Tupakoinnin

Ystävänä, kyselisin oikeutusta aikomalleni pikku puuhalle. Asuin vuosia yhteisössä, jossa lähes salaa voin käydä tupakalla rikkomatta naapurisopua, sekä piti koira kantaa rapuilta sisään, ettei jää jälkiä.jne jne..

Vaan sitten lähinnä onnekkaan sattuman kautta sain ostaa itselleni mökin johon kuuluu hieman maata, metsää sekä peltoa. Niin että rajalta rajalle kävellen menee reipas kaksi tuntia. Nyt on kuitenkin mieltäni alkaneet kaihertaa marjastajat,(hyvät marjamaat) jotka metsiini mennessään ajelevat surutta minun omia, tukkiautoille valmistettuja teitä sekä jättävät usein autonsa niin, että tien varsinainen tarkoitus estyy.Ja olenkin heitä pois toimittaessani pohdiskellut mahdollisuutta,entisen ahdistavan elämäni vahvasti mukaan tuoden. Sallia teilläni ajelun ainoastaan jos on koira mukana ja tupakka palaa, kun tarjoan askistani.Muussa tapauksessa alan esittelemään auton pois siirtoa yksityiseltä alueelta. Kävellen toki saavat keräillä marjojaan, en sitä voi estää, enkä haluakkaan. On vain useallekkin liijan pitkä matka tuo.
Niin mitä arvelette,saisinko v-mäisen ihmisen maineen noin toimiessani.Varsinkin, kun ovat useat niistä metsässä perse pystyssä, joiden vuoksi sain koiraani kanniskella,eritoten sadeilmolla
7738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tupakointia, juuri samalla tavalla minä tekisin. Koira minullakin on. On se ihme, että koirallisen ihmisen täytyy nöyrtyä naapurin edessä, vaikka koira ei mitään häiriötä aiheuttaisikaan. Ainakin koiran voit vaatia, ennen kuin annat ihmisten ajaa autolla maillesi. Jos marjastaminen on jokamiehen oikeus, ei kuitenkaan toisen maille saa autolla mennä luvatta!

Äänestä

Mielestäni hyvä idea ja täysin oikeutettua toimintaa. Sinä, ja vain sinä, voit sanella ehdot, joilla maillesi saa vieraat ajella autoillaan. Huomaa kuitenkin, että sinun tulee tehdä selväksi maiden olevan yksityisiä, eli kyltti teiden päähän, ellei ole jo.

Äänestä
  • Ja kaikki metsäautotiet on asfaltoitu,sillä ne kiinnostaakin köyhiä.

    Äänestä

  • teiden päässä. Jo siksikin, etten tiedä mimmonen huurupää siellä ajelee. Ja pöheikköön hojeltuessaan, vaatii vielä korvauksia tienpitäjältä

    Äänestä

  • on kyltti kirjoitti:

    Ja kaikki metsäautotiet on asfaltoitu,sillä ne kiinnostaakin köyhiä.

    ystäväni??

    Äänestä

  • kyltit kirjoitti:

    teiden päässä. Jo siksikin, etten tiedä mimmonen huurupää siellä ajelee. Ja pöheikköön hojeltuessaan, vaatii vielä korvauksia tienpitäjältä

    mikä estää sinua laittamasta lukolliset portit? Sitten ei ajele kukaan. Tietysti voisit vielä laittaa hälytykset porttiin siltä varalta, että joku rikkoo ne.

    Äänestä

  • yksityistie, kirjoitti:

    mikä estää sinua laittamasta lukolliset portit? Sitten ei ajele kukaan. Tietysti voisit vielä laittaa hälytykset porttiin siltä varalta, että joku rikkoo ne.

    laittamasta puomia. Vaan sitten ei pääsisi marjastamaan, kuin kävellen, tai pyörällä.
    Eikä kysymys ollut siitä, vaan, että saanko v-mäisen maineen jos valikoin ketkä saavat ajaa autollaan sinne ja varsinkin pysäköidä.Lakihan sitä toimintaa ei estä, kuten varmaan tiedät ystäväni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja koirien kirjoitti:

Ystävänä, kyselisin oikeutusta aikomalleni pikku puuhalle. Asuin vuosia yhteisössä, jossa lähes salaa voin käydä tupakalla rikkomatta naapurisopua, sekä piti koira kantaa rapuilta sisään, ettei jää jälkiä.jne jne..

Vaan sitten lähinnä onnekkaan sattuman kautta sain ostaa itselleni mökin johon kuuluu hieman maata, metsää sekä peltoa. Niin että rajalta rajalle kävellen menee reipas kaksi tuntia. Nyt on kuitenkin mieltäni alkaneet kaihertaa marjastajat,(hyvät marjamaat) jotka metsiini mennessään ajelevat surutta minun omia, tukkiautoille valmistettuja teitä sekä jättävät usein autonsa niin, että tien varsinainen tarkoitus estyy.Ja olenkin heitä pois toimittaessani pohdiskellut mahdollisuutta,entisen ahdistavan elämäni vahvasti mukaan tuoden. Sallia teilläni ajelun ainoastaan jos on koira mukana ja tupakka palaa, kun tarjoan askistani.Muussa tapauksessa alan esittelemään auton pois siirtoa yksityiseltä alueelta. Kävellen toki saavat keräillä marjojaan, en sitä voi estää, enkä haluakkaan. On vain useallekkin liijan pitkä matka tuo.
Niin mitä arvelette,saisinko v-mäisen ihmisen maineen noin toimiessani.Varsinkin, kun ovat useat niistä metsässä perse pystyssä, joiden vuoksi sain koiraani kanniskella,eritoten sadeilmolla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu