Hain siis Hoasilta soluhuonetta, mutta meneekö vastauksen saaminen pitkälle elokuuhun? Tietty heillä on valtavasti hakemuksia käsiteltävänä, mutta voisiko olla mahdollista, että vastauksen saisi jo parin viikon sisään?
Kuinka pian Hoas ilmoittaa vapaasta asunnosta?
Björb
3402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Opiskelupaikkaan hyväksyminen julkaistiin pe 4.7. aamulla. Saman tien laitoin hakemuksen ja parin tunnin kuluttua tuli ilmoitus, että hakemus on hyväksytty. Maanantaiaamuna oli asuntotarjous odottamassa spostissa.
Olen uskomattoman kaukaa maitolaiturin takaa kotoisin ja ilmoitin olevani valmis ottamaan asunnon vastaan jo elokuun alusta (maksamaan siis lähes kuukauden ylimääräistä vuokraa, kun opiskelu alkaa vasta kuun lopussa), joten nämä seikat varmaan myös vaikuttivat nopeaan tarjoukseen.
Laitoin siinä kuun puolessa välissä tai vähän ennen hoasille hakemuksen soluun, eikä vielä ole tarjousta kuulunut. Ilmoitus hakemuksen hyväksymisestä tuli kyllä jo seuraavana päivänä. Minäkin olin valmis ottamaan kämpän vastaan jo elokuun alusta mutta hs:n sivuilla sanottiin että kaikki elokuun alusta vapautuvat on jo vuokrattu. Mikä tietenkin on minun kannaltani aivan loistavaa kun koulu alkaa jo 19. päivä ja asun tällä hetkellä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Onneks voin vielä hätätapauksessa kulkea bussilla pari viikkoa, mutta on se sen verran pitkä matka, ettei sitä kauempaa jaksaisi. Nyt vain toivotaan kovasti...
Itsekin laitoin hakemuksen heinäkuun puolessa välissä ja hyväksymisilmoitus tuli samana päivänä. Tarjoukset syyskuun asunnoista tulee kuulemma elokuun kolmen ensimäisen viikon aikana.