Paras juttu alempaa

Tässä hiukan lisää perhetyöntekijän
Kirjoittanut: touhuista! 27.7.2008 klo 17.49

   Perheneuvolakin ihmetellyt!
Miksi tukitoimenpiteet eivät ole auttaneet, jos tukea on viimeisen kahden kolmen vuoden aikana tarjottu enemmän kuin aikaisemmin.

Oma kantani:
Todellakin hyvä kysymys perheneuvolalta!

Nämä päiväykset ovat itse perhetyöntekijä Eija Hintikka maininnut omassa lausunnossaan.

Työ ajat jolloin perhetyöntekijä oli meillä kotikäynneillä niin, ne olivat klo 15.00 - 17.00.
Näinä aikoina Perhetyöntekijä usein ehti viedä pojat hampurilaisille, pizzalle, tai uimaan.

2002vuonna Perhetyöntekijä kävi vuoden aikana 6 pv x .
2003vuonna Perhetyöntekijä kävi vuoden aikana 5 pv x
2004vuonna Perhetyöntekijä kävi vuoden aikana 7 pv x

Lääninhallitukselle lisäselvitys

Perhetyöntekijä:

Pojat itse ovat useaan otteeseen kertoneet kuinka aamut sujuvat, mitä syövät aamupalaksi.

Oma kantani:

* Jos tämä olisi totta niin, pojilla on pitänyt olla todellakin hyvä muisti. Koska perhetyöntekijähän kävi 1-2 pv x kk:ssa ja kaksi tuntia per päivä. Ja tuo että miten todellakin pojat ovat voineet useaan otteeseen kertoa? Kun, perhetyöntekijähän kävi 1 pv-2 pv x kk:ssa ja kaksi tuntia per päivä.

Perhetyöntekijä:

Perhetyön aamukäynnit ovat olleet satunnaisia, joten kaiken kattavaa käsitystä aamuista minulla ei ole.

Perhetyöntekijä:

15.4.04 (Huom! Huhtikuu) Kotikäynnillä…

Äiti kertoi, että kevät housuja mm. farkkuja on kesk. lapsen vaatekaapissa.
21.4.04 kesk.lapsen hankittiin keväiset housut ja lenkkitossut.

Oma kantani:

*Kuinka moni kulkee huhtikuussa kesäisissä housuissa ja lenkkareissa kulkee??
Ja kun minä nimenomaan mainitsin että kesk. pojalla on kesäiset housut olemassa. Ja jos olisivat sitten ilmojen lämmetessä olleet liian pienet niin silloinhan olisin ilman muuta hankkinut sopivat housut! Mutta en kai minä nyt huhtikuussa mitään kesä housuja vielä osta kasvavalle lapselle!

Perhetyöntekijä:

Kotikäynnillä kysyin kesk. lapsen vaatetuksesta, koska poika oli tuolloin toppahousuissa koulussa. Myös opettaja oli kiinnittänyt huomiota kesk. lapsen vaatetukseen.

Oma kantani:

* Niin, mielestäni oli tuolloin sopiva vaatetus huhtikuun puolessa välin kun oli vielä lunta ja jäätä maassa. Mitähän perhetyöntekijä tuolla tarkoitti? Myös opettaja oli kiinnittänyt huomiota kesk. lapsen vaatetukseen. Oliko opettajakin sitä mieltä että olisi pitänyt laittaa kesä housut ja lenkkarit?? Vai onko tämä nyt taas perhetyöntekijän omaa keksimää?

Perhetyöntekijä:

Kesk.lapsi kertoi, että kaikki housut ovat liian pieniä.

Oma kantani:

* Tätä en kyllä usko että kesk.lapsi olisi tuollaisia sanonut! Jos näin olisi niin eihän kesk.lapsi olisi pieniä housuja suostunut millään laittamaan jalkaansa! Niin, mitä hänellä sitten oli päällä muutakin kuin toppahousut? Kun kerran opettajakin kerran ovat kiinnittänyt kesk. lapsen vaatetukseen huomiota? Ja terveydenhoitajan ja opettajien maininta joka pojasta että olisivat olleet likaisia vaatetukseltaan!? Niin on jo outoa että uudet kesä housutkin ovat jo valmiiksi likaiset!

Perhetyöntekijä:

Ainoastaan yhdet housut mahtuivat pojalle, mutta ne olivat liian lyhyet.

Oma kantani:

* Eli on kumma että ei maininnut toppahousujen olevan pienet tai lyhyet! Ja taisi perhetyöntekijä unohtaa että kesk. lapsen oli toppahousut! Ja mihin ne hankitut uudet kesäiset housut unohtuivat? Ja mainitsemani farkut jotka varmasti olivat sopivat! Toisikseen jos kesk. lapselle löytyi vain nämä yhdet ja lyhyet niin, kumma juttu opettajat ja terveydenhoitaja ei missään näistä pienistä, lyhyistä vaatteista maininneet sanallakaan ja sen että kesk. lapsi olisi kulkenut ilman housuja koulussa ja että olisi kulkenut koko ajan samoissa housuissa! Niin on erikoista että vain perhetyöntekijä olisi tällaisen huomannut!

Perhetyöntekijä:

Kerroin vanhimman lapsen äidille ilmi tulleesta tupakoinnista, vanhin lapsi itse ei pyynnöstä huolimatta sitä halunnut tehdä. Sanoin, että jos äiti vanhin lapsi äitinä hyväksyy ja sallii poikansa tupakoinnin esim. niin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin.

Oma kantani:
Johan on perhetyöntekijällä neuvot! Poika juuri kärähtänyt tupakoinnista ja minun pitäisi kustantaa pojan tupakointi! En, todellakaan suostunut tuohon vaan vaadin pojan heti lopettamaan. Kun kerran asiasta keskusteltiin niin, miksei perhetyöntekijä tuonut esille mitä olin asiasta mieltä?

Perhetyöntekijä:

8.10.2002 olen käynyt äidin kanssa keskustelua maidon tärkeydestä kasvavalle lapselle. Syyn keskusteluun antoi usein kaikkien kolmen pojan taholta tullut tieto, että kotona maitoa saa hyvin harvoin

22.10.2002 olen keskustellut äidin kanssa poikien ruokailusta, maidon tärkeydestä ja erityisesti aamupalasta, koska koululta oli tullut huolta ko.asioista. Paikalla ja keskusteluissa mukana oli myös äidin äiti mummu.

31.10. 2002 koululääkärin/-terveydenhoitajan kautta oli kotiin lähetetty suositukset maidon määrästä kasvavalle lapselle. Asian tärkeydestä keskustelimme jälleen äidin kanssa.

27.6.2003 vanhin lapsi ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta keskusteltu äidin kanssa 27.6.200315.8.2003 perhetyöntekijä käynyt keskustelua äidin kanssa poikien
monipuolisesta ruokailusta ja maidon tarpeellisuudesta.

20.8.2003 koulukuraattori ilmoitti opettajan huolen vanhin lapsi. Vanhin lapsi kertonut koulussa opettajille. että heillä ei ole kotona maitoa. Ohjattiin opettaja soittamaan ko. asiasta vanhimman lapsen äidille kotiin.

20.1.2004 poikien ruokailu ja maidon tarve ollut kotikäynnillä keskustelun aiheena.

Oma kantani:

* Mikä ihmeen into on mainostaa noin usein maidosta? Kun maitoa meillä oli kotona ja jopa juustoa, jogurttia, maitorahkaa… ym.

Sitten tuo maininta (31.10.2002. koululääkärin/-terveydenhoitajan kautta oli kotiin lähetetty suositukset maidon määrästä kasvavalle lapselle. Asian tärkeydestä keskustelimme jälleen äidin kanssa.) Ei ole voinut muualta aihe lähteä kuin perhetyöntekijältä, koska oli tuolle taholle antanut ymmärtää ettei meillä olisi mitään maito tuotetta kotona.

Oma kantani:

Siis johan jokainen aikuinen tietää että rauta lääkityksen kanssa ei suositella maitotuotteita koska rauta ei imeydy muuten. Eli tässä on taas perhetyöntekijä ottanut ihotautilääkärin roolin itselleen, sillä kun on nimenomaan lisännyt tuon maininnan kuin (mukaan lukien

maito on huolehdittava kotona) Monipuolisen ruuan ymmärrän koska se edistää raudan imeytymistä.

27.6.2003 Vanhimman lapsen ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta keskusteltu äidin kanssa 27.6.2003

Perhetyöntekijä on antanut ymmärtää ettei meillä kotona syödä monipuolisesti. Vaikka usein tein samat ruuat kuin koulussa ja pojat olivat asiasta minulle usein huomautelleet, niin pyysin heidän tuomaan koulunkeittiöltä ruokalistan jotta tiedän etten samalle päivälle tee samoja ruokia. Tein alusta asti itse kaikki ruuat eli kunnon kotiruokaa ei mitään valmis pakkauksesta ostettua.
Mutta eihän tämä perhetyöntekijä aina ollut näkemässä mitä syötiin. Sitten toinen ristiriitainen juttu kun miten perhetyöntekijä voi minulle tulla puhumaan terveellisestä ruuasta, kun itse hän oli aina poikia viemässä hampurilaisille ja pizzalle kun kävi meillä.
Eikö tässä suhteessa perhetyöntekijän olisi pitänyt viedä pojat ravintolaan syömään terveellistä ruokaa? Perhetyöntekijän ulkomuodosta voi sanoa että hän itse ei syö terveellisesti.
Tarkoitan tällä sitä että hänellä on melkoisesti elopainoa suhteessa pituuteen.

Perhetyöntekijä:

Perhetyöntekijän kotikäynneillä esim.24.10.2002 näkyi, että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa pelaamalla itse, tosin lapset saattoivat usein seurata äitinsä Pelaamista vieressä.

Oma kantani:

No, nyt tuli hiukan totuutta, mutta sitten taas perhetyöntekijän omia valheita taas! Totta oli tämä! (että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa) Eihän minulla ollut aikaa pelata kun piti lasten läksyt katsoa ja ruokaa laittaa siinä sivussa. Läksyjen ja syömisen jälkeen lapset ehtivät jokainen vuorollaan pelata tunnin verran. jonka aikana tiskasin ja siivosin keittiön ja mahdollisesti vanhimman pojat läksyt katsoin vielä kun hän tuli myöhempää koulusta kuin nämä nuorimmat. Joskus oli 1-3 päivää olivat sellaisia että lapset eivät ehtineet pelaamaan kun oli koripalloharjoitukset ja välin oli kavereille mentävä tai muuten ulos leikkimään jos vain ilma salli.

Perhetyöntekijä:

Matkalla mummolaan pojat purnasivat minulle, koska äiti ei ollut antanut ko. konetta heille mukaan mummolaan. Maanantaina 14.10.2002 soitin pelikone asiasta poikien mummolle.

Oma kantani:

Pojat tiesivät hyvin mikseivät saaneet konetta mukaan. Mummu ei halunnut että sitä konetta pojat toisivat mummolaan, sen takia kun mummolaan tuli vielä minun kolmen pojan lisäksi kaksi siskon lastakin joten 5 lasta samaan aikaan. Niin, eihän siitä olisi tullut kuin tappelua vuoroista! Joten mummu ei olisi sitten ehtinyt muutakin olla jatkuvasti tuomarina.

Niin, perhetyöntekijä oli soittanut pelikone asiasta poikien mummulle! Niin, minkälaisen vastauksen perhetyöntekijä sai? Miksi perhetyöntekijä ei maininnut sitä kun kerran mainitsi soittaneen? Niin, perhetyöntekijä ilmeisesti yrittää nyt saada asian minun syyksi koska hän mainitsi tuon, (koska äiti ei ollut antanut ko. konetta heille mukaan mummolaan. Maanantaina 14.10.2002 soitin pelikone asiasta poikien mummolle ) Eli tästä helposti saa sen kuvan että minä olin syyllinen kun en antanut konetta poikien mukaan! Mutta asiahan oli niin että nimenomaan mummu itse kielsi tuomasta ko. konetta!

Perhetyöntekijä:

Perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon tukitoimista. perhetyön tavoitteena on auttaa vanhempia kuulemaan lastensa tarpeita ja huomioimaan ne arjessa. Perhetyöntekijän työhön oleellisena osana kotikäynneillä perheissä kuuluu ohjaaminen, opastaminen ja neuvonta keskustelemalla ja tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa. Kaikilla edellä mainituilla tavoilla on tarkoitus tehdä asiakkaalle tietäväksi missä asioissa olisi tarvetta muutokseen.

Oma kantani:

Minä itse koin perhetyöntekijän tekevän aivan muuta kuin sen että hän olisi auttanut perhettäni. Kuten lausunnosta jo näkee selkeästi että perhetyöntekijä valehteli lausunnossaan todella monessa kohtaan ja jätti jopa tärkeimmät asiat mainitsematta. Perhetyöntekijä yritti lausunnollaan tuoda tahallisesti valheillaan esille, jotta saisi minun näyttämään todella tyhmältä, uusavuttomalta vanhemmuuden puutteen omaavana äitinä. Esim.
Perhetyöntekijän työhön oleellisena osana kotikäynneillä perheissä kuuluu ohjaaminen, opastaminen ja neuvonta keskustelemalla ja tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa.

ohjaaminen,

Perhetyöntekijän maininta
*Vanhimman lapsen ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta keskusteltu äidin kanssa 27.6.2003

Oma kantani: Tässä yksi esimerkki! Mitä minä hyödyn tällaisella ohjauksella tai neuvolla teen, joka on vastoin lasten etua?

opastaminen

Perhetyöntekijän maininta
*Vanhempien tulee kontrolloida lasten pelaamista tietokoneella,
Perhetyöntekijä:

Perhetyöntekijän kotikäynneillä esim.24.10.2002 näkyi, että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa pelaamalla itse, tosin lapset saattoivat usein seurata äitinsä
Pelaamista vieressä.

Oma kantani: Tässä yksi esimerkki! Miksi perhetyöntekijä minua tällaisissa asioissa neuvoo tai opastaa jotka itsekin jo luonnostani hyvin tiedän! Enhän minä itse ole mikään lapsi! Kuten myös perhetyöntekijä itse myönsi minun huolehtineen kontrolloinnista lasten pelaamista tietokoneella.

No, nyt tuli hiukan totuutta, mutta sitten taas perhetyöntekijän omia valheita taas! Totta oli tämä! (että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa) Eihän minulla ollut aikaa pelata kun piti lasten läksyt katsoa ja ruokaa laittaa siinä sivussa.
Läksyjen ja syömisen jälkeen lapset ehtivät jokainen vuorollaan pelata tunnin verran. jonka aikana tiskasin ja siivosin keittiön ja mahdollisesti vanhimman pojat läksyt katsoin vielä kun hän tuli myöhempää koulusta kuin nämä nuorimmat.
Joskus oli 1-3 päivää olivat sellaisia että lapset eivät ehtineet pelaamaan kun oli koripalloharjoitukset ja välin oli kavereille mentävä tai muuten ulos leikkimään jos vain ilma salli.

ohjaaminen, opastaminen

Perhetyöntekijän maininta
*Sanoin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin

Perhetyöntekijä:

Kerroin vanhimman lapsen äidille ilmi tulleesta tupakoinnista, Hannu itse ei pyynnöstä huolimatta sitä halunnut tehdä. Sanoin, että jos äiti vanhimman lapsen äitinä hyväksyy ja sallii poikansa tupakoinnin esim. niin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin.

Oma kantani: Tässä yksi esimerkki! Tässähän perhetyöntekijä suorastaan yllyttää hankkimaan pojalle tupakkaa! Minä en sallinut sitä että poika edes aloittaa opettelemaan tupakan polttoa.

neuvonta keskustelemalla

*Äidin kanssa keskustelua maidon tärkeydestä

*Äidin kanssa poikien ruokailusta, maidon tärkeydestä
*suositukset maidon määrästä kasvavalle lapselle. Asian tärkeydestä keskustelimme jälleen äidin kanssa
Vanhimman lapsen ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon

*saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta

*keskusteltu äidin kanssa 27.6.2003
käynyt keskustelua äidin kanssa poikien monipuolisesta ruokailusta ja maidon tarpeellisuudesta

*poikien ruokailu ja maidon tarve ollut kotikäynnillä keskustelun aiheena.

*Sanoin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin.

tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa

*1.3 ja 19.3.2004 Kotikäynneillä tarkistettiin ja laskettiin vanhimman lapsen lääkkeet äidin kanssa.
Outoa nyt ei maininnut että olisi lääkkeet jääneet ottamatta?

Näitä samoja mainintoja voi lukea muidenkin tahojen lausunnoista . Ne kaikki on todellakin lähtöisin perhetyöntekijältä. Kuten hän lausunnossaan itsekin sen mainitsee ja taas korostaa minun antaneen luvan. Perhetyöntekijä valehteli ja liioitteli asioita nimenomaan näihin tahoihin jotka hän itse mainitsee. Jonka kautta sitten nämä tahot eivät tienneet perhetyöntekijän juonta, niin nämä sitten esittivät nämä huolenaiheet lausunnoissaan ja sen seurauksena nämä tahot syyllistyivät väärän tiedon antoon, jotka olivat valheellisia. Kuten näillä liitteillä pyrin tuomaan esille koko totuuden. Mikä sitten antoi ns. huostaanotto syitä ja ne ovat perusteettomia.

Perhetyöntekijän yhteydenpito muihin perheen kanssa asioineisiin viranomaisiin on tapahtunut perhetyön sopimuksessa kirjatulla äidin luvalla.

Kuten perhetyöntekijä kertoo näiden huolen aiheen tulleen koululta. Mutta nämä huolen aiheitten sana muodot joita nämä tahot käyttivät lausunnoissaan, niin olivat sellaisia että heidän on itse aivan mahdoton tietää koti asiani, ilman perhetyöntekijän omia tuomia valheita näille tahoille. Esim. tuossa alhaalla Miten kukaan opettaja voi nähdä minun kotiin ilman että he kävisivät kotonani? ja myös tuon ruokailun, miksi opettajat olivat niin huolissaan poikien syömisestä kun kehuivat että pojat syövät koulussa. Niin kuin terveydenhoitajakin. Niin miksi perhetyöntekijän sitten pitäisi minulle tulla mitään puhumaan?

Koululta on tullut huolta ja kysytty voisiko perhetyöntekijä ottaa kotona äidin kanssa puheeksi poikien aamupalat, ruokailun yleensä tai asianmukaisen vaatetuksen.

Jos olisin todellakin tiennyt minkälainen perhetyöntekijä kotiini astuu, niin en olisi nimeäni laittanut paperiin jossa suostuin kaikkien tahojen kanssa hänen saavan pitää yhteyttä. Koska aikaisemmin oli ammatti työntekijä minulla perhetyöntekijänä ja hän oli asiallinen. Ja myös ennen nykyistä ollutta perhetyöntekijää joka oli myös perhetyöntekijä ja häneen olisin halunnut vaihtaa tuon nykyisen sijaan mutta sosiaalitoimi ei siihen suostunut. Joten luotin liikaa että kaikki perhetyöntekijät ovat asiallisia ja rehellisiä. Mutta erehdyin pahemman kerran. Todellakin laittaa miettimään kun perhetyöntekijä tekee niin, rikollisen teon että väärentää asiakirjan ja valehtelee lausunnossaan useissa kohdissa. Myös se että ei hän ollut auttamassa vaan etsimässä vikoja minusta ja niitä kun hän ei löytänyt niin hän toimi niin, että sai minut näyttämään siltä etten olisi palavereihin muka osallistua, kun tämä taas johtui siitä kun perhetyöntekijä ei aina ilmoittanut palaveriajoista joita hänen uskottiin minulle ilmoittavan.
Myös perhetyöntekijä kehu järjestäneen läksy luokan, mutta vahingon kautta asia paljastuikin ettei sellaista ole lainkaan. Nyt jälkeen päin sain tietää että hän vasta aloitti opiskelun perhetyöntekijäksi joskus 2003 loppu puolella 2004 vuoteen. Eli perhetyöntekijä ei ollut pätevä omassa ammatissaan. On outoa että sosiaalitoimi sallii ammattitaidottoman tulla hoitamaan perheen asioita ja tuhota perheen elämän. Kuten perhetyöntekijän lausunnosta voi hyvin nähdä kuinka hän yritti esim. harrastus jutun eli koripallo harrastuksen ottaa omaksi kunniakseen tehneeksi, vaikka totuus on toinen. ja myös kuinka perhetyöntekijä liioitteli noissa keskustelleensa minun kanssa. Perhetyöntekijä ei todellakaan ole keskustellut minun kanssa noista asioista. Koska eihän hän olisi noita kaikkia asioita voinut ehtiä millään tekemään tuossa ajassa joita hän väittää tehneenä. esim. 6 päivää vuodessa yhteensä käynyt meillä itse merkitsemillään päivillä josta tein selvennöksen. Kun hän lähes joka kerta vei pojat hampurilaiselle tai pizzalle ja 2 tuntia päivää kohden oli aikaa. Sitten nuo vanhimman lapseni kyytimäiset kinkomaalle perhetyöntekijä haki ja toi vanhimman lapseni ja kiireessä selitti mitä lääkkeitä vanhimmainen lapseni sai ja kuinka monta päivässä piti ottaa. Perhetyöntekijällä oli useita perheitä joissa hän kävi joten se oli yksi syy tuohon ettei enempää kuin 2 tuntia päivää kohden ehti olemaan lasteni kanssa. Mutta en tiedä mikä motiivi perhetyöntekijällä oli saada lapseni huostaan otetuksi? Olisiko ollut ammatti noussut hattuun, ja mahdollisesti kokeilla onnistuisiko hän saada lapset huostaan otetuksi? Vai oliko joku että hän otti itseensä se kun minä osasin hoitaa asiani? Perhetyöntekijä oli minun tietojeni mukaan myös toista perhettä kiusannut ja siitä minulla on tämän perheen äidin oma lausunto jonka myös liitän liittenä
8411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kävin kerran kumileimasinvirastossa sanomaassa kantani tapaamisoikeuden rajoitukseen. Siinä lopussa jäin kaivelemaan jotain laukustani.

Kuulin siinä osittaisen keskustelun yhden kumileimasin viraston virkailijan ja sossun kesken
Virkailija: "... Joo, se ei totetutunut.."
Sossu: "Sitä arvlinkin. Mutta huostaaotto toteutui"?
Virkailija: "Kyllä. Tietenkin."
Sossu (huokaa helpotuksesta): "Hyvä."

Toivottavasti hallinto-oikeuksista ei tule nyt, kun sinne on siirretty noita lastensuojelun juttuja enemmän, samanlaisia, kuin kumileimasin virastosta, jossa kaikki sossun vaatimukset menevät läpi.

Minulla vain on sellainen tunne, että huostaanotto on sossuilla jonkinlainen hyve; mitä enemmän huostaanotettuja lapsia, sitä parempi sossu. Tämä oli sossumainen ilmaisu. En asiaa tiedä ja asia pitäisi tutkia.
- Kuinka monta huostaanottoa/sossu ja miten tämä korreloi sossun palkan kanssa?
- Kuinka monta epäonnistunutta huostaanottoa/sossu, vai onko näitä lainkaan?

Äänestä
  • ole miksikään muuttuneet.

    Uuden lain valmisteluvaiheessa joku korkeimman hallinto-oikeuden pressa älähti, että vastentahtoisten huostaanottojen päättämistä ei pitäisi siirtää hallinto-oikeuteen, koska niillä ei ole riittävää asiantuntemusta lastensuojeluasioista!

    Ei ole asiantuntemusta ja he olivat jo vuosia käsitelleet kuitenkin niitä. No, tuumasta toimeen. Tehtiin päätös, että HaO:n tuomareita pitää kouluttaa lastensuojeluasioiden tuntemiseen. Ei ole asiasta mitään kuulunut sen jälkeen. Mutta siitä on kyllä kuulunut jopa eduskunnasta asti, että asiakkaiden oikeudeton asema on jatkunut hallinto-oikeuksissa samanlaisena kuin ennenkin. Siksi nämä asiat pitäisikin siirtää käräjäoikeuksiin, se on ainoa toivo saada oikeusturvaa perheille näissä asioissa.

    Äänestä

  • Huostaanotot eivät vaikuta mitenkään sossun palkkaan, niista seuraa ainoastaan poliitikkojen haukkumiset, kun rahaa menee liikaa.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    Huostaanotot eivät vaikuta mitenkään sossun palkkaan, niista seuraa ainoastaan poliitikkojen haukkumiset, kun rahaa menee liikaa.

    Mutta mitä saakaan palkakseen virkaansa epäpätevä viranomainen?
    valtaa todellista valtaa
    mitä ei kenelläkään muulla ole tässä järjestelmässä
    ihmisiin heidän elämäänsä ja perheeseensä, tulevaisuuteensa
    valtaa yli omien rajojen

    ja valtahan se on mikä tätä maailmaa pyörittäää
    rahallinen
    henkinen
    valta toisen ihmisen elämään ja tulevaisuuteen

    ja mitkä ovat kytkökset rahanjakeluosoitteisiin
    kuka tietää ennenkuin asiaa tutkitaan

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Tilanne on vain poliitikkojen taholta luotu niin järjettömäksi, että muka huostaanottoja ehkäiseviin tukiin ei ole rahaa, ei edes lasten psykiatriseen ja neurologiseen hoitoon, ennen kuin vasta laittomien ja aiheettomien huostaanottojen jälkeen.

    Eivät sossut tätä hullua systeemiä ole luoneet; monesti heidän esimiehensä kieltävät avohuollon tukien järjestämisen. Lasten ja perheiden tuet on vaihdettu sijaishuollon kasvattamiseen ja tukemiseen, mikä vasta kalliiksi yhteiskunnalle tuleekin. Täysin järjetöntä ja ihmisoikeuksien vastaista touhua!

    Tämän kesän aikana on nähty eri keskustelupalstoilla oireita siitä, että ihmisten mitta on alkanut tulla täyteen. Tämän huostahulluuden on loputtava ja lapsille on palautettava heidän oikeusturvansa ja ihmisoikeutensa takaisin!

    Esim. Helsingin Sanomien toimittajat ovat tästä täysin tietoisia ja nyt heidän nettikeskusteluissaan voi näistä asioista kirjoittaa jo suoraan ja niiden oikeilla nimillä, mikä ei käynyt laatuun vielä n. 3 vuotta sitten. Toimittajilla on monesti parhaat näköalapaikat nähdä ja ymmärtää, mitä yhteiskunnassa todellisuudessa tapahtuu - myös lastensuojelun kauniiden valhekulissien takana.

    Ja miten paljon aikaisemmin esim. Perhehoitoliitto on yrittänyt estää asiallisen kirjoittelun ja tv:n asiaohjelmat näistä aiheista? Jopa ministeritasolta löytyi joku suojelija heikkoihin kohdistuville rikoksille - silloin oli kyse vanhuksista. Jos lapsiin kohdistuvien rikosten suojelijoita löytyy poliitikoista, on heidät paljastettava ja erotettava viroistaan!

    Ja seuraavissa vaaleissa ei yhtään ääntä muuta kuin sellaiselle ehdokkaalle, joka mainitsee lasten ja nuorten asiat, terveydenhuollossa, koulussa ja lastensuojelussa tärkeimmiksi ajettaviksi asioikseen. Kunnallisvaalit ovat erityisen tärkeät; ja tietysti yhteydenpito päättäjiin nyt siinä vaiheessa kun lakiehdotus huostaanottojen siirrosta käräjäoikeuksiin saadaan valiokuntakierrokselta täysistuntokeskusteluun.

    Äänestä

  • sossupaholainen kirjoitti:

    Huostaanotot eivät vaikuta mitenkään sossun palkkaan, niista seuraa ainoastaan poliitikkojen haukkumiset, kun rahaa menee liikaa.

    Mikä teitä paholaisia sitten riivaa, kun pitää viedä lapsia kotoaan ja syytellä milloin mistäkin ja pistetään rajoituksia päälle(perusteita ei ole, eikä edes jäkikäteen anteeksi pyydetä, minunkin perättömällä syntilistalla on milloin mitäkin)?

    Onko väärin perustein tehty huostaanotto, jonka joudutte purkamaan, teille jokin kunniamurha? Onko liikaa vaadittu, että selvitätte asian kunnolla ennen huostaa? Luuletteko todella, että lapsen huosta on lapselle hyväksi? Onko siitä lapselle hyötyä? Onko siitä perheelle hyötyä?

    Näetkö haitat? 1) lapselle 2) vanhemmalle 3) yhteiskunnan kukkarolle?
    1) Huosta on vanhemmalle sama kuin hakkaisit hänet sairaalakuntoon vuodeksi
    2) Lapselle se on samanlainen shokki, mutta syytät siitä vanhempaa
    3) Vanhemmen työpanos menee vuodeksi pariksi yhteikunnalta. Vanhempi sairastaa, lapsella menee huonosti. Tuhoat sekä vanhemman että lapsen elämää perusteetta.

    Nukutko rauhassa yösi tekosesi kunniaksi? En nukkunut rauhassa yhtään yötä kahteen vuoteen, kiitos teikäläisten, ennekuin sain sitten jotain vahvaa unilääkettä.

    Ymmärrän paholaista vain jos lasta on pahoinpidelty ja se on kiistatta näytetty, eikä teidän kuvitelmianne. Silloin tulee hakea sukulainen, jota tuetaan lapsen hoidossa riittävästi. Lasten riisto laitoksiin, joissa on putkatkin, ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.

    Nautitko tekosistasi? Oletko varma, että teit oikein? Tuliko vähän muokattua totuutta papereihin? Oletko tehnyt asiakassuunnitelman, jossa olet perehtynyt sekä lapsen että perheen auttamiseen ja kirjoittanut sen yhteistyössä vanhempien kanssa? Tiedätkö mitä teistä ajatellaan meidän yhteiskunnassamme, et varmaan kehtaa ammattiasi paljastaa? Tiedätkö, että jotkut perheet tarvitsisivat apua? Oletko niin vanva persoona, että kohdistat apusi sinne minne se kuuluu, vai tuleeko se vain esimerkiksi opettajan painostuksesta; apusi kohde? Tiedätkö, että teitä pelätään? Asetutko keskusteluissasi aina vahvemman puolellee? Pystytkö puolustamaan heikossa asemassa olevaa ihmistä? Uskotko siveyslakiin? Tiedätkö, ettei teiltä uskalleta hakea apua? Ymmärrätkö, että luoksesi tuleva ihminen pelkää ja on shokissa? Tiedätkö, ettei sinua pelätä, vaan sinun tehokasta järjestelmääsi? Tiedätkö olevasi suomalaisessa yhteiskunnassa huolikartoituksien ruksinesi kuin Gestapon agentti?

    Tiedätkö paholaisten osoiteen? Olistko niin hyvä ja menisit sinne ja pysyisit siellä? Jos et tiedä, hanki lapsi ja huostata hänet, silloin tiedät osoitteesi.

    - Lapsen paikka on kotona. Jos apua tarvitaan, apu tuodaan kotiin, eikä lasta kodista -
    Ja kokoomuksilaisille - se tulee yhteiskunnalle paljon halvemmaksi.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Niin sossujakin on rehellisten ja oikeudenmukaisten lisäksi varmaan joka toimistossa aina joku mätäpaise, joka on sairastunut vallanhuumaan niin paljon, että käyttää valtaansa väärin. Sitä he tekevät täysin sumeilematta, koska ovat vuosia saaneet uskoa siihen, että eivät edes hallinto-oikeus tai poliisi tarjoa asiakkaalle mitään turvaa heidän nöyryytyksiään ja mielivaltaansa vastaan.

    Ai on olemassa asiakasPALVELUlaki?
    Ja laki asiakkaan OIKEUKSISTA sosiaalihuollossa?
    Heh-heh. Niin on.

    Äänestä

  • huonoja työntekijöitä kirjoitti:

    pyöriä esimerkiksi hallinnossa ja siihen ei kukaan asioista vastaava viranomainen puutu
    taikka
    että tälläinen määrä epäpäteviä viranomaisia on valmistelemassa esimerkiksi huostanottopäätöksiä, päätöksiä, jotka kajoavat ihmisten perusoikeuksiin, ihmisoikeuksiin ja esimerkiksi perustuslainkin takaamaan perheen suojaan.

    _________________

    Huostaanotto

    Huostaanotto on lastensuojelutyön viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys.
    Se on toimenpide, jossa puututaan voimakkaasti lapsen perustuslaissa säädettyihin oikeuksiin sekä toisaalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamaan perheen itsemääräämisoikeuteen.
    Siten se on oikeusturvakysymys sekä lapsen, perheen että työntekijöiden kannalta. Lähde: Räty 2007, 227........
    http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/huostaanotto/
    ____________________________

    ....Oulussa on 45 virkaa lastensuojelussa, ja kolmannes työntekijöistä on epäpäteviä. Vaihtuvuus on kova.
    ...............
    Vireillä olevia huostaanottopäätöksiä on Kuopiossa tänä vuonna tehty peräti 38, kun saldo koko viime vuodelta oli 39. Suurin syy kasvuun on ennaltaehkäisyn puute.
    Jos psykiatrista hoitoa ei pystytä järjestämään, vaihtoehdoksi kriittisessä tilanteessa jää huostaanotto....

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lastensuojelu ehtii reagoida vain vakavimpiin tapauksiin/1135237701094

    ________________

    .........Pääkaupunkiseudulla lakia ei ole pystytty täysin noudattamaan, sillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla noin joka kolmannes tai jopa puolet sosiaalityöntekijöistä on epäpäteviä...........

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Uuden lastensuojelulain noudattaminen takkuaa pääkaupunkiseudulla/1135235482401

    _____________________

    ......Ylityöt ovat tavallisia – ja vielä tavallisempaa on työn vaatimuksista tinkiminen.
    "Jos työn tekisi niin kuin se oikeasti pitäisi tehdä, ei sitä ikinä saisi tehtyä työajan puitteissa", Vuori tuskailee.....

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kiire pakottaa sosiaalityöntekijän tinkimään työn vaatimuksista/1135235482431

    ______________________________

    Ministeri Risikko pitää tilannetta vakavana
    ...................
    Epäpätevät valmistelevat lasten huostaanottoja, jotka pätevä esimies siunaa.
    Miten lapsen oikeusturva toteutuu?
    "Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada oikeudenmukaista kohtelua niin, että kaikki menee lain kirjaimen mukaan. Jos ei mene, valituksia voi tehdä. Ja kuka virhearvioinneista vastaa? Tietysti se pätevä esimies."

    http://www.hs.fi/artikkeli/Ministeri Risikko pitää tilannetta vakavana/HS20080113SI1VS02iqk

    _________________________

    ........Tampereella kaikki ei sosiaalityön osalta ole kunnossa. Kaupungilla ei ole riittävästi ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä.
    Yritin nostaa ongelmaa kaupunginvaltuustossa keskusteluun tekemällä valtuustokyselyn lastensuojelun tilanteesta.
    Kentältä kuuluneiden tietojen mukaan Tampereella on valmisteltu jopa kiireellisiä huostaanottoja sellaisten opiskelijoiden voimin, jotka eivät ole ehtineet opiskella lastensuojeluasioita ja joilla ei ole ollut mahdollisuutta perehtyä kyseessä olevan perheen tilanteeseen – puhumattakaan pitkien yhteistyösuhteiden rakentamisesta. Ainoana apuna työssä on ollut kirjahyllyssä oleva opaskirja..........

    http://personal.inet.fi/surf/ihmistenkaupunki/2007/02/ongelmanuoret-ja-lastensuojelu.html

    _________________________

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huh huh kirjoitti:

Tässä hiukan lisää perhetyöntekijän
Kirjoittanut: touhuista! 27.7.2008 klo 17.49

   Perheneuvolakin ihmetellyt!
Miksi tukitoimenpiteet eivät ole auttaneet, jos tukea on viimeisen kahden kolmen vuoden aikana tarjottu enemmän kuin aikaisemmin.

Oma kantani:
Todellakin hyvä kysymys perheneuvolalta!

Nämä päiväykset ovat itse perhetyöntekijä Eija Hintikka maininnut omassa lausunnossaan.

Työ ajat jolloin perhetyöntekijä oli meillä kotikäynneillä niin, ne olivat klo 15.00 - 17.00.
Näinä aikoina Perhetyöntekijä usein ehti viedä pojat hampurilaisille, pizzalle, tai uimaan.

2002vuonna Perhetyöntekijä kävi vuoden aikana 6 pv x .
2003vuonna Perhetyöntekijä kävi vuoden aikana 5 pv x
2004vuonna Perhetyöntekijä kävi vuoden aikana 7 pv x

Lääninhallitukselle lisäselvitys

Perhetyöntekijä:

Pojat itse ovat useaan otteeseen kertoneet kuinka aamut sujuvat, mitä syövät aamupalaksi.

Oma kantani:

* Jos tämä olisi totta niin, pojilla on pitänyt olla todellakin hyvä muisti. Koska perhetyöntekijähän kävi 1-2 pv x kk:ssa ja kaksi tuntia per päivä. Ja tuo että miten todellakin pojat ovat voineet useaan otteeseen kertoa? Kun, perhetyöntekijähän kävi 1 pv-2 pv x kk:ssa ja kaksi tuntia per päivä.

Perhetyöntekijä:

Perhetyön aamukäynnit ovat olleet satunnaisia, joten kaiken kattavaa käsitystä aamuista minulla ei ole.

Perhetyöntekijä:

15.4.04 (Huom! Huhtikuu) Kotikäynnillä…

Äiti kertoi, että kevät housuja mm. farkkuja on kesk. lapsen vaatekaapissa.
21.4.04 kesk.lapsen hankittiin keväiset housut ja lenkkitossut.

Oma kantani:

*Kuinka moni kulkee huhtikuussa kesäisissä housuissa ja lenkkareissa kulkee??
Ja kun minä nimenomaan mainitsin että kesk. pojalla on kesäiset housut olemassa. Ja jos olisivat sitten ilmojen lämmetessä olleet liian pienet niin silloinhan olisin ilman muuta hankkinut sopivat housut! Mutta en kai minä nyt huhtikuussa mitään kesä housuja vielä osta kasvavalle lapselle!

Perhetyöntekijä:

Kotikäynnillä kysyin kesk. lapsen vaatetuksesta, koska poika oli tuolloin toppahousuissa koulussa. Myös opettaja oli kiinnittänyt huomiota kesk. lapsen vaatetukseen.

Oma kantani:

* Niin, mielestäni oli tuolloin sopiva vaatetus huhtikuun puolessa välin kun oli vielä lunta ja jäätä maassa. Mitähän perhetyöntekijä tuolla tarkoitti? Myös opettaja oli kiinnittänyt huomiota kesk. lapsen vaatetukseen. Oliko opettajakin sitä mieltä että olisi pitänyt laittaa kesä housut ja lenkkarit?? Vai onko tämä nyt taas perhetyöntekijän omaa keksimää?

Perhetyöntekijä:

Kesk.lapsi kertoi, että kaikki housut ovat liian pieniä.

Oma kantani:

* Tätä en kyllä usko että kesk.lapsi olisi tuollaisia sanonut! Jos näin olisi niin eihän kesk.lapsi olisi pieniä housuja suostunut millään laittamaan jalkaansa! Niin, mitä hänellä sitten oli päällä muutakin kuin toppahousut? Kun kerran opettajakin kerran ovat kiinnittänyt kesk. lapsen vaatetukseen huomiota? Ja terveydenhoitajan ja opettajien maininta joka pojasta että olisivat olleet likaisia vaatetukseltaan!? Niin on jo outoa että uudet kesä housutkin ovat jo valmiiksi likaiset!

Perhetyöntekijä:

Ainoastaan yhdet housut mahtuivat pojalle, mutta ne olivat liian lyhyet.

Oma kantani:

* Eli on kumma että ei maininnut toppahousujen olevan pienet tai lyhyet! Ja taisi perhetyöntekijä unohtaa että kesk. lapsen oli toppahousut! Ja mihin ne hankitut uudet kesäiset housut unohtuivat? Ja mainitsemani farkut jotka varmasti olivat sopivat! Toisikseen jos kesk. lapselle löytyi vain nämä yhdet ja lyhyet niin, kumma juttu opettajat ja terveydenhoitaja ei missään näistä pienistä, lyhyistä vaatteista maininneet sanallakaan ja sen että kesk. lapsi olisi kulkenut ilman housuja koulussa ja että olisi kulkenut koko ajan samoissa housuissa! Niin on erikoista että vain perhetyöntekijä olisi tällaisen huomannut!

Perhetyöntekijä:

Kerroin vanhimman lapsen äidille ilmi tulleesta tupakoinnista, vanhin lapsi itse ei pyynnöstä huolimatta sitä halunnut tehdä. Sanoin, että jos äiti vanhin lapsi äitinä hyväksyy ja sallii poikansa tupakoinnin esim. niin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin.

Oma kantani:
Johan on perhetyöntekijällä neuvot! Poika juuri kärähtänyt tupakoinnista ja minun pitäisi kustantaa pojan tupakointi! En, todellakaan suostunut tuohon vaan vaadin pojan heti lopettamaan. Kun kerran asiasta keskusteltiin niin, miksei perhetyöntekijä tuonut esille mitä olin asiasta mieltä?

Perhetyöntekijä:

8.10.2002 olen käynyt äidin kanssa keskustelua maidon tärkeydestä kasvavalle lapselle. Syyn keskusteluun antoi usein kaikkien kolmen pojan taholta tullut tieto, että kotona maitoa saa hyvin harvoin

22.10.2002 olen keskustellut äidin kanssa poikien ruokailusta, maidon tärkeydestä ja erityisesti aamupalasta, koska koululta oli tullut huolta ko.asioista. Paikalla ja keskusteluissa mukana oli myös äidin äiti mummu.

31.10. 2002 koululääkärin/-terveydenhoitajan kautta oli kotiin lähetetty suositukset maidon määrästä kasvavalle lapselle. Asian tärkeydestä keskustelimme jälleen äidin kanssa.

27.6.2003 vanhin lapsi ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta keskusteltu äidin kanssa 27.6.200315.8.2003 perhetyöntekijä käynyt keskustelua äidin kanssa poikien
monipuolisesta ruokailusta ja maidon tarpeellisuudesta.

20.8.2003 koulukuraattori ilmoitti opettajan huolen vanhin lapsi. Vanhin lapsi kertonut koulussa opettajille. että heillä ei ole kotona maitoa. Ohjattiin opettaja soittamaan ko. asiasta vanhimman lapsen äidille kotiin.

20.1.2004 poikien ruokailu ja maidon tarve ollut kotikäynnillä keskustelun aiheena.

Oma kantani:

* Mikä ihmeen into on mainostaa noin usein maidosta? Kun maitoa meillä oli kotona ja jopa juustoa, jogurttia, maitorahkaa… ym.

Sitten tuo maininta (31.10.2002. koululääkärin/-terveydenhoitajan kautta oli kotiin lähetetty suositukset maidon määrästä kasvavalle lapselle. Asian tärkeydestä keskustelimme jälleen äidin kanssa.) Ei ole voinut muualta aihe lähteä kuin perhetyöntekijältä, koska oli tuolle taholle antanut ymmärtää ettei meillä olisi mitään maito tuotetta kotona.

Oma kantani:

Siis johan jokainen aikuinen tietää että rauta lääkityksen kanssa ei suositella maitotuotteita koska rauta ei imeydy muuten. Eli tässä on taas perhetyöntekijä ottanut ihotautilääkärin roolin itselleen, sillä kun on nimenomaan lisännyt tuon maininnan kuin (mukaan lukien

maito on huolehdittava kotona) Monipuolisen ruuan ymmärrän koska se edistää raudan imeytymistä.

27.6.2003 Vanhimman lapsen ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta keskusteltu äidin kanssa 27.6.2003

Perhetyöntekijä on antanut ymmärtää ettei meillä kotona syödä monipuolisesti. Vaikka usein tein samat ruuat kuin koulussa ja pojat olivat asiasta minulle usein huomautelleet, niin pyysin heidän tuomaan koulunkeittiöltä ruokalistan jotta tiedän etten samalle päivälle tee samoja ruokia. Tein alusta asti itse kaikki ruuat eli kunnon kotiruokaa ei mitään valmis pakkauksesta ostettua.
Mutta eihän tämä perhetyöntekijä aina ollut näkemässä mitä syötiin. Sitten toinen ristiriitainen juttu kun miten perhetyöntekijä voi minulle tulla puhumaan terveellisestä ruuasta, kun itse hän oli aina poikia viemässä hampurilaisille ja pizzalle kun kävi meillä.
Eikö tässä suhteessa perhetyöntekijän olisi pitänyt viedä pojat ravintolaan syömään terveellistä ruokaa? Perhetyöntekijän ulkomuodosta voi sanoa että hän itse ei syö terveellisesti.
Tarkoitan tällä sitä että hänellä on melkoisesti elopainoa suhteessa pituuteen.

Perhetyöntekijä:

Perhetyöntekijän kotikäynneillä esim.24.10.2002 näkyi, että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa pelaamalla itse, tosin lapset saattoivat usein seurata äitinsä Pelaamista vieressä.

Oma kantani:

No, nyt tuli hiukan totuutta, mutta sitten taas perhetyöntekijän omia valheita taas! Totta oli tämä! (että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa) Eihän minulla ollut aikaa pelata kun piti lasten läksyt katsoa ja ruokaa laittaa siinä sivussa. Läksyjen ja syömisen jälkeen lapset ehtivät jokainen vuorollaan pelata tunnin verran. jonka aikana tiskasin ja siivosin keittiön ja mahdollisesti vanhimman pojat läksyt katsoin vielä kun hän tuli myöhempää koulusta kuin nämä nuorimmat. Joskus oli 1-3 päivää olivat sellaisia että lapset eivät ehtineet pelaamaan kun oli koripalloharjoitukset ja välin oli kavereille mentävä tai muuten ulos leikkimään jos vain ilma salli.

Perhetyöntekijä:

Matkalla mummolaan pojat purnasivat minulle, koska äiti ei ollut antanut ko. konetta heille mukaan mummolaan. Maanantaina 14.10.2002 soitin pelikone asiasta poikien mummolle.

Oma kantani:

Pojat tiesivät hyvin mikseivät saaneet konetta mukaan. Mummu ei halunnut että sitä konetta pojat toisivat mummolaan, sen takia kun mummolaan tuli vielä minun kolmen pojan lisäksi kaksi siskon lastakin joten 5 lasta samaan aikaan. Niin, eihän siitä olisi tullut kuin tappelua vuoroista! Joten mummu ei olisi sitten ehtinyt muutakin olla jatkuvasti tuomarina.

Niin, perhetyöntekijä oli soittanut pelikone asiasta poikien mummulle! Niin, minkälaisen vastauksen perhetyöntekijä sai? Miksi perhetyöntekijä ei maininnut sitä kun kerran mainitsi soittaneen? Niin, perhetyöntekijä ilmeisesti yrittää nyt saada asian minun syyksi koska hän mainitsi tuon, (koska äiti ei ollut antanut ko. konetta heille mukaan mummolaan. Maanantaina 14.10.2002 soitin pelikone asiasta poikien mummolle ) Eli tästä helposti saa sen kuvan että minä olin syyllinen kun en antanut konetta poikien mukaan! Mutta asiahan oli niin että nimenomaan mummu itse kielsi tuomasta ko. konetta!

Perhetyöntekijä:

Perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon tukitoimista. perhetyön tavoitteena on auttaa vanhempia kuulemaan lastensa tarpeita ja huomioimaan ne arjessa. Perhetyöntekijän työhön oleellisena osana kotikäynneillä perheissä kuuluu ohjaaminen, opastaminen ja neuvonta keskustelemalla ja tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa. Kaikilla edellä mainituilla tavoilla on tarkoitus tehdä asiakkaalle tietäväksi missä asioissa olisi tarvetta muutokseen.

Oma kantani:

Minä itse koin perhetyöntekijän tekevän aivan muuta kuin sen että hän olisi auttanut perhettäni. Kuten lausunnosta jo näkee selkeästi että perhetyöntekijä valehteli lausunnossaan todella monessa kohtaan ja jätti jopa tärkeimmät asiat mainitsematta. Perhetyöntekijä yritti lausunnollaan tuoda tahallisesti valheillaan esille, jotta saisi minun näyttämään todella tyhmältä, uusavuttomalta vanhemmuuden puutteen omaavana äitinä. Esim.
Perhetyöntekijän työhön oleellisena osana kotikäynneillä perheissä kuuluu ohjaaminen, opastaminen ja neuvonta keskustelemalla ja tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa.

ohjaaminen,

Perhetyöntekijän maininta
*Vanhimman lapsen ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta keskusteltu äidin kanssa 27.6.2003

Oma kantani: Tässä yksi esimerkki! Mitä minä hyödyn tällaisella ohjauksella tai neuvolla teen, joka on vastoin lasten etua?

opastaminen

Perhetyöntekijän maininta
*Vanhempien tulee kontrolloida lasten pelaamista tietokoneella,
Perhetyöntekijä:

Perhetyöntekijän kotikäynneillä esim.24.10.2002 näkyi, että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa pelaamalla itse, tosin lapset saattoivat usein seurata äitinsä
Pelaamista vieressä.

Oma kantani: Tässä yksi esimerkki! Miksi perhetyöntekijä minua tällaisissa asioissa neuvoo tai opastaa jotka itsekin jo luonnostani hyvin tiedän! Enhän minä itse ole mikään lapsi! Kuten myös perhetyöntekijä itse myönsi minun huolehtineen kontrolloinnista lasten pelaamista tietokoneella.

No, nyt tuli hiukan totuutta, mutta sitten taas perhetyöntekijän omia valheita taas! Totta oli tämä! (että ko. perheessä äiti rajoitti lasten peli aikaa) Eihän minulla ollut aikaa pelata kun piti lasten läksyt katsoa ja ruokaa laittaa siinä sivussa.
Läksyjen ja syömisen jälkeen lapset ehtivät jokainen vuorollaan pelata tunnin verran. jonka aikana tiskasin ja siivosin keittiön ja mahdollisesti vanhimman pojat läksyt katsoin vielä kun hän tuli myöhempää koulusta kuin nämä nuorimmat.
Joskus oli 1-3 päivää olivat sellaisia että lapset eivät ehtineet pelaamaan kun oli koripalloharjoitukset ja välin oli kavereille mentävä tai muuten ulos leikkimään jos vain ilma salli.

ohjaaminen, opastaminen

Perhetyöntekijän maininta
*Sanoin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin

Perhetyöntekijä:

Kerroin vanhimman lapsen äidille ilmi tulleesta tupakoinnista, Hannu itse ei pyynnöstä huolimatta sitä halunnut tehdä. Sanoin, että jos äiti vanhimman lapsen äitinä hyväksyy ja sallii poikansa tupakoinnin esim. niin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin.

Oma kantani: Tässä yksi esimerkki! Tässähän perhetyöntekijä suorastaan yllyttää hankkimaan pojalle tupakkaa! Minä en sallinut sitä että poika edes aloittaa opettelemaan tupakan polttoa.

Johan on perhetyöntekijällä neuvot! Poika juuri kärähtänyt tupakoinnista ja minun pitäisi kustantaa pojan tupakointi! En, todellakaan suostunut tuohon vaan vaadin pojan heti lopettamaan. Kun kerran asiasta keskusteltiin niin, miksei perhetyöntekijä tuonut esille mitä olin asiasta mieltä?

neuvonta keskustelemalla

*Äidin kanssa keskustelua maidon tärkeydestä

*Äidin kanssa poikien ruokailusta, maidon tärkeydestä
*suositukset maidon määrästä kasvavalle lapselle. Asian tärkeydestä keskustelimme jälleen äidin kanssa
Vanhimman lapsen ihotautilääkärin ohje kotiin: aloitettava rautalääkitys ja monipuolisen ravinnon

*saannista, mukaan lukien maito on huolehdittava kotona. Kyseisestä ohjeesta

*keskusteltu äidin kanssa 27.6.2003
käynyt keskustelua äidin kanssa poikien monipuolisesta ruokailusta ja maidon tarpeellisuudesta

*poikien ruokailu ja maidon tarve ollut kotikäynnillä keskustelun aiheena.

*Sanoin, että jos mahdollisuus ottaa äitinsä savukkeita kotoa niin hän äitinä kustantaa poikansa tupakoinnin.

tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa

*1.3 ja 19.3.2004 Kotikäynneillä tarkistettiin ja laskettiin vanhimman lapsen lääkkeet äidin kanssa.
Outoa nyt ei maininnut että olisi lääkkeet jääneet ottamatta?

Näitä samoja mainintoja voi lukea muidenkin tahojen lausunnoista . Ne kaikki on todellakin lähtöisin perhetyöntekijältä. Kuten hän lausunnossaan itsekin sen mainitsee ja taas korostaa minun antaneen luvan. Perhetyöntekijä valehteli ja liioitteli asioita nimenomaan näihin tahoihin jotka hän itse mainitsee. Jonka kautta sitten nämä tahot eivät tienneet perhetyöntekijän juonta, niin nämä sitten esittivät nämä huolenaiheet lausunnoissaan ja sen seurauksena nämä tahot syyllistyivät väärän tiedon antoon, jotka olivat valheellisia. Kuten näillä liitteillä pyrin tuomaan esille koko totuuden. Mikä sitten antoi ns. huostaanotto syitä ja ne ovat perusteettomia.

Perhetyöntekijän yhteydenpito muihin perheen kanssa asioineisiin viranomaisiin on tapahtunut perhetyön sopimuksessa kirjatulla äidin luvalla.

Kuten perhetyöntekijä kertoo näiden huolen aiheen tulleen koululta. Mutta nämä huolen aiheitten sana muodot joita nämä tahot käyttivät lausunnoissaan, niin olivat sellaisia että heidän on itse aivan mahdoton tietää koti asiani, ilman perhetyöntekijän omia tuomia valheita näille tahoille. Esim. tuossa alhaalla Miten kukaan opettaja voi nähdä minun kotiin ilman että he kävisivät kotonani? ja myös tuon ruokailun, miksi opettajat olivat niin huolissaan poikien syömisestä kun kehuivat että pojat syövät koulussa. Niin kuin terveydenhoitajakin. Niin miksi perhetyöntekijän sitten pitäisi minulle tulla mitään puhumaan?

Koululta on tullut huolta ja kysytty voisiko perhetyöntekijä ottaa kotona äidin kanssa puheeksi poikien aamupalat, ruokailun yleensä tai asianmukaisen vaatetuksen.

Jos olisin todellakin tiennyt minkälainen perhetyöntekijä kotiini astuu, niin en olisi nimeäni laittanut paperiin jossa suostuin kaikkien tahojen kanssa hänen saavan pitää yhteyttä. Koska aikaisemmin oli ammatti työntekijä minulla perhetyöntekijänä ja hän oli asiallinen. Ja myös ennen nykyistä ollutta perhetyöntekijää joka oli myös perhetyöntekijä ja häneen olisin halunnut vaihtaa tuon nykyisen sijaan mutta sosiaalitoimi ei siihen suostunut. Joten luotin liikaa että kaikki perhetyöntekijät ovat asiallisia ja rehellisiä. Mutta erehdyin pahemman kerran. Todellakin laittaa miettimään kun perhetyöntekijä tekee niin, rikollisen teon että väärentää asiakirjan ja valehtelee lausunnossaan useissa kohdissa. Myös se että ei hän ollut auttamassa vaan etsimässä vikoja minusta ja niitä kun hän ei löytänyt niin hän toimi niin, että sai minut näyttämään siltä etten olisi palavereihin muka osallistua, kun tämä taas johtui siitä kun perhetyöntekijä ei aina ilmoittanut palaveriajoista joita hänen uskottiin minulle ilmoittavan.
Myös perhetyöntekijä kehu järjestäneen läksy luokan, mutta vahingon kautta asia paljastuikin ettei sellaista ole lainkaan. Nyt jälkeen päin sain tietää että hän vasta aloitti opiskelun perhetyöntekijäksi joskus 2003 loppu puolella 2004 vuoteen. Eli perhetyöntekijä ei ollut pätevä omassa ammatissaan. On outoa että sosiaalitoimi sallii ammattitaidottoman tulla hoitamaan perheen asioita ja tuhota perheen elämän. Kuten perhetyöntekijän lausunnosta voi hyvin nähdä kuinka hän yritti esim. harrastus jutun eli koripallo harrastuksen ottaa omaksi kunniakseen tehneeksi, vaikka totuus on toinen. ja myös kuinka perhetyöntekijä liioitteli noissa keskustelleensa minun kanssa. Perhetyöntekijä ei todellakaan ole keskustellut minun kanssa noista asioista. Koska eihän hän olisi noita kaikkia asioita voinut ehtiä millään tekemään tuossa ajassa joita hän väittää tehneenä. esim. 6 päivää vuodessa yhteensä käynyt meillä itse merkitsemillään päivillä josta tein selvennöksen. Kun hän lähes joka kerta vei pojat hampurilaiselle tai pizzalle ja 2 tuntia päivää kohden oli aikaa. Sitten nuo vanhimman lapseni kyytimäiset kinkomaalle perhetyöntekijä haki ja toi vanhimman lapseni ja kiireessä selitti mitä lääkkeitä vanhimmainen lapseni sai ja kuinka monta päivässä piti ottaa. Perhetyöntekijällä oli useita perheitä joissa hän kävi joten se oli yksi syy tuohon ettei enempää kuin 2 tuntia päivää kohden ehti olemaan lasteni kanssa. Mutta en tiedä mikä motiivi perhetyöntekijällä oli saada lapseni huostaan otetuksi? Olisiko ollut ammatti noussut hattuun, ja mahdollisesti kokeilla onnistuisiko hän saada lapset huostaan otetuksi? Vai oliko joku että hän otti itseensä se kun minä osasin hoitaa asiani? Perhetyöntekijä oli minun tietojeni mukaan myös toista perhettä kiusannut ja siitä minulla on tämän perheen äidin oma lausunto jonka myös liitän liittenä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu