Olemme tyttöystäväni kanssa olleet ystäviä lastentarhasta asi. Olin jo kauan pitänyt hänestä ja hän minusta. Menimme kuitenkin vasta pari kuukautta sitten "virallisesti" yhteen. Olin aina sanonut hänelle, että jos ikinä rakastuisin johonkin niin minun pitäisi olla ensimmäinen, joka suutelee ja harrastaa seksiä tämän kanssa. Niin minä aina ajattelin, että en voisi semmoisen kanssa olla, joka olisi ollut jonkun toisen kanssa.
Nyt kuitenkin eräs hänelle läheinen henkilö raiskasi hänet. Samalla tajusin, että olin väärässä. Rakastan häntä silti aivan yhtä paljon. Tätä olen yrittänyt selittää hänellekin, mutta hän vain sanoo, että ansaitsen paremman ja että hän on jo saastunut (kuten minä joskus leikillä olin sanonut syyksi, miksin en semmoisten kanssa olisi, jotka ovat muiden kanssa jotain tehneet).
Hän ei päästä minua enää lähelleen ja sanoo, etten saa säälistä olla hänen kanssaan. Hän uskoo väkisin, että kärsin hänen lähellä olostaan. Kuolen syyllisyydestä.
Tunnen hänet erittäin hyvin, ehkä lähes kokonaan. Olen hyvä lukemaan ihmisiä. Joskus ihan vahingossa tunnun manipuloivan ihmisiä. Siis en tarkoituksella. Voi olla, että käytän sanaa "manipulointi" väärin. En ole tutkinut sanan täydellistä merkitystä.
Kuitenkin, uskon, että pystyisin manipuloimaan tyttöystäväni tulemaan luokseni ja tajuamaan, että asia ei haittaa minua ja että haluan yhä ihan oikeasti olla hänen kanssaan. Näin pystyisin sitten tukemaan häntä paremmin. Ei hänen olisi pakko puhua asiasta. Tärkeintä olisi, että hän ymmärtäisi, ettei ole yksin.
Tämä manipulointi olisi nyt kuitenkin harkittua ja rajua. Pyytäisin tietysti häneltä anteeksi myöhemmin.
Vaikka uskon, että tämä olisi hänelle parasta, en silti saa kerättyä tarpeeksi voimia ja rohkeutta tehdä sitä. On jo valmiiksi semmoinen olo, että voisin vain kaatua maahan jä jäädä siihen. Mitä jos kuitenkin epäonnistun ja tuhoan kaiken lopullisesti. Kuulostan varmaan tyhmältä, mutta tämä asiasta kirjoittaminen saa silmäni vuotamaan ja ködet tärisemään. Sanokaa joku jotain.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Melkein rupes itkettää kun luki tota sun juttuas...Mun on ehkä vaikea auttaa,kun en tunne teitä ja näin. Mutta uskon että tytöllä on paha olla, ja ehkä hänellä olisi vähän parempi jos tuntisi että sinä välität ja pidät vierellä,olet tukena ja turvana? Sinuna yrittäisin houkutella tytön vierelleni,uskotella hänelle että todella pidät hänestä aidosti,etkä mistään säälistä..
Anteeksi,vaikea auttaa..mutta toivottavasti kaikki kääntyy parempaan!!
Puhu hänelle.
Kerro hänelle kaikki tunteesi häntä kohtaan.
Kerro että sinun silmissäsi hän ei ole ikinä saastainen.
Mä huomaan et sä välität itodella hänestä.
Erittäin harvoin tälläst suomi24:ssatulee luettua.
Vaikka tuntuiskin ettei ensimmäisellä kerralla tule sen suurempaa läpimurtoa niin kyllä perustus alkaa olla jo laskettu.
Puhu hänelle.
Ps: Manipulointi on aina paha asia. Siihen liitettään aina vain negatiivinen sävy. Et älä vaan sano muille et aioit manipuloida häntä.
neuvoja nuo aiemmat. mitäpä niihin enää muuta lisäämään. ole tosi hellä. onnea kovasti!
joka saa hänet ihan 100% varmaks siitä että sä välität, rakastat häntä..:)oon tyttö ja no, ite olisin tosi otettu jos poika tekis jtn semmosta että oksat pois, osta ruusu kirjota teksti tai sano että: Mä en vois koskaan jättää sua rakastuan sua liikaa jotta tekisin maailma suurimman virheen sen takia mitä oon joskus sanonu..tai jtn tuommosta..:)