Aijon ostaa uuden lisäosan joka on joko lemmikki tai vuodenajat tai vapaa aika mutta en tiedä minkä ostan. kertoisitteko mikä olisi paras ja perusteluja kans
mikä lisäosa
jondan
3200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vapaa-aika, koska se on noista kolmesta paras. Siinä tulee eniten uutta mm. hienot urheiluasut naisille ja miehille, harrastukset, uusia kiinnostuksenkohteita, ompelukoneet (ei tarvitse poistua tontilta jos haluaa ostaa uusia vaatteita ;DD), lisätavoitteet, uusia uria, jne.
Lemmikkielämässä tulee lemmikit ja ihmissudet eikä paljon muuta. Lisäosa oli itselleni suuri pettymys myös lemmikkien osalta.
Vuodenajoissa tulee tietenkin vuodenajat, mikä on hyvä juttu, mutta toisaalta simit tuppaavat aina paleltumaan talvella ollessaan muutaman simtunnin ulkona, vaikka heillä olisi lämpimästi päällä. Puutarhakerho ja puutarha on hyvä lisä ja siihen liittyen myös kasvisim.
Kaikenkaikkiaan annan arvosanoiksi lisäosille:
Vapaa-aika: 9
Lemmikkielämää: 7
Vuodenajat: 9
Joten tällä taulukolla paras valinta olisi joko Vapaa-aika tai Vuodenajat ;DD
Oman kantani asiaan teinkin tuossa jo selväksi ^^
Noissa kaikissa on hyviä ja huonojapuolia..
Vapaa-aika vaatii koneelta jo aikamoisia tehoja, mutta jos koneessasi riittä tehot ja haluat simeillesi uusia harrastuksia suosittelen vahvasti tätä, tosin mielenkiinto harrastukseen tuo oman haasteensa (mitä korkeammalla simin kiinostus on, sitä hankalampi on se pitää yllä)
Vuodenajat lisäosassa plussaa ovat vaihtelevat vuodenajat puutarhanhoito ja kalastus, puutarhakerhoon liityminen on helppoa, mutta toivomuskaivon saanti ilman koodeja on oma haasteensa
Lemmikkielämässä koirien ja kissojen koulutus vaatii oman aikansa ja mm. "Kasvata 20 koiran- tai kissanpentua" elämätehtävä on haastavin haaste, ainakin omasta mielestäni.
kummatkin on tosi hyviä.
Vuodenajat:
vuodenajat :D
uudet esineet,esim.luistelurata,rullaluistelurata ym kivaa
ulkovaatteet
uudet urat
eri kampaus eri tilanteeseen :)
uudet rakennustoiminnot
lahjojen antominen
-jos on vähä muistia kone hidastuu
vapaa-aika:
harrastukset
UUDET URAT
-sama kuin äskeisessä
lemmikkielämää:lemmikit tuovat iloa simien arkeen, mutta eipä se pitkää jaksa innostaa ei ainakaan mua.
vastaukseni on vuodenajat!