Tampereella väitetään, ettei omaoishoidon tukea saa, ellei asu hoidettavan kanssa.
Estääkö laki sen?
Eri kunnissa ei saa ola eriarvoinen tilanne vian sen mukaan, mihin mikäkin kunta päättää laittaa rahansa.
Estääkö laki sen?
Eri kunnissa ei saa ola eriarvoinen tilanne vian sen mukaan, mihin mikäkin kunta päättää laittaa rahansa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos on hyvät suhteet päättäjiin tai on jonkun puolueen jäsen, silloin voi saadakin jonkun centin kukkaroonsa Omaisensa hoidosta, muuten on turha kaavakkeita täytellä.
Ei se noin mene, kyllä pitää olla oikeat perusteet.
Tuen myöntämis edellytykset:
* henkilö tarvitsee sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn takia hoitoa tai muuta huolenpitoa.
* hoitoa voidaan antaa hoidettavan kotona.
* hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta yhdessä muiden tarpeellisten palvelujen kanssa.
* omaishoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat hoidon asettamia vaatimuksia.
* hoidettavan koti soveltuu hoidon antamiseen.
* omaishoidon tuen myöntäminen on hoidettavan edun mukaista ja riittää turvaamaan hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden.
Valitettavasti kunnissa näyttää olevan poikkeavuuksia esim. meidän kunnassa täytyy olla lähiomainen hoitajana.
Ei tarvitse hoidettavan asua hoitajansa luona, en ainakaan löydä mistään laista sellaista pykälää.
Kunnan kanssa tehdään hoito-ja palvelusuunnitelma,
suunnitelmaan on aina kirjattava:
1) omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö
2) muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveyshuollon palvelujen määrä ja sisältö
3) omaishoitajan hoitotehtävää tukevia sosiaalihuollon palvelujen määrä ja sisältö
4) miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveyshuoltoon liittyvien käyntien tai muun poissaolon aikana.
Mitkään sukulais - puolue ym. suhteet ei saa olla
perusteena tuen saantiin, jos on niin se on väärinkäytöstä.
Minusta koko omaishoito systeemi on epäonnistunut ja mennyt kokoajan vaan huonompaan suuntaan.
Kunnille annettiin päättämis valta miten käyttää omaishoitoon määrätyt rahat, siksi on tätä eriarvoisuutta. Monesti sanotaan, että rahat on loppu ja piste.
Kun joskus saataisiin kelan piiriin tämäkin, voisi tuet olla tasaarvoisempia.
T:MIMMU
Joudun päivittäin käymään Omaiseni luona, ja ajamaan n.30km joka päivä, ja hoitamaan KAIKKI hänen asiat (apteekissa käynnit, kaupassa käynnit, lääkärissä käyttämiset, verikokeissa käyttämiset(parhaillaan n.15/kk), sairaalaan viennit, sairaalasta hakemiset...jne, kun ihminen ei itse ymmärrä kerrassa mitään), sanottiin että jos hän pystyy itse pukeutumaan ja peseytymään(sekin on siinä ja siinä), eikä hoitaja asu hoidettavan luona, niin eipä kannata hakemusta täyttää, joopa jooo....."hoitaja" taitaa kohta muuttaa Ulkomaille.
ei ole pahitteeksi, nekin jakaa tutuilleen
sosiaalityön perimmäinen tarkoitus on panna sileäksi valtion rahoja niin paljon kuin mahdollista
kehotetaan esimerkiki vuokraamaan isompi asunto, jotta varmemmin saadaan menemään siihen tarkoitukseen varatut asumistuet, olisi noloa jos rahaa säästyisi
Ethän sinä voi sitä saada, jos et edes hae. Totta on, että kunnilla on liian vähän rahaa ja siksi sanotaan, että ei saa ja moni tukeen oikeutettu jättää sitten hakemuksen tekemättä. Siitä taas seuraa, ettei lisärahaa myönnetä, kun sille ei ole tarvetta.
Tärkeintä on arvio hoidettavan toimintakyvystä. Siinä on osattava ilmaista asiat oikealla tavalla eikä se ole helppoa varsinkaan dementoituvan kohdalla. Esimerkiksi pukeutuminen: periaatteessa hän pukee itse, mutta voi laittaa päällekkäin 7 paitaa ja päällyshousujen päälle ensin sukkahousut ja sitten vielä pikkuhousut.
Jos kunnan säännöt eikä laki sano, että pitää asua omaisen kanssa, että voi saada omaishoidon tukea, joku kunnan työntekijä esittää sitten muunnettua totuutta, jos vain sanoo, ettei voi saada ja perusteluksi sen, ettei asu omaisen kanssa,
jos kyse on vain siitä, että työntekijät ovat itse tehnett sellaisen päätöksen.
Mahtaa olla inhottava ammatti, tuo sosiaalityöntekijän ammatti. Jakaa rahaa. Jakaa rahaa niille, jotka osaavat sitä keinotella itselleen.
Tarkoituksena on tuhlata kaikki rahat, vaikkei jollain olisi tarvettakaan, jotta tosiaan rahoja ei peritä takaisin.