haittaako pieni tatuointi??

jjjamaica_

Olen aina haaveillut lentäjänurasta. Tässä eilen meilläpain vieteltiin rippijuhliani ja sain aivan odottamatta lahjaksi ottaa pienen tatuoinnin, josta olinkin salaa uneksinut jo pitkään. Ensin ajattelin tatuoinnin paikaksi nilkkaa, mutta korvan lehdessäkin sellainen pieni oli hieno. Haittaako siis sellainen pieni tatuointi lentäjäksi pääsyä?? tai johonkin muuhun ammattiin??

15

5029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zup

      Tuttavallani on pieni tatuointi olkavarressa, niin pieni, että se peittyy lyhythihaisen paidan alle. Ei päässyt tuon takia Finskille duuniin, vaikka on työskennellyt lentoemona ulkomaisissa yhtiöissä useamman vuoden. Vaativat Finskiltä, että tatska tulee poistattaa laserilla, jos mielii heille töihin.

      Kannattaa siis harkita tarkkaan. Monissa ulkomaisissa yhtiöissä tatuoinnit ovat hyväksyttyjä, kunhan ne saa vaatteiden alle piiloon. Riippuu yhtiöstä näköjään. Näin siis lentoemojen kohdalla, mutta oletettavasti samat ehdot koskevat myös lentäjiä..?

      • ottaisi

        Finnair on kuitenkin lentäjien (emojenkin) mekka ja sinne kaikki halajavat. Heillä on nolla toleranssi tatskojen suhteen. Muutenkin alta parikymppisenä otettu tatska on kaduttanut monia kun ovat lähennelleet kolmeakymppiä. Älä ota.

      • töissä stuerttina
        ottaisi kirjoitti:

        Finnair on kuitenkin lentäjien (emojenkin) mekka ja sinne kaikki halajavat. Heillä on nolla toleranssi tatskojen suhteen. Muutenkin alta parikymppisenä otettu tatska on kaduttanut monia kun ovat lähennelleet kolmeakymppiä. Älä ota.

        Finnairilla sallitaan tatuoinnit jos ne eivät ole näkyvällä paikalla.

      • l-emo
        töissä stuerttina kirjoitti:

        Finnairilla sallitaan tatuoinnit jos ne eivät ole näkyvällä paikalla.

        Täysin paskapuhetta. Ko. yhtiölle ei todellakaan ole asiaa "näkymättömillä" tatuoinneilla ellei niitä osaa peittää rekrytointiprosessin läpi.

        Ilmeisesti yhtiön asiakkaina lentää huomattava määrä meedioita sillä henkilöstöhallinnon mukaan matkustajia järkyttää se mitä eivät näe.

        Jännä.

      • tatuointeja...
        l-emo kirjoitti:

        Finnairin rekry sivuilla lukee, että näkyviä tatuointeja ei sallita. Ei myöskään lävistyksiä tai hammaskoruja.

        Jos siis on tatuointi joka ei työvaatteiden alta näyn niin sillä ei ole mitään väliä.

      • l-emo
        tatuointeja... kirjoitti:

        Finnairin rekry sivuilla lukee, että näkyviä tatuointeja ei sallita. Ei myöskään lävistyksiä tai hammaskoruja.

        Jos siis on tatuointi joka ei työvaatteiden alta näyn niin sillä ei ole mitään väliä.

        ...niinkuin juuri edellisessä viestissä kirjoitin, ko. yhtiö EI hyväksy tatuointeja vaikka ne EIVÄT OLE näkyviä, vaikka niin hakukriteereissä erehdyttävästi mainitsevatkin. Juuri tämän ristiriidan vuoksi tästä aiheesta niin paljon kohutaankin, myös tätä foorumia myöten. Jos asia olisi niin yksinkertainen ja selkeä kuin se kaiken järjen makaan voisi olla, ei tätäkään asiaa väännettäisi pitkin ja poikin julkisilla foorumeilla.

        Tässä asiassa yhtiö tekee itselleen karhunpalveluksen, vaatimalla palveluksessa olevilta täyttä vaitioloa koskien keskustelulastoja (erityisesti suomi24), sekä samalla toimimalla tavalla joka varmistaa asiasta kohisemisen mahdollisimman monessa paikassa.

        Sitä yleensä saa mitä tilaa.

      • esimerkki...
        tatuointeja... kirjoitti:

        Finnairin rekry sivuilla lukee, että näkyviä tatuointeja ei sallita. Ei myöskään lävistyksiä tai hammaskoruja.

        Jos siis on tatuointi joka ei työvaatteiden alta näyn niin sillä ei ole mitään väliä.

        ...siitä, kuinka painettu teksti ja käytännön toimet eivät kohtaa.

        Ihan normaalia.

      • syrjintää
        tatuointeja... kirjoitti:

        Finnairin rekry sivuilla lukee, että näkyviä tatuointeja ei sallita. Ei myöskään lävistyksiä tai hammaskoruja.

        Jos siis on tatuointi joka ei työvaatteiden alta näyn niin sillä ei ole mitään väliä.

        Ei kai Finnair tai mikään muukaan yhtiö voi julkisesti esittää, ettei tatuointeja sallita. Yhtiöhän joutuisi syytteeseen syrjinnästä.

      • Stuerttina Finnairilla
        tatuointeja... kirjoitti:

        Finnairin rekry sivuilla lukee, että näkyviä tatuointeja ei sallita. Ei myöskään lävistyksiä tai hammaskoruja.

        Jos siis on tatuointi joka ei työvaatteiden alta näyn niin sillä ei ole mitään väliä.

        Itselläni on toisessa jalassa kaksi aika suurta tatuointia ja vielä kolmas oikeassa kädessä hauiksen kohdalla.
        Viime syksynä olin Finnairin rekryissä ja pääsin kurssille, nyte olen sitten lentäny stuerttina ja töitä riittäny koko ajan.

        Minulta kysyttiin, että onko tatuointeja näkyvillä paikoilla ja sanoin, että ei ole. Kerroin missä tatuoinnit ovat ja koska minulla on kädessä se yksi niin piti kokeilla miesten virkapaitaa. Nostaa käsiä ylös ja alas, koska tatuointi ei paljastunut heidän testissä sanoivat, että ei ongelmaa. Jalassa olevat tatuoinnit ovat aina sukkien ja housujen peitossa, ei siis ongelma.

        Kyllä ovat Finnairilla puhuneet totaalisesta tatuointi kiellosta mutta tänäpäivänä vaan se ei tule onnistumaan koska sopivista hakijoista on muutenkin pulaa...

      • l-emo
        Stuerttina Finnairilla kirjoitti:

        No sinäpä olet onnekkaassa asemassa sillä hyvin moni on kaltaisessasi tilanteessa saanut tylyt pakit, eikä mitään "paitatestiä" ole juuri tarjoiltu. Nyt ei siis puhuta mistään koko naaman peittävästä vaan juurikin mainitsemiesi kaltaisista kuvista.

        Nimenomaan koko toiminta on vähintäänkin typerää sillä juuri tällä tavalla he menettävät päteviä ja hyviä työntekijöitä syyn vuoksi jolla ei työn tekemisen kannalta ole mitään merkitystä. Hyvistä hakijoista kun on aina kuulemma pulaa..

      • haastatteluun

        Finskille. Minulla on tatuointi joka on käsivaressa, mutta peittyy t-paidalla..katsotaan mitä sanovat...

      • öö?
        l-emo kirjoitti:

        Täysin paskapuhetta. Ko. yhtiölle ei todellakaan ole asiaa "näkymättömillä" tatuoinneilla ellei niitä osaa peittää rekrytointiprosessin läpi.

        Ilmeisesti yhtiön asiakkaina lentää huomattava määrä meedioita sillä henkilöstöhallinnon mukaan matkustajia järkyttää se mitä eivät näe.

        Jännä.

        Mitenkä ne sen saavat tietää, että on tatuointi, jos se on paikalla, josta se ei vaatteiden alta näy ja sanoo heille, ettei yhtään tatuointia ole? Kai siellä sentään vaatteet päällä ollaan työhaastattelussa vai käskevätkö riisua alasti, ettei vain ole yllätyksiä? :D Eihän sitä voi vaatteita repiä työnhakijoiden päältä ja sitten todeta että oho sori, ei sulla tosiaan ollutkaan tatuointia eikä genitaalilävistystä..

    • jesssss

      on prinssi albertti ja emot tykkää ku ne tekee huulihölkkää sen kanssa

    • sfdjkjkdsfjksfd

      Jos johonkin haluat ottaa niin ota siihen nilkkaan se tatuointi. Jos sulta kysytään et onko tatskoja, niin ainahan voit sanoa että ei ole. Ei ne sua riisu ja tarkista. Kunhan sitten otat sellaseen paikkaan, että se oikeesti ei näy... Eli älä ota korvalehteen missään tapauksessa!!! Nilkkaan voit ottaa, tai esim. jalkapöytään, selkään, mahaan tai pakaraan. Sellaseen paikkaan, että kun sulla on normaalit vaatteet päällä (esim. lyhythihainen t-paita) niin tatska ei voi mitenkään näkyä.

    • emokokelas

      Olen aikomassa lentoemännän ammattiin mutta tämä keskustelu alkoi mietityttää. Minulla on muutamia arpia, jotka näkyvät polvimittaisessa hameessa ja käsivarret paljastavassa paidassa. Kysynkin, kuuluuko Finnairin univormuun lyhythihainen paita vai jonkinlainen jakku? Haittaavatko muutamat arvet, ei silmiinpistävät mutta silti näkyvät?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3293
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3163
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2855
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      157
      2716
    5. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2129
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      11
      1919
    7. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1478
    8. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1407
    9. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1306
    10. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      3
      1287
    Aihe