Kiukunhallintaa

etsimässä :) Ennen olin kiltti, myöntyväinen ja sopeutuvainen ihminen, iloisempi ja huolettomampikin. Nyt sanon mielipiteeni kärkkäästi, arvostelen helposti, kiukuttelen ja tunnen tästä negatiivisuudesta sitten syyllisyyttä. Ehkä muutos on tullut juuri siksi, että ennen nielin kaiken, joten nyt pitää saada itsensä kuuluviin. Ja kaiketi se tuo ikäkin tekee asiassa osansa, kun en ole enää niin epävarma. Monta isoa muutosta olen elämässäni toteuttanut muutaman vuoden sisällä (lopetin röökin, laihdutin, lopetin viinanjuonnin). Saimme myös ihanan vauvan, mutta kiukku oli jo ennen raskautta ja vaativaa vauvanhoitotyötä, mutta ajoittainen väsymys tietty vaikuttaa sekin. Enää "vain" se asennemuutos eli kaikista vaikein ;)

Miten löytäisin kultaisen keskitien? Kiukunhallintakurssi, onko sellaisia oikeasti olemassa vai mikä avuksi :)Haluaisin oppia sanomaan asiani kauniisti, mutta nöyristelemättä ja loukkaamatta toisia. Haluaisin saada toiset ja itseni positiivisemmalle tuulelle, mutten halua makeilla tai missään nimessä teeskennellä mitään. Haluaisin olla leppoisammalla tuulella ja heittää tiukkapipon jorpakkoon :)
21064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä opin hillitsemään itseäni, kun yhtenä päivänä tajusin, että hemmetti sentään, miksi ihmeessä minä haluan olla ilkeä ihmiselle, josta todella välitän. Se oli jonkinlainen ahaa elämys. Tajusin, että todella haavoitan toista ihmistä, enkä sitä halua. Eihän minusta mikään leppoisa kanaemo silloinkaan tullut, mutta jossain välissä aina saan kuitenkin pidettyä suuni kiinni.

Äänestä

Jos alat lähennellä vaihdevuosia, jopa jo 40v....se voi olla hormonaalista..minulle kävi niin. Gynekologi suositteli "mielialalääkkeen" käyttöä ja se tehos.Suosittelen lämpimästi.
Sipe

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ja positiivisuutta kirjoitti:

etsimässä :) Ennen olin kiltti, myöntyväinen ja sopeutuvainen ihminen, iloisempi ja huolettomampikin. Nyt sanon mielipiteeni kärkkäästi, arvostelen helposti, kiukuttelen ja tunnen tästä negatiivisuudesta sitten syyllisyyttä. Ehkä muutos on tullut juuri siksi, että ennen nielin kaiken, joten nyt pitää saada itsensä kuuluviin. Ja kaiketi se tuo ikäkin tekee asiassa osansa, kun en ole enää niin epävarma. Monta isoa muutosta olen elämässäni toteuttanut muutaman vuoden sisällä (lopetin röökin, laihdutin, lopetin viinanjuonnin). Saimme myös ihanan vauvan, mutta kiukku oli jo ennen raskautta ja vaativaa vauvanhoitotyötä, mutta ajoittainen väsymys tietty vaikuttaa sekin. Enää "vain" se asennemuutos eli kaikista vaikein ;)

Miten löytäisin kultaisen keskitien? Kiukunhallintakurssi, onko sellaisia oikeasti olemassa vai mikä avuksi :)Haluaisin oppia sanomaan asiani kauniisti, mutta nöyristelemättä ja loukkaamatta toisia. Haluaisin saada toiset ja itseni positiivisemmalle tuulelle, mutten halua makeilla tai missään nimessä teeskennellä mitään. Haluaisin olla leppoisammalla tuulella ja heittää tiukkapipon jorpakkoon :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu