi!
Juu kyllähän näiden lasten äitien viestistä voi lukea tuon katkeruuden ja ymmärtämättömyyden. He ovat vihaisia miehen uudesta onnesta ja kuvittelevat tämän uuden kumppanin kauheaksi hirviöksi joka riistää miehen.
Me kyllä oltiin molemmat sinkkuja kun aloimme seurustella, joten kenenkään miestä en ole varastanut. Suhtauduin myös ihan hyvin siihen, että miehellä lapsi. Ei haitannut minua. Siinä vaiheessa asia alkoi haittaamaan, kun koin sen todellisuuden lapsen äidin kautta. Sain kuunnella sitä katkeruutta ja riitelyä. Oli vaikeaa uskoa, että joku nainen kehtaa niin julkeasti tunkeutua toisten elämään. Se, että hän tekeytyi miehelle raskaaksi ei häntä siihen oikeuta.
Kyllä varmasti elämä olisi helpompaa jos miehellä ei lasta olisi, mutta nyt tilanne on toinen, kun ollaan päästy eroon tästä ahdistelusta. Nyt saa olla rauhassa ja miettiä myös omaa elämää, yhteisiä haaveita, yhteisiä reissuja.
Kyllähän mä omaa lastani rakastaisin se on varma. On vaan jännää tämä yhteiskunnan painostus ja odotus siitä, että ulkopuolisen ihmisen on rakatettava ja oltava äitihahmo myös "vieraalle" lapselle. Miksei se riitä, että ne omat vanhemmat on sitä? Ei kai kukaan lapsi 4 vanhempaa tarvitse?
asian kun et yritä olla vanhempi lapselle! Se on ihan oikein! Liian usein äiti- tai isäpuoli yrittää puuttua liikaa lapsen/lasten elämään eikä sekään kyllä ole hyvä juttu.
Pientä on se äidinrakkaus, joka koskee vain omia lapsia.
Onneksi omasta mielestä olet ihana, mutta lapsen äiti tietenkin se paha ihminen. Onneksi et sinä häiriköi etkä puhu lapsen äidistä pahaa, ethän...
Ja että ohjeistat eronneita ihmisiäkin vielä...
olen eronnut ja monen lapsen yh äiti, mutta ex mieheni ei anna minulle omaa kotirauhaa, joten mitä mä teen, onko sulla vinkkiä... miten pääsen hänen naisystävästä eroon kun hän häiriköi ja lähettelee miehen nimissä häiriköiviä tekstiviestejä... heh... sie oot hauska..!
En minä mieheni lapsen äitiä ole häiriköinyt, eihän mulla ole edes sen puhelinnumeroa:) Mitäs mä sille puhuisin? Sitä mä ihmettelin kanssa aina, että miksi sillä oli meille ja miehelleni niin kamalasti asiaa, kun ei meillä ollut koskaan sille:)
Onhan HEILLÄ YHTEINEN LAPSI! Herraduudeli kun olet katkera. Käytä tuokin aika mielesi hoitamiseen, niin sat jotain aikaiseksi.
Miksi olet valinnut miehen joka jätti edellisensäkin jo raskauden alkuvaiheessa, toivottavasti hän tekee sinullekin samoin. Kasvaisit aikuiseksi.
Mikä sai sinut ajattelemaan, että mies itsekkyyttään hykäsi naisen? Olisko mihen pitänyt jäädä suhteeseen, jossa riideltiin, nainen oli väkivaltainen ja petti?Onni se oli lapselle ja miehelleni, että erosivat!
Viestisi herätti kummastusta... Miksi olit ylipäänsä halunnut kirjoittaa koko jutun? Ikävää, että teidän suhdetta on rasittanut harmillinen exä, mutta onneksi tilanne on nyt helpottamaan päin.
Miehesi lapsi ja hänen olemassaolonsa sinua taitaa kyllä edelleen vaivata, vai mitä? Uskomattoman vähän hän teillä aikaa viettää - vain 3pv/kk! Ja on viestissä mainitun mukaan vasta päiväkoti-ikäinen. Olette kuitenkin otsikkosi mukaan seurustelleet 6 vuotta. Sääli, jos miehesi on itse halunnut tavata lastaan koko ajan noin vähän. Luultavasti heidän välinsä ovat jääneet kovin etäisiksi. Vai oletko sinä painostanut miestäsi näin harvoihin tapaamisiin?
Mainitsit myös, että vihdoin on aikaa keskittyä vain teihin kahteen. Ei millään pahalla, mutta niinhän teillä on ollut koko ajan, jos miehesi lapsi käy teillä noin harvoin. Vai oletteko antaneet exän vaikuttaa parisuhteeseenne viimeiset kuusi vuotta..? Ihmettelen myös sitä, miksi ylipäänsä haluat tehdä lapsen tuollaisen miehen kanssa, joka ei enempää halua pitää yhteyttä jo olemassaolevaan lapseensa?
Noh, jokainen taaplaa tyylillään... muistakaa nauttia toisistanne - teillä on siihen oikein hyvät mahdollisuudet!
Ajattelin tänne kertoa oman tarinani lyhykäisyydessään, ei sen kummempaa.
Todellakin olen tyytyväinen nykytilanteeseen. Ei ole enää kaunoja tai tarvitse muutenkaan vaivata päätään jatkuvasti miehen lapsen äidin takia, kun ei enää hairiköi meitä. Ja häiriköinnillä tarkoitan kaikkea turhaa yhteydenpitoa, joka ei suoranaisesti edes liity lapseen.
Miehen lapsi ei ole ongelma. Hän tulee tänne isäänsä katsomaan, ei minua. Miksi minun täytyy ulkopuolisena olla hänelle jotain muuta kuin tuttu joka asuu isän kanssa?? Ehkä vähän tyhmästi sanottu, mutta mitäpä se lapsi minulla tekee? Yleensä lapsilla on kaksi vanhempaa ja se rittänee?
Lapsi viettää miehen töiden vuoksi joka toinen vkl ja on yhden tai kaksi yötä. Ja useimmiten edes ne ei toteudu, kun kotonaan on kissanristiäisiä sun muuta.
Tuolla, että nyt on aikaa olla yhdessä tarkoitin sitä, että voi tosissaan ajatella, että meidän suhteessa ei tarvitse joka päivä ajatella lasta, sen äitiä ja riidellä jostain asiaan liittyvästä. Lapsi tulee silloin kun on sovittu ja silloin mies viettää aikaa hänen kanssaan. Ja silloin kun hän on poissa me keskitymme toisiimme ja yhteisiin suunnitelmiimme.
Sitten vielä tuosta lapsen hankkimisesta. Kyllä minä luotan mieheeni ja siihen, että hän meidän yhteistä lastamme rakastaisi. Mies seurusteli nykyisen lapsensa äidin kanssa ainoastaan pari kuukautta ja nainen tekeytyi raskaaksi mieheni tietämättä. Mies on koko ajan maksanut elareita ja tavannut säännöllisesti, mitä pahaa siinä on?
miehesi voi vedättää sinua. Et voi mistään tietää varmaksi, onko heidän historia se mitä miehesi sinulle on kertoillut. Onnea ja menestystä kuitenkin.
Ei se mies vedätä, tuolla naisella on rikostaustaa, jonka koko kaupunki tietää. Lisäksi tunnen naisen muutakin kautta. Ja käytännössä olen huomannut, että kun pinna pettää tulee sellaista tekstiä, ettei järkevän ihmisen suusta voi tuollaista kuulla
Olet mielestäni ihan oikeassa siinä, että ei toisen lasta voi rakastaa niinkuin omaansa, miehelläsi tietysti eri asia koska olisivathan molemmat hänen. Itse en ole elänyt "uusperhe" arkea päivääkään mutta ajattelisin, että ehkä kannattaisi pysyä erossa eronneiden osapuolten kähinöistä hoitakoot itse sotkunsa ei kannata lähtee siihen mukaan hakkumaan jonkun ex vaimoo/miestä.
toimia, jos itselläsi ei ole edes lapsia? Aika outoa, että alat neuvomaan pariskuntia, miten heidän pitää toimia lasten suhteen ym!!! Joku kerran sanoi, että sellaset ihmiset ovat kovia puuttumaan ja neuvomaan muita, joilla itsellään ei ole elämää!
Minä voisin neuvoa sinua, koska olen eronnut, minulla on lapsia ja hyvin hyvin hankala suhde ex mieheen, joka on niin uuden naisen vietävissä, ettei enää ymmärrä omaa parastaankaan saatikka lasten. Ei tapaa lapsiaan, eikä puhu minun kanssani, eikä elä omaa elämää, vaan tekee niinkuin tämä uusi emäntä sanoo, lapseton kun on, niin pomputtelee miten sattuu. Lapsetonihminen ei voi ymmärtää lasten tuskaa, miten he kärsivät, kun isä jättää.
Sanoisin sulle, että jätät miehen ex perhe rauhaan ja anna heidän hoitaa omat asiat niinkuin he haluavat, se ei kuulu sulle! Teet itsestäsi pellen, jos et jo ole sitä. Sulla ei ole hajuakaan siitä eronneiden ja hylättyjen lasten asioista, joten jätä neuvomiset sikseen.
Ainoa mitä voit tehdä, on pilata jäljelläkin olevat suhteet miehen ex perheeseen, mutta jos sitä tahdot, en voi mitään.
Ei tulisi mieleenikään neuvoa lapsen äitiä kuinka tulisi käyttäytyä. Mitä hyvää voi olla kenellekään siitä, että nainen pitää miestäni otteessaan suhteen loppumisen jälkeen kiristämällä esim. lapsen tapaamisilla? Ja miksi tuon naisen pitäis antaa neuvoa meitä, kun emme itsekään ole koskaan häntä neuvoneet lapsen kasvatuksessa?Mieheni on hyvä isä ja periaatteet kohdallaan.
Ihan kokemuksen pohjalta halusin kertoa oman kantani siitä, kannattaako manipulointi, häiriköinti ja kiristys exien suunnalta. Mutta jos olet erimieltä, niin ehkä suakin odottaa exmiehesi puolelta arvostuksen ja kunnioituksen menetys.Voit toki pakottaa exääsi tapaamaan lapsia ja yrittää tolkuttaa hänelle, että uus muija on mielenvikainen. Sillä varmaan pisteet kasvaa ja lasten ja isin välit paranee. Eiköhän se mies päätä itse elämästään ja tekemisistään. Jos on niin heikko, että antaa jonkun toisen päättää saako tavata lapsiaan, ei kai ole niiden lasten arvoinen. Mutta sinä tuskin olet oikea ihminen häntä neuvomaan saati sitten päättelemään ulkopuolisena mitä siellä exäsi perheessä tapahtuu ja kuka siellä käskee ja ketä.
aikaa viettää, eihän häntäkään ole kiinostanut oma perhekkään eikä lapsemme enää aikoihin.
Sen kyllä voin sanoa että lapsiamme hän ei loukkaa eikä tule koskaan loukkaamaan, siitä olen pitänyt huolen ja pidän, mutta se on tarpeetonta, kun hän ei heitä edes halua nähdä. En voi pakottaa häntä lapsiamme tapaamaan, mutta ei hänkään voi vaatia ja pakottaa lapsia hyväksymään tekojaan.
pullollaan superäitejä ja superexiä, sen taas osoittivat nämä tämän ketjun vastaukset!!
Kuinka vaikeaa voi olla sen ymmärtäminen, että jokaisen tarina on erilainen!!Tunteet ovat tunteita ja kokemukset kokemuksia juuri sellaisina, minä me ne koemme ja tunnemme, yksilöinä ja ihmisinä. Jos otat kerrostalollisen ihmisiä, voitko tosiaan väittää tietäväsi, mitä jokaisen kotona tai pääkopassa tapahtuu? Että kenenkään ex-vaimo/ ex-mies ei häiriköi, että uudet vaimot ovat kaikki monstereita, että kaikki naiset tuntevat äidinrakkautta???
Minun mieheni ex-vaimo ei ilmeisesti tunne äidinrakkautta, koska ei paljonkaan lapsistaan välitä. Ei tosin häiriköikään. Minä olen HÄNEN lapsilleen se arkiäiti, joskaan en tunne hänen lapsiaan kohtaan samalla tavoin kuin omiani.
Niin, se on siis se MINUN tarinani - ainahan voit koettaa eläytyä ja olla empaattinen.
Ja ap:lle: tsemppiä teille ja paljon vauvaonnea!! Ne harvat tutkimukset, joita Suomessa on uusperheellisistä tehty, tukevat valitettavasti kertomaasi: monet uusperheiden ongelmat liittyvät juuri ex-puolisoiden välisiin kahnauksiin. Ja myös siihen, että äitipuolet usein vaativat itseltään liikoja, eli sitä että miehen lasta kohtaan pitäisi syntyä äidinrakkautta. Se on monelle liian kova vaatimus - kaverina olo on riittävää. (Ihmettelen suuresti tällä palstalla niitä, jotka vaativat tuntemaan äidinrakkautta toisen lapsia kohtaan, ja samaan hengenvetoon sanovat, etteivät uudet puolisot saa puuttua lasten elämään??? Hmppf?)
terv. sekä ex että nyx