2 suloista gerbupoikaa

etsivät uutta kotia. Lapsoset ovat syntyneet 5.10
ja ovat väriltään honey foxeja. Tällä hetkellä
gerbut ovat Muurlassa (Salon lähellä), mutta
kuljetus Turkuun 24.11 gerbu&rotta-näyttelyyn ja
mahdollisesti 2.12 Helsingin hamsunäyttelyyn
onnistunee. Vanhemmat Taikanaamion Destiny ja
Taikanaamion Yerco, molemmat honey foxeja.

Tiedustelut: Sirkku
040 8326911 myös tekstarit
[email protected]
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei! Minkälainen sukutaulu pojilla on? Entä
emällä?Minulla nimittäin Taikanaamion Destiny
niminen gerbiili, joka on honey fox. Se on saanut
meillä pari poikuetta. Onkohan kasvattajalle
tullut moka, vaiko sitten sun viestiin?
Olisi todella kiva tietää onko liikkeellä
toinenkin saman niminen gerbutti!
Ystävällisin Terveisin

Äänestä
  • yksi moka, kasvattajalle. Nina kertoikin viime
    näyttelyssä Destinyn paperin joutuneen johonkin.
    Yksi kysymys vaan on, että minkäs niminen sitten
    tämä Destiny on? Kyselen asiasta Ninalta ensi
    lauantaina. Kuitenkin on kyseessä eri gerbiili
    kuin sun. Juuri tästä syystä multa ei löydy
    Destinyn rek. paperia. No, voihan tietty kahta
    samannimistäkin gerbua pitää. Taikanaamion Yercon
    sukutaulu on seuraava:

    isä: Combinatie Captijn Zerrox, honey fox, kasv.
    Rolf Captijn Hollanti
    emä: Trinity Jemina, honey fox, kasv. Anneke
    Vermeulan, Hollanti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirkku kirjoitti:

etsivät uutta kotia. Lapsoset ovat syntyneet 5.10
ja ovat väriltään honey foxeja. Tällä hetkellä
gerbut ovat Muurlassa (Salon lähellä), mutta
kuljetus Turkuun 24.11 gerbu&rotta-näyttelyyn ja
mahdollisesti 2.12 Helsingin hamsunäyttelyyn
onnistunee. Vanhemmat Taikanaamion Destiny ja
Taikanaamion Yerco, molemmat honey foxeja.

Tiedustelut: Sirkku
040 8326911 myös tekstarit
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu