Humanoideista, mutta kenelle tieto heistä

Jos nyt leikitellään ajatuksella, että jollakin taholla vaikkapa Nasalla olisi tällä hetkellä varmaa tietoa humanoideista.

Mille tahoille tätä tietoa mahdollisesti annettaisiin, jos annettaisiin ?

Kuinka pieni piiri tästä saisi tietoa ?

Annettaisiinko tietoa esimerkiksi USA ja muun maiden johtajille ?

Voidaanko annetusta tiedosta antaa ehdoton vaitiolovelvollisuus vaikkapa loppuelämäkseen ?
7477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Annettaisiinko tietoa esimerkiksi USA ja muun maiden johtajille ? >Voidaanko annetusta tiedosta antaa ehdoton vaitiolovelvollisuus vaikkapa loppuelämäkseen ?

Äänestä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Watergate-skandaali

Jostain syystä salaisuuksilla on taipumus tulla julki ennemmin tai myöhemmin.

Minä en mitenkään jaksa uskoa näihin salailuteorioihin. En ainakaan siihen, että kontakteja humanoideihin olisi onnistuttu salailemaan vuosikymmeniä.

Se tuo vaitiolovelvollisuuskin on vain nimi paperissa. Minäkin olen joutunut sellaiseen nimeni kirjoittamaan useammin kuin kerran. En tiedä minkälaiset sanktiot vaikkapa puolustusvoimissa sellaisen rikkomisesta seuraisivat. Ehkä siinä voisi työpaikkansa menettää, mutta entäs jos on jo eläkkeellä? Veisivätkö eläkkeen tai heilahtaisiko häkkiä, en tiedä.

Äänestä
  • No eipä niitä ole onnistuttukaan salailemaan. Hyvin on vuotanut jokapuolelle. Eihän mekään täälä höpistäisi jos salailu olisi onnistunut.

    Moni kysyy juuri tätä miten yuollainen asia on pystytty pitämään salassa vuosikymmenet.
    Eihän sitä olekaan pystytty pitämään.
    Mitä uskomattomampi totuus on sitä helpompi se on peitellä. Jopa ilman peittelyä.
    Tehdään vain asia naurunalaiseksi ja sillä selvä.

    Äänestä

  • "Minä en mitenkään jaksa uskoa näihin salailuteorioihin. En ainakaan siihen, että kontakteja humanoideihin olisi onnistuttu salailemaan vuosikymmeniä."

    Eipä niitä olekkaan onnistuttu salailemaan! Kaikki vaan jotka näitä paljastuksia antaa julkisuuteen leimataan hulluhörhöiksi! Esim. parin päivän takainen kuukävelijä astronautti paljastus.

    Vaikka itse Amerikan presidentti lausuisi suorassa lähetyksessä koko maailmalle nämä sanat: Olemme olleet ja tulemme olemaan yhteydessä avaruuden muukalaisiin jotka vierailevat säännöllisesti tällä meidän Tellus planeetalla.

    Niin mikä olisi seuraus, no se että kieltäjät ja skepot leimaisivat Bushin hulluhörhövanhuudenhöppänäksi ja lakaisisivat koko jutun maton alle, koska pakkohan sen sedän on olla hörhö ku se tollasii juttelee..

    Toisinsanoen tietty ryhmä ihmisiä ei tule ikinä uskomaan/hyväksymään muukalaisten olemassa oloa vaikka se maailmanlaajuisesti toteen näytettäisiin.

    Äänestä

  • Minun päästäni... kirjoitti:

    "Minä en mitenkään jaksa uskoa näihin salailuteorioihin. En ainakaan siihen, että kontakteja humanoideihin olisi onnistuttu salailemaan vuosikymmeniä."

    Jos yhdysvaltojen presidentti kertoisi kyseisen maan olevan yhteydessä avaruuden muukalaisiin, niin kävisi juuri niinkuin sanot.

    Jos taas yhdysvaltojen presidentti järjestäisi lehdistötilaisuuden yhdessä muukalaisdelekaation kanssa, niin tilanne muuttuisi kokonaan toiseksi.

    Missä ovat nämä muukalaiset jotka jo vuosikymmeniä ovat täällä rampanneet eri hallitusten vieraina? Luulisi heistä julkisuuteen edes muutaman valokuvan jo vuotaneen?

    Äänestä

  • Minun päästäni... kirjoitti:

    "Minä en mitenkään jaksa uskoa näihin salailuteorioihin. En ainakaan siihen, että kontakteja humanoideihin olisi onnistuttu salailemaan vuosikymmeniä."

    Eipä niitä olekkaan onnistuttu salailemaan! Kaikki vaan jotka näitä paljastuksia antaa julkisuuteen leimataan hulluhörhöiksi! Esim. parin päivän takainen kuukävelijä astronautti paljastus.

    Vaikka itse Amerikan presidentti lausuisi suorassa lähetyksessä koko maailmalle nämä sanat: Olemme olleet ja tulemme olemaan yhteydessä avaruuden muukalaisiin jotka vierailevat säännöllisesti tällä meidän Tellus planeetalla.

    Niin mikä olisi seuraus, no se että kieltäjät ja skepot leimaisivat Bushin hulluhörhövanhuudenhöppänäksi ja lakaisisivat koko jutun maton alle, koska pakkohan sen sedän on olla hörhö ku se tollasii juttelee..

    Toisinsanoen tietty ryhmä ihmisiä ei tule ikinä uskomaan/hyväksymään muukalaisten olemassa oloa vaikka se maailmanlaajuisesti toteen näytettäisiin.

    Herr. Bush sanoisi noin ,niin pian kaikki menisi
    Bushminnin piikkiin.Tällä heralla kun on tapana laukoa suustaan mitä sattuu.Netistä löytyy noita kuolemattomia sanontoja kyseiseltä herralta.

    Äänestä

  • jos FBI tai CIA olisi niskassasi, saattasi heilahta kuulakin ohtaan riippuen aiheesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

popula kyselee kirjoitti:

Jos nyt leikitellään ajatuksella, että jollakin taholla vaikkapa Nasalla olisi tällä hetkellä varmaa tietoa humanoideista.

Mille tahoille tätä tietoa mahdollisesti annettaisiin, jos annettaisiin ?

Kuinka pieni piiri tästä saisi tietoa ?

Annettaisiinko tietoa esimerkiksi USA ja muun maiden johtajille ?

Voidaanko annetusta tiedosta antaa ehdoton vaitiolovelvollisuus vaikkapa loppuelämäkseen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu