LASTENSUOJELULLA TARVETTA KASVOJENSA PESUUN, JOTTA HÄDÄSSÄ OLEVAT PERHEET SAISIVAT APUA
Lastensuojelu on mollannut itsensä Suomessa niin pahasti, että sitä pelätään ja pelätään todella aiheellisest. Voisi verrata sitä pelkoa ties mihin, mutta sensuuri estää sen kirjoittamisen. Muistan omat reaktioni hämärästi, muistan parin tuttavani reaktiot, kun kutsu lastensuojelijan luo oli tullut: hillitöntä itkua ja elämä yhtäkkiä ihan sekaisin - edessä häämötti vain kuilu. Muiden auttamiseen ei taitoni riittänyt, itsekkin jäin vailla apua lastensujelun tunkeuduttua perheeseemme ja sitten vietyä lapseni. Lastensuojelun omilla sivuilla sosiaaliportissa on kuvaus kriisityöstä vanhempien kanssa. Kukaan lastensuojelun uhri ei tätä apua ole vielä saanut tietääkseni. Lasten kriisit tässä tilanteessa on unohdettu, ne katsotaan johtuviksi epävanhemmista.
Lastensuojelun olisi syytä pestä kasvonsa, päästää aiheetta huostatut ulos laitoksistaan ja aloittaa virheidensä korjailu. Lastensuojelutyötä valvomaan pitäisi laittaa jokin taho, joka todella pystyy puuttumaan asioihin vanhempien näin pyytäessä. Sosiaaliasiamiesten työ on yksi pieni askel lastensuojelun uhrien auttamiseen, mutta ei todellakaan riittävä. Kun kunnassa kymmenet lastensuojelijat kylvävät tuhoaan, ei yhden ihmisen työ riitä tätä korjaamaan.
Oikeuslaitoksen olisi myös syytä ryhtyä katsomaan lastensuojelua kriittisesti, eikä toimia kumileimasimena. Lastensuojelullisen toimenpiteen perusteeksi ei saisi riittää lastensuojelun sosiaalityön käsitys tai tokaisu: vanhempi on kyvytön olemaan vanhempi.
On tilanteita, jolloin perheet tarvitsisivat apua. Kuka sitä uskaltaa lastensuojelulta pyytää? Minä oli aikoinani niin hullu, kun olin ihan fyysisessti sairas. Tätä käytettiin myöhemmin hyväksi, lukuisisa papereissa mukaanlukien lääkärien lapsesta kirjoittamat lausunnot. Minä olin fyysisesti sairas muutaman kuukauden, tämä oli papereissa merkattu jatkuvaksi psyykkiseksi ongelmaksi.
Aarno Laitinen nimitti osuvasti näitä psykologiaa yms. uskotieteisiin kuuluviksi asioiksi tämän viikonlopun Iltalehdessä tai Iltasanomissa. Kun silloin aikanani sairastuin, kaikki luulivat, että olin masentunut. Kun en enää pystynyt seisomaan bussissa, vaan jouduin istumaan lattialle, jollei paikkoja ollut, menin lääkäriin. Lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen sairaalaan ja fyysisen lääketieteen toimenpiteeseen. Tämä sairauteni kulkee papereissani nimellä psyykkinen ongelma.
Sitä en kiellä, etteikö lastensuojelu olisi aiheuttanut minulle psyykkisiä ongelmia, siis uskotieteen alan ongelman, johon on yksi ratkaisu: lapsi on saatava takaisin kotiinsa. Kun yhdestä lastensuojelullisesta toimenpiteestä tointuu, tulee jo toinen tilalle. Tämä on saanut minut ajoittain täysin työkyvyttömäksi. Se siitä.
On kuitenkin lapsia, jotka tarvitsevat apua. Vanhemmat haluaisivat sitä lapsilleen antaa, mutta nykyaikana kukaan ei ole niin hullu, että sitä lastensuojelulta pyytäisi. Onneksi on näitä muita:
- yksin- ja yhteishuoltajieliitto
- Suomen punainen risti
- MLL, sieltä saa hoitajia suhtkoht halvalla
- ei nyt tule mieleen missä, mutta tietääkseni vapaaehtoistyötä tehdään monella muullakin taholla
Peseekö lastensuojelu kasvonsa, vai jäävätkö lapset vaille apua? Raksiruutuun huolikartoitukset eivät lapsia auta, parhaiten lapsen avuntarpeen tietävät vanhemmat itse.
Lastensuojelu on mollannut itsensä Suomessa niin pahasti, että sitä pelätään ja pelätään todella aiheellisest. Voisi verrata sitä pelkoa ties mihin, mutta sensuuri estää sen kirjoittamisen. Muistan omat reaktioni hämärästi, muistan parin tuttavani reaktiot, kun kutsu lastensuojelijan luo oli tullut: hillitöntä itkua ja elämä yhtäkkiä ihan sekaisin - edessä häämötti vain kuilu. Muiden auttamiseen ei taitoni riittänyt, itsekkin jäin vailla apua lastensujelun tunkeuduttua perheeseemme ja sitten vietyä lapseni. Lastensuojelun omilla sivuilla sosiaaliportissa on kuvaus kriisityöstä vanhempien kanssa. Kukaan lastensuojelun uhri ei tätä apua ole vielä saanut tietääkseni. Lasten kriisit tässä tilanteessa on unohdettu, ne katsotaan johtuviksi epävanhemmista.
Lastensuojelun olisi syytä pestä kasvonsa, päästää aiheetta huostatut ulos laitoksistaan ja aloittaa virheidensä korjailu. Lastensuojelutyötä valvomaan pitäisi laittaa jokin taho, joka todella pystyy puuttumaan asioihin vanhempien näin pyytäessä. Sosiaaliasiamiesten työ on yksi pieni askel lastensuojelun uhrien auttamiseen, mutta ei todellakaan riittävä. Kun kunnassa kymmenet lastensuojelijat kylvävät tuhoaan, ei yhden ihmisen työ riitä tätä korjaamaan.
Oikeuslaitoksen olisi myös syytä ryhtyä katsomaan lastensuojelua kriittisesti, eikä toimia kumileimasimena. Lastensuojelullisen toimenpiteen perusteeksi ei saisi riittää lastensuojelun sosiaalityön käsitys tai tokaisu: vanhempi on kyvytön olemaan vanhempi.
On tilanteita, jolloin perheet tarvitsisivat apua. Kuka sitä uskaltaa lastensuojelulta pyytää? Minä oli aikoinani niin hullu, kun olin ihan fyysisessti sairas. Tätä käytettiin myöhemmin hyväksi, lukuisisa papereissa mukaanlukien lääkärien lapsesta kirjoittamat lausunnot. Minä olin fyysisesti sairas muutaman kuukauden, tämä oli papereissa merkattu jatkuvaksi psyykkiseksi ongelmaksi.
Aarno Laitinen nimitti osuvasti näitä psykologiaa yms. uskotieteisiin kuuluviksi asioiksi tämän viikonlopun Iltalehdessä tai Iltasanomissa. Kun silloin aikanani sairastuin, kaikki luulivat, että olin masentunut. Kun en enää pystynyt seisomaan bussissa, vaan jouduin istumaan lattialle, jollei paikkoja ollut, menin lääkäriin. Lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen sairaalaan ja fyysisen lääketieteen toimenpiteeseen. Tämä sairauteni kulkee papereissani nimellä psyykkinen ongelma.
Sitä en kiellä, etteikö lastensuojelu olisi aiheuttanut minulle psyykkisiä ongelmia, siis uskotieteen alan ongelman, johon on yksi ratkaisu: lapsi on saatava takaisin kotiinsa. Kun yhdestä lastensuojelullisesta toimenpiteestä tointuu, tulee jo toinen tilalle. Tämä on saanut minut ajoittain täysin työkyvyttömäksi. Se siitä.
On kuitenkin lapsia, jotka tarvitsevat apua. Vanhemmat haluaisivat sitä lapsilleen antaa, mutta nykyaikana kukaan ei ole niin hullu, että sitä lastensuojelulta pyytäisi. Onneksi on näitä muita:
- yksin- ja yhteishuoltajieliitto
- Suomen punainen risti
- MLL, sieltä saa hoitajia suhtkoht halvalla
- ei nyt tule mieleen missä, mutta tietääkseni vapaaehtoistyötä tehdään monella muullakin taholla
Peseekö lastensuojelu kasvonsa, vai jäävätkö lapset vaille apua? Raksiruutuun huolikartoitukset eivät lapsia auta, parhaiten lapsen avuntarpeen tietävät vanhemmat itse.
Vastaukset 50
Vanhimmat
muita lastensuojelun tilanteesta vastaavia.
Tilannehan on niin käsittämätön ettei se enää voi jatkua tälläisena kovinkaan pitkään.
Lastensuojeluviranomaiset (ovatko ne nämä epäpätevät juuri jotka tekevät ja ovat tehneet tästä lastensuojelusta ihan jotain muuta kuin lasten suojelua)
on saatava takaisin omaan ruotuunsa tässä yhteiskunnassa.
Miksei esimerkiksi kenelläkään asioista vastaavalla tai niitä ymmärtävällä taholla soinut kello (Arnkilkin on nyt yhtenä vapusen suunnittelijana kertonut ettei hän tälläista sentään ajatellut eikä tarkoittanut!) kun näitä varpusenpaskoja alettiin laittaa maailmalle. Tai kun sossulaiset järjestelivät parempia illallisia kouluilla tutustuakseen paremmin kouluväkeen niin että kynnys ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomasiin matalinisi näissä varpusen asioissa.
Niin paljon on mennyt metsään virallisessa lakisääteisessä lastensuojelussa
(jopa 16 000 lasta ja nuorta omista perheistään on mennyt näihin metsiin tehtyihin sijaishuoltopaikkoihin)
tässä viimeisen 10 vuoden aikana ja suunnan olisi nyt jo viimeistään muututtava.
Tämä perheiden pelkohan on kuin natsisaksasta,
käräyttääkö joku ja tuleeko .......
Tässä on yhden rouvan nettiosoite. Hän tekee omalta osaltaan myös työtä sen eteen, jotta suomalainen lastensuojelu saataisiin taas ruotuunsa ja omalle paikalle
lasten suojeluun.
http://www.helleena.net/?Helena:Lastensuojelu.
Lastensuojelu on todellakin suomalaista Gestapo-toimintaa.
Ehkä pitäisi kirjoittaa ulkomaalaisiin lehtiin. Silloin heräisivät päättäjätkin, kun talous menisi jumiin Suomen ihmisoikeusrikollisuuden takia.
kun epäonnekseen huostaanottivat suomalaisen toimittajan, Eva Aminoffin pojan. Se oli sitä aikaa, kun naapurimaassa oikein vankiloista vapautuvia rikollisia suurella rahalla värvättiin sijaishoitajiksi. HUH!
Poika pakeni Suomeen ja olivat hakemassa turvaa Lastenlinnasta, kun suomalaisviranomaiset katsoivat tyhmänä vierestä, kun ruotsalaiset hakivat pojan takaisin kidutuspaikkaansa. No, Evalla oli yhteyksiä keski-eurooppalaisiin toimittajiin, jotka alkoivat julkaista juttuja omien maidensa lehdissä ruotsalaisen lastensuojelun tilasta.
Niin Aminoffin poika kotiutettiin yhtäkkiä muka muina miehinä, mutta noussut kohu sai aikaan sen, että ihan viime vuosina Ruotsin valtio maksoi suuria korvauksia niiden vuosien lastensuojelunsa lapsiuhreille. Milloin meillä päästään vastaavaan tilanteeseen?
Miten monta perhettä on aiheetta tuhottava vielä ja lapsia vammautettava hoidotta jättämisellä ja laittomilla huostaanotoilla. Mukaan korvausten piiriin kuuluvat myös ne lapset, joita raiteiltaan mennyt lastensuojelu ei kykene ajoissa pelastamaan huonoista kotioloistaan
näin äkkiseltään löytynyt.
Jossain JP Roosin sivuilla joku kyseli muiden pohjoismaiden huostaanottolukuja (tietenkin suhteutettuna maiden väestöön) mutta ei lukua sinnekään ilmestynyt.
Kun vain kielitaito riittää näinkin vaikean ja monimutkaisen (jo suomeksikin..) asian tiimoilta kuin lastensuojelu ja huostaanotot sijoituksineen
niin aina parempi mitä enemmän lastensuojelusta ja sen tilasta esimerkiksi Suomenkin kohdalla myös maailmalla puhutaan.
Niin monen monta järkyttävää juttua ja epäkohtaa, räikeyttä, laittomuutta
on viimeisten vuosien aikana lastensuojelusta julkisuuteen tullut,
päättäjät, poliitikot, asioista vastaavat
tietävät lastensuojelun todellisuuden tässä maassa
ja jopa Talentiakin alkuvuodesta huuteli jo tutkimuskommissioiden perään tutkimaan näitä onkelmia lastensuojeluviranomaisten toimissa.
Siltikään muutosta ei ole tapahtunut eikä toimintamalleja kunnissa ja kaupungeissa muutettu.
Ulkopuolelta tuleva Suomi kuvan "kiillon" todellisuuden näyttö
voisi jopa pakottaa tämän maan viranomaiset ja päättäjät todelliseen toimintaan
että nämä lastensuojelun kauheudet ja epäkohdat, laittomuudet yms. vihdoin ja viimein saisivat stopin.
Ja tätä kauhua kylväneet ja sitä edesauttaneet jotuisivat teoistaan myös vastuuseen.
En tiedä kuinka virallinen tämä lähde on.Taitaa olla se viralllisin lastenoikeuksien järjestö
www.crin.org -children rihgts information network
Sieltä löytyi Suomenkin selvityksiä, ei ihan riitä aika nyt lukemaan. Ei nuoruudessa, kun tuota kieltä vielä opetteli, tarvinnut lastensuojelu termistöä.
koskien juuri tätä englantilaisten rekisteröintisysteemiä.
Mutta tuo, että noin vähän lapsia lastensuojelussa Englannissa kuulostaa kyllä jo Suomenkin kannalta erittäin vakavalta ja todella huolestuttavalta.
Ja joka taho joka suunsa saa virallisesti tässä maassa huostaanotoista aukaista
on kertonut että lisää vaan huostia ja huostia on tulossa lisää entisestään....
Mutta olikos Englannissa siten joku sellainen uusi systeemi että kun lapsi joutuu lastensuojelun rekistereihin tai vastaavaan
hänet voidaan adoptoida avoimilla (lehdessä ilmoitus?) markkinoilla vai muistanko nyt aivan väärin........
YK:n Lasten Oikeuksien Komiteakinhan on ollut todella huolissaan Suomen kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten todella suurista määristä.
Ja jos tuo englantilaistilasto heidän sijoituksistaan pitää paikkansa
niin syytä onkin olla!
Ja ennenkaikkea sitä syytä olisi meillä kaikilla suomalaisilla ja meidän päättäjillä ja politikoilla ja virkamiehillä.
(YK:n Lasten Oikeuksien Komitelle toimitettu tilastotieto Suomen tilanteesta pohjautuu ilmeisestikin vuoden 2003 tai 2004 tilastoihin aikoinaan, kun tätä viimesitä eli kolmatta (?) "moitelistaa" on Suomelle kirjoitetttu)
alan asiantuntijat just, että Suomessa on kohtuuton määrä huostaanotettuja ja sijoitettuja lapsia. Onhan Suomi saanut tästä huomautuksia Europan ihmisoikeuskomitealtakin.
Kyllä tämä on tunnustettu tosiasia, että Suomen lastensuojelussa mättää ja pahasti.
Kunpa joku voisi tarkistaa nuo antamani tiedot! Sanavarastoni ei tunne englantilaista lastensuojelulanastoa ja käänsin noita termejä sanakirjan kanssa. Laskutaidossani en juurikaan epäile olevan vikaa.
Kyllä tuo pitää paikkansa, että englantilaislapsia voidaan esimerkiksi adoptoida, en ole tähän entlantilaiseen käytäntöön lasten jouduttua rekistereihin, vielä ehtinyt perehtyä, enkä uskalla toistaikseksi väittää mitään, näyttäisi siltä, että se on harvinaista jo pelkästään sen perusteella, että vain 13% jää rekistereihin vuoden kuluttua. Voi olla, että rekisteristä sitten poistetaan adoptoidut lapset?!!!! Tämä pitäisi tarkistaa. Tsekkailen tietoja ja toivon, että joku muukin tekisi samaa, lähteethän on tuossa kirjoituksessani.
Tuota laskelmaani 24 englantilaislasta ja 160 suomalaislasta 10000 joutuu toimenpiteiden kohteeksi näyttää olevan oikein. Mutta tarkistettavaa löytyy vielä, ennenkuin voi mitään johtopäätöksiä tehdä. Lisäksi nämä järjestelmät ovat niin erilaisia. Palaan asiaan, kunhan ehdin.
Sain vinkin, mitä Times kirjoittelee näistä rekisteröidyistä. Katsoin yhtä artikkelia ja samanlaista sotkua näyttää olevan sielläkin. Mutta edelleen, minä rinnastaisin huostaanoton Suomessa englantilaisten joutumiseksi rekistereihin ja luvut 24 ja 160 10 000 lasta kohden, Suomen tappioksi.
http://www.timesonline.co.uk/tol/comment/columnists/camilla_cavendish
Siinä riittä sitten perehtymistä.
Johtaminen
Suomalaisen lastensuojelun ongelma on siinä, että sitä ei ohjaa eikä johda valtakunnallisella tasolla kukaan, vaan kunnat huseeraavat kuka mitenkin kuin siat pellossa. Englantilaiset toimivat ja edellyttävät viranomaisilta täysin kuuliaista suhtautumista lastensuojelun ohjeisiin.
http://www.nspcc.org.uk/Inform/resourcesforprofessionals/InformationBriefings/childprotectionsystem_wda48949.html
”
Child protection in England and Wales is the overall responsibility of the Department of Education and Skills (DfES). The DfES issues both statutory guidance to local authorities (which must be followed) and non-statutory guidance (which the DfES suggests local authorities follow). Local authorities use this guidance to produce their own procedures which should be followed by practitioners and professionals who come into contact with children and their families in that particular local authority area.
“
vapaa suomennos:
Lastensuojelu Englannissa ja Walesissa on kokonaisvaltaisesti koulutus- ja kasvatustaidon osaston (DfES) vastuulla. DfES antaa sekä pakollisen ohjeistuksen paikallisille viranomaisille (joita pitää noudattaa) ja ei-pakolliset ohjeistukset (jotka DfES ehdottaa paikallisten viranomaisten noudatettaviksi). Paikalliset viranomaiset käyttävät tätä ohjeistusta tuottaakseen omat toimintalinjansa joita toimeenpanijoiden ja ammattilaisten, jotka ovat tekemisissä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa tällä tällä nimenomaisella paikallisviranomaisalueella, on noudatettava .
Minusta meillä Suomessa pitää pikaisesti palata kanssa valtiotason kontrolliin ja ottaa hepposilta paikallisilta kuntatoimijoilta päätösvalta kokonaan pois ja velvottaa heidät toimimaan valtakunnan tason ohjeistuksen mukaan. Näin lastensuojen asiakkaaksi joutuvat lapset ja heidän perheensä olisivat edes keskenään yhdenvertaisessa asemassa lain edessä. Nythän Suomessa jatkuvasti valtakunnan tason toimijat piiloutuvat vastuusta sen taakse, että lastensuojelu on siirretty kuntien vastuulle. Kunnat taas eivät ole päteviä näin suureen valtakunnallisen tason ongelmanhoitoon, kuin mitä maamme 16.000 sijoitukseen eri puolille maata ripotellut lapset ansaitsisivat.
Tarkistuspakot sisältyvät suomalaiseenkin lakiin, mutta eihän niitä noudateta. Olet keijukainen aivan oikeassa, että johtamista tarvittaisiin tai sitten vanhemmat tehtailemaan muistuksia, jospa sillä tämä käytäntö muuttuisi. Muistutuksen voi tehdä sossun esimiehille.
Lastensuojelulain 417/2008 §30 edellyttää asiakassuunnitelman laatimista, johon kirjataan mm. huostaantoton päättymissuunnitelmaa tms. ja tämä pitäisi tarkistaa kerran vuodessa. Kun edes tekisivät niitä asiakassuunnitelmia! Ei ole aikaa!
Englannissa näitä tarkistuspisteitä on lapsen joutuessa rekistereihin ensimmäisen kerran 3 kuukauden kuluttua ja sen jälkeen puolivuosittain. Ja jos vuonna 2007 vain 13% jäi rekistereihin, antaa tämä ajattelemisen (ja tutkimisen aihetta). Loppuisivatko Suomessakin huostat nopeammin, jos ne asiakassuunnitelmat tarkistettaisiin virallisesti esimerkiksi sosiaalijaostoissa? Näin ainakin saataisiin varmuus, että ne tehdän ja toiseksi, että ne tarkistetaan. Tässä yksi mietintäpaikka lakien laatijoille.
Mutta nuo jutut, mitä olen lukenut englantilaislasten adoptoinnista, ei kait heitä vain siirretä adoptiolapsiksi ja tämä tilasto näyttää näin kauniilta tällä tavoin?
Lapset siirtyvät kahden vuoden kuluttua ns. avoimeen adoptioon tai takaisin syntymäperheeseen. Avoimessa adoptiossa yhteys vanhempiin säilyy, mutta he kasvavat adoptioperheessä aikuisiksi. Eli vanhemmat eivät voi vaatia lapsia kotiin takaisin. Avoimessa adoptiossa adoptioperhe saa "state's money" adoptoiduista lapsista. Tällä taataan adoptiovanhemmat isommallekin lapselle, jolle ei muuten löytyisi adoptioperhettä. Oikeus määrää lapsen adoptoitavaksi joissain osavaltiossa, mikäli lapset eivät palaa omaan kotiin alle kahdessa vuodessa. Syy voi olla esimerkiksi se, että vanhempi ei ole hoidosta huolimatta kuntoutunut.
adoptioon? Onko halukkuutta?
Ja miten korvausten käy?
Mutta tuskin missään muualla niin järjetöntä systeemiä on korvausten suhteen kuin Suomessa.
Siksi kannatan meillekin sitä systeemiä, että JOS esim. päihdevanhemmat eivät halua kuntoutua, on sijoitus muutettava adoptioksi. Siis lapsi muuttuu omaksi OMASTA LAPSESTA SAATAVIN KORVAUKSIN, jossa tietysti lähtökohta on tietysti pelkkä lapsilisä, kuten omillakin vanhemmilla on.
Jos ajatellaan aivan aiheellisia lasten huostaanottoja, niin eihän lasta voi pistää vuosikausiksi laitokseen odottelemaan, josko vanhempi jossain vaiheessa muistaisi hänet ja muuttuisi isäksi tai äidiksi. Nythän Suomessa moni huostaanotettu lapsi viettää laitoslapsuuden. Minusta kahden vuoden odottelun jälkeen, jos vanhemmat eivät vieläkään halua lastaan tai eivät kykene pitämään esim. nyrkkejään kurissa, niin onhan tuommonen avoin adoptio silloin armollisempi lapselle, kuin jäädä edelleen laitoksen uumeniin.
Suomen laitosvaltaisuutta on hämmästelty lastensuojelun osalta YK:ta myöten.
Suomen malli on sellanen, että lasta saatetaan roikottaa koko lapsuus tekemättä mitään konkreettista päätöstä hänen statuksestaan, kun kuitenkaan ei voida eikä kehdata tehdä päätöstä pysyvästä laitoslapsuudesta, vaikka se monen kohdalla on tosiasia nykypäivän Suomelaisessa huostalapsuudessa. Tällä Suomen mallilla hyvät vanhemmat ja rikollisesti lastaan kohdelleet vanhemmat asetetaan samaan kategoriaan ja kohtelukin on sama. Samaa lässytystä kaikille tasapuolisesti, eikä oikeutta lapselle lainkaan.
joiden kautta mennään adoptioon tai omaan kotiin takaisin. Sijarit tietävät lapsen ottaessaan sen kestävän max. kaksi vuotta, elleivät itse adoptoi. State's money stays, if they adopt.
Laitoksethan on tarkoitettu pääosin niille lapsille, jotka on tarkoitus päästää kotiinsa viikonlopuiksi ja lomien ajaksi. Näin minulle epävirallisesti on kerrottu. Näin esim. kouluikäinen lapsi on vapaa-ajastaan jopa enemmän kotona ja koulussa kuin laitoksessa.
Se, että tähän käytäntöön tulee rajoituksia, on sitten taas yksi oma epäkäytäntö. Rajoituksia mäiskitään ihan yhtä perusteitta kuin tehdään huostaanottojakin, eli kun sossu saa jonkun käsityksen, hän kirjoittaa käsityksistään asiapaperin, pyytää esimiehensä allekirjoituksen ja käyttää kumileimasin virastossa sekä liittää liitteeksi laitoksen käsityksiä. Asia on sillä selvä. Rajoituksiin riittää kahden tahon käsitykset.
Lapsi ei pääse pahimmassa tapauksessa vuoteen kotiinsa. Väliin ei pääse edes vanhemman kanssa yhdessä ulos laitoksesta. Kaikkein pahimmassa tapauksessa rajoitus uusitaan taas vuodeksi, tosin näyttävät käyttävän aina eri käsitystä eri vuosina.
Rajoituksen purku/jatkaminen tapahtuu siten, että se raukeaa tai keksitään tehdään uusi rajoitusasiakirja käsityksineen.
Näistäkin voi valitella hallinto-oikeukssiin. Se on yhtä hyödyllistä, kuin mennä takametsään huutamaan kovaan ääneen: "PURA, PURA, PURA, hohhoijakkaa".
On tuossa se hyvä puoli, ettei tarvitse vuosia, pahimmillaan yli kymmentä vuotta kitua lapsen ja vanhemman noiden tapaamisoikeuden rajoitusten kanssa. Oikeammin ne sanovat niitä osittaisiksi tapaamisoikeuden rajoituksiksi. Lienee joissain poikkeustapauksissa myös täysiä rajoituksia, en tiedä.
Kumpi sitten olisi pahempi: menettää lapsensa kokonaan/menettää omat vanhempansa kokonaan vai saada pitää yhteys lapseensa/vanhempaansa? Yksi kunnon pläjäys kerralla vai aavistuksen verran pienempiä plajäyksiä pahimmassa tapauksessa yli kymmenen vuotta? En minä ainakaan haluaisi olla jenkki lapseni ei ole paikalla, joten en voi kysyä.
Kuinka totaalinen tuo "avoin adoptio" on? Saako oma perhe kokoontua useinkin? Kokoonnutaanko oman perheen vai adoptioperheen luona?
Jenkeissä, niissä muutamissa osavaltioissa,sitten ei ehkä niin hevin ryhdytä adoptioihin, kuin Suomessa huostaanottoihin ja laitossijoituksiin? Kiinnostaisi tietää, kuinka monta lasta/10 000 lasta joutuu ensiksi tuohon max kahden vuoden mylläkkään ja toiseksi kuinka monta adoptoiduiksi?
huostaanotto niiltäkin perheiltä, joista ei sossu löydä lainmukaisia perusteita huostaanottoon. Niin he ylimielisen ivallisesti kertoivat jonkun äidin tehneen aiemmin valituksen asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle, jonka vastaus oli, että heillä on oikeus "hoitaa" vain huostaanotettuja lapsia.
OK, se oikeus heillä kyllä on. Laillisin syin huostaanotettuja lapsia varten aikanaan intensiivihoito on kehitettykin. MUTTA heidän pitäisi silloin vastaanottaa vain lainmukaisin syin huostaanotettuja lapsia, joilla on todettu myös psykiatrisen hoidon tarve.
Sen sijaan HEILLÄ EI OLE OIKEUTTA vaatia huostaanottoa tehtäväksi silloin, kun huostakriteerit eivät täyty. Heidän pitäisi sanoa EI niille lähetteille, jotka on kirjoitettu ei-huostaanotetuista lapsista. Tämän sanoi myös heidän silloinen perhetyönsä johtaja Ilkka Kantola minulle puhelimessa.
Tutustumiskäynnillä kuulin omin korvin, miten osastonjohtaja sopotti sossuille, että "huostapaperit on oltava valmiiksi tehdyt, kun lapsi tulee laitokseen." P....le!
Niin kieroa, niin helvetin kieroa koko laitoksen touhu, että ei mitään rajaa!
Ja intensiivihoitonimikkeellä he vain rahastavat yhteiskunnalta suurinta mahdollista laitoshoidon vuorokausimaksua. Olemattomasta hoidosta! Lapsia vain säilytetään, ei siellä mitään hoitoa anneta!
Ja tuo on totta, mitä Lapsen etu kirjoitti. Hirveitä summia rahastavat ja lapsi oli muualla enemmän kuin laitoksessa.
Viikonloput hän oli kotona ja arkisin laitoksessa vain aikaisen aamun ennen kouluun lähtöä ja taas myöhäisestä iltapäivästä seuraavaan aamuun. Siellä nukkuminen ja pahoinpideltävänä oleminen oli yhteiskunnalle tosi kallista!
touhuistaan. Pari kertaa lapselle nousi korkea nuhakuume, eikä voinut mennä kouluun.
Mitä silloin ilmenikään?
Säästösyistä kouluikäisten osasto haluttiin pitää tyhjänä lasten koulussaoloajan, EI ollut kuulema RAHAA irrottaa hoitajaa yhtä sairaana ja koulusta poissa olevaa lasta varten tyhjälle osastolle. Jumankaut!
Kun minulle tämä selvisi, vaadin saada lapsen kotiin sairastamaan ja yllätys, yllätys:
He antoivat hänet mielellään kotiin :D
Siis muuten emme saaneet MISSÄÄN TAPAUKSESSA tavata viikolla kuin kerran 2 tuntia, ihan ilman muuta sen takia, koska huostaanottovanhemmat nyt yleisesti ottaen ovat niin kelvottomia, että heidän seuransa varmaan tekee pahaa lapselle.
Mutta kun laitokselle olisi tullut lisäkustannuksia sairaan lapsen hoidosta, niin silloin hänet annettiin kotiin mielellään :D
Tässä on tosi paljon pähkinää purtavaksi kaikille sen laitoksen toimintatavoista!
Onko sossutantat osanneet asianosaisille selittää tämän mysteerin, että huostaanotettu lapsi on viikolla vaarassa kotonaan, ja siksi hänet on sijoitettu arkipäiviksi lastenkotilaitokseen, mutta viikonloppuisin sama alkukoti ei olekkaan kyseiselle lapselle vaarallinen.
Eikö näissä tapauksissa vaara ole ohi myös arkipäivinä.
Haiskahtaa selkeesti lapsen avulla elinkeinonharjoittamiselta, näin työtä syntyy sekä sossuille että laitoksen henkilökunnalle lapsen sijoittelua hyväksi käyttäen.
Ja siitäkin ajasta siellä aukko muuhun maailmaan oli pikku nyrkeillä taotut reiät oveen suuren osan ajasta. Kun lapset olivat niin pahoja, että ne piti ERISTÄÄ OMIIN HUONEISIINSA SUUREMMAKSI OSAKSI AIKAA!!!!
Ei kunnallisessa laitoksessa näin tehdä.
Tämä mene varmaan jo sensuuriin.
sinne pitäisi lähettää poliisipartio yllätyskäynnille.
Hyvä näkökohta ja terävä huomio Helinä-keiju. Tätä ei ole selitetty. Kai heidän täytyy tarkkailla lasta ja katsoa, löytyisikö lapsen käytöksestä jotain huomautettavaa, että voitaisiin perua kotilomat. Tai kyllä riittää, että äidin käytöksestä löytyy jotain huomautettavaa. Tai yleensä kummassakaan ei ole huomautettavaa, siitä vaan tehdään sossun käsitys asiasta muine muodollisine lisukkeineen. Ja sossu pääsee taas kumileimasinviraston kokoukseen nostamaan kokouspalkkion.
Jos lapsi pääsee jo vaikkapa neljäksi päiväksi viikossa kotiinsa, silloin on kyse jostain tavattomasta, josta olen kaksi kertaa elämäni aikana kuullut - lasta ollaan kotiuttamassa. Kerran kuulin siitä kymmenen vuotta sitten, toisen kerran viime keväänä. Kotiuttaminen ei näet tapahdu kerralla, vaan hivutetaan pikkuhiljaa. En ymmärrä tätäkään, miksi hivutetaan pikkuhiljaa. Laitokseenkin joutuvat yhtäkkiä ja aluksi on pitkä kiinnittymisjakso. Täytty kysyä, kunhan lapsi pääsee seuraavan kerran taas normaalilaitoslapseksi, joka tarkoittaa niitä viikonloppuja kotona.
Kotiuttamista ei aloiteta ennenkuin on varmaa, että lapsi voidaan kotiuttaa. Miksiköhän se sitten tehdään tällä tavatta hivuttamalla ainakin puolivuotta?
Laitos oli niin mahtava, että yrittivät hyppiä sossunkin nenille.
Tämä on käsittämätöntä:
Joka pe klo 15-16 - su klo 18 muutuin hyväksi äidiksi ja lapsi sai olla luonani.
Ke klo 14-16 olin taas hyvä äiti ja sain tavata lasta laitoksessa.
Ja sitten kun lapsella oli nuhakuume ja laitokselle olisi tullut ylimääräisiä henkilökunta kustannuksia, muutuin hyväksi äidiksi ja sain lapsen kotiin kummankin kuumeflunssan ajaksi.
Sossut odottivat kutsua sinne koko ajan, koska olivat tulopalaverissa sanoneet, että haluavat olla paikalla lukemattomissa palavereissa, joihin minut vaadittiin. He eivät saaneet ikinä yhtään kutsu, josta kyllä närkästyivät. Kun lapsen huono kohtelu alkoi paljastua, sossut löivät nyrkkiä pöytään, että: "Mehän menemme sinne, vaikka ei kutsuta, koska mehän sen maksammekin!" Ja mukana olleille perhett:le lapsi kertoi kaiken surkeista oloistaan. Hänet oli peloteltu niin puhumasta ulkopuolisille, että koska lapsi ei tuntenut sossua niin hyvin, ei uskaltanut hälle kertoa.
Ja siksi sossu ehti jo kuuluttaa osastolla "Täällä on kaikki hyvin, lapsi viihtyy hyvin." Perhett. soitti minulle heti lapsen huoneesta lähdettyään ja kertoi kaiken, mitä lapselta kuuli. Hän pelkäsi vain sitä, että heidän puheitaan ei huomioida, koska he eivät ole sosiaalityöntekijöitä. Mutta kyllä huomioitiin. Ja siksi, kun en enää kotilomalta palauttanut lasta sinne, sossu sanoi puhelimessa, että tarvitse enää viedäkään, lapsi voi jäädä kotiin.
Ajatelkaa, jos mukana tarkastuksen teossa olisi olleet vain sossut! HUH!
Kävin ihan uteliaisuuttani vielä sen jälkeen laitoksessa parissa palaverissa, jotka halusivat järjestää. Ja niistä ensimmäisessä sekä sossua ja minua peloteltiin, mitä kaikkea kamalaa tulee tapahtumaan, jos lapsi kotiutuu "kesken heidän kalliin hoitonsa". Hah, hah! Intens.hoidon johtaja sanoi vielä, että "Lapsi tullaan viemään poliisisaatossa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa tavalliselta lastenkotiosastolta, koska äiti ei hyväksy intens.hoitoa." Kyllä olisin hyväksynyt, jos edes sitä olisi annettu. Mutta hoitovirheitä ja lapsen pahoinpitelyä en tule hyväksymään ikinä missään olosuhteissa.
Lapsen vointi on ollut ylämäkeä sieltä asti, kun pääsi pois siitä maailmanlopun paikasta.
jos kohdalle olisi sattunut ihan tavanomaiset sossut. Aivan vastaavassa tilanteessa kuin meillä sinne huostaanotetut lapset ovat joutuneet kärsimään vähintään koko 2 vuotta, jotkut kauemminkin. Ja hyvässä lykyssä laitos on vielä antanut sossuun selaiset paperit, että "kotiuttamista ei suositella, vaan jatkosijoitusta johonkin, mihin nyt sossut parhaaksi näkevät."
EI SE OLE KIINNI MISTÄÄN MUUSTA kuin siitä, MILLAISET SOSSUT satut saamaan, siitä riippuu lapsen kohtalo näissä asioissa.
Se kun lapset eivät lähes 2 viikkon olleet kotona niin torstaina oli joku muka tehnyt ilmoituksen että olin lapsilleni antanut viinaa..( ilmoittaja ei kait tiennyt etten juo alkoholia) ja lapset kuitenkin tulivat kotilomille perjantaina viikonlopuksi.. minulle asiasta ilmoitettiin vasta 3viikon päästä koko asiasta.. ja tietysti ensi reaktioni oli että teen rikosilmoituksen väärästä ilmiannosta niin sossu heti perään ÄLÄ! Me tarkistamme asiaa vielä ilmoittajalta... Ja arvatkaa kauanko vastausta odotin.. HARMITTAA KUN EN HETI TEHNYT KYSEISTÄ ILMOITUSTA! Että lankesin sossun juoniin..puhuin lakimieheni kanssa asiasta ja hän epäili vahvasti sijaisperheen isää ilmoittajaksi... kun lasten kotilomat vähennettiin päivä tapaamisiin 1xkk..Ja samainen sijaisperheen isä kärähti itse alkoholin juonnista sossulle ja sen jälkeen lapset otettiin perheeltä pois! Niin..sossuhan ei muka tiedä faktaa...
Me emme onnistuneet noin hyvin. Kapinoin alusta lähtien ja rankasti ja todella syystä. Sossu oli koko ajan minua vastaan, pääsi ajeteen taksilla ja oli niin tärkeätä, että. Kapinoin, ravoisin, valitin ja sain yhtä rankasti turpiin kuin lapseni. Joutui olemaan vielä yhden lisävuoden, kun äidistä keksittiin sitten vaikka mitä. Minulla on kolme paksua mappillista, mitä minusta keksittiin. En ole niitä juuri lukenut, ovat kaikki niin huonolla käsilalalla käsin kirjoittuja, että niiden lukeminen on tosi hankalaa, vähän kuin hieroglyfejä. Sinne oli tosiaan valikoitunut siinäkin suhteessa poikkeuksellista porukkaa, grfologille olisi töitä.
En ole toipunut minä siitä ajasta. Ei ole toipunut lapseni. Minulla on omat vaivani, lapseni osaa totella ja hyvin. Ei hän minua tottele vaan kunnallisen laitoksen porukkaa. Se nyt on jotenkin ja jossain määrin inhimillinen paikka sen edellisen kokemuksen jälkeen. Porukka on tyytyväinen lapsen itsenäistymisestä, osaa sanoa äidilleen vastaan. Ei osaa sanoa porukalle vastaan, sanoi pääsevänsä kaikkein helpoimmalla, kun vain tottelee ja jättää kaikki vastaväitteet väliin, saa jopa lisäoikeuksia sillä keinoin.
Edellisessä laitoksessa olin myös hyvä äiti sen jälkeen kun olin tarkistattunut koko touhun, kait ne joutuivat aika lujille. Ne voittivat jutun, mutta minusta tuli "hyvä äiti", ei ne enää uskaltaneet sanoa mitään ja turpiin saaminen lakkasi.
edellä olevaa. Oma kokemus laitoksen ahneudesta on neljän sisaruksen meille tulo eräästä tunnetusta lastenkodista. Lasten tutustuminen meihin tapahtui noin puolen vuoden ajan. Lapset tietenkin olivat tuon ajan laitoksen kirjoilla, joten laitos rahasti sijoittanutta kuntaa. Koska lapset olivat alle kouluikäisiä, he käytännössä asuivat meillä tutustumisajan. Meillehän se oli mukavaa ja ehkäpä laitokselle myös. Lastemme sängyissä nukkuivat toiset pienokaiset, joten laitos sai neljästä paikasta korvaukset kahdeksasta lapsesta, maksamalla meille lapsista ruokarahaa 4,2 euroa per lapsi per vuorokausi. Neuvotteluihin ja vanhempia tapaamaan kuljetimme lapset laitokseen. En osaa sanoa, miten paljon tälläistä tapahtuu, meille tämä oli järkytys, etenkin, kun lapsilla ei ollut meille muuttaessaan niitä vaatteita eikä leluja, joita lapset ja vanhemmat kertoivat heillä olevan.
ollenkaan. Nimittäin sossuille olivat etukäteen valehdelleet, että he kustantavat lapsille kaiken. Sossu tätä selitti minulle kun suostutteli allekirjoittamaan hoidollisen huostaanoton paperit.
Mutta laitoksessa paljastui, että ei heillä kuulema missään nimessä ollut yhden lapsen vaatteisiin ja varusteisiin kuin korkeintaan 400 e vuodessa! Lisäksi he olivat niin röyhkeitä, että vaativat minua jättämään lapselta siellä ollessa pieneksi jäävät vaatteet heille. Siis minun ostamat, omilla rahoillani uutena hankkimani vaatteet olisi pitänyt antaa heille...
Onneksi lapsi ei joutunut olemaan siellä neljääkään kuukautta ja pidin huolen, että YHTÄÄN ostamaani vaatetta ei jäänyt laitokseen!
Kuka tuollaisessa tilanteessa lapsen vaatteet ostaa, jos lapsi on viety yh-äidiltä, joka on työtön? Siis kun laitos on kuluttanut sen 400 e/v yhteen lapseen, niin siitä eteenpäinkö lapsi kulkee kulahtaneissa, kierrätetyissä lastenkodin vaatteissa? Sillä äidiltähän on viety lapsilisä ja elatusmaksu, ehkä asumistukikin "korvauksena huostaanotosta ja kalliista (olemattomasta) hoidosta".
Oma lapseni kasvoi noina vuosina 10 cm vuodessa, joten 400 euroa vuodessa oli pilkantekoa siitä, mitä lapsen vaatteisiin ja urheiluvarusteisiin vuodessa kului.
Voi jukolauta, mitä vääryyttä tuo laitos harjoittaa! Valehtelevat vielä ulospäin toimivansa kristillisten periaatteiden mukaan!"
Joo, totta kai he katsoivat, että pitkä siirtymävaihe teidän tapauksessa oli tietysti "lapsen etu". Kotoa lähtiessä ei ollut mitään "pehmeää laskua", sisään vain sovittuna päivänä ja 2 viikkoa kiinnittymisjakso, jota kieroudella yrittivät venyttää kolmeksi viikoksi. Mutta sossut puolustivat meitä, että sitä ei saa venyttää, koska lapselle oli jo luvattu 1. kotiloma kahden viikon päästä sinne menosta.
Olisi pitänyt sillon - jos joku noista kohtalotoveri vanhemmista, joiden lapset ovat siellänyt , haluaa todistajia niin meitä on kaksi heti valmiina. Kolmanteen saan kyllä yhteyden.
ja meidän kohdalle osui se kaikkein ikävin...
arvaamattomana....palkitsee sinua ja lastasi.. kuin myös teitä muitakin äitejä... älkää antako periksi se olisi teidän suurin virheenne... vaikka tuska hautaan saattaa yrittäkää lastenne elämän vuoksi...
oli lasten etu. Vaatteiden ja lelujen ostamiseen olivat osallistuneet myös lasten isovanhemmat. Puhummekohan me samasta kristillisen vaiaumuksen omaavasta pääkaupunkiseudun lastenkodista? Jaksamista sinulle.
Haluaisin osallistua teidän juttuunne mutta olen yh-äiti 3 lasta huostattu.. nyt kuitenkin lapsilla asiat hiukan paremmin..mutta lapset haluaa kotiin siinä missä minäkin kaipaan heitä kovasti...haluan olla taistelussa mukana ja auttaa muitakin perheitä...me yksi me tuhat ja tuhat yhtä....taistellaan lastemme puolesta..
Kylle ne kaiken otti, hyvät, mutta pieneksi jääneet vaatteet. Sitten ne otti luvatta. Lapsen uusi kännykkä oli hävinnyt ja jatkuvasti jotain pikkutavaroita, mitä olin lapselleni vienyt. Sossu ei suostunut kännykästä edes puhumaan.
Minä olen kiltti ja ystävällinen ihminen, mutta siellä minä raivosin. Ilmeisesti en tarpeeksi, koska luvattu kaksi vuotta meni, enkä saanut lastani takaisin kotiin, vaan vielä yhden vuoden rangaistusta meille.
Sossu oli niin niiden pauloissa. Kun minä olin niin paha. Kun minä en viitsinyt istua niissä haukkumispalavereissa. Kun sossu sai elellä leveästi lapsen kustannuksella.
Vastustin alusta lähtien koko paikkaa, kun nuo mieliset eivät sovi ajatusmaailmaani. Mitäs sitten teet, kun olet yksin niitä vastaan ja sossu niiden puolella. Et mitään.
Niin ne oli lapselle sanonut, että äitisi taistelee tuulimyllyjä vastaan ja sitähän se oli.
Hain sieltä lapseni kerran uimarannalle, oli kesäkuu ja helle. Meidän oli tarkoitus mennä onkimaan, eikä uimaan. Rannalle päästyämme, pyysin poikaani ottamaan pois verkkarit, koska oli niin kuuma. Alta paljastui pitkät talvihousut.
Lapsi itki, kun hän joutui käyttämään kuravaatteita (liian pieniä, minun aikoinaan ostamiani). Raivosin taas. Ei saanut lapsi uusia, joutui käyttämään vanhoja liian pieniä ja itkemään ja häpeämään. Kuravaatteet piti olla, muuten ei päässyt 8-vuotias ulos, eikä vanhemmatkaan.
Oli taas kesäkuu ja helle. Pojalla talvikengät. Minä raivoamaan. Ei he voi asialle mitään, kun ei ole ollut aikaa käydä ostamassa.
Toin lapsen fillarin sinne. Ei ollut käyttänyt uutta, isompaa fillaria koko kesänä. Loppukesästä sitten sanoin, että nyt mennään fillaroimaan, pakotin. Ei hän osannut. Opetin. Ei näy papereissa, että opetin. Ei näy paperissa, että opetin uimaan ja käytin uimakoulussa. Ei näy papereissa mitään hyvää minusta. Fillari oli seuraavana kesänä loppuunkäytetty, vaadittiin ostamaan uusi, en ostanut.
Ostin sinne potkulaudan, sekin meni rikki yhdessä kesässä. Vein sinne Stigan, sama juttu yhdessä talvessa, sen sai vielä korjattua ja tuotua kotiin. Mietin nyt, että mahtoiko ne vaihtaa uusia tuomiani johonkin vanhoihin.
En halua loukata kenenkään tunteita, mutta tuo kirkollismielisyys ei sovi minulle, tuossa muodossa. Eivätkä he sitä myöskään ole, näin sanoo asiakirja.
kadonneista vaatteista voisi (olisi voinut) tehdä vaikka rikosilmoituksen, ainakin NORMAALISSA elämässä.
Mutta voin kuvitella, miten poliisi suhtautuu, jos huostaanottoäiti menisi tekemään rikosilmoituksen lastenkodin varastamista vaatteista, niin ei ehkä kiinnostaiti kovin paljon. Ja tämä minun mielestä törkeää onkin, sen ohella miten törkeästi lasta näissä asioissa kohdellaan, niin tämä vanhempien täysin oikeudeton asema sen jälkeen kun saat huostaanotto-leiman otsaasi.
Olen vain päättänyt, että niin kauan jatkan tätä vapaaehtoistyötä, että korvaukset on saatu valtiolta noista törkeyksistä, mitä meille tehtiin. Ja lapsihan siinä suurin kärsijä ja menettäjä oli kaiken kaikkiaan.
asiakkaiden kohtelulla ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa ainakaan käytännössä. Ei siinä kristillistä ole kuin maine ja ylempi johto, koska hallintoneuvostossa istuu pappeja ja piispoja ja mitä lienee, en ole käynyt vähään aikaan katsomassa nimilistaa. Olenkin ollut sitä mieltä, että ei ylempi johto tiedä, miten perheitä lastenkodissa kohdellaan. Ei mielestäni Ilkka Kantolakaan aikanaan ollut tietoinen siitä, että nimenomaan lastenkoti oli se, joka vaati huostaanottoa.
Johdossa luullaan, että siellä hoidetaan lapsia, jotka on ensin huostaanotettu ja joilla on sen jälkeen tullut ilmi psykiatrisen hoidon tarve. Eivät he tiedä todellisuutta, eikä mitään siitä mielivallasta ja kieroilusta ja lasten hoidotta jättämisestä, mitä laitoksen arki on. Ja aivan samaa on heidän perhe-, päihde-, huumausaine- ym. muussa työssään.
Jotenkin järkyttää, että esim. narkomaani, jonka täytyy varmaan olla tosi huonokuntoinen, kun pääsee arvoisan diakkarin hoitoon, niin miten kamalaa hänen olla nimenomaan sen paikan kuntoutuksessa, kun ihmisellä ei ole arvoa enempää kuin kärpäsen paskalla, hoitoa ja kuntoutusta ei anneta, ihmisiä vain säilytetään siellä ja asiakkaan mukaan annetaan nippu valheellisia lausuntoja, MITÄ KAIKKEA huippu terapiaa ja hoitoa tälle muka heillä annettiin.
Kuulin työntekijän kertomana sellaisenkin tapauksen, että kuolevan potilaan luona ei ollut aikaa olla henkilökunnalla. Eräs nuori työntekijä oli sitten ottanut omasta vapaa-ajastaan ja valvonut kuolevan vierellä yhteensä yli 3 vrk. Esimiehet olivat niin paljon arvostaneet hänen saattohoitoaan, että olivat pilkanneet: "Saahan sitä suotta vaivautua, jos haluaa ja valvoa monta vuorokautta, tyhmä kun on, mutta eihän se kuoleminen kestä enempää kuin 10 sekunttia." Tämä tapahtui heidän päihdetyönsä puolella ja kyseessä oli aikuinen potilas. Kertojana oli se nuori työntekijä, joka vapaaehtoisesti valvoi potilaan vierellä, mutta ei kestänyt paikan törkeyttä lopulta, vaan sanoi irti itsensä ja on nykyisin sosiaalityön puolella.
Mitä ne siellä hallintoneuvostossa istuu, jos eivät muka tiedä. Heidän KUULUU TIETÄÄ. On rikos heiltä antaa muka tietämätöntä esittäen suojaa tuollaiselle toiminnalle, mitä te olette kertoneet.
Ei he mihinkään Jumalaan usko, vaan ihmisten typeryyteen, ja se kannattaa näköjään.
lasten elämän epäkohdat on tiedetty poliitikkojen keskuudessa laittomia huostaanottoja myöten.
Tännekin tulee ihmisiä säännöllisin väliajoin vain haukkumaan niitä, jotka vaativat parannuksia, niin poliitikot katsevat tyytyväisinä kun tyhmä kansa tappelee keskenään asioista, joista kuuluisi syyttää vain heitä ja yksin heitä.
Mutta ahneudella ei ole rajaa, ja aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä lapsia voi kohdella ihan miten tahansa, kunhan vain HE ITSE ANSAITSEVAT HEIKOMPIEN (vaikka lasten) kustannuksella.
Asiakirjan hankin oikeusteitse. Valitin, että perheemme lapsi ei voi olla kristillismielisessä laitoksessa, koska emme kuulu kirkkoon. Hävisin jutun, koska työtekijät kertoivat, ettei lapsille uskontoa opeteta. Tietenkin se tuolllaisessa laitoksessa tulee epäsuorasti esiin. Hankitapaa en voi tässä paljastaa.
On olemassa asiakirja, jonka mukaan lapsia ei kasvateta kristillisesti hoitolaitoksessa, jos jotakuta kiinnostaa, voisin yrittää hakea sen jostain tai pyytää lähettämään. Hävisin oman juttuni ja he kristillisyytensä.
kiinnostaa.
vuodelta 2003 uudet moitteet... tässä 2000 vuoden moitelistassa on YK esittänyt huolensa Suomen paikallishallinnon tasolla tapahtuvasta päätöksen jne teosta.
http://formin.finland.fi/public/?contentid=68147&contentlan=1&culture=fi-FI
YK:n lapsen oikeuksien komitean viimeisimmät Suomea käsittelevät päätelmät ja suositukset
16/10/2000.
...........
C. Tekijöitä ja vaikeuksia, jotka haittaavat kehitystä
10. Vastuun delegoiminen paikallisille ja alueellisille viranomaisille voi lisätä paikallisten yhteisöjen mukanaoloa, mutta samalla se näyttää estävän lasten oikeuksien yleissopimuksen periaatteiden ja määräysten täyden ja tasapuolisen täytäntöönpanon paikallisten ja alueellisten tulkinta- ja soveltamiserojen sekä erilaisen budjetoinnin takia.
D. Pääasialliset huolenaiheet
D1. Yleiset voimaansaattamistoimet
Koordinointi
Voimaansaattaminen paikallistasolla
13. Komitea kiinnittää huomiota siihen, että koska päätöksentekoa, hallintoa ja palveluja on sopimusvaltiossa laajamittaisesti hajautettu, valtaa on siirtynyt merkittävästi keskushallinnosta kuntatasolle.
Kaikki kunnat eivät kuitenkaan harjoita samanlaista sosiaalipolitiikkaa eivätkä tarjoa samantasoisia yhteiskunnallisia palveluja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ryhmille, joita ovat erityisesti köyhät perheet, yksinhuoltajaperheet, samoin kuin vammaiset lapset, pakolaislapset ja vähemmistöihin kuuluvat lapset.
14. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ottaisi tehtäväkseen yleissopimuksen kaikkien näkökohtien toimeenpanon arvioimisen kuntaviranomaisten osalta
ja että yleissopimuksen täytäntöönpanon takaamiseksi kuntatasolla tehtäisiin kaikki voitava.
Se toistaa myös suosituksensa integroidun valvontajärjestelmän tai -mekanismin perustamisesta takaamaan, että lapsilla olisi kaikissa kunnissa mahdollisuus saada yhtä hyvät peruspalvelut (ks. CRC/C/15/Add.53, 23 kpl).
Varojen kohdentaminen tulo- ja menoarviossa
15. Komitea on huolissaan siitä, että paikallisviranomaisten vähävaraisille perheille ja vammaisten lasten perheille jakamat hyvinvointipalvelut ovat
eritasoisia ja erilaatuisia eri puolilla maata johtuen osittain siitä, että kunnilla on käytettävissään hyvin erilaiset taloudelliset voimavarat, päättävät viranomaiset priorisoivat asioita eri tavoin, ja tarpeiden arviointi- ja avun myöntämisjärjestelmät ovat erilaiset.
Näistä eroista johtuen lapset, erityisesti vammaiset lapset, pääsevät käyttämään tai saavat eritasoisia hyvinvointipalveluja sen mukaan, millä alueella he asuvat.......
Kantelun vastaus, hyvin tiivistetty:
Väittämäni: ahdasmielinen kirkollinen asenne heijastuu lasten kasvatukseen mm. ankaruutena ja sallimattomuutena.
Ensin selitetään oikeuteni tuossa uskonvapausasiassa.
Sitten esitellään lääkärien ja sossujen kannat, jotka puoltavat sijoitusta vastustuksestani huolimatta.
Lopuksi, on käytetty sossujen selvityksiä, hoitosuunnitelmia ja päiväkirjamerkintöjä. Näissä ei ole väittämiäni lastenkasvatuksen ankaruutta ja sallimattomuutta.
Tulipa taas saatua turpiinsa eli hävisin jutun.
Minä olinkin väittänyt, että HEIJASTUU. (koska hoitsut olivat uskonnollisen koulun kasvatteja, enimmäkseen. Heidän opetussuunnitelmissaan on uskontoa hyvinkin runsaasti)
lapsia - joko selityksellä sairaalapaikkojen puutteesta tai ilman noita selityksiä - ja useimmiten sossut innolla yhtyvät lääkäreiden ehdotukseen, vaikka eivät entuudestaan tunnekaan perhettä.
Olen ymmärtänyt, että kaikki sossut eivät rohkene tehdä pelkkää hoidollista huostaanottoa, vaan monet koettavat vaikka tuulen huminasta säveltää perusteita huostaanotolle, että touhu edes vähän haiskahtaisi lailliselle toiminnalle.
SIKSI ON ÄLYTÖNTÄ, että kantelun vastaus perustellaan lääkärien ja sossujen kannanotoilla!
Ihan kuin käräjäoikeudesta murhatuomion saanut saisi valittaa vain SYYTTÄJÄLLE tuomiostaan, eikä puolueettomalle ylemmälle oikeusasteelle. Mutta näin asiat huostaanottoihin liittyen hoidetaan MEILLÄ SUOMESSA. Ei ihme ollenkaan, että kansanedustajat ovat heränneet perheiden oikeudettomaan asemaan näissä asioissa. Hyvä niin! Ja sijaishuolto rääpii vastaan sen kuin kerkiää...
Puhuin jo muutaman keskustelun yhden lääkärin kanssa asiasta. Siitä on lisäksi taas uusi kantelu meneilään, kait siinä taas vuosi vierähtää, ennenkuin saa taas turpiinsa.
Miksi YK:n lapsen oikeuksien komitea leimaa yksi-huoltaja perheet samaan asemaan kuin köyhät perheet, joilla on taatusti ongelmia selvitä taloudellisten ongelmiensa kanssa. Näin on myös perheissä, joissa lasten vammaisuus tuotaa paljon työtä vanhempien hoitotaakan vuoksi.
Mutta on paljon yksi-huoltajaperheitä, joilla mennee hyvin, esimerkkeinä pääministeri Vanhanen ja nykyinen presidentti Halonen, jonka yksi tämän palstan kirjoittajista havaitsi. Ei yksi-huoltajuus merkitse ongelmia, köyhyttä jne. Miksi tätä joukkoa ei nimitetä perheiksi, joilla on muita ongelmia.
Jos perheestä puuttu virallisesti toinen vanhempi, se ei tarkoita, etteikö sitä voisi olla epävirallisesti: vanhemmat vain eivät asu yhdessä, mutta hoitavat lapsensa yhdessä. Tähän eivät monet kaksivanhempiset perheet pysty.
Yksi-vanhempisia perheitä ongelmisoidaan vain tämän vanhan leiman takia, että yksinhuoltaja (yleensä äitä) oli vuosikymmeniä sitten erittäin pahasti leimattu yhteiskunnassamme. Yksi-huoltajien suvaitseminen nykysuomessamme, eikä edes YK:n tasolla ole edennyt ihmisarvoiseen asemaansa. Ihmisten piilotajunnassa on vielä tämä vuosikymmenten takainen häpeä, mitä nämä yksi-huoltaja perheet saivat kokea äitiä ja lapsia myöten. Tämän takia yksi-huoltajisia perheitä vainotaan lastensuojelunkin taholta esimerkiksi huostaanotoin.
Yksi-vanhempisilla perheillä voi mennä todella hyvinkin, ja useissa meneekin: ei ole riitoja ja väkivaltaa. Tämä on näiden psykiatri Sinkkostenkin kansantajuisten kirjoitusten aikaansaanteja: kun lapselta puuttuu isän malli, niin hänellä on arvaa mitä - psyykkinen ongelma (tämän päivän moderni slogan - lapsilla ja nuorilla on hätä, lapsilla ja nuorilla on psyykkisiä ongelmia, lapset ja nuoret voivat huonosti, lasten ja nuorten tilanteeseen puututtava, lasten ja nuorten ongelmien hoitamiseen saatava rahaa. Mistä tämä hätä on niin yhtäkkiä putkahtanut?????). Kun näitä kansantajuisia tekstejä lukevat sitten kaikkimatamit ja setämit tulkintoineen ja diagnooseineen, niin aina kaikilla yksinhuoltajaperheiden lapsilla on psyykkinen ongelma, joka johtuu mädästä yh-äidistä.
Jos puhutaan kaksi-huoltaja perheestä, joiden lapislla on psyykkisiä ongelmia, muistetaan aina mainita, että lapset tulevat hyvästä perheestä. Milloin olet lukenut/kuullut yks-huoltajaperheestä, jonka lapset tulevat hyvästä perheestä?
Kaksi-vanhempisissa perheissä on usein paljonkin ongelmia: vanhempien riidat ja keskinäinen väkivalta, kulissiavioliitot rikkaimpien keskuudessa(jotka lapset kyllä vaistoavat) , taloudelliset ongelmat, kun halutaan näyttää naapurille kalliimpaa autoa jne. Kaksi-vanhempiset perheiden lapsilla ei kuitenkaan ole ongelmia, koska siellä on se kaksiahkeinen mukana. Kaikki on säädyllistä tämän vuoksi. Avioliitto, talo,auto, työpaikat, lapset ja hienot kulissit. Kuka tietää, mitä kaikkea näiden kulissien takana on?
YK:lla, Suomessa toimittjailla, sossupässeillä ja kaikilla joilla on jotain tekemistä lasten ongelmien kanssa on VAKAVA ASENNEVAMMA.
- Lapsen paikka on kotona. Jos apua tarvitaan, se tuodaan kotiin, eikä lasta viedä pois kodistaan -
Ketä teistä osaisi kirjoittaa minnekin maahan? Ne voisi kirjoittaa itse artikkelinsa, kun niile kertoo, mitä täällä on pielessä
1)Saksaan ottasin mielelläni tovereita, jotka osaavat lakia, lääketiedettä ja sossukieltä, onko meillä niitä. Jos ei ole, niin haen vanhemmt.comista, osaavat kovasti kirjoittaa poliittisesti ja samalla sossuasiaa. Eihän sinne tarvitse matkustaa netistä saa tietoa jne ja sähköpostit kulkevat.
2) Ruotsiin, dagens nyheeriin, osaa kirjoittaa aikamoni, joka tuntee ruotsalaista kulttuuria, olisiko joku halukas?
3) Tiemesiin voisi yritää juttua, voisi olla vähän hankalampaa.
4)Entä ranskan/5) espanjan/6)italian osaajat?
Voisimme ensin tutustua noiden maiden lastensuojeluun ja sitten ottaa yhteyttä toimittajiin ja kertoa omastamme. Lopuksi voisimme tehdä yhteevedon lastensuojelusta eri maissa, siitäkin noi sossupahoalaiset voisivat jotain oppia.
tutustua? Eikös sinne voi kirjoittaa täkäläisestä lastensuojelusta riippumatta siitä, miten heidän vastaavat asiansa on järjestetty.
Ei tarvitse tutustua sikkäläiseen lainsäädäntöön, mutta jotain tietoa niiden lastensuojelun tilasta olisi varmaan hyvä olla, ennenkuin yrittää omaamme "mainostaa". Eihän sitä tiedä, ovatko edes kiinnostuneet, riippuu varmaan siitä, miten osaa asian esittää.