Onko siis muita jotka olis "tosielämän testissä" todennu, ettei olekaan mun juttu? Itse pääsin aikalailla "heittämällä" läpi tutkimuksista, noin puolessa vuodessa siis. Vaihdoin nimen ja aloitin hormoonit. Olin vasta yli parikymppisenä alkanut miettiin että olisin parempi miehenä, toki lapsenakin poikamaisia piirteitä. Myöskin vakava masennus taustalla, näistä oltiin tietoisia. Uskoin itse asiaani 100 prosenttisesti.
Onko muita?
eiaito
2732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että yhtäkkiä kokee noinkin ison muutoksen. Siis että haluaakin elää siinä biologisessa bodyssaan ja elää sen mukaan. Voihan se olla joku vaihe. Kun on kokenut paljon fyysisiä muutoksia ym. niin yhtäkkiä haluaakin pistää jarrut pohjaan. Tai sitten et ole transsukupuolinen. Jostain kyllä pitäisi löytää syy noille aiemmille fiiliksille, jos näin on. Kieltämättä, vaikea tilanne. Itse en siis ole kokenut mitään vastaavaa, tosin olen vielä pre-op ja erittäin varma transsukupuolisuudestani.
Kyllä kai näitä "katujia" on enenevässä määrin.
Tutkimuksiin on tunkua, ehkä muotiasia miettiä identiteettiään? Tuntuu, että aikaisemmin prosessiin lähtökynnys oli korkeampi. Omalla kohdallani en ole katunut mitään, en edes post-opin elämässäni. Mulla on aika vahva naisidentiteetti ja itsetunto nyt kohdallaan.