Heips! Eli haluaisin tarkalleen tietää, että mitä sijoitus on? Olen kuullut, että se olisi niin että koira tulisi vaikka vuodeksi asumaan meille jos omistaja lähtee vaikka ulkomaille työskentelemään ja sitten myös olen kuullut, että se takoittaisi että koira annetaan perheeseen pentuja ja sitten kun se on siinä iässä että voisi tehdä pentuja niin se "paritetaan" ja pennut tulevat omistajalle ja se saa myydä ne ja että tuolla tavalla koiran saisi halvemmalla?? Mutta onko koira kummiskin omistaja omistuksessa vielä silloin vai mitä, hä?
Vosiko joku tietäväinen selventää, kiitos!
Vosiko joku tietäväinen selventää, kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eläinlääkärikulut menee puoliksi, samoin näyttelukulut (ainakin yleensä). Näyttelyissä sinun tulee itse käyttää koiraa ellei kasvattaja itse tätä tee. Tottahan koiran pitää saada nimeä koska siitä tulee tavallaan jalostusnarttu. Sitten kun koira kasvaa ja sillä tehdään pennut, niin kasvattaja pitää pennut ja koira siirtyy sinun nimiisi ja saat samalla vakuusrahan takaisin. Eli itse asiassa sijoituksen kautta saat oikeestaan ilmaisen koiran ja vielä pentueen parhaimman.Mutta noissa sijoitussopimuksissa kantsii olla tarkka, jotkut saattaa vaatia ihan älyttömiä sijoitukseen ottajalta. Mutta jos mukava kasvattaja löytyy, ja vielä suht koht läheltä, niin suosittelen:)
koirasta otetaan vakuusmaksu, mikä on yleensä puolet koiran kauppahinnasta.
Aa, nyt ymmärsin, kiitos. Mutta siis koiran "oikea omistaja" siis omistaa koiran siihen saakka kun koira tekee pentuja. Mutta siis omistaja antaisi sitten jonkinlaiset ehdot minulle ( kun en kyllä mielelläni kävisi näyttelyissä vaan haluaisin vaan kivan kotihauvan)ja sitten pitää käyttää sitä koiraa näyttelyissä sun muuta?...
Eli nimen omaan kannattaa laittaa kaikki ehdot PAPERILLE ylös, eikä mitään suullisina sopimuksina. Ja käyttää kennelliiton uusinta sijoitus sopimus kaavaketta! Itselläni todella huono kokemus, enkä suostu siihen enää kenenkään kanssa! Todella tarkka on oltava, ja vaikka kaikki olisikin suullisesti käyty läpi, niin se ei ole laillista (ei päde käräjäoikeudessa todisteena), valitettavasti!!
Itselläni kasvattaja toimi vastoin eläinsuojelulakia, ja vaati minunkin toimivan niin, ja kun tähän en suostunut, mentiin käräjille!! Eli tässä vain tarinan toinen puoli, kannattaa olla siis TOSI tarkkana, ja kaikki mustana valkoiselle, ja todistajat mukaan!
ja tosta näyttelyssä kävimisestä, kyllä jotkut kasvattajat voi ja haluaakin käydä itse näyttämässä koiraa.
tosin "pelkäksi kotihauvaksi" en tiedä kannattaako hankkia sijoituskoiraa vain siksi että sen saa tavallaan ilmaiseks. kun se perustarkotus sijoitukses on kuitenkin se, että koira jatkaa jalostusta myöhemminki ja näyttelyuraa, kun on kuitenkin pentueen paras ja lupaavin yksilö.
tiedän tosin sellaisiakin sij. koiria, jotka ovat ihan kotikoiria, tosin syystä että komplikaatioita penikoimisessa.
juu kiitoksia vinkeistä että kannattaa paperille laittaa KAIKKI ehdot ylös...Olisihan se ihan kiva siis käydä näyttelyissäkin itse koiran kanssa vähän niin kuin "leikkimielellä", mutta en sitten niin tosissaa siihen kiinnostaisi panostaa.
Voisi olla aika hurjaa jos koira penikoisi kotonani! Iik, pentujakin olisi muutamien viikkojen ajan kieriskelemässä ympäriinsä. Ehkä olisi parempi, että siksi aikaa koira menisi luovuttajan kotiin = ) Lisää kokemuksia vaan