Poliisi vapaa-ajalla, punaisia päin ajo ?

Henkilö X ajaa liikenteessä. Juuri vapaalle päässyt poliisimies havaitsee auton menevän keltaisten jälkeen juuri ja juuri punaisia päin. Poliisimies ampaisee omalla siviilautollaan, yksin, auton perään ja seuraa tätä parkkipaikalle. Hän kävelee X:n luokse ja esittää poliisikorttinsa sekä esittää asiansa. Poliisi vaatii henkilöllisyystodisuksen ja sanoo tekevänsä asiasta rikosilmoituksen.

Tilanteen faktat:
- henkilö (poliisi) oli täysin yksin autossaan
- väitetystä punaisiin päin ajosta ei aiheutunut kenellekään mitään vaaraa
- tilanteessa ei ollut ketään muita tai kukaan muu ei reagoinut tilanteeseen

Eli siis yhden vapaalla olevan poliisin sana normaalia tallaajaa vastaan ? Riittääkö rikosilmoituksen tekeminen kyseisin perustein, yhden todistajan voimin, ilman mitään fyysisiä todisteita, että henkilöä X voidaan sakottaa tapahtumasta ?

Tulee mieleen itselle lähinnä sellainen tilanne, että joku alkaisi keräilemään rekisteriotteita ja ilmoittelemaan poliisille mikä auto ajoi ja missä punaisia päin.

Eikös niitä todistajia vaadita vähintään kaksi oikeudessa JOS mitään muita todisteita ei ole ? Siis vain ja ainoastaan sana sanaa vastaan ?
5618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta kyllä se pätee. Poliisilaista löytyy pykälä, jonka mukaan poliisi on toimintavelvollinen myös vapaalla, mutta harkintaa tietysti kannattaisi käyttää. Poliisi ei syyllistynyt kyseisessä tilanteessa rikokseen. Hän on tehnyt tehtäväänsä virkavastuulla myös vapaa-aikana. Tosin jos vapaalla ollut konstaapeli olisi ajanut valoissa kolarin, olisi hän ollut kyllä maksaja.
Poliiseja ei tarvitse olla kahta tai useampaa, kun hän on todennut lain laiminlyönnin tapahtuneen. Toisin sanoen, ajaja saa todennäköisesti sakon, josta hänellä on viikko aikaa valittaa, jokan oikeellisuus punnitaan sitten käräjäoikeudessa.

Eli yksinkertaisuudessa, poliisilla on täysi toimimis mahdollisuus myös vapaa-aikana ja nauttii virkamiehelle kuuluuvaa suojaa.

Äänestä
  • Varmaan poliisisedän sanaa ei epäillä ja turha asiaa viedä oikeuteen asti että välttyis sakoilta ?

    Äänestä

  • Kannattaako kirjoitti:

    Varmaan poliisisedän sanaa ei epäillä ja turha asiaa viedä oikeuteen asti että välttyis sakoilta ?

    saunantaa. Siellä on vielä tilaa.

    Äänestä

Kysymyksesi, eikö todistajia vaadita vähintään kaksi oikeudessa paljastaa sinut melko vanhaksi.
Tällainen sääntö nimittäin oli 1700 -luvun Ruotsin vallan aikaisessa rikoslaissa, mutta autonomisen Suomen saatua oikeuden säätää oma rikoslakinsa v. 1889 määräys poistettiin. Sen jälkeen oikeudella on ollut vapaa harkinta, ketä se asiassa uskoo.

Äänestä
  • Tietämättömyyteni asiassa myönnän toki :) Eipä ole ollut lain kanssa juuri toimintaa sitten pakollisten passien yms. hakemisten kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikos&Rangaistus kirjoitti:

Henkilö X ajaa liikenteessä. Juuri vapaalle päässyt poliisimies havaitsee auton menevän keltaisten jälkeen juuri ja juuri punaisia päin. Poliisimies ampaisee omalla siviilautollaan, yksin, auton perään ja seuraa tätä parkkipaikalle. Hän kävelee X:n luokse ja esittää poliisikorttinsa sekä esittää asiansa. Poliisi vaatii henkilöllisyystodisuksen ja sanoo tekevänsä asiasta rikosilmoituksen.

Tilanteen faktat:
- henkilö (poliisi) oli täysin yksin autossaan
- väitetystä punaisiin päin ajosta ei aiheutunut kenellekään mitään vaaraa
- tilanteessa ei ollut ketään muita tai kukaan muu ei reagoinut tilanteeseen

Eli siis yhden vapaalla olevan poliisin sana normaalia tallaajaa vastaan ? Riittääkö rikosilmoituksen tekeminen kyseisin perustein, yhden todistajan voimin, ilman mitään fyysisiä todisteita, että henkilöä X voidaan sakottaa tapahtumasta ?

Tulee mieleen itselle lähinnä sellainen tilanne, että joku alkaisi keräilemään rekisteriotteita ja ilmoittelemaan poliisille mikä auto ajoi ja missä punaisia päin.

Eikös niitä todistajia vaadita vähintään kaksi oikeudessa JOS mitään muita todisteita ei ole ? Siis vain ja ainoastaan sana sanaa vastaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu