Onko muita?

Onko siis muita jotka olis "tosielämän testissä" todennu, ettei olekaan mun juttu? Itse pääsin aikalailla "heittämällä" läpi tutkimuksista, noin puolessa vuodessa siis. Vaihdoin nimen ja aloitin hormoonit. Olin vasta yli parikymppisenä alkanut miettiin että olisin parempi miehenä, toki lapsenakin poikamaisia piirteitä. Myöskin vakava masennus taustalla, näistä oltiin tietoisia. Uskoin itse asiaani 100 prosenttisesti.
2732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että yhtäkkiä kokee noinkin ison muutoksen. Siis että haluaakin elää siinä biologisessa bodyssaan ja elää sen mukaan. Voihan se olla joku vaihe. Kun on kokenut paljon fyysisiä muutoksia ym. niin yhtäkkiä haluaakin pistää jarrut pohjaan. Tai sitten et ole transsukupuolinen. Jostain kyllä pitäisi löytää syy noille aiemmille fiiliksille, jos näin on. Kieltämättä, vaikea tilanne. Itse en siis ole kokenut mitään vastaavaa, tosin olen vielä pre-op ja erittäin varma transsukupuolisuudestani.

Äänestä

Kyllä kai näitä "katujia" on enenevässä määrin.
Tutkimuksiin on tunkua, ehkä muotiasia miettiä identiteettiään? Tuntuu, että aikaisemmin prosessiin lähtökynnys oli korkeampi. Omalla kohdallani en ole katunut mitään, en edes post-opin elämässäni. Mulla on aika vahva naisidentiteetti ja itsetunto nyt kohdallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eiaito kirjoitti:

Onko siis muita jotka olis "tosielämän testissä" todennu, ettei olekaan mun juttu? Itse pääsin aikalailla "heittämällä" läpi tutkimuksista, noin puolessa vuodessa siis. Vaihdoin nimen ja aloitin hormoonit. Olin vasta yli parikymppisenä alkanut miettiin että olisin parempi miehenä, toki lapsenakin poikamaisia piirteitä. Myöskin vakava masennus taustalla, näistä oltiin tietoisia. Uskoin itse asiaani 100 prosenttisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu