Kysyn että onko neuvoja sellaiseen
asiaan.Kun ukon sisko määräilee meillä,
tämän pitäisi olla minunkin koti.
Minun mielestä ei hän saisi tulla meille
niinkuin emäntä ja alkaa komennella.
Olemme nyt ukon kanssa siinä tilanteessa
että erotako vai ei.Minä en jaksa olla
siskon varjossa.Jos kerta on ottanut minut
akakseen niin eikös silloin minulla ole
valta kotona olla niin kuin haluan.
Olemme olleet jo erillään ja pakopaikka
on minulla minne voin mennä kun alkaa
ahdistaa.Mutta isäntä oli kaksiviikkoa
yksinään teki kaikki yksin.
Niin nyt pyyti takaisin.Minä sanoin että
mietin asiaa ja keskutelen ensin
siskosi kanssa asiat halki.
Olen 8 vuotta kuunnellut ja ollut siskon
tossun alla.Mutta nyt siihen tulee
muutos,sanon ensiviikolla sanottavani.
Suuttukoon jos suuttuu,mutta minua ei enään
kimennella.Jos käskee lähtemään,on ainakin
paikka minne mennä.
Olen sanonut ukollekin mistä asiat oikein
on alkaneet mennä alamäkeen.
Tämä pitää olla kotini jossa minä sanon
mieheni kanssa mitä teemme ja osaan siivota
ja tehdä ruokaa siinä kuin muutkin.
Mutta minulta on mennyt motivaatio
kaikkeen koska sisko on siinä komentelemassa.
Sanoin sen ukollekin ihan suoriksi.
Olen monestikin sanonut mistä kenkä
puristaa eivät ole ottaneet kuuleviin
korviinsa.Mutta sitten kun läksin
ääni muuttu kellossa heti.
Nyt en anna hyppiä silmille enään.
Mulla on onneksi pojan kanssa paikka
johon voin mennä.
Kertokaa kokemuksia ja neuvotkin on hyviä.
Mutta sellaisia viestiä en suvaitse jotka
ei ole oikeata asiaa.
On sellaisesta asiasta kyse että se ei
paljon naurata.
Mieheni kanssa olis hyvä olla mutta
sisko sotkee välit,en ala kolmen hengen
liittoa elämään enää.
asiaan.Kun ukon sisko määräilee meillä,
tämän pitäisi olla minunkin koti.
Minun mielestä ei hän saisi tulla meille
niinkuin emäntä ja alkaa komennella.
Olemme nyt ukon kanssa siinä tilanteessa
että erotako vai ei.Minä en jaksa olla
siskon varjossa.Jos kerta on ottanut minut
akakseen niin eikös silloin minulla ole
valta kotona olla niin kuin haluan.
Olemme olleet jo erillään ja pakopaikka
on minulla minne voin mennä kun alkaa
ahdistaa.Mutta isäntä oli kaksiviikkoa
yksinään teki kaikki yksin.
Niin nyt pyyti takaisin.Minä sanoin että
mietin asiaa ja keskutelen ensin
siskosi kanssa asiat halki.
Olen 8 vuotta kuunnellut ja ollut siskon
tossun alla.Mutta nyt siihen tulee
muutos,sanon ensiviikolla sanottavani.
Suuttukoon jos suuttuu,mutta minua ei enään
kimennella.Jos käskee lähtemään,on ainakin
paikka minne mennä.
Olen sanonut ukollekin mistä asiat oikein
on alkaneet mennä alamäkeen.
Tämä pitää olla kotini jossa minä sanon
mieheni kanssa mitä teemme ja osaan siivota
ja tehdä ruokaa siinä kuin muutkin.
Mutta minulta on mennyt motivaatio
kaikkeen koska sisko on siinä komentelemassa.
Sanoin sen ukollekin ihan suoriksi.
Olen monestikin sanonut mistä kenkä
puristaa eivät ole ottaneet kuuleviin
korviinsa.Mutta sitten kun läksin
ääni muuttu kellossa heti.
Nyt en anna hyppiä silmille enään.
Mulla on onneksi pojan kanssa paikka
johon voin mennä.
Kertokaa kokemuksia ja neuvotkin on hyviä.
Mutta sellaisia viestiä en suvaitse jotka
ei ole oikeata asiaa.
On sellaisesta asiasta kyse että se ei
paljon naurata.
Mieheni kanssa olis hyvä olla mutta
sisko sotkee välit,en ala kolmen hengen
liittoa elämään enää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
vaan siskolle sanot niinkuin asiat on. Hän ei kuulu perheeseenne joten ei ole lupa tulla taloonne kutsumatta. Senkun heität pellolle jos alkaa räpättämään. Siihen sinulla talon emäntänä on oikeus. Jos ei ensin hyvällä lähde niin sitten pahalla...
Muistan, että olet ennenkin kirj. samasta asiasta. Luulin, notta on jo rauhoittunut se sisko. Mitä ihmettä se teillä ramppaa ? Eikö sillä ole omaa elämää , perhettä ? Ja vaikkei oiskaan, ei hän aikuinen ihminen saa / voi tupata toisten elämään.Nahjus on miehesi jollei saa siskolle lakia. Toki saa kylässä käydä mutta ei määrätä ja huushollata TEIDÄN omassa kodissa.Yhtälö on mahdoton. Jossa kellaan ei ole hyvä olla, no siskolla tietysti.Sisko ulos elämästänne, napanuora on katkastu jo.Jos vielä yhä rakastat miestäsi, yritä vielä. Ja näytäppä nää kommentit sille siskolle.
Tulee taas viikoski.Minä olen jo
ihan neuvoton.
Aijon kyllä sanoa,mikä mättää tässä
hommassa.En jaksa enään katsoa alhaalta
ylös päin.
Alistanut minut ihan alas.sitä kun on
sellainen ihminen että aina vain kyllä
kyllä sanoo,koskaan ei.
Mutta jos minä haluan elää minun on
varmaan opeteltava sanomaan takaisin ja ei
sana otettva käyttöön useammin.
Mutta vastaan olen joskus sanonut siitä
on noussut hitmuinen haloo,se on sen
tyylinen että hänen varpaille ei hypitä ja
vastaan ei sanota.
On hänen opittava kunnioittamaan muitakin
ihmisiä,eikä katsoa vain omaan napaansa.
Ukon kanssa on keskusteltu asioista,ja
olen sanonut suoraan mistä kaikki johtuu.
Nyt vasta on alkanut ymmärtää miten minä
olen joutunut kestämään.
Ja sanoin että siskollasi ei ole oikeutta
sotkeutua elämäämme vaikka auttaakin
joskus rahallisesti.
Kyllä ukko ymmärsi sen.
Ja eka kerran puolusti minua 8 vuoteen.
Juhlat on viikonpäästä.Ajattelin et en
lähde.Mieheni oli sanonut että minäkin
tulen sinne,oli ollut vastaan että jos
sattuu jokin erimielisyys.(Tuntu kuin
minä riitelisin siellä juhlissa)
siihen mieheni sanoi että kyllä tulee
mukaan samanlainen ihminen se on kuin muutkin.
Ja älkää halveksiko häntä.Se lämmitti
rintaa.Maatalo on ei sitä kaikkea jaksa
pitää tip kunnossa ja niinkuin kaupunkilaiset
ja kaksi aikuista ihmistä asuu vain kyllä
kai ne joutaa siivoamaan ja tekemään
mitä vain.
Kun ei saa mitään ostaakaan kun ne ei ole
sellaisia kuin hänen mielestä.Minähän
saan ostaa kotiini mitä haluan vaikka
punaiset verhot jos haluan.
Ja kukaan muut ei täällä tee töitä
kuin veljesä eli ukkoni.
Ei kiitosta tule.Vaikka niska limassa
kädet kipeänä(Leikattu viimesyksynä olkapää)
Saanut raataa hullunlailla.
Kivut jatkuvat ja nauraa pitäisi aina
ja olla iloinen.Olen iloinen ja ihmisten
kanssa toimeentuleva kun minua vain kohdellaan
oikein.Eikös sitä sanonta ole että
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!
Olen ollut kämpillä kaksiviikkoa ja
kahden viikon aikana on ratkaistava
menenkö takaisn ukon luo.
Pojalla pitäis alkaa koulu,olen ajatellut
siirtää sitä vuodella,et ei tulis kahta
isoa asiaa hänelle.pienelle lapselle.'
Ehtii vuodenkin päästä kun syksyllä on
syntynyt.
Katsotaan mitä ensiviikko tuo tullessaan,
kunhan siskon kanssa juttelen.
Sitten teen vasta ratkaisut ja annetaanko
minulle uusi alku elämään.Ettei siihen
kukaan puutu kuin mieheni ja poikamme.
Kyllä täällä maalla saa pitää yksinään
kaikki murheet,niitä kun ei mielellään lähde
puimaan muille.Tämä on hyvä palsta
kukaan ei tiedä mitään kirjoittajasta.
Saa purkaa pahaa oloaan tänne.
Tällä kylällä kaikki tietää asiat
paremmin kuin muut.
Mitä hemmett...
sinä sille ukolle kitiset, sehän on täysin syytön sinun ja sen siskon välisiin jatinoihin.
Pistät kylymästi välit poikki, jose ei asiallisesti keskustele, ei sen kanssa ole pakko olla tekemisissä.
Et ymmärrä mitä kirjoitan.Kellekä muulle
puhun kun ukolle.
Mitä tyhyjää nöyristelet, miksi ihmeessä olisit tekemisessä ihmisen kanssa, joka ei kohtele sinua asiallisesti ...
Sano sille siskolle, että jos sillä on jotain asiaa niin kertoo sille ukolle, meilläpä ei ole mitään puhuttavaa.
niitä lapin ihmisiä, siellä ei puhuta liikoja eikä ymmäretä naisen asemaa tarpeeksi hyvin, aloittaja tekee niinkuin parhaaksi näkee mutta se sisko olisi saatava niistä kuvioista pois jollakin keinolla.
miehen sisko ei tosiaankaan kuulu teidän avioliittoon.Tehkää se nyt hänelle selväksi.Sinulla on oikeus olla talossasi emäntä ja elää rauhassa omaa elämää aviomiehesi kanssa.Voimia sinulle!
Kiitos kannustuksesta.Sen teen maanantaina
tulee viikoksi tänne.
Nyt vasta ukkokin on alkanut tajuta asian
laidan.Pitääkö se käydä näin pohjalla
etä muuttaa vähäksi aikaa pois.Sitten
vasta ukko tajuaa mitä menettää.
Ukko on ollut siskosa pelinappula
koko ajan,sisko tekee päätöksiä ilman
kysymätä.Osaa kai aikuinen mies tehdä
omat päätökset.Ja meillehän se
omat asiat kuuluu ei muille,ja
päätökset teemme me ei sisko.
Ilmoitan miten kävi ensiviikolla
kun olen keskustellut siskon kanssa
missä mättää.
Sanon suoraan,niin se sanoo itsekin.
Kun muutin pojan kanssa omaan asuntoon
tuntu 8 vuoteen ekakertaa että mulla
on koti.ja saan tehdä miten haluan.
Mieheni on ne päätökset tehtävä ei
sisko.Ja jos en siskoille kelpaa
niin miehelleni kelpaan.
ei se pitäis olla vaikea ymmärtää.
enhän minäkään sotkeudu heidän elämään
ja kodin pitoon.
Kiitoksenkin se oikein onkii että joku
kehuis sitä joka asiasta.
Suuttu viimeksi kun en kehunut yhtä
asiaa.On niin kunnianhimoinen että
en ole vielä sellaista nähnyt.
Kiitos vastauksista.Olen yhteydessä.
Kun nyt olet sanonut EI, ja huomannut ettei se niin kamalaa ole panna vastaan, niin jatkossa pystyt puolustamaan itseäsi vielä enemmän.
Hienoa, että asennetta löytyy. Tulet pärjäämään, kun pidät siitä kiinni.
Älä anna toisten kohdella itseäsi huonosti! Olet ansainnut parempaa.
Ei oo kuulunut kurahusta. Saitko siskolle sanottua ?
aloittaja olla sama valittaja joka taannoin haukku lomittajat pystyyn.
Provo mikä provo....
Sinä et taida tietää elämästä mitään
millaista se on maalla.Ja en ole sama
henkilö josta kirjoitit.
Olen kumminkin samaa mieltä sen lomitus-
kirjoituksen kanssa.Sellaisia ne ovat.
Ukon siskot päsmäröi minkä ehtivät.
Sain sanottua ja suuttu.Suuttukoon
mutta minä en silti tähän jää.
Aikansa ovat poissa kohta ovat samanlaisia
kuin ennenkin.Ovat nyt hissukseen ettei
vain ilmainen työntekijä lähtis pois.
Kiitos kamalasti kannustuksesta.
sain sanottua,ja hyvä että eivät repineet
alushousujaan.
Hyvää kuulema vain tarkoittavat,minä
en ymmärrä heitä.
Ei heitä kyllä ymmärtäisi kukaaan muukaan.
Jos olisivat minun asemassa tässä.
Jos ukko ottaa uuden muijan kun häviän
tästä.Ei ole kauan tässä jos sama tahti
jatkuu.Epäilen suuresti olen ollut
tässä 8 vuotta ja se riittää.
Voi tietty olla provoakin, mutta täyttä todellisuutta maalla vielä tänä päivänä.
Isännän sisar/ret emännöi täyttä päätä, eivät osaa katkaista napanuoraa entiseen kotiinsa.
Ja toiset suostuu tälläiseen!!!
Tässä ihan muutama viikko sitten yksi tuttava rouva päivitteli minulle marketissa hänet tavatessani, että hänelle sanottiin, ettei sitten kotipaikkaan ole enää menemistä nurkkia penkomaan, kun veljet ostivat sen perikunnalta.
Ihmeellistä, että ei saa mennä toisten nurkkia enää penkomaan?? Siis haloo, mikä täällä maalla oikein mättää. Velipoika omistaa tai velipojat omistaa tilan ja elää siellä JO omaa elämäänsä, niin siskot tuppautuu entiseen kotiinsa, kuin kotiinsa konsanaan. HUHHUH!
Meillä siskoni asuu omassa talossaan matkojen päässä perheineen, käy kylässä meillä, mutta vain kylässä, samoin me siellä. Täällä ei ole mitään sisareni tavaroita, jos on ollut, niin ei ole enään. Vaimoni hoitaa emännöinnin täällä, eikä emännöi veljensä perheessä!