Piti tehdä jokin aloitus. Syövästä selviytyneenä, kaikki parhaat mahdolliset hoidot läpi. Eli suuri leikkaus( vatsan alapäästä kylkiluihin asti), solunsalpaajahoidot,5 krt ja vielä 25 krt sädetyshoidot. Tukkani on nyt puolitoista senttiä pitkä, harmaata ja omaa väriä sekaisin. Uskalsin mennä ulos elämään vasta tässä kuussa. Olen pahoillani, etten osaa auttaa samaa syöpäsairautta potevaa ihmistä. En vaan törmännyt, suurin osa tässä palstassa ihmistä potee rintasyöpää tai suolistosyöpää. Meitä on niin moneksi. En vaan ymmärrä, miksei ymmärretä syöpäpotilaan negatiivista tunnetta jollekin tunnetulle ja vahvasti kommentoivalle tässä palstassa esiintyvälle terveelle/ syöpää sairastamattomalla ihmiselle. Miksi koko ajan liikaa positiivista? Eikö syöpäsairas saa kokea negatiivisuutta, se osoittautuu ajan kanssa normaaliksi? Miksi negatiivisuutta ei suvaita? Kysyn vaan. Tietysti jokainen syöpäpotilas on yksilöllinen monine eri hoitoineen jne. Selviytyy lopun lopuksi. Tsemppiä!
Tukkani kasvaa!
satunnaisesti vieraileva
11601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä syöpää/syövän sairastaneella se tunnekirjo on laaja. Siihen kuuluu myös ne negatiiviset tunteet. Vaikkapa viha syöpää kohtaan. Kuohuvaiheessa ei itsekään tiedä mihin se viha tai negatiivisuus kohdistuu. Ajan kanssa sekin selkenee.
Pakko ne ikävätkin tunteet on läpi käydä. Jos yrittää painaa ne taka-alalle niin se on paha juttu. Alitajunta pulauttaa kaiken p:n jossain vaiheessa esiin. Parasta vain elää kaikki läpi ajallaan. Siitä se uusi uljas elämä saa alkunsa.
Voimia, tunteita ja tulevaa iloa jatkoon.
Naisen puolelle varmaan vielä tärkeämpi hiusten kasvu. Mutta kyllä miehen puolileki on tärekeä että kasvua on,varsinkin kun sairastelija on 20 .
Tunteita on varmaan monen laista ja välilä "hälläväliä" olotila...jne...
Toivon sinulle ja kaikile toisileki palstalaisille tosi hyvää oloa ja jaksamista.....ja vaikka aina ei jaksa.......niin ei unoheta kuitenkaan sitä huumoriakaan... se kuitenki kantaa osan raskaasta ajasta auttaen....uskonnosta en uskalla puhua,koska niin monesti tyrmätty vihamielisesti joidenkin aloitus...jokainen hakee voimaa sieltä mistä tuntee parhaiten saavan sitä... Aurinkoista keäpäivien jatkoa ihan teille jokaiselle. Terveisin Nuoren syöpäpotilaan äiti... (vaikka itselä ei syöpää ole,voisin kyllä oman lapsen hyvin voinnin eteen sairastaa hänen sijasta,mutta sehän ei ole meän tahosta kiini).
Ymmärrän sinua paremmin kun osaat edes ajatella. Olin itse juuri päässyt syöpähoitorumban (en uskonut selviäväni) läpi kun ilmoitettiin että aikuinen lapseni on teholla. Oli karmaiseva tunne. Mieluummin olisin itse hänen tilleen mennyt. Ei onnistu vaikka kuinka haluaa. Piti seurata vierestä selviämistä. Lapselle tuli arvet jäädäkseen. Vielä nytkin säikähdän aika ajoin puhelimen pirausta. "Josko taas ilmoitetaan että lapseni on teholla tai peräti ruumishuoneella". Et tällaisia ne ajatukset aika ajoin on.
Voimia sinulle ja lapsellesi elämän taipaleelle. Olet ajatuksissani.
sairastuttuani vihasin kaikkia ja kaikkea, vähitellen pääsin sinuksi asian kanssa, mutta kovaa elämää ja kovia asioita oli odotettavissa. Vähitellen vasta viime aikoinan olen oppinut ilon merkityksen elämässä ja tyytyväisyyden itseeni ja ympärilläni olevaan elämään.
Olen vahva luonteeltani ja sanoiltanikin toisinaan, huumorini on parhaimmillaankin tosi kraavia. Negatiivisia asioita on sanottu, koettu, tunnettu ja yhä tapahtuu, mutta se on totta, että niistä ei tule kirjoitettua niin paljon...Silti kyllä negatiivisuuteen on oikeus.
Kai sitä yrittää piristää ja olla pirteä,ettei masentuisi kokonaan. Välillä on huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Kaikki tunteet on sallittuja.
Laita joku kiva väri hiuksiisi -se piristää.
"En vaan ymmärrä, miksei ymmärretä syöpäpotilaan negatiivista tunnetta jollekin tunnetulle ja vahvasti kommentoivalle tässä palstassa esiintyvälle terveelle/ syöpää sairastamattomalla ihmiselle. Miksi koko ajan liikaa positiivista?"
En tiedä oliko tuo kommentti kohdistettu juuri meikäläiseen, mutta haluan silti kommentoida.
Sinä saat tuntea ihan juuri niin kuin sinä tahdot, myös vihan ja katkeruuden tunteet ovat sallittuja. Myös sen kestän (vaikkakin joskus tuntuu aika epäoikeudenmukaiselta) että vihasi kohdistuu minuun, täysin tuntemattomaan ihmiseen. Mutta ymmärrän sinua.Käyhän varmasti mielessä, että miksi syöpä tuli juuri minulle eikä tuolle Entiselle voimapostille.
Sille en voi mitään että minulla ei ole syöpää. En myöskään sinun hyväksyntääsi lähde kalastelemaan sillä, että teeskentelisin olevani syöpäpotilas jotta voisin kirjoitella täällä.Vakavaan sairauteen ja sen hyväksymiseen kuuluu monernlaista vaihetta, ehkä sinä olet suuri siinä vihan vaiheessa ja syyllistämisen vaiheessa. Jos se sinua helpottaa niin saat vihata minua sydämesi kyllyydestä.Joku toinen haluaa myös positiivista ja huumoria,unohtaakseen hetkeksi sairautensa, sitä et voi heiltä kieltää ja myös suon sen heille.Ehkä sinä juuri nyt et jaksa ottaa muita huomioon mutta joksus vielä jaksat, kun vointisi kohenee. Koieteaan jaksaa, me kaikki.
kirjoituksistasi mutta ihmettelen kuinka tulit löytäneeksi tämän palstan?
Kirjoitatko myös jollain toisella Suomi24.palstoista jos - niin missä?
Keuhkosairaat ovat lemmikkejäni sattuneesta syystä
Käyn kommentoimassa tarpeen mukan myös sisätaudeilla, homeesta, terv.huollon ja sosiaaliatyön palstoilla, terveys, laihdutus yms mitä täällä löytyy.Ihan missä on kiinnostava aihe, johon tekee mieli osallistua. Joten ei tämä syöpäpalsta ole ainoa. Kuitenkin minulla rekisteröitymättämänä on monta eri nimierkkiä, joilla kirjoitan.
Hei!
Kyllä näitä negatiiviisia tunteita on varmaan kaikilla.Etenkin hiusten lähtö saa minut mietteliääksi joskus. Minulla on aina ollut pitkät tai keskipitkät hiukset. En osaa ajatella edeslyhyitä hiuksia. Kun kampaan hiuksia nykyisin katson tarkkaan lähteekö hiuksia tavallista enemmän vai normaalin poistuman verran.Toinen mitä minun on vaikea hyväksyä on etten jaksa liikkua samanverran kuin vielä puolivuotta sitten.Normaali asioiden hoitamiminen tuottaa vaikeuksia ja joudun turvautumaan mm. äitiini. Tein aikoinani pitkän opintomatkan että, sain suhteeni häneen melko normaaliksi. Nyt kaikki tuo työ tuntuu valuneen hukkaan.On myös todella helppo ns. mökkiytyä kotiin. Kaikki tuttavat ja ystävät ovat arkisin töissä. Lapset kesäloman jälkeen koulussa. Aika yksinäistä. Optimisin ylläpitämisessä on siis aikamoinen työ.
Yritän kuitenkin nähdä auringon paisteen kesällä. Haluaisin ottaa myös vihdoin ja viimein koiran. Siitähän olisi seuraa ja tekeminen ei lopu taatusti kesken. Tietysti lapset auttavat hoidossa mutta päivisin se olisi vain minun. Lääkärin mukaan kotieläimen hoito on terapeuttista.
Niin ehkäpä vaikeinta onkin tasapainoittaa negatiivinen ja positiivinen.
Aurinkoista loppukesää sinulle ja onnittelut vielä uusista hiuksistasi :)
Hyvä juttu kun tukkasi kasvaa, sitten voit vaikka tukistaa itseäsi tarvittaessa ;;)))
Minä olen joskus joutunut syömään lääkettä joka vei hiuksistani värin muutamassa kuukaudessa.
En nyt kerro mihin asiaan enkä lääkettä, mutta ei syöpään.